perjantai 3. lokakuuta 2008

Pohjois-Amerikan Unioni - kenen lempilapsi ?

Canadian Action Party-puolueen johtaja Constance Fogal kertoo tässä näkemyksiään itse itseään eliitiksi pitävien tahojen yhteisestä vaietusta projektista: North American Union (NAU)

Connie Fogal muistuttaa myös siitä että Bank of Canada on edelleen Kanadan kansan omistuksessa ja periaatteessa käytettävissä jos poliittista tahtoa ja uskallusta olisi. Bank of Canada voi rahoittaa yhteiskunnallisia projekteja ja infratruktuurin rakentamista lainoilla jotka käytännössä olisi lähes korottomia Kanadan valtiolle. Valtio käytti omaa pankkiaan vielä 1974 mutta tästä käytännöstä luovuttiin ilmeisesti kansainvälisen painostuksen johdosta.

Connie toteaa myös että pikälti uutispimenossa suunniteltu TransTexas Corridor - kymmenen kaistan valtatie Meksikosta Kanadaan, on suuri uhka koska sen myötä Meksikon epätoivoista halpatyövoimaa pääsee suurina massoina pohjoiseen.

Presidentti Dwight Eisenhower kuulemma varoitti tästä touhusta viimeisessä puheessaan kansalaisille 17.1 1961 missä erityisesti mainitsi "sotateollisuusyritysryppään" erityisen uhkaavana tahona jota kansanlaisten tulisi varoa ja jonka valtaa hillitä.
Tuosta tulee itselleni mieleen että ilmankos jo Plato kirjassaan Valtio tajusi todeta että sotilailla ja järjestystä ylläpitävillä tahoilla ei ole asiaa valtion hallintaan. Kauppiallakaan ei Platon mukaan ole asiaa valtion hallintoelimiin.



Video yllä on osa 1. kolmen videon sarjaa joka löytyy You Tube:stä.

Ei kommentteja: