sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Pankkien pääomittamista perustulon kautta

(Kopioitu Talousdemokratia Foorumista koska en usko että siellä kovin moni vielä poikkeaa)

Ostovoiman ja kysynnän paikkaaminen kansalaisosingolla tai kutsuttakoon se vaikka perustuloksi - on mielestäni nykytilanteessa ehdoton toimenpide josta talousdemokratian edustaja ei edes neuvottele koska se on kriittinen ratkaisu ja tarpeen pidemmänkin päälle.

Ja mitä tärkeintä on se että ko. perustulo ei maksettaisi millään verottamisella tai tulonsiirrolla vaan siirtämällä sähköimpulsseja eli diginumeroita, miksei KELA:n tai verotoimiston kautta - suoraan jokaiselle kansalaiselle riippumatta onko töissä vai ei, onko eläkeläinen, perheenäiti tai opiskelija. (Tähän tarvitaan tosin uutta lainsäädäntöä - tai direktiivejä jos se toteutettaisiin koko EU:n alueella.)

Haluaisin vihdoin kuulla jonkun kansantaloustieteilijän tai ekonomistin suusta että "muuta keinoa ei enää ole"- koska keinot ovat todellakin loppu nyt laman aattona tammikuussa 2009.

Kyse ei ole köyhäinavusta tai sosiaalietuuksian yksinkertaistamisesta - vaikka sekin tavallaan hoituu samalla. Ei, kyse on petofinanssin koronkiskontatekijää tasapainottavasta toimenpiteestä. Kyse on demokratian laajentamisesta myös talouteen ja taloudellisesta vapautumisesta. (petofinanssi pitää toki nujertaa muillakin keinoin mutta niistä lisää toiste)

Tietenkin olisi samalla monen aika ruveta tajuamaan että toimeentulo ei enää voida sitoa työhön - vaan kuukausittainen luottoinjektio tulee olla kansalaisoikeus kuten äänioikeus, sähköliittymä, puhdas vesi ja ilma. Eikä se ole mistään pois, eli ei maksasi mitään valtiolle tai kenellekään muulle.

Näinä automatisoinnin kultaisina aikoina tämä "toimeentulo ilman työtä" tulee yhä selvemmin esiin ja jokainen työpaikka joka on korvattavissa koneella tulisi myös korvata koneella. Ihan turhaa ajatuttaa ihmisiä sinne tänne turhan päiten työllistämisen vuoksi koska ei ihmiset työtä kaipaa vaan turvattua ostovoimaa.

Robert Anton Wilson totesi hauskasti jossain että "ongelmaksi muodostuu tulevaisuudessa lähinnä työvoiman supistumisen ja kasvavan vapaa-ajan myötä aikuisväestön viihdyttäminen".

Aikuisväestön kurssittamisesta ja opiskeluttamisesta tulee itseisarvo jolla ei jatkossa ole työvoimapoliittista merkitystä vaan tuo ihmisille lisä tietoa ja osaamista ihan ilman että siitä tarvitsee saada hyöty irti.

Kaikki puheet siitä jostain tulevasta eläkepommista voidaan kuitata sillä että perustulon myötä sekin ongelma poistuu saman tien. Todella naurettavaa kuulla miten arvon poliitikot ja maan tietäjät kilvan esitelevät arvioita siitä miten monta miljoonaa ulkomaalaista työntekijää Suomi tarvitsee kuvitellun eläkepommin hallitsemiseksi. Vastaus on nimittäin: ei yhtään.

Huomattaisin myös että koko nykyinen eläkejärjestelmä on samanlainen petos ja Ponzi-rakennelma kuin erään Herra Maddoffin tuore 100 miljardin dollarihuijaus - eli pyramidipeli.
Eläkejärjestelmä nimittäin siirtää varoja alhaalta ylös ja vaatii jatkuvasti uusia tulokkaita jotta ei kaatuisi. Wincapita teki aivan samaa (ainakin uutisten mukaan).

Mutta - kuten jo totesin - koroton kirjanpitovientimäinen luottokirjaus = perustulo jokaiselle ilman tarvittavaa tulonsiirtoa hoitaa ongelman hetkessä. Eikä tähän edes tarvita pankkien apua.

Perustulo tietysti siirtyy jokun henkilön pankkitilille jossain pankissa ja perustulo pääomittaa siis näin samalla pankkeja. (muistelen miten eräs Katainen hiljan niin lupaili pääomittaa pankkeja..tosin eri tietä..yläkautta ja röyhkeästi velkaannuttamalla kansalaisia lisää)

Tämä olisi varmempi keino hoitaa se Kataisen "pääomitus". Samalla paikkaantuu ostovoima ja kysyntä - ns alakautta. Vanhasen "kuluttakaa" kehotuskin onnistuisi ottamatta lisää kulutuslainaa. Monta kärpästä siis samalla iskulla.

Tietysti tämä malli on täysin mahdoton "työväen uuspuolueelle" Kokoomukselle. Kokoomus haluaa finanssijärjestelmän velkaorjat tukijoikseen - ja on ihme kyllä väitetysti saanut lisää tukea jos uutisiin on luottaminen.

PS. Saa nähdä mikä vaikutus Niinistön Lolita-kortilla on Kokoouksen kannatukseen. Epäilen ettei se ainakaan nosta sitä.

7 kommenttia:

Aragon kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli.

Mutta voisiko perustulon toteuttaa seuraavalla tavalla? Entä jos valtio antaa kaikille ilmaiseksi Monopoli-lautapelin, ja laatii lain, että pelin rahoja saa käyttää ja tulee ottaa vastaan kaupankäynnissä eurojen substituutteina (etenkin eurokolikoita tarvitaan jatkossa, koska pienin monopoli-raha on epäkäytännöllisesti 20 euron arvoinen)... Miettikää miten paljon ostovoimaa kotiäidit ja opiskelijat saisivat jo yhdestä 10000 arvoisesta setelistä... Ja kaikki tämä mahdollistuisi ja vielä ilman inflaatiota koska "jos asiaa perin pohjin tutkii niin se ei olekaan se uusi lisäraha joka aiheuttaa inflaatiota vaan se että se uusi raha on korollista. Korko siis on inflaation todellinen syy." (Lainaus Larsilta)

Lars Osterman kirjoitti...

Sarkasmisi iskee omaan nilkkaasi ja osoittaa että et ole ymmärtänyt asioita.

Tuotanto ja rahoitus ei ole koskaan ollut ongelma - vaan tuotannon jakelu. (distribuutio)

Jakelu toimii vain jos ostovoimaa on riittävässä määrin. Eikä inflaatio synny siitä että kysyntä kasvaa.
Eikä kalliiden Volvojen ja Bemareiden hinta aikanaan noussut vaikka niiden hurja kysyntä välillä johti liki 6kk:n toimitusaikaan.

Vaikka Churchill ei ole mikään sankari hänkin oli joskus oikeassa:

Winston Churchill spoke on the subject when giving the Romanes Lecture at Oxford University on June 19, 1930, a few months after the crash of the U.S. stock market that started the Great Depression. He said:

“Who would have thought that it would be easier to produce by toil and skill all the most necessary or desirable commodities than it is to find consumers for them? Who would have thought that cheap and abundant supplies of all the basic commodities would find the science and civilization of the world unable to utilize them? Have all our triumphs of research and organization bequeathed us only a new punishment: the Curse of Plenty? Are we really to believe that no better adjustment can be made between supply and demand? Yet the fact remains that every attempt has failed. Many various attempts have been made, from the extremes of Communism in Russia to the extremes of Capitalism in the United States . They include every form of fiscal policy and currency policy. But all have failed, and we have advanced little further in this quest than in barbaric times. Surely it is this mysterious crack and fissure at the basis of all our arrangements and apparatus upon which the keenest minds throughout the world should be concentrated.

Anonyymi kirjoitti...

Aragonin esimerkki on ehkä sarkastinen, mutta kyllä kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että sinun mielestäsi kansantaloudelliset ongelmat on mahdollista ratkaista yksinkertaisesti rahaa painamalla. Kunhan se painaminen tapahtuu valtion (eikä pankkien) toimesta, ja kunhan siitä ei peritä korkoa.

Uskon, että lukijakunnassasi on useampiakin meitä, jotka emme kykene tätä logiikkaa ymmärtämään vaikka kuinka yrittäisimme.

Tässähän tullaan siihen, että jos "rahoitusongelma" on mahdollista ratkaista paperia painamalla, eikä inflaation vaaraa ole, niin mihin sitä paperia sitten ylipäätään enää tarvitaan? Miksi emme vain luovuta tuotteita ja palveluita toinen toisillemme. Kaikillahan on kuitenkin rahaa, ja jos ei ole, niin sitä voi aina painaa lisää. Joten turha edes veloittaa mitään maksua mistään.

Lars Osterman kirjoitti...

OK. Väännetään sitten teille asiat rautalangasta.

Mistä johtuvat: Kulutushyödykkeiden ylituotanto, niiden vienti-into ja dumppaukset vientimarkkinoille ?

Mistä johtuu kokonaisvelkaantumisen kasvu talousjärjestelmässä ?

Mistä johtuu se että yhä useampi meistä omistaa yhä pienemmän siivun "omistusasunnostaan" ? (ja pankkijärjestelmän osuus vastaavasti kasvaa koko ajan)

**

Perustulo pitää tietysti mitoittaa oikein ja suhteuttaa kansantalouteen fiksulla tavalla. Rahan niukkuutta ei kuitenkaan pidä ylläpitää väkisin kuten tänään tapahtuu. Näin ollen ainoa keino rahoittaa jotain on lainata pankista. Näin ei tarvitse olla.

Tavoiteltava päämäärä voisi olla se että ihmisten omistuosuus asunnostaan pikkuhiljaa nousisi kohti sitä aiottua päämäärää eli 100%. Ei rahamäärä kasva jos esim pankkivelkaa maksetaan pois perustulolla. Pankkivelkahan on jo rahallistettu luottona ja osana rahankiertoa.

Tavoiteltavaa olisi myös sellainen tilanne että esim auton voisi ostaa käteisellä säästämällä perustulonsa vuoden pari. Se muodostaisi osan rahamäärästä - ja kyllä rahamäärä kasvaisi - mutta ei kasvaisi liikaa. Kaikki väitteet inflaatiosta ovat silkkaa kultabugiutta. Ei rahamäärän kasvu välttämättä aiheuta muuta kuin se mitä siltä toivotaan eli taloudellisen toimeliaisuuden kasvua ja kotimaisen kysynnän voimistuminen sellaiselle tasolla joka on kestävän kehityksen suuntaan.

Velka ja lainanotto ei ole normaalia vaikka useimmat teistä niin kuvittelette. Kulutushysterian ja luottokorttiyhtiöden markkinoinnin uhreja ?

Anonyymi kirjoitti...

Itse en ainakaan jatkaisi opiskelua ja menisi töihin jos saisin perustuloa koko loppu elämäni.

Jos tämä perustulo riittäisi vuokran maksuun ja ruokaan, vaatteisiin, auton ostoon(ei haittaa vaikka pitäisi säästää 5 vuotta), matkusteluun(kerran vuodessa)niin MIKSI kukaan menisi töihin? Itse pitäisin ainakin sitä ihan hulluna ajatuksena.

Osa nykyisistä ammateista on turhia ja osa voidaan korvata koneilla, mutta innovaatio, yritteliäisyys, valintojen laajuus, jakelu ja markkinointi sekä tietenkin itse tuotanto kärsisi valtavasti, jos ihmiset lopettaisivat työnteon.

Lars Osterman kirjoitti...

Ei työnteko lopu koskaan. Mutta toisaalta palkkatyön ja muiden hyödyllisten mutta palkattomien töiden raja hälvenee.
En ymmärrä miksi et haluaisi opiskella ja näin ollen kasvattaa osaamistasi ja ympäristösi ymmärtämistä riippumatta siitä mitä teet viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Ei perustulo tarkoita työnteon lopettaista mutta se karsii epätoivoisuutta ja riippuvuutta työstä. Jokainen ihminen haluaa omalla tavallaan osallistua ja saada hyväksyntää ja arvostusta.

Sinä saatat tuossa nyt istuessa ajetella noin - mutta jonkin ajan päästä kyllästyt ja lähdet innolla mukaan. Itsensä työllistäminen eri ammatein ja keinoin mahdollistuu samalla. Maaseutu kokisi piritysruiskeen koska tuhannet muuttaisivat takaisin kotiseuduilleen pääkaupunkiseudun muurahaispesämäisestä kiireestä.
Asunnot pääkaupunkiseudulla halpenisivat huomattavasti.

Tietysti jokunen haluaisi elää pummina tekemättä mitään. Mutta ei se ole sinun ongelmasi koska kaikki tällaisten saama perustulo palaa väittömästi kauppojen kassatuloina pankkeihin ja osaksi rahakiertoa.

Kulttuurielämä kokisi ennennäkemättömän piristysruiskeen kun yhä useampi nyt lähtisi mukaan näyttämöille tai taiteentekemiseen.
Samalla lipputulot kasvaisivat koska ihmisillä olisi sitä pientä lisärahaa joka mahdollistaisi esim teatteri- ja oopperavierailuja.

Ainoa taho joka kokisi pienen takaiskun on pankkilaitos jolta ei enää lainattaisi kuten ennen. Nykyiset vippilainahuijaritkin joutuisivat kerralla pois markkinoilta. Niitä tuskin kukaan haikailee takaisin.

Lars Osterman kirjoitti...

Kurkistelin Itsenäisyyspuolueen sivuja ja sen ohjelmaa. Löytyi kohta nr 4 missä tällaista:

4. Työttömyyden poistaminen, täystyöllisyyden edellytysten ja jokaisen työntekijän oikeuksien turvaaminen, naisten ja miesten samapalkkaisuuden sekä kansalaisten perustulojärjestelmän toteuttaminen, kansan kokonaisedun asettaminen yksityisen taloudellisen vallan käytön edelle ja hallitsemattomien pääomavirtojen palauttaminen yhteiskunnan valvontaan.

Hyvä tietää tämä.