keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

The Mighty Engine: Raphial Morgado

Lisäys: Tästä huomaamme että energia- ja ympäristöongelmiin on olemassa todellisia ratkaisuja.
Tällaisten innovaatioiden tulisi saada kaikki mahdollinen apu, erityisesti julkisyhteisöiltä - joilla luulisi olevan kaikkien yhteiden etu etusijalla. Ei ole kovin vaikea laskea mitä 1.5 litraa/100 km kuluttava automoottori tekee jokaisen lompakolle ja suurkaupunkien saastuneelle ilmalle. Pieni kulutus merkitsee että vähentyvät öljyvarat riittävätkin sadoiksi vuosiksi (kymmenien sijaan) - puhumattakaan siitä mikä vaikutus tällaisella keksinnöllä lie poltto/sähkömoottori-hybridiautojen lopullisen tulemisen vauhdittamiseksi.

Lisäksi haluan muistuttaa siitä että yksikään valtio ei todellisuudessa tarvitse mitään tiemaksuja, autoveroja, bensiiniveroja tai muitakaan veroja saadakseen tarvittavat varat yhteiskunnan menoihin ja investointeihin. Valtio voi periaatteessa koska vaan poliittisella päätöksellä palauttaa itselleen pankeille siirretyn etuoikeuden luoda rahaa. Rahavalta kuuluisikin kaiken järjen mukaan olla valtiolla eikä yksityisellä pankkijärjestelmällä.
Ennustan että melko pian tullaan tilanteeseen missä riittävän moni kansalainen alkaa olla tietoinen tästä - eikä katso kovin suopeasti nykytilannetta. Tässä tilanteessa poliitikkojen on pakko nostaa kissa pöydälle ja kiireesti ehdottaa talousdemokraattisia muutoksia. Muussa tapauksessa nykypoliitikoita uhkaa tilanne missä raha-asioista valistuneet äänestäjät vaihtaa ne sellaisiksi joilla on kokonaisnäkemystä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista sekä riittävästi rohkeutta tehdä jotain nykyisille epäkohdille.

*

Tässä tietoa palkitun keksijäneron, Raphial Morgadon 32-sylinterisestä innovaatiomoottorista, jonka hyötysuhde ja teho/paino ovat ennätysluokkaa. Alle satakiloa painava moottora missä vain 15 liikkuvaa osaa. Moottoria kehittää yritys Angel Labs PLC. Ja mitä parasta polttoaineenkulutus huippuvähäistä - amerikkalaisittain ilmaistuna normaaliautolle 150 mpg - eli 70 km/litra - tai 1,5 litraa/100 km. Kulkee dieselillä, luonnonkaasulla ja lähes millä tahansa polttoaineella. Nyt jää nähtäväksi pääseekö tämä markkinoille. Ainakin keksijä itse uhoaa mottorin jälkiasennusten vanhoihin autoihin työllistävän kymmeniä tuhansia.

Minusta länsimaiden hallituksilla alkaa olla kiire osoittaa ettei "ilmastonmuutosvalheeen" nojalla halutakaan vain rahastaa, vaan todellakin pienentää myös päästöjä.

The MYT™ Engine has the potential to replace all the existing internal combustion engines and jet engines. With 40 times higher power to weight ratio, low parts count, low maintenance, high mechanical efficienty, and low pollution, the MYT™ Engine will benefit airplane, big ship, 18 wheeler, SUV, passenger car, even down to carry on power generator applications. The MYT™ Engine as a pump/compressor also exceeds exisiting pumps/compressors in providing massive pressure, volume, and flow, all in one unit.

Tässä video ja videon linkki.



The Mighty Engine by inventor Raphial Morgado will burn soy oil, biodiesel, gas and most other fuels. 150+ mpg! It also has the highest power to weight ratio in the world. For more information contact David at: peropgroup@yahoo.com

Toinen video.



Enemmän katsottavaa tästä.
Raphial Morgado demonstrated his "Mighty Yet Tiny" engine. This is the first time he had given such a demo since he presented his motor at the LA Auto Show in January 2006. His engine received First Prize in the 2006 Emhart-NASA Tech Briefs "Create the Future" Design Contest, competing against the likes of Boeing and Xerox.

2 kommenttia:

Somerjoki kirjoitti...

Jos keksintöjä tuettaisiin yhteisistä varoista tulisi tuen perusteeksi tulla ehto jonka mukaan kuka tahansa saisi rakentaa ko. keksinnön vaikkapa autoutotallissa jos niin haluaisi vailla mitään tekijänoikeus maksuja...

Ongelmana on egoilu joka vaatii patenttia, mainetta ja miljoonia...

Toinen on verotus joka tappaa kaikki järkevät vaihtoehdot jne..

Tälläkin kaverilla näkyy olevan hyvä "parasiittiryhmä" mukana välistävetäjinä joka takaa että keksinnön hinta tulee olemaan roima = duunii tarttee tehdä ennekuin motukka irtoaa..

Tavikset ja kolmas maailma tarttis valtion tukea tai kenties ystävämme pankkiirit lainaisivat meillä koron kera rahaa moiseen..

Hyvää on se että autosta korvataan vain osa...

Silti lämpenisin eniten keksinnölle joka vaatisi vähiten muutoksia nykyiseen kalustoon ja jonka kotimekaanikko osaisi asentaa vaikka ruokatunnilla ja jonka osat löytyisivät esim. rautakaupasta/romikselta...

Tietysti keksintö olisi vapaassa
käytössä vailla royalteja ja veroja..mieluusti vielä kävisi
jollakin muulla kuin öljy yhtiöiden
tuotteilla...

Milloin oi milloin ????

Kiitos Larsille hyvästä blogista..

Masa kirjoitti...

Tämähän on jo vanhaa tekniikkaa ;) Eikös Japanissa esitelty jo jokin aika sitten vedellä käyvä auto? Senhän piti tulla massatuotantoon jossain vaiheessa. Onko kukaan kuullut viimeisimpiä uutisia?