Jonathan Martin kirjoittaa Lew Rockwell´in blogilla pitkästi Ron Paul´in valinnoista ja vaihtoehdoista. Voit kurkistaa koko juttua tästä. Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää huomioita vain yhteen lauseeseen:
"There is a real difference between long odds and impossible odds, and as we know, politics is the art of the possible."
Eli hänen mielestään politiikka on vain [poliittisesti] mahdollisen taidetta ja tekemistä.
Politiikkaanko ei siis saisi sotkea "mahdottomia"toiveita tai unelmia tai päiväunia paremmasta maailmasta. Kuulostaa varsin tylsältä. Mutta ehkä politiikka siksi juuri on niin tylsää monen mielestä, siis siksi koska siinä ei enää uskalleta tuoda julki omaa inhimillisyyttä eikä omia unelmia. Politiikan ei kyllä tarvitsisi olla näin tylsää. Olisiko peräti niin että jotta politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen, muuttuisi jälleen kiinnostavaksi se tarvitsisi kipeästi väriläikkiä harmaaseen tylsään arkeensa.
Ron Paul oli/on selvä väriläiskä läntisen maailman poliittisessa arjessa. Ehkä mennyt syksy ja talvi USA-esivaaleineen juuri hänen vuoksensa oli monelle erilainen ja mielenkiintoinen. Ehkä Ron Paul tavallaan näytti meille esimerkkiä ja mallia siitä miten politiikan saa värikkääksi. Yksikään toinen esivaalikilvan ehdokas ei ollut samalla lailla edukseen - värikäs ja poikkeava.
Olisiko aika tehdä suomalaisestakin politiikasta värikästä ja elävää. Olisiko aika näyttää että perinteisten kysymysten kuten, "vasemmisto-oikeisto", "teollisuus-vihreät", "Natoon- ei-Natoon" ohella löytyy muita oleellisempia kysymyksiä joiden ympärillä tehdä politiikkaa.
Onhan mm Ron Paul´in kampanja on näyttänyt meille mallia ja nostanut esiin kauan vaiettuja alueita.
Lisäksi keitä poliitikkoja muistetaan ellei nimenomaan niitä jotka ovat tuoneet politikkaan väriä ja unelmia.... vrt MLK: "I have a dream".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Suomalainen politiikka kaipaisi tosiaankin elvytystä aihepiireihinsä ja värikkäitä, konseksuksesta pois uskaltavia persoonallisuuksia.
Olihan meillä aikoinaan Veikko Vennamo; "Rötösherrat kiikkiin" -mentaliteetti vois purra tähänkin päivään!
Niin..tosin se eduskunnan lähes hartauksellinen ylivallan kunnioittamisen ilmasto etoo. Puheenvuoroja annetaan vähän uusille kun taas vanhat kehäketut saavat laulaa asiansa estettä.
Tavallaan asiassa on kaksi puolta:
- substanssi ja tosiasiat
- niiden julkituominen retoorisesti oikein ja uskottavalla tavalla.
Kolmas vaihtoehto on olemassa, ja mielestäni se on monella tapaa yleensä parempi, kuin hallitseva musta tai valkoinen. Värit, visiot ja unelmat ajattelussa ovat aina tavoittelemisen arvoisia.
Suomen politiikkaa johdetaan hyvin yksinkertaisilla, vanhoilla, sekä hyväksi koetuilla keinoilla, ja se on yhtä mielikuvituksetonta ja kyvytöntä kuin sen tekijätkin, jotka useastikaan eivät tee sitä elääkseen, intohimostaan, vaan velvollisuudesta.
Tehokkain tapa päästä tavoitteeseen on esittää yksi vaihtoehto eteenpäin ja toinen taaksepäin. Yleinen keskustelu ohjataan sitten väittelemään juupasta / eipästä näiden välille niin kauan, kuin energia muutoksen estämiseksi on haaskattu, ja lopulta väistämättömästi pakotetaan se eteenpäin, siis haluttuun suuntaan.
Yleistä mielipidettä väsytetään tarkoituksellisesti, ja sitä provosoidaan lopulta hyväksymään kahdesta vaihtoehdosta se vähemmän huonompi, eli haluttu muutos.
Vaihtoehdottomuus tylsistää, ja se on varmasti osatarkoituskin.
Vaihtoehdoissa piilee kuitenkin mahdollisuudet, ja uskon että ne mahdollisuuudet ovat myös tulevaisuuden elinehto. Meidän suurimmat haasteet piilevät monella tapaa siinä, miten vaihtoehdot saadaan yleiseen tietoisuuteen tulematta leimatuksi.
Halutun muutoksen vaihtoehto on vihamielinen siihen pyrkivälle, ja sen puolesta puhuva sen vihollinen.
Vain tunnistettavan vihollisen voi voittaa, ja siksi hämäys on puoli voittoa. Leimautuminen julkisessa sanassa on sekä asian, että tekijöidensä poliittinen loppu.
Poliittisissa hyökkäyksissä on aina oltava vastakysymykset valmiina kysymyksiä esittäville, ja näin aloite ajattelussa on pidettävä asian esittäjillä itsellään.
Mitään poliittista toimenpidettä ei aikaansaada vastauksilla. Olkoonkin vastaus kaunein visio, parhainkin ajatus, sen vastauksen vilpitön kertominen tekee siitä heikon, aiheuttaen tavoitteen paljastamisen, ja avaten mahdollisuuden sitä vastaan suunnattavalle vastahyökkäykselle.
Poliittinen toiminta perustuu aina kysymyksiin, niiden esittämiseen, ja mielenkiinnon herättämiseen, itse halutusta asiasta tai aiheesta.
Kuten Carl Von Clausewitz aikanaan sanoi, "Sotatoimi on politiikan jatketta" Tarkoittaa siis sitä, että politiikka on sotaa jo itsessään, sen ensimmäisestä muodostumisestaan lähtien.
Viisaus on ikuista, mutta niiden esittelytapojen on kehittyttävä ajan vaatimusten mukaisesti.
Informaatioteknologia on politiikan asevarustelua, ja saavuttaaksemme merkityksemme, meidän tulee olla jatkuvasti sen kehityksen kärjessä!
Lähetä kommentti