perjantai 29. helmikuuta 2008

10.000 ja risat

Tervehdys ! Huomasin laskurin näyttävän jo oli 10.000 kävijää ja siihen liittyen ajattelin kirjoittaa muutaman rivin.

Oikeastaan en edes tiedä onko 10.000 kävijää paljon - vai vähän ? Mihin pitäisi vertailla ? Minähän aloitin tämän vasta elokuun lopulla 2007. En ole seurannut kävijämäärän kehitystä kovin tarkkaan joten en tiedä missä vaiheessa päivittäinen kävijämäärä on ollut suurimmillaan. En myöskään ole täysin varma siitä vaaditaanko aina uusi IP-numero jotta laskuri reagoisi.

No oli miten oli vertailuna tämä: eräs tuttavani kirjoittaa blogia ruokaohjeista suomeksi ja kertoili saaneensa runsaat 27.000 vierailijaa huhtikuu 2007 - helmikuu 2008. http://paitsyli.vuodatus.net/Ainakin melkoisella varmuudella voi siis sanoa että ruokaohjeet kiinnostavat suomalaisia huomattavasti enemmän kuin politiikka - tai Yhdysvaltain esivaalit ja varsinaiset presidentinvaalit.

Toinen esimerkki olkoon Mikael Wälivaara, ahkera taitava bloggaaja eteläisestä Ruotsista totesi hiljan että hänen blogillaan tuli 100.000 täyteen helmikuun alussa 2008.
Olen vierailevana kirjoittajana kirjoittanut hänen blogilleen kymmenkunta pitempää tekstiä ruotsiksi itselleni tärkeista yleisistä yhteiskunnallisista raha- ja talousasioista. http://uuaaradio.blogspot.com/ UUAA-radion sivuilla syntyy huomattavan paljon keskustelua. Omat kirjoitukseni saivat ennätyspaljon kommentteja - luokkaa 35 kpl.

Tämän talousdemokratia-blogini ohella huomioni on jakautunut myös kahteen ruotsinkieliseen
blogiin. Aloitin itse asiassa tällä blogilla: http://larsosterman.blogspot.com/ (kävijöitä juuri nyt 6783 ) ja otsikoin sen "ekonomisk demokrati" eli talousdemokratia.
Täytyy myöntää että viime aikoina en ole kirjoittanut sinne yhtä ahkerasti kuin tähän suomenkieliseen - ehkä siksi että osa jutuista ovat sellaisia että niistä on moni muukin kirjoittanut ruotsiksi.

Toinen ruotsinkielinen blogi on keskittynyt pelkästään kritisoimaan talous- ja raha-asioita eikä siis sisällä Ron Paul-asioita. http://www.bloggen.fi/larsosterman/
Tätä blogia on vasta katsottu 858 kertaa - mutta toisaalta aloitin sen vasta 14.1 2008.

Luonnollisesti on niin että Ron Paul-ilmiön seuraaminen ja tarkastelu johti tämän talousdemokrata-blogin huomattavaan kävijämäärään. Vaihtoehtoinen kotimainen kriittinen vaihtoehtoinen talouspolitiikka ei taida vetää sille vertoja - "viehätysvoimallaan". Lisäksi olen huomannut että monet äärilibertaristit jotka kävivät ahkerasti syksyllä kun Ron Paul vielä koettiin mahdollisena kandidaattina eivät enää paljon käy - tai eivät ainakaan kommentoi enää.

Ilmeisesti moni innokas libertaristi ei näytä ymmärtävän sitä että miten voin olla sekä libertaristi että kannattaa julkisia palveluita ja yheiskunnan sosiaalihuoltoverkostoa.

Selitys on yksinkertainen - olen omassa kehityksessäni päässyt perille siitä että näiden kahden välillä on olemassa kompromissi missä löytyy molempien etuja. Onhan talousdemokratia itse
Clifford Hugh Douglasin keksimä nimitys: economic democracy. Hänen ideoitaan ovat myös "social credit" - eli yhteiskunnallinen pankkimainen koroton luototus sekä "national dividend"
- kansallisosinko (siis perustulo). Libertaristit eivät selvästikään ole perillä näiden käsitteiden kansantaloudellisista eduista. Aion kuitenkin jatkaa vaihtoehtoisten talous- ja raha-asioiden käsittelyä - koska näiden kautta "maailma pelastuu" - usko tai älä.

Olen bloggailun ohella myös puhunut julkisesti näistä asioista. Viimeksi Talvisilla Tähtipäivillä 2008, Päivölän Kansanopistolla 6. tammikuuta 2008 - Kalevi Riikosen kutsusta.
Kalevi kirjoittaa :
"Ihmiset olivat hyvin tyytyväisiä teemasi sisältöön ja odottavat lisää samaan lajia. Markkinavoimien ja talousmaailman kulissien takainen valtapeli ja "rahan tekeminen" naputtelemalla bitteinä tietokoneilla. Samoin pankkien "rosvoamisjärjestelmä" valtiollisen hallintojärjestelmän ulkopuolella korkojuttuineen avasivat kuulijoita ymmärtämään miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat."
Palautteen ollessa (vielä) myönteistä jatkan samalla linjalla ja aion puhua samoista asioista hieman lisää ja syvällisemmin - selkein esimerkein tulevilla Kesäisillä Tähtipäivälla 6-8 kesäkuuta 2008.
Päivölän Kansanopisto on Toijalan lähellä - joten tervetuloa kaikki jotka haluavat tavata minut henkilökohtaisesti ja keskustella lisää tämän blogin tarjoaman foorumin ohella. Tällä erää en vielä tiedä kumpana päivänä oma puheenvuoroni on. Tähtipäivällä on yleensä ennakkoluulotonta ja monista asioista kiinnostunutta väkeä. Auditoriossa on istunut yleensä n 40-60 henkilöä.

Lopuksi totean vielä että Ron Paul ja hänen kampanjansa pysyy edelleen tämän blogin osateemana. Tiesin Ron Paulista jo vuonna 2004 joten ei tämä mikään ihan heti ohimenevä ihastus ole - kävi presidentinvaaleissa 2008 miten kävi. Tietysti olisin mielelläni nähnyt että kun McCain näyttää saavan virallisen ehdokkuuden Ron Paul olisi lähtenyt republikaanisen puolueen ulkopuolella jatkamaan kampanjointia - koska olihan hänellä varoja ja tukijoukkoja vaikka muille jakaa. Toisaalta kannattaa katsoa tilanteen kehitystä: ei ole lainkaan poissuljettua että McCain jonkin paljastuksen tai skandaalin vuoksi joutuu vetäytymään kokonaan. Aika näyttää.

3 kommenttia:

Kee kirjoitti...

Moi Lars

Onneksi olkoon 10 000 kävijästä.

Blogisi on saanut varmasti paljon huomiota juuri Ron Paulin takia.

Todella monet suomalaiset itseään libertaareina pitävät ihmiset ovat Ron Paulia vastaan. Tämä selviää hyvin lukemalla esimerkiksi www.vapaasana.net missä on useaan otteeseen arvosteltu ja suoraan haukuttu ron paulia.

Suomen liberaalit ovatkin porukkaa joihin ei kannata tuhlata aikaa. Liberaalit RP:lä on vain 1 valtuustopaikka järvenpäässä (vai onko enää sitäkään)

Porukka riitelee keskenään milloin mistäkin pikkuasiasta eivätkä he oikeasti ymmärrä politiikasta tai sen teosta juuri mitään. Tästä kertoo hyvin esimerkiksi se, miten he vastustavat Ron Paulia.

Lars Osterman kirjoitti...

Ahaa..jaa että www.vapaasana.net

Pitää kurkistaa. Kiitos vihjeestä.
Itse olen lähinnä kritisoinut hänen "kultakantaanpalaamisajatuksiaan".

Joskus kans ihmetellyt sitä että miten hän on voinut päästä kongressiin niin monta kertoaa ellei sitten hänkin ole israellobbyn suojatti. (kuten kaikki muutkin kongressissa)

Jotenkin sellainen ajatus on tuntunut vaikealta hyväksyä.

sami holmström kirjoitti...

En nyt pitäisi itseäni minään äärilibertaristina, mutta mielestäni perustulo on sellainen asia, joka pitäisi varmasti minimivaltion kasassa.

Kieltämättä sivulla vierailu on vähentynyt kampanjan edetessä, mutta säännöllisesti kuitenkin vierailen ja blogia olen mainostanut jos aihe ja paikka on ollut sopiva.

Toivottavasti jatkat säännöllistä kirjoittelua. Aktiivisia suomalaisia kirjoittajia kun ei liikaa ole.