tiistai 24. helmikuuta 2009

Globalisaatio, finanssikriisit ja poliittinen riski

Globalisaatio, finanssikriisit ja poliittinen riski (lähde: Stakes)

Jukka Davidsson

Kirjoittaja on tutkinut jo vuosien ajan 1990-luvun finanssikriisiä Suomessa ja vuodesta 2006 lähtien hän on käyttänyt aikaansa kyseisen talouslaman tarkasteluun kansainvälisessä geopoliittisessa yhteydessä. Aineisto mahdollistaa myös meneillään olevan kansainvälisen finanssikriisin tarkastelemisen ja ainakin tiettyyn aikaperspektiiviin liittyvän ennustamisen. Kirjoittaja on päätynyt siihen, ettei Suomen 1990-luvun finanssikriisiä voi selittää pelkästään taloustieteellisiin teorioihin nojautuen.

Yhteiskuntapolitiikka-lehden nro 6/2008 kyseinen aineisto löytyy tästä heikkolaatuisena pdf-tiedostona.

Moni on jo reagoinut tähän ja pitää tätä varsin mielenkiintoisena koska aineistossa mennään sekä Suomen 1990-luvun kriisiin että nykyiseen.

Tästä artikkelista uutisoi myös suomalainen 911-sivusto näin:

Globalisaatio, finanssikriisit ja poliittinen riski. Yhteiskuntapolitiikka (6/2008) julkaisi tämän mielenkiintoisen artikkelin, joka kuvaa laajasti lähiaikojen taloushistoriaa ja miten siihen liittyy myös amerikkalaisia hegemoniapyrkimyksiä.

Väitän että lukija itse asiassa yllättyy siitä että kerrankin näin rajua tekstiä on suomeksi.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Suoraa ja hyvää tekstiä oli J.K.:lla.

Lueskelin maakuntalehtiä ->

Hallituksen esittämä eläkeiän nosto;

hinta siitä että hallitus ei esitä leikkauslistoja ja
aikanaan pystytään maksamaan valtionvelka takaisin

Kaleva pääkirjoitus 25.2.08


Mietiskelin

Miten Suomelle käy heikossa taloustilanteessa,
jos "sotilaspoliittista" NATOA
yritetään ympätä meille osana jotakin "talousavun"
elvytysratkaisua tai siinä kylkiäisenä myydään
..ei kiitos NATO.

Viimeistään nyt pitää herätä -
asia koskee jokaista suomalaista -
valtionvelka-ongelma poistaa ja taloudellinen itsenäisyys takaisin