tiistai 5. helmikuuta 2008

HS - Radio - TV

Tämä syksyn ja alkutalven nettiaktivismi blogilla ja Ron Paul´in poliittisten ajatusten esiintuominen sai kuin saikin sitten kotimaisen median huomion. Enkä todellakaan voi sanoa että olisin pyrkinyt tähän. Olisiko median kiinnostus johtunut varsinaisten uutisten puutteesta- mene ja tiedä. Oli miten oli niin Helsingin Sanomien toimittajasta kaikki oikeasti lähti liikkeelle. Sieltä soitettiin ja lähdin hieman vastahakoisesti ja epäilevästi mukaan leikkiin. No sitten haastattelu tehtiin, kuva otettiin ja HS julkaisi sittemmin artikkelinsa NYT-liitten takasivulluilla. (tässä linkki)

Mutta asia ei tähän jäänyt. Helsingin Sanomien NYT-liitteessä ollut juttu herätti nimittäin mielenkiintoa pienissä suomenruotsalaisissa piireissä ja kuinka ollakaan sain Heidi Finnilältä kutsun suoraan radiolähetykseen Radiohuset-nimisen ajakohtaisohjelman vieraaksi. Koska suullinen antini ei välttämättä ole yhtä hyvä kuin kirjallinen - suhtauduin kutsuun aluksi varauksellisesti. Mutta mietittyäni asiaa koin että valtavirtamedian vaikeneminen on ollut sitä luokkaa että Ron Paul´in ajatukset tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen julkisuuden - joten lähdin mukaan.
Radio-ohjelmassa vastailin sitten kysymyksiin parhaani mukaan ja koin päässeni sanomaan aika paljon sellaista mitä radiossa ei paljon muuten puhuta. Pääsin mm moittimaan lehdistöä kantaaottavasti politisoinnista yhtä ehdokasta vastaan koska oli niin ilmeistä että media ei tasapuolisesti tuonut julki kaikkia ehdokkaita ja näitten vaalikampanjaa ohjelmineen.

Pääsin myös toteamaan että USA:n keskuspankki on yksityisessä omistuksessa ja että se on toiminut sikäläisen kansantalouden loisena sitten 1913. Pääsin toteamaan että keskuspankki ja muutkin pankit luovaa rahaa tyhjästä - ja että tämä kongressin delegoima erityisoikeus tuo mukanaan kohtuuttomasti valtaa. Kerroin että Ron Paul haluaisi keskuspankin päätökset avoimemmiksi ja että hän jopa katsoo sen olevan perustuslain vastainen. Perustuslain mukaan kongressi ei saa siirtää raha- ja finanssihallintaa millekään ulkopuoliselle taholle.

Totesin myös keskuspankin toimien vahvasti myötävaikuttaneen inflaatioon vaikka sen sanotaan olevan olemassa nimenomaan inflaation hillitsemiseksi. Pääsin sanomaan aika paljon vaikken istunut studiossa kuin reilun vartin. Mutta - oli epämukavaa olla valtavat kuulokkeet päässä ja outoa kuulla omaa ääntään. Suutakin kuivasi enkä välttämättä osannut olla niin rento kun olisin halunnut. Kaulan jännittyneisyys varmaan kuului äänestä joka ei muutenkaan ole erityisen vahva ja syvä. Mutta tehty mikä tehty. Kokemus tämäkin.

Mutta jatkoa vielä seuraa nimittäin sitten puhelin taas soi toistamiseen ja FST-kanavan väki halusi minusta jutun ajankohtaisohjelmaan nimeltä OBS. Viides helmikuuta, eli tänään aiheena piti olla USA-esivaalien SuperTuesday - ja tässä mielessä halusivat tehdä pientä juttua myös minusta ohjelmaan. Suostuin tähän ja kuvausryhmä saapui jo muutaman päivän jälkeen kotiini - käytännössä kävivät viime perjantaina. Antonia Berg-niminen mukava naisihminen sekä miespuolinen kuvaaja joka oli kotoisin Kroatista mutta joka jo puhui sujuvaa suomea oltuaan maassa toistakymmentä vuotta.

Ensin katsottiin valotilanne, kuvakulmat sitten haastateltiin, kuvattiin tätä blogia, toista ruotsinkielistä blogia ja kolmattakin blogia missä käsittelen raha-politiikkaa ruotsiksi menemättä ollenkaan teemaan USA-vaalit. Kuvasivat myös YouTube-videoita joissa Ron Paul näkyy eri tilanteissa. Miettivät jonkin verran copyright-ongelmaa ja sitä voidaanko näitä näyttää Suomen tv-kanavilla.
Vietimme leppoisasti pari tuntia jutellen niitä näitä - ja aina välillä kuvaaja otti erilaisia tilannekuvia; hiirikädestä, profiilia oikealta, profiilia vasemmalta, lähikuvaa missä olin kirjoittavani blogiin vaikka oikeasti en sitä tehnyt.
Joimme lopuksi kahvit ja tarjosin joulutorttujakin. Lähtivät lumimyräkässä takaisin Pasilaan muokkailemaan kuvattua aineistoa. Aikoivat kuulemma leikata kaiken kolmen minuuutin pätkäksi. Tämä hieman huolestutti minua koska koin että saattavat supistaessaan leikata pois sellaista mitä minä itse koin kaikkein tärkeimmäksi. Minusta Ron Paul-sanoman tärkeimmät osat ovat :
- asiantuntevasti esitetty raju kritiikki keskuspankkia ja sen johtoa kohtaa.
- asiantuntevasti perusteltu siirtyminen pois liittovaltiollisesta tuloverosta.
- asiantuntevasti perustellut syyt siihen miksi Irakin sota on laiton ja perustuu valheisiin.
- asiantuntevasti ja vakuuttavasti esitellyt syyt siihen miksi koko rahajärjestelmä pitää uusia
- asiantutevasti ja varsin vakuuttavasti esitellyt syyt siihen miksi USA:n tulee lopettaa maailmanpoliisin tehtävät, sulkea ne 700 sotilatukikohtaa 130 eri maassa ja keskittyä kotimaan ongelmiinsa.
- asiantuntevasti ja hyvin perustellut syyt siihen miksi Liittovaltion byrokratiaa tulisi pienentää ja päätöksentekoa siirtää pois Washingtonista osavaltiolle, perheille ja yksilöille.
- vapaan internetin jatkuminen ja sairaalloisen kansalaisten valvonnan lopettaminen

Kyseinen tv-ohjelma lähetettiin sitten tänä iltana 5. helmikuuta 2008 FST5-kanavalla klo 20:25-21.00 ja oma pieni osuuteni oli aivan ohjelman loppupäässä. Petyin melkoisesti koska y.m.
sanomisistani tuotoon julki vain muutama kohta - ja nekin tavallaan hyvin ohimennen vain.

Pääsin toteamaan että sataan vuoteen ei keskuspankista ja sen olemassaolon tarpeellisuudesta ole keskusteltu presidentinvaalitilaisuudessa. Myöskään pankkien liiallisesta vallasta ei ole puhuttu julkisuudessa miesmuistiin.
Pääsin lisäksi totemaan että Ron Paul on ainoa ehdokas joka on suoraan luvannut lopettaa Irakin ja Afganistanin sodat joten luulisi hänen pärjäävän hyvin vaaleissa koska tutkimusten mukaan suuri yleisö on pitkälti kyllästynyt bush-hallinnon sotaseikkeiluihin ja esim lähes 70 % ihmisistä haluaa joukot kotiin Irakista.

Raati jonka sitten tuli kommentoida sanomisiani ei näyttänyt tietävän mitään siitä kritiikistä minkä Ron Paul kymmenissä ellei sadoissa videoissa on esittänyt kongressissa suoraan Alan Greenspan´ille tai Ben Bernanke´lle - puhumattakaan siitä että Ron Paul on jokaisessa tv-väittelyssä moittinut keskuspankkian siitä että sen toimet ovat aihettaneet pahaa inflaatiota ja näin ollen vienyt ihmisten dollarisäästöistä ostovoimaa.

Eli - mitä enemmän dollareita keskuspankki ja pankkijärjestelmä tuottaa sen vähempiarvoinen yksittäisestä dollarista on tullut. Vuoden 1913 dollarin ostovoimasta on jäljellä enää 4 centtiä, Ron Paul´in mukaan. Ja kaikki tahallisesti aiheutettua keskuspankin omistajien eduksi ns Boom&bust-lainakuplatekniikalla kautta vuosikymmenien. Asuntokupla joka nyt on repeämässä edustaa tätä samaa tekniikkaa joka itse asiassa on peiteltyä tulonsiirtoa suurpankkien pääomistajille - eli niille jotka jo ovat varmistaneet selustansa ja siirtäneet omaisuuttaan pois romahtavista kiineistöistä ja dollareista - ja odottavat ahneesti lopullista romahdusta jolloin alkavat bulvaanien avulla ostaa takaisin kiinteistöt naurettavaan pilkkahintaan.

Ohjelma ei näin ollen tuonut julki paljonkaan minulle tärkeitä asioita vaan osuutenani oli lähinnä edustaa pasifististä bloggajaa joka on hurahtanut ihailemaan ei-vakavasti otettavaaa presidenttiehdokasta USa:ssa - näin kotimaisena ääri-ilmiönä.

Mutta ehkei tämä tähän vielä jää. En aio lannistua tästä. Aika näyttää mihin vielä pystytään.
Tätä kirjoittaessani en ole ehtinyt katsella Super Tuesday´n väliraportointia lainkaan. Joudun siirtämään sen huomiseen vaikka kovasti kiinnostaisi katsoa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä missään tapauksessa lannistu. Tuostakin pienestä informaatiosta joku saattaa oikeasti kiinnostua ja tulla tänne blogille lukemaan ja ottamaan itse asioista selvää.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma! ei muuta kun lisää pökköä pesään. Harmi etten nähnyt fst:n juttua.

Janus kirjoitti...

Hyvää kansalaisrohkeutta!

Ei ne asiat ainakaan kehity myhäilemällä ja peukaloita pyöritellen... Hyvä että tartuit tilaisuuksiin ja teit minkä pystyit, se riittää!

Mulla on paljon kokemusta haastiksista ja julkisuudesta, ja muistan kuinka alussa kaikki se hirvitti, ja suorat lähetykset saivat jopa tutisemaan, nykyään se on jo huvia, ja vaan nautin niistä!

Kyllä se siitä, eteenpäin mennään!

Anonyymi kirjoitti...

OBS:n jutussa osuuttasi oli pilkottu aika rankalla kädellä, kuten toimittajilla usein on tapana. Mahtoiko ohjelmapäälliköllä ja muilla taustapiruilla olla sormensa pelissä kuinka vahvasti?
Tämmöinen pieni "friikki-insidentti" varmaan lisäsi ohjelman viihdearvoa, vaikka olikin oikeaa asiaa.
Rohkeaa tuoda esille valtavirrasta poikkeavia kantoja!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma Lars! Kuulin työkaverilta FST:n ohjelmasta ja se kehui Ron Paul osuuden erottuneen edukseen. Usein tulee oltua turhan krittiinen omaa esiintymistä kohtaan, eli reippaasti vaan kohti uusia seikkailuja.

Lars Osterman kirjoitti...

Tottahan toki - itse on aina kriittisin. Toisaalta kun itse tiedän mitä muuta sanoin - niin olisi ehkä ollut parempiakin heittoja lähettää. ;-)

Jos nyt joku ehdottomasti halua katsoa ohjelman ja osuuteni niin onhan se netissä.
Haku: "yle+fst+obs" niin eiköhän löydy hetipian.