torstai 16. lokakuuta 2008

Verirahoja

Ulkoministeri sanoi hypänneensä kokonaisen metrin ilmaan. Pääministeri vuorostaan hekotteli ja ylpeili sillä että koko hallitus taputti spontaanisti kuultuaan suuren uutisen presidentiltä.

Anteeksi vain mutta minä en taputtanut koska oma Ahtisaaremme on nyt samaa sakkia kuin kansanmurhaa ja vallankumouksia suunnitellut ja toteuttanut Henry Kissinger. Ahtisaari on nyt samaa sakkia ammattivalehtelija Albert Goren kanssa. Totuus on se että arvostettu Nobelin rauhanpalkinto ei enää ole mitään muuta kuin säälittävä poliittinen palkinto.

Tietysti on (tavallaan) hienoa että suomalainen nostetaan parrasvaloihin koska pieni maa ei normaalisti saa kovin usein huomiota maailmalla. Mutta tällainen ajattelu on nurkkapatriotismia.
Tulee mieleen kun umpihumalainen maaottelusta palaava huutosakki hurmiossaan palkitsee sen kotijoukkueen pelaajan joka tuomarin selän takana tuotti eniten vammoja toisen joukkueen tähtipelaajille.
Ahtisaari on kuitenkin toiminut juuri näin - eli "rauhantoiminnallaan" aiheuttanut suurta tuhoa toiselle joukueelle. Ahtisaari "jälkilaillisti" Naton terroripommitukset ja Kosovon varastamisen Serbialta. Tämä oli Yhdysvalloille hyvin tärkeätä koska Kosovoon rakennettiin omin luvin sotilastukikohta Camp Bondsteel.
Jos Kosovo olisikin jäänyt osaksi Serbiaa Bergrad olisi tietysti häätänyt jenkit ensimmäiseksi. Naton kannalta on tärkeätä ettei kukaan tarkemmin enää välitä tutkia Naton tekemiä sotarikoksia.

Ahtisaari on mitä ilmeisimmin myös saanut tehtäväkseen jälkimyydä maailmalle Bushin valhetta demokratian levittämisestä Irakiiin. Ahtisaaren (CMI) Crises Management International on käynyt neuvotteluja erilaisten irakilaisryhmien kanssa - ikään kuin siirtääkseen huomion siitä että jenkkitahot ovat demokratian levittämisen varjolla sekä ryöstäneet Irakin kulttuuriaarteet ja luonnonvarat, tappaneet yli miljoona siviiliä sekä levittäneet satoja tonneja köydytettyä uraania ilmaan, vesistöihin ja maaperään. Ahtisaaren CMI tunnetustihan rahtasi bussillisen irakilaisia Sannaisten Kartanoon, Porvooseen Suomeen osana tätä "Bushin-demokratian-levittämistä". Salaisen kokoontumisen aiheena oli muka "hahmotella hallinnon siirtoa" irakilaisille itselleen. Samalla kuitenkin Bush-hallinto jatkaa Vatikaanin kokoisen Linnoituksensa rakentamista Bagdadiin. Tämä on maailman suurin suurlähetystö missä 600 pomminkestävää betoniabunkkeria.
Mihin jenkit tarvitsevat tällaista mielettömän kokoista "suurlähetystöä" elleivät nimenomaan aio istua tattina siellä sotakalustonsa kanssa vielä seuraavat sata vuotta.

Eräs Gregory Elich on kirjoittanut pitkähkön artikkelin Ahtisaaren vähemmin tunnetuista tekemisistä neuvotteluissa Milosevijin kanssa, "How the Nobel Peace Prize was Won". Kannattaa lukea - ja ihmetellä.

Venäläiset ja Serbialaiset eivät todellakaan ole ainoat jotka ihmettelevät Ahtisaaren saamaa palkintoa.

Viimeistään tästä tajuaa miten valikoivasti media välittää tietoa meille.

The selection of Martti Ahtisaari for the Nobel Peace Price was a reward for services rendered. This was a purely political statement, meant to underline an important principle in international affairs. The same Western nations that forcibly carved Kosovo from Serbia are vociferously complaining that independence for South Ossetia and Abkhazia violates international law and the territorial integrity of Georgia. This year’s Nobel Peace Prize affirms the lofty principle that it is only the West that will draw and redraw borders in the manner of 19th-century imperial powers.

"It's rare for the Nobel Prize to be used for political goals, this is one of those," Borislav Milosevic, the former Yugoslav ambassador to Russia, told Echo of Moscow radio. (lähde)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkein pahinta on, että suomalaiset eivät edes halua kuulla, että Ahtisaari ei todellisuudessa olekaan sankari. Korvat suljetaan ikävältä totuudelta, ja kritiikin esittäjä halutaan ristiinnaulita petturina. Milloinkohan Ahtisaarelle ehdotetaan patsasta, katua ja muuta vastaavaa. Oletettavasti hankkeet ovat jo käynnissä.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin ...me totuudentorvet olemme usein epäsuosiossa !

*hekottaa*

Anonyymi kirjoitti...

P*skapuhetta. Monikulttuurisella alueella ei pysty yksi valtio ottamaan huomioon vähemmistöjen asioita - on siis parempi tehdä uusi valtio. Ahtisaari on tämän kiistallisen prosessin saanut aloilleen, ja toteuttanut sopimuksen osapuolia tyydyttävän sopimuksen. Hänelle siitä kunnia.

Lars Osterman kirjoitti...

Tuon mukaan Palestiinan valtio siis olis pitänyt perustaa jo 1948.
Tuon mukaan Ahvenanmaa, Savo, Häme ja Saamemaa olisivat omat valtionsa.
Tuon mukaan Kurdistan olisi oma valtionsa.
Tuon mukaan jokainen intiaanien reservaatio tulisi olla oma valtionsa.
Tuon mukaan jokaisen maan vähemmistöt tulisi olla oikeutettuja omaan valtioonsa.

Ongelma on vain se että "vain" silloin kuin se on USA:n tai Naton etujen mukaista näin mentellään - ei muuten.

Ahtisaari on Naton kiitetty työkalu joka nyt sai palkkionsa.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan Venäjä, kun ihmiset on oikeesti ihan kujalla tästä koko touhusta.
Meininki on se, että pikkurikolliset istuvat linnassa Vaakaraita puvussa ja suurrikolliset istuvat presidentinlinnassa liituraitapuvussa. Se kuka tämän uskaltaa sanoa ääneen on maanpetturikommunisti. Likipitäen ainut poliitikko joka uskaltaa sanoa totuuden on Esko Seppänen.

Lars Osterman kirjoitti...

Esko Seppäsen kirjoitukset ovat minunkin suosikkejani. En itse ajattele vasemmisto-oikeisto akselialla enää - se on mennyttä aikaa.

Uusi akseli on finanssieliitin nykyiset tukipuolueet vastaan talousdemokratian eri ilmentymät.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ehkä kuulu aiheeseen, mutta tämä on suorastaan loistava kirjoitus suomalaisen median ja virkakoneiston toiminnasta.
teksti on lainattu Teräasekeskuksen sivuilta. K.o. yritys/yrittäjä on joutunut median ja viranomaisten hampaisiin jokelan ja Kauhajoen tapausten johdosta.

Lue ja nauti.

Väkivallasta ja mainonnasta [16.10.2008]
Keskusteltuamme tänään Kuluttajaviraston edustajan kanssa saimme selville mitä videoitamme viime aikoina mediassa liputettu yksilöimätön valitus koskee, ja että virasto katsoo edellyttäneensä meitä poistamaan materiaalin sivuiltamme. Vastaanottamastamme kirjeestä ei selvinnyt kumpikaan asia, minkä totesimme mm. Helsingin Sanomien toimittajalle. Vastoin artikkelin väitettä emme määritelmällisestikään katso pystyvämme kieltäytymään mistään mitä meiltä ei ole vaadittu.

Kuluttajaviraston kirjeessä todetaan että videoissa "...mies muun muassa heittää veitsiä ihmiskasvoista otettuihin valokuviin, puhkaisee auton konepellin puukolla ja iskee takalasin puukon kahvalla". Lisäksi kirjeessä todetaan että videoissa "...suhtaudutaan hyväksyvästi yleisen turvallisuuden vaarantamiseen ja rohkaistaan toisten omaisuuden vahingoittamiseen". Haluaisimme oikaista tässä osaa väitteistä - kuvien esittämät kasvot kuuluivat videoissamme esiintyneille avustajille, konepelti ja takalasi kuuluivat Ladaan, ja sekin oli laillisesti hankittu. Haluamme lisäksi tähdentää ettemme suhtaudu hyväksyvästi tai halua millään tavalla rohkaista yleisen turvallisuuden vaarantamiseen tai venäläisen auton hankintaan, mutta budjettisyistä jouduimme käyttämään ensimmäistä romua minkä käsiimme saimme.

Koska media kantaa ilmeisen syvää huolta lautatavaran ja vihannesten hyvinvoinnista, päätimme poistaa osan videoista tilapäisesti sivuiltamme neuvotellessamme asiasta Kuluttajaviraston kanssa. Asiasta nousseen keskustelun perusteella joudumme yhtymään viraston huoleen tiettyjen ihmisryhmien kykenemättömyydestä erottaa todellisia ja kuviteltuja tai liioiteltuja tilanteita toisistaan. Olemme pyrkineet tietoisesti irrottamaan videot mahdollisimman kauas todellisuudesta ja etenkin ampumaurheilusta jotta väärinkäsityksen vaaraa ei syntyisi, mutta joissakin tapauksissa parodiaa on nähtävästi mahdotonta viedä riittävän pitkälle.
..................

Kaikki väkivaltahan saadaan kitkettyä maailmasta, kunhan ampuma-aseet kerätään pois. Sama logiikaa soveltaen, pitäisi kaikki leipäveitset, pesismailat, pikkukivet, autot, risut ja männynkävyt sekä nyrkit kieltää lailla, koska niitä voidaan käyttää toisen ihmisen vahingoittamiseen.

En yhtään ihmettele että koulumurhia tapahtuu, kun Sairaalloisen ahneet pankkiirit oman esivaltamme suosiollisella avustuksella ajavat tavallisen kansan soppajonoihin ja velkavankeuteen aina säännöllisin väliajoin.

Tämä käsiasekieltovouhotus jota mm. valtioneuvos Holkeri ajaa, on sama asia jos avomurtumaa lääkittäisiin laastarilla ja buranalla.

KAUAN ELÄKÖÖN TYPERYYS!!!

Si vis pacem, para bellum.

Ebe kirjoitti...

Mietin tässä eräs kaunis päivä vertauskuvaa siitä miten usa toimii ympäri maailmaan. Kun floridahan on nykyään täynä meksikolaisia, niin jos he alkaisivat huutaa itsenäisyyttä tai meksiko floridan liittamistä itseensä. NIIN apuun ryntäisikin joku kiina julistamaan että ehdottomasti pitää antaa itsenäisyys etc.

Lars Osterman kirjoitti...

klick>

16.10.
How the Nobel Peace Prize was Won.

Martti Ahtisaaren saama Nobelin rauhanpalkinto otettiin Suomessa vastaan tyytyväisyydellä. Ahtisaarella on kuitenkin pimeä puolensa. Hän esiintyi taannoin Irakin sodan vankkumattomana puolustajana. Tämä artikkeli kertaa Ahtisaaren toimintaa Kosovon sodan lopettamisessa, mitä pidetään palkinnon antamisen tärkeimpänä syynä.