perjantai 25. tammikuuta 2008

Amero, NAU, ID-kortti

Sanooko sana "amero" sinulle mitään ? Tuskin olet kuullutkaan tästä aikaisemmin. Kuitenkin amero on hyvin tärkeä sana ja käsite tulevaisuudessa, koska kulissien takana juuri nyt Pohjois-Amerikkaan junaillaan uutta yhteisvaluuttaa ameroa.

[Vertaa euro - amero, samaa sukua ovat - eli rahayksiköitä.]

Seuraavassa videossa puhutaan mm amerosta ja miten siitä on salaa pikku piirissä sovittu Kanadan, Yhdysvaltain ja Meksikon välillä - eikä kansalle tai kansanedustajille ole kerrottu mitään.
Eikö olekin ihmeellistä ettei yksikään lehti tai uutiskanava kerro tästä mitään.

No - oikeasti CNN on kertonut jo tästä kerran. Se kohta löytyy samasta videosta. Kuuntele tarkkaan.

Videossa käsitellään myös Pohjois-Amerikan Unionia eräänlainen Amerikan EU joka myös on kehitteillä - salaa. Maailmanhallituskin ei ole kaukana jos videon lähteitä on uskominen. Yksi pankki, yksi armeija, yksi valtakeskus. Kuka näitä sitten suunnittelee ? Elokuvaohjaaja Aaron Russon [kuoli syöpään kesällä 2007] mukaan ainakin Rockefeller-suvun edustajat ovat mukana junailemassa näitä asioita.



Presidenttiehdokas Ron Paul on julkisesti sanonut vastustavansa North American Unionia (NAU) ja National ID-card´ia - uutta yhteistä henkilöllisyyskorttia jossa RFID-siru [RF=radio-frequency].
Ron Paul ei halua lisää liittovaltiollista valvontaa vaan vapautta kaikesta turhasta kansalaisten valvonnasta. Viittaukset terrorismin vastaiseen sotaan hän kuittaa toteamalla että uusi ei-sekaantuva [non interventionist] ulkopolitiikka vie pohjan mahdollisesta terrorismista. Hän toteaa myös että lähi-idän vapaustaistelijat eivät erityisemmin pidä USA:sta oikeastaan vain siksi että USA:n armeija on kaikkialla lähi-idässä tallaamassa muslimien pyhää maata. Uusi ulkopolitiittinen linja olisi siis parempi tae uusia mahdollisia terroritekoja vastaan.

Tämä on itse asiassa se perinteinen konservatiivisen puolueen linja USA:ssa jota mm Robert Taft kannatti. Taft en edes halunnut kuulua Natoon.

5 kommenttia:

Vesa Sutinen kirjoitti...

Mielipidemuokkaus maailmanhallituksen puolesta on jo kovasti käynnissä.

Eilen kuuntelin yle radio ykköstä ja siellä Erkki Kauhanen pakinoi ilmastonmuutoksesta ja ihmisen jättämästä "Ekologisesta jalanjäljestä" joka kuulema on jo suurempi kuin koko maapallon pinta-ala.
Lopuksi hän totesi, että Rooman klubin varoituksia ei otettu tarpeeksi vakavasti eikä tarpeeksi ajoissa.
Kaikki kansainväliset sopimukset ikmastonmuutoksen hillitsemiseksi toimivat liian suurella viiveellä jotta niistä olisi todelista hyötyä.
Ilmastonmuutos ja
ympäristön saastuminen on globaali ongelma ja monien mielestä pitäisi saada
globaali hallinto ratkaisemaan näitä globaaleja ongelmia.

Että tämmöistä Suomen yleisradiossa.

Lars Osterman kirjoitti...

Vai sellaisia. Rooman Klubi ei ole meitä varten vaan se on yksi valtaeliitin elin jolla se pettää meitä.
Rooman Klubi on kai tunnettu siitä että sen kautta on tuotu julki että meitä höydyttömiä syöjiä pitäisi vähentää parin miljardin verran niin että Rockefellerit, Agnellit ja muut miljardöörit saisivat riittävästi "lebensraumia" itselleen.

Vesa Sutinen kirjoitti...

Niinpä, jotenkin on sairasta, että kaikki mahdolliset tuutit suoltaa aina vaan samaa
sontaa jota rooman klubit ym. parasiitti populaatiot kerkeävät kehittää.
Minne on joutunut kriittisyys?

Lars Osterman kirjoitti...

Kriittisyyden ainoa kanava tällä erää on internet. Blogit ja keskustelupalstat jne.

Niin ja ehkä myös suorat radiolähetykset joihin voi soittaa. Siellä voi olla kriittinen ennen kuin saavat linjan katkaistua - mutta soitosta jälkiä ei jää muille ihmeteltäväksi.

Mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa nouse jotain uusia organisaatioita joiden kautta kriittisyys voi kanavoitua. Onhan meillä jo tänään erilaisia pikkupuolueita - tosin ovat hampaattomia.

Vesa Sutinen kirjoitti...

pitäisi saada kerättyä kaikki valtavirtaa vastustavat yhdeksi porukaksi ja kammeta suurinosa Arkadianmäen porukasta pellolle seuraavissa eduskuntavaaleissa, mutta
millä ihmeellä sen oikein tekisi?