perjantai 7. elokuuta 2009

Velkakello USA:n malliin

Löysin uuden monipuolisen sivun mistä selviää USA:n valtion velkatilanne aika lailla kattavasti.
Laskurit elää ja raksuttaa jatkuvasti velan kasvaessa ja velkaantumisvauhdin kiihtyessä päivä päivältä.

http://www.usdebtclock.org/














Sääli ettei tällaista sivua ole Suomesta. Kataisen ministeriön tulevat lainasuunnitelmien toteutuminen olisi karseaa katseltavaa. Ja kaikki turhaan - koska ei omavaltaisen valtion tarvitse nöyrtyä lainaamaan todellisuudessa. Tai sanotaan vaikka että Suomen lainapolitiikka voisi olla se jos valtio lainaa niin lainaa Suomen Pankilta - eli itseltään. Paras vaihtoehto olisi että valtio minkä tahansa pankin tavoin yksinkertaisesti kirjaisi digitaalisesti tarvittavat rahat valtiokonttorin tilille ja kuluttaisi ne yhteiskuntaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa on rahasta suurta puutetta erityisesti nyt kun lainalyhennykset korkoineen juoksee mutta uusia lainoja ei oteta. Rahamäärä supistuu huolestuttavasti. Tästä valtion tulisi olla huolissaan. Valtion tulisi katsoa että vaihdon välineitä on riittävästi ja että kaikilla kansalaisilla riittää ostovoimaa perustarpeisiin ja vaikkapa itsensä työllistämiseen eri keinoin. Perustulo tarvitaan ja se ei saa olla tulonsiirtoa vaan sen tulee olla uutta lisärahaa jolla varmistetaan rahan riittävyys ja julkisen yhteisen korottoman velattoman rahan osuuden nousu.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten inflaatio estetään talousdemokraattisessa järjestelmässä?

Lars Osterman kirjoitti...

Lyhyesti: inflaation suhteen on nykyään valloillaan kovasti myyttejä ja väärä tietoa.

Hintainflaation suurimmat syyt ovat:
-korko
-pakotettu talouskasvu
-pankkien velkaperusteinen uuden rahan liikkeelle lasku

Suomen koko nykyinen rahamäärä on pienempi kuin maan kanskalaisten, yritysten, yhtistysten, kuntien ja kaupunkine yhteenlasketut velat - siispä meiltä puuttaa suunnattomän määrä rahaa - jonka pitäisi heijastaa maan reaalivaurautta.

Maahamme voitaisiin kirjata kymmeniä ellei satoja miljardeja uutta julkista rahaa ilman että sillä olisi minkäänlaista vaikusta todelliseen inflaatioon. Pankkien maksetut ja self-made-asiamiehet tosin haluavat väittää toisin.

Inflaatiopeikko on kuviteltua huomattavasti pienempi paha - jos vertaa siihen millaista kurjuutta velkaperusteinen rahajärjestelmä aiheuttaa ja on aiheuttanut - sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eikö talousdemokraattinen järjestelmä kohtaa talouslaskun ongelmaa, kun se suunnittelee liikkeelle laskettavan rahan määrää?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo perustulojuttu ei oikeasti toimisi. Ihmiset on kateellisia eläimiä, jotka tarvii kaiken aikaa motivointia ja kannustimia. Sama palkka kaikkien muiden kanssa johtaisi työtehon tippumiseen, tarvittaisiin lisää peruspalkkaisia ihmisiä, jne, kierre olisi valmis. Se että ihminen saisi nimellisiä palkankorotuksia ja palkkaerot eivät olisi julkisia, kannustaisi ihmisiä ilman merkittävää lisäkustannusta.

Talousdemokratiassahan ei ole kyse kommunismista, eihän? :D

Lars Osterman kirjoitti...

A1,

Tuota talouskasvua onkin kaikki syy hidastaa - ja sen kuuluisikin laskena kestävälle tasolle. Nykymeno johtaa täydelliseen katastroofiin, raaka-aineet hupenevat, kaikki nykyinen halpatuotanto tulee kieltää. Tulevaisuudessa on pakko panostaa laatuun ja vakiomoduleihin joita voi käyttää uudelleen ja uudelleen ilman että tähän kierrätykseen menee huomasti energiaa ja resursseja. Esim. vaatteet voisi valmistaa hamppukuidusta joka kestää 20 kertaa enemmän kuin puuvilla.


A2,

Perustulo on vain osa toimeentuloa. Työtulot,liike- ja muut tulot ynnätään tietysti siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Lars, puhuin talousLASKUN, en talousKASVUN, ongelmasta. Talouslaskun ongelma ilmenee, kun yritetään tehdä keskusjohtoista suunnittelua talouden toiminnasta. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouslaskun_ongelma)

Haluaisin tietää, miten talouslaskun tuottamat ongelmat ratkaistaan, kun yritetään arvioida, miten paljon rahaa painetaan.

Lars Osterman kirjoitti...

"Talouslasku" ei ole pelkästään huono sana suomeksi. Se kuulostaa ja vaikuttaa tarkoitushakuiselta keinolta mustamaalata (kestävän kehityksen) suunnitelmatalous ja nostaa de Mises-Hayek 1920-luvun ideamaailmat (taloussosiaalidarwinismi tyyppiä jokaiselle kuudestilaukeava eikä pelille sääntöjä) kultajalustalle.

Koen tätä harhapoluksi jota tässä vaiheessa on aivan turha lähteä kulkemaan.

Perustulo ja julkisen rahan osuuden kasvuttaminen - avaa mahdollisuuksia reaalitalouden eri sektoreille. Se miten tilanne eri aloilla kehittyy jää sitten nähtäväksi. Jossittelua on tässä vaiheessa turhaa.

Ihmisten tarpeet ovat ne mitkä ovat - ja lisäksi muuttuvat koko ajan. Hinta ratkaisee. Tavara- ja palveluiden tarjonta ratkaisee. Ihmisten arvomaailma.

Finanssisektorin kasvu ja ahneus on ollut lähinnä sairaalloista eikä kuvasta mitään todellisia tarpeita. Moinen muistuttaa lähinnä syöpää joka valloittaa isäntäorganismin.

Talousresurssien mahdollinen optimaalisen allokoinnin onnistuminen tai epäonnistuminen on lisäksi aina poliittinen kyysmys - ellei jopa mielipide.

Enkä minä muuten käsittääkseni missään vaiheessa ole ehditellut mitään totaalista etukäteisuunnittelutaloutta...

Unknown kirjoitti...

Suomen koko nykyinen rahamäärä on pienempi kuin maan kanskalaisten, yritysten, yhtistysten, kuntien ja kaupunkine yhteenlasketut velat

Eli mielestäsi velkasummaa ei ole maksettu velallisen tileille rahassa? Onkohan velallinen voinut edes ostaa mitään hyödykkeitä tällä mielikuvitusrahalla jota ei mielestäsi ole edes olemassa?


Vai olisiko tämä velaksi annettu raha sittenkin ihan oikeaa rahaa?

Anonyymi kirjoitti...

Vielä viimeiset kysymykset: Mihin perustuu väittämäsi, että Suomessa "voitaisiin kirjata kymmeniä ellei satoja miljardeja uutta julkista rahaa ilman että sillä olisi minkäänlaista vaikusta todelliseen inflaatioon", eli haluaisin tietää, mistä tiedetään Suomessa olevan rahaa vähän suhteessa reaalivaurauteen. Meillähän pitäisi olla aivan järjetön deflaatio, jos valuuttaa on vähän suhteessa muuhun tavaraan.

Lars Osterman kirjoitti...

Meillä on satoja miljardeja velkaa.

Meillä on satojen miljoonien edestä tuotettua ja rakennettua vaurautta.
(Vertaa Suomen aarnimetsään ja laske koko sivilisaatiomme työt kautta aikojen. Tämä näkyy tiestönä, rakenenuksina, infrastruktuurina, tietotaitona jne)

Tämän vaurauden peilikuva tulisi olla vastaavan kokoinen rahamäärä. Tämä puuttuu kokonaan.

Meillä on rahallisen vaurauden sijaan pelkkää velkaa. Raha joka on sinun tililläsi ei ole sinun rahaasi vaan pankkien rahaa. Se on ennen pitkää matkalla takaisin siihen pankkiin joka kirjasi luoton - eli missä laina myönnettiin.
Sinne se palaa ennen pitkää korkojen kanssa. Näin pankit lypsivät itselleen vaurautta toisten työstä ja luonnon kasvusta tuottamalla "digitaalisia pääsylippuja" (pankkiluottoa)