perjantai 3. lokakuuta 2008

MOT: Kylmää Vettä Kasvihuoneeseen

Vaihtoehtoiseen politiikkaani kuuluu tietysti kyseenalaistaa jokaikisen suomalaisen poliittisen puolueen populistinen suhtautuminen väitettyyn "ilmastonmuutokseen". Monet kuvittelevat että asia on selvä ja loppuunkäistelty - ilmasto lämpenee ja uhkaa jotenkin meitä kaikkia. Vielä uskomattomampaa on jatkuva toitottaminen hiilidioksiidista joka siis muka aiheuttaa tätä kuviteltua lämpenemistä. Kaiken kukkurana sitten se että tietämättömille ihmisille uskotellaan että me ihmiset jotenkin olisimme tämän väitetyn hiilidioksiidin aiheuttajia. Puhutaan päästöistä ikään kuin se että hengitämme ulos mm hiilidioksiidiä olisi "päästö" samoin kuin jonkin tehtaan rikkipäästö ilmoihin tai vesistöihin joutuneiden keinolannoitteiden aiheuttamat typpi ja fosforipäästöt. Ihmiset eivät ilmeisesti edes ymmärrä kokoa sanaa "päästö" kun hyväksyvä näiden vallanhimoisten viherterroristien valheita - jonain totuuksina. Ihmisen toimintaa on helppo osoittaa sormella ja ihmisiä syyllistää - hengittämisestä. Ja kaiken tarkoitus on saada ihmistä päästökauppabisneksen maksumieheksi. Suomalaisia viedään kuin pässiä lahtaamoon.

Onneksi joku sentään vielä pistää hanttiin. Kukkanen MOT-ohjelman tuottajalle ja Martti Backmanille.

Viikon ohjelma MOT: Kylmää vettä kasvihuoneeseen (tv1 22.9 2008)

Voimakkaan ilmastonmuutosrummutuksen alta on ollut vaikea havaita, että maapallon ilmasto ei tosiasiassa ole lämmennyt 10 vuoteen. Silti ilmaston lämpenemisen aiheuttajana pidettyjen kasvihuonekaasujen päästöt ovat samaan aikaan kasvaneet jopa pelättyä enemmän. Miihin lämpö on kadonnut ?

MOT selvitti arvoitusta haastattelemalla kahta amerikkalaista skeptistä ilmastotieteilijää, Alabaman yliopiston tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä. Eturivin ilmastotutkijoihin kuuluvat Christy ja Spencer tutkivat ilmastonmuutosta satelliitteihin sijoitettujen mittausinstrumenttien avulla avaruudesta.

Tutkijat havaitsivat, että siellä missä ilmastomallien mukaan kasvihuonelämpenemisen pitäisi olla voimakkainta, 5-8 kilometrin korkeudessa, ei lämpenemistä löytynyt juuri nimeksikään. Syyksi lämpökatoon he löysivät "luonnon ilmastointilaitteeksi" nimeämänsä mekanismin: ilmakehän ylikuumentuessa avautuu yläilmakehän cirrus-pilvipeitteeseen aukko, josta liika lämpö pääsee avaruuteen.

Christy ja Spencer arvioivat ilmaston lämpenevän alle yhden celsiusasteen, vaikka ihmiskunta polttaisi loppuun maapallon kaikki öljy- ja hiilivarat.

Ohjelmassa haastatellaan myös Suomen ilmatieteen laitoksen johtajaa Mikko Alestaloa.


Katso ohjelma tästä linkistä. 30 min.

Päivitys: Ruotsalainen Aftonbladet julkaisi mielenkiintoisen artikkelin 28.9 siitä miten ihmisiä on peloteltu erilaisilla keksityillä "ilmastonmuutoksilla" ainakin vuodesta 1922.

Jonny Fagerström: Det har varit klimathysteri i rubrikerna sedan 1922

Hyvä ilmastonmuutos-linkkisivusto missä todella kattava kokoelma.

2 kommenttia:

Tomppa kirjoitti...

Kiitos :-)

Lars Osterman kirjoitti...

Eipä kestä. Arkaluontoinen aihepiiri. Katselin tuota MOT-blogia.
Ihmiset ovat ihan sairaan fanaattisia ilmastonmuutos-uskossaan.

Tekijät saa lokaa niskaansa itseään Maan Ystäviksi kutsuvilta. Eivat poloset vain tajua että tuon Friends of The Earth järjestön pisti alkuun eräs ARCO (öljy-yhtiö)