keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Helsingin Sanomat : Setelirahoitusta !

Edelleen 23. tammikuuta 2009, taloussivut B4 - ja tällaista löytyi. Pöyristyttävää yksityispankkiirien propagandaa. Ja tähän syyllistyy Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja
Juha Tarkka. Ja Helsingin Sanomat levittää propagandan. Poiminta tekstistä:

HS: - Milloin ja missä setelirahoitusta on käytetty ?

Tarkka: - Kyllä eri maissa keskuspankit ovat myöntäneet valtiolle suoraan luottoa. Viimeksi näin on käynyt Zimbabvessa, joka on tietysti äärimmäinen tapaus.











Ei sanaakaan siitä että Bank of Canada rahoitti valtiota menestyksekkäästi 1938-1974 lähes ilman velkaa ja korkomenoja. Näin Kanadan vaurautta ei vuodatettu ulkomaille korkovirtoina.

Ei sanaakaan siitä että Saksan Reichsbank rahoitti valtiota, ennennäkemättömän tehokkaasti 1933-1945. Tänä aikana Saksa nousi I. Maailmansodan tuhkasta ja Versaillesin kettulapoppoon röyhkeästä jälkiryöstelystä riippumatta, johtavaksi teollisuusmaaksi reilussa viidessä vuodessa.

Ei sanaakaan siitä että Suuri Depressio Yhdysvalloissa 1929 nimenomaan johtui yksityisestä Federal Reservesta ja muiden yksityispankkien hullusta luottojen tuputtamisesta kansalaisille- ja sitten - yhtäkkisestä lainahanojen sulkemisesta. Benjamin Shalom Bernanke on julkisesti jopa pyytänyt tästä anteeksi, mutta vasta viime vuonna, 2008.

Tässä setelirahoitukseen liittyvä kuva, josta skannattuna tuli melko tumma.


















Tästä voimme jälleen huomata, että koko ajan painotetaan sitä että valtio ei saa lainata omalta keskuspankiltaan. (vaikka se olisi luontevinta)

"Euroopan unionin perustamisesopimuksessa kielletään julkisten menojen setelirahoitus, eli keskuspankit eivät saa myöntää suoraa luottoa julkiselle sektorille."

Tästä näkee heti että EU:n perustamisesopimus on riistopankkiirien laatima. Yrittävät näin varmistaa ettei
heitä päästä kiertämään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Janne Virkkunen istuu Trilateral Commissionissa, joten ei liene yllätys että Suomen johtava "sanomalehti" (suodatetun totuuden ja valheiden propagoija) kirjoittaa niinkuin kirjoittaa.

Lars Osterman kirjoitti...

Tuo on totta. Eräs Antti Blåfield on myös mukana globalistipiirien kutsuilla.

Vakavampi asia on että tämän päivän ekonomistit levittävät tätä evankeliumia ikään kuin totuutta - tietämättä että se ei olekaan sitä.

Herrat ekonomistit kertovat yksinkertaisesti vain siitä mitä heille opetettiin - eikä näitä vanhoja oppeja osata kyseenalaistaa. Kauppakorkeakoulujen opintoaineisto tulisi uudistaa uuden tiedon valossa - mutta se kestää vuosikymmeniä.

Britanniassa vaikuttaa eräs New Economics Foundation jonka väki lobbaa uuden ajattelun puolesta. Olen saanut heidän uutiskirjeitään vuosien ajan.

NEF:in piirissä on yksi suomalainenkin:

Aleksi Knuutila is working as a Researcher in the Valuing What Matters team and the Sustainable Business Programme. His current work focuses on the application of Social Return on Investment-methods to evaluate the functioning of policy, private enterprise and the third sector. Aleksi is also taking part in developing measures of economic welfare to replace GDP.

Aleksi is a recent graduate from the Environmental Policy program at Oxford University. He has previously worked fot the Department of Psychology at the University of Helsinki and the United Nations Economic Commission for Europe in Geneva. In the neighbourhood centre Kiezspinne in Berlin, Aleksi took part in a participatory budgeting programme.


Mutta laiva kääntyy hitaasti.

Tuskin Ellen Brown ja Richard C Cook koskaan olisivat lähteneet tälle kirjailijantielleen jos olisivat jotain perusekonomisteja.

Ulkopuolinen näkee paremmin metsän puista. C.H. Douglaskaan ei ollut kansantaloustieteilijä vaan insinööri ja upseeri.

Anonyymi kirjoitti...

Ja Aatos Erkko, Sanoma-yhtymän suurin yksittäinen omistaja, on tunnettu vapaamuurari- ja juutalaisyhteyksistään. Tämän kauempaa ei selitystä kansainvälisten pankkiirien ääliöpropagandan levittämiselle tarvitse hakea.