Herra Ministeri, miksi tämä talouskasvu yleensä on tarpeen?

Olen aikaisemmissa jutuissa kirjoittanut korottomasta taloudesta. Nyt haluan tarkastella talouskasvuoppia ja osoittaa että tässä on selvä kytky nykyiseen korkokäytäntöön. Aion lopuksi pyrkiä osoittamaan että tämä touhu ei ole kestävällä pohjalla.














Talouskasvusta kuulee puhuttavan koko ajan. Sen nimeen vannotaan, sen puolesta luvataan taistella. Talouskasvu näyttää olevan hyvin hyvin tärkeätä asia ainakin näin vaalien alla.
Talouskasvu mitataan prosenteissa - se oli joskus 5% , sitten 3,8% - tai miksei jotain siltä väliltä. Talouskasvu vuoroin elpyy, vuoroin hidastuu. Ministerit ja muut poliitikot näyttävät puheidensa nojalla pitävän tätä talouden kasvua jonain taloutemme elinehtona. Mutta miksi näin on?

Oletko koskaan miettinyt mistä oikeastaan on kysymys kun talouden (muka) pitää kasvaa? Mitä itsearvoa tällä kasvulla (muka) on? Eikö muka riitä että yrityksillä ja ihmisillä menee ihan mukavasti? Miksi täähän kasvuun kiinnitetään niin suhteettoman paljon huomioita?

Kuka osaisi vastata näihin kysymyksiin? (Kysymyksiin joita ei kukaan koskaa kysy) Onko tässä talouskasvussa jotain niin hyvää ja itsestäänselvää esim Suomen talouselämän olemassaololle? Onko tässä jotain niin kriittisen elintärkeätä että se suorastaan muodostaa jonkinlaisen opinkappaleen jota ei kukaan enää kyseenalaista?

Vai oletko sinä kenties koskaan kuullut jonkun toimittajan kysyvän ministeriltä jotain tähän malliin:

Mutta Herra Ministeri, miksi tämä talouskasvu yleensä on tarpeen?


Eikö tällainen talouskasvun vaatimus ole tavallaan tilanne missä jatkuvasti pyritään paisumaan ja pullistumaan - ja eikö sellainen ole aika stressaavaa kaikille? Henkisesti ja fyysisesti. Eikä se ennen pitkää johda ns burn-out tilaan, sairaslomiin - jopa itsemurhiin tai avioeroihin?

Eikö yhteiskuntamme jossain vaiheessa ihan luonnostaan jo saavuta sellaista määrättyä rajapyykkiä missä lisäkasvu eli lisäpullistelu käy mahdottomaksi? Tarkoitan eikö lähes kaikessa ihmistoiminnassa jossain vaiheessa saavuteta määrättyä kriittistä rajaa - sellaista rajaa jonka ylittäminen tuottaa enemmän tuskaa kuin mitä palkitsee ? Raja jonka saavuttaminen vie enemmän energiaa kuin mitä se tuottaa. Yhteiskunnan tuotanto ei yksinkertaisesti voi kasvaa jatkuvasti.

Kansantaloustieteilijät puhuvat bruttokansantuotteesta eli BKT:stä. Tilastokeskus kerää tietoja kaikesta taloudellisestä toiminnasta ja ynnää sitten kaiken jonkin kaavan mukaan - ja heps - siinä viime vuoden BKT sitten on. Ja se kuvaa taloudellista toimeliaisuutta maassamme.
Se kuvaa kaikkea tuotantoa ja tuotettuja palveluita - joista on joko laskutettu tai maksettu. Pimeät keikat ja naapuriapu ei näy. Bruttokansantuotteesta puuttuu myös kotityöt ja opiskelu.
Kuten myös kaikki polkupyörä- ja kävelymatkat töihin ja kauppoihin. Mutta jos sataa lunta niin se vuorostaan lisää BKT:tä koska aurausauto laskuttaa tielaitosta, kaupunkeja, kuntia, tiesosuuskuntia ja taloyhtiöitä. Mitä enemmän lunta sen enemmän taloudellista toimeliaisuutta.
Eli mitä enemmän lunta sataa sitä enemmän taloutemme kasvaa. Ja toisin päin, jos lunta ei tule talouskasvukin hidastuu. Tietysti tämä on karkea yksinkertaistus - mutta silti.


Kuvitellaan että sinulla on parturikampaamo. Liikevaihto on 100.000 euroa vuodessa ja asiakkaita ihan kivasti - eli sopivasti - ei liikaa. Tuon talouskasvuopin mukaan sinun kampaamosi pitäisi myös pyrkiä talouskasvuun muuten ministerit näyttävät huoletunutta naamaa tv-kameroille. Mutta miksi ihmeessä sinun kampaamosi liikevahdoin pitäisi kasvaa?
Onko sillä jotain itseisarvoa kenties? Tietysti jos paikkakunnalle muuttaa yhä enemmän uusia ihmisiä - niin voi mahdollisesti kuvitella että sinunkin kampaamon ovellesi syntyy jonoa. Voit silloin harkita taksojen nostamista - se karsisi köyhimmät asiakkaat pois ja saisit ehkä paremman kokonaiskatteen työllesi? Jos nostat hintaa liikaa asiakkaista voi tulla pula joten tässä on oltava tarkkoja.
Oli miten oli - perimmäinen kysymys on edelleen se onko parturikampaamosi ja kaikkien muidenkin yritysten todellakin hyvä kasvaa ja kasvaa. Onko isompi aina kauniimpi?

Onko jättimäinen kampaamo kolmenkymmenen kampaajan henkilökunnalla hienompi kuin pieni parin kampaajan henkilökunnan putiikki? Pitääkö aina pyrkiä paisumaan ja pullistumaan? Pitääkö aina pohtia sitä milloin olisi hyvä veto kasvaa laajentamalla toimintaa siirtymällä ismpiin liiketiloihin tai vaikkapa avaamalla sivupisteen kaupungin toiselle puolelle? Kuuluuko näin aina pyrkiä saamaan isomman tienestin kuin mitä sai edellisenä vuonna? Onko tällainen touhu tervettä?


Nämä ovat perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Nämä ovat tavallaan niitä perimmäisiä kysymyksiä ainakin tavallaan liiketaloudessa ja miksei yhteiskuntamoraalissa. Opetuslaitoksissa nämä tällaiset kysymykset tuskin tulevat esiin. Vanhat parrat vannovat talouskasvun nimeen.

Kampaamo edusti tässä vain esimerkkiä jolla yritin valaista sitä että pyrkiminen kasvuun on lähinnä ahneutta ja usein jopa silkkaa hulluutta - pelkkää hullujen touhua. Silti talouskasvun opinkappale on niin syvään juurtunut että esim. eräs Jari Sarasvuo tienaa miljoonia vuodessa saarnaamalla eri tavoin kasvun tarpeellisuudesta. Sarasvuo ihailee kasvuyrityksiä. Luonnollisesti hänen oma yrityksensä on tällainen ihaltava kasvuyritys. Kasvuyrityksessä yrittäjä laajentaa ja laajentaa ja levittäytyy koko maailmaan - kaikkien kateellisten ihailtavaksi. Vai onko näin?

Onko ehkä niin että tällainen maailmanvalloitustouhu onkin vain merkki siitä että jossakin on liikaa testosteronia - miesten "uhohormoonia"? Onko Veljekset Keskinen Oy:n huima laajentuminen kaupalliseksi matkailunähtävyydeksi merkki jostain ihailtavasta saavutuksesta?
Onko Toivo Sukarin megalomaninen Ideapark jotain fantastisen ihailtavaa? Onko näiden yritysten esimerkki jotain mihin jokaisen yrittäjän tulisi pyrkiä? Kasvua, kasvua ja lisää kasvua.

Minä kyllä rohkenen kysyä onko tällainen touhu edes kestävällä pohjalla? Onko tällainen edes tervettä? Onko tällainen kasvutouhu jotain mistä kuuluu saada papukaijamerkkejä kiitokseksi?
Haluatko sinä Toivo Sukariksi Toivo Sukarin paikalle? Haluatko Vesa Keskiseksi? Haluatko juorupalstojen suosiksi? Juorulehdet eivät näiden sankareiden saavutuksia ainakaan kyseenalaista.

Kysyn edelleen onko valtion ainaisissa pyrkimyksissa stimuloida talouskasvua järkeä? Entä onko siinä järkeä kun Taka-Peräkylän kunnanjohtaja vaatii kunnalleen talouskasvua? Entä kun kunnanvaltuutetuilta vaaditaan ripeitä toimia paikallisen talouskasvun elvyttämiseksi. Kunnalla pitää mennä paremmin kuin naapurikunnalla. Kunnat kun kilpailevat sekä kasvuyrityksistä, veronmaksajista että hyvästä työvoimasta. Hetkinen unohtuiko ihminen ?
Minusta kaikki tällainen loppujen lopuksi on hullujen touhua.

Luonnollisesti toki esim aloittava kampaamoyritys tarvitsee kasvua saavuttaakseen sellaisen liikevaihdon tason toiminnalleen että yrittäjä saa firmastaan tuloa - mahdollisesti jopa voittoa kaikkien menojen ja kulujen jälkeen. Luonnollista on että tällaisen aloittavan kampaamoyrityksen katsoaan kuuluvan taistella itselleen jonkinlaisen "markkinaosuuden" paikkakuntalaisten hiustenleikkuumarkkinoilla. Mutta entä jos markkinoilla jo on liikatarjontaa - eli riittävästi parturikampaamoita? Silloin tämän uuden yrityksen kasvuyritykset ovat pois jonkun toisen bisneksestä. Peli on silloin ns nollasummapeliä.
Tällöin kilpailutilanne kovenee ja lopulta joku menettää pelin ja poistuu markkinoilta. Mitä esimerkkiyrityksemme kasvupyrkimykset tässä tapauksessa ovat tuottaneet? Mahdollisesti lähinnä epäsopua alalle sekä hikea, kyyneleitä että verta. Ja lopulta jonkun kilpailevan yrityksen selvitystila on edessä ja näin joku toinen ehkä menettää työnsä, ehkä jopa säästönsä ja joutuu ulosoton hampaisiin. Pankkikriisin myötä 1990-93 arviolta 60.000 yrittäjää koki tällaista tuskaa. Tosin silloin siihen liittyi korko erittäin ratkaisevana tekijänä. Voimme varmaan olla siitä samaa mieltä että jos korkoa ei olisi ollut niin yritykset eivät olisi kaatuneet eikä sadat takaajat olisi menettäneet asuntonsa, luottotietonsa ja maineensa. Palaamme vielä tuohon korkoon.

Velkaantuneet yritykset joutuvat kiperimmin taistelemaan asiakkaiden rahoista koska jouvuat keräämään rahaa pankkilainansa korkoihin ja lyhennyksiin. Vasta velattomana yritys voi ottaa rennommin. Tästä seuraa että velkaantunut yritys pyrkiii kasvamaan jotta yritykselle jäisi mahdollisimman paljon rahaa rahoituserienkin jälkeen. Voidaan varmaan todeta että mitä velkaantuneempi yritys sen epätoivoisemmin se pyrkii kasvamaan. Sen on yksinkertaisesti pakko kasvaa. Jos sillä menee kehnosti eikä onnistu kasvamaan sillä menee pankin kannalta huonosti ja näin sen pääomakulut eli lainakorot nousevat. Ja epätoivoinen pyrkimys kasvuun kiihtyy ennestään. Jossain vaiheessa tulee sitten seinä vastaan kun paikkakunnan ihmisten ostovoima - eli käytettävissä olevat rahat eivät riitä jokaiselle yrittäjälle - ja joku näistä kaatuu.

Olen juuri kuvaillut miten markkinatalous toimii. Tällaiseen touhuun yhteiskuntamme talous nojautuu. Tällaiseen touhuun pyritään tietoisesti kun lähdetään yrittäjäksi. Ja talouskasvuun tähdätään ja kuuluu tähdätä. Tämä on sitä laajalti ihailtua vapaata markkinataloutta. Tosin sellaista missä liiketoiminnan kannattavuutta säätelee pankkien korkotaso.

Kun korko nousee jonkun bisnes loppuu. Korko itsessään myös estää meitä kaikki aloittamasta sellaista yritystoimintaa missä kate ei riitä kuin korkoihin. Voi helposti kuvitella miten esim kuviteltu lampaidenpito voisi olla varsin kannattavaa jos tuota korkoa ei olisi. Yhdysvaltalainen kirjailijanero Ezra Pound (1885-1972) piti korkokäytäntöä rikollisena ja toitämän selvästi julki monessa eri yhteydessä. Hänen laaja runollinen pääteoksensa Cantoksen osa (Cantos LXV) sisältää yhden runon With Usura josta haluaisin lainata muutaman rivin tähän:

WITH USURA

wool comes not to market
sheep bringeth no gain with usura

Pound kirjoittaa tuossa siis että tuon koron myötä lampaan villa ei tule markkinoille eikä lammas näin ollen tuota omistajalleen mitään vaikka villa kasvaa ja lammas pulskistuu. Ezra Pound oli hyvin tarmokas "monetary reform"- aatteen kannattaja ja se näkyy hänen tuotannossaan. Tästä
syystä kirjoitin pitkähkön vieraskynäjutun hänestä ystäväni Mikael Wälivaaran(1955-2008) blogiin UUAA-radio.

Tarkoitukseni oli tässä - vaatimattomalla esimerkillä vihjaista siitä miten korko itse asiassa säätää talousalueen yritysten ja yrittämisen reunaehtoja ja näin paljolti myös jokaisen työllistymistä. Koroton talous tekisi pienten yritysten perustamisen mahdolliseksi hyvin laajassa mittakaavassa.

Eikä korottomassa taloudessa tarvitsisi huutaa minkään jatkuvan talouskasvun perään.
Jospa vielä joskus tulee toinen aikakausi - eli sellainen missä taloudellisen toiminnan reunaehdot ovat toisenlaiset. Kaikki on periaatteessa mahdollista jos vain oma visio muutoksesta on selvä.
Politiikka on keino millä reunaehtoja muutetaan. Jos riittävän moni saadaan jonkin aatteen taakse asioita voi muuttaa.
Talousdemokratia pyrkii kyseenalaistamaan tämän päivän reunaehtoja ja osoittamaan että nykymenon hulluus on sittenkin vain politiikkaa. Olen sataprosenttisen varma siitä että yhä useampi tajuaa että nykymeno ei voi jatkua kovinkaan pitkään enää. Monenlaiset rajat tulevat vastaan. Taloudelliset - ja jopa moraaliset rajat. Tämä näkyy siitä että yhä laajemmin halutaan vaalia ja suojella ympäristöä ja huomioita ekologiaa. Yhä useampi meistä tajuaa pikkuhiljaa että nykytouhu ei perustu kestävään kehitykseen. Toivotaan että nykyinen korkomenettelykin vihdoin nostettaisiin pöydälle. Se olisi kaikkien yhteinen etu.