sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Olkiluoto ja uraani

Olkiluoto myöhästyy jälleen aikataulusta, uutisten mukaan. Itse en kannata ydinvoimaa joten minusta se on vain hyvä asia tämä että projekti viivästyy.
En myöskään jaksa uskoa siihen että Suomen talouskasvu tarvitsisi lisää energiaa.
Talouskasvu on vain politiikkaa - ja yksi suuntaus. Talouskasvun tavoitteet ovat kestämättömällä pohjalla eikä mitään kasvua oikeasti tarvita. Nykyinen rahajärjestelmä toki vaatii koron vuoksi jatkuvaa kasvua - mutta tämä rahajärjestelmä on yhtä lailla kestämättömällä pohjalla. Tämän osoittaa viimeistään nykyinen talouskriisi. Matalasuhdanne on alkamassa. Ja hei kun taloudellinen toimeliaisuus taantuu - sähkön käyttökin vähenee.

Uraaniin liittyy asioita ja olosuhteita joista harva suomalainen tietää paljon mitään. Olen toki
joskus aikaisemmin kirjoittanut jotain pientä uraanista ja nimenomaan "köyhydetystä uraanista".
Köyhdytetty uraanihan on ihan ehtaa uraania josta vain on poistettu sellainen 0, 7% eli ne isotoopit joille on käyttöä pomminteossa ja ydinvoimaloiden polttoaineena. Loput 99,3 % uraanista on "köyhydettyä" - mutta kuitenkin ihan yhtä säteilevää ja myrkyllistä kaikelle elämälle.

Tässä alla oleva linkki avaa videon jossa dr Leuren Moret on haastateltavana Conscious Media Networkin (CMN) toimesta. CMN sivuilla on useita muita kinnostavia videohaastatteluja.

http://www.consciousmedianetwork.com/members/lmoret.htm


Haastattelu kestää 54 minuuttia mutta on täynnä mielenkiintoista faktaa.

Päivitys: Tässä vielä vähintäinkin hurjasisältöinen Teheran Times artikkeli: Globalists Attempting To Depopulate the World . Taitaa olla oikeassa....

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärtääkseni tätä energiaa halutaan rakentaa myös sen takia että jos Venäjä pistää hanat kiinni ei jäätäisi ilmän sähköä, Suomalaiset tuntuvat olevan todella epäileviä venäläisiä kohtaan.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin tuo on hyvä pointti. Ja varmaan jos maamme poliittinen itsekeskeinen läntiseen suuntaan huoriva elitti salakavalasti pyrkii ajamaan meidät Natoon - niin eräänlainen riski on olemassa. Voisiko Venäjä kostaa sulkemalla hanat?
Toisaalta epäilen kyllä sitä koska Venäjä haluaa vientituloja mm autotuonnon kuittaamiseksi ja energian vienti on helppoa rahaa heille.

Silti pääargumenttini ovat:
A. energiaintensiivinen metsäteollisuus pitkälti ajetaan alas täällä Suomessa. Tehtaita suljetaan varmaan ensi vuonnakin.
Talouskasvu saa olla negatiivinenkin minun puolestani.

B. Uraanitoimitukset ovat ongelmallisia koska uraani on loppumassa ja kallistumassa.

C.Samoin sen käyttö ja DU:n piilottaminen maahan tai käyttäminen DU-ammuksiin.

D-E-F. jos katsoit videon tiedät muutamana lisäargumentinkin....