tiistai 18. joulukuuta 2007

Kehitysmaiden velkaantumisesta

Oletko koskaan pohtinut sitä miten kehitysmaat voivat olla niin velkaantuneita vaikka heidän luonnonvarojaan ja valtaosa maataloustuotannosta (kahvi, kaakao, mausteet) viedään länteen velkoja vastaan. Tässä oiva esimerkki siitä miten kehitysmaan voi käydä jos uskoo valkoisen miehen lupauksiin. Eli miten Nigerian kävi kun aikanaan 1985 suostui Maailmanpankin ja IMF:n sanelemiin lainaehtoihin. Lainapääoman vuotuinen korko, jota Nigerialaisille suositeltiin, oli 20%. Moisella korolla pääoma tuplaantuu neljässä vuodessa.

Presidentti Obasanjo on julkisuudessa vuonna 2000 todennut seuraavaa Nigerian hankalasta taloudellisesta tilanteesta kansainvälisten velkojien pihtiotteessa:

"Kaikki mitä aikanaan suostuimme lainaamaan vuonna 1985 oli noin 5 miljardia dollaria ja olemme maksaneet jo suunnilleen 16 miljardia dollaria; silti meille väitetään että olemme edelleen velkaa 28 miljardia. Tämä 28 miljardia on syntynyt koska ulkomaiset velkojat käyttävät epäoikeudenmukaista korkomenettelyä. Jos minulta kysytään mikä maailmassa edustaa kaikkein suurinta pahuutta, vastaan empimättä korkoa-korolle-käytäntö.

http://www.webofdebt.com/articles/war-with-iran.php

"The devastating impact on Third World debtors was underscored by President Obasanjo of Nigeria, speaking in 2000 about his country's mounting burden to international creditors. He said:
All that we had borrowed up to 1985 was around $5 billion, and we have paid about $16 billion; yet we are still being told that we owe about $28 billion. That $28 billion came about because of the injustice in the foreign creditors' interest rates. If you ask me what is the worst thing in the world, I will say it is compound interest.7"

4 kommenttia:

Pasi J. Matilainen kirjoitti...

HS: Lehti: Greenspan ei piitannut subprime-varoituksista... Miksiköhän ei piitannut? Ehkä Gramlich ei vaan ollut mukana juonessa.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin, luin jutun mihin viittasit.Tässä ote siitä:

"Washington. Yhdysvaltain keskuspankkia eli Fediä varoitettiin useaan otteeseen ja monen vuoden aikana subprime-lainoihin liittyvistä vaaroista, mutta entinen pääjohtaja Alan Greenspan ja muut viranomaiset eivät piitanneet varoituksista ennen kuin tilanne paisui koko taloutta koettelevaksi ongelmaksi.

The New York Times -lehti (NYT) kertoi tiistaina, että edesmennyt keskuspankin johtokunnan jäsen Edward Gramlich kertoi jo vuonna 2000, että maahan oli kehittynyt nopeasti kasvava roskalainoja synnyttävä teollisuus, mutta Greenspan tyrmäsi ajatuksen luotottajien tutkimisesta. "

Tuohon voi vain todeta että miksi Greenspan siitä välittäisi. Federal Reserve ei ole valtion elin eikä siis sen pääjohtajan kuulu välittää
yhteiskunnallisista ongelmista.
Federal Reserve on juonikkaasti luotu yksityispankkien rahantekokoneeksi ja sille on tarkoituksella annettu petollinen nimi joka huijaa ihmisiä.

"The fed ? Well, its not federal and it has not got any reserves."

"Fed is a gigantic private money trust that has ruined the USA and siphooned trillions from US tax-payers into the pockets of european and anglo-american banking families"

Googlaa Eustace Mullins tai Anthony Sutton.

Anonyymi kirjoitti...

Steve Sailer on lisänyt subprime-keskusteluun mielenkiintoisia pointteja.

Kiitos Tiedostavien ja Edistyksellisten tahojen niitä lainoja nimenomaan tyrkytettiin maksukyvyttömille, koska he edustivat vähemmistöjä (=mustia ja latinoja).

Pravdan Pekka Mykkänen kuitenkin toteaa taattuun mykkästyyliin, että "presidentti George W. Bushin hallituksessa ajateltiin, että rajoituksia tärkeämpää oli kannustaa uusiin "finanssikeksintöihin". Fed odotti asuntokaupasta piristystä taloudelle pörssikuplan puhkeamisen jälkeen vuonna 2000, ja Bush ajoi "omistajayhteiskunnan" filosofiaansa, jota asuntolainoittaminen tuki.

Nythän on sitten kätevää syyttää hyödyllisten idioottien monikulttuurisekoiluista kaikkia muita paitsi itse syyllisiä.

Lars Osterman kirjoitti...

Aivan Sami, ja jos olen ymmärtänyt oikein niin tätä halpalainusta aloittivat "eräät hämärät tahot" jotka nyt ovat siirtyneet USA:sta oikeutta pakoon Israeliin.

Lainojen velkakirjoja niputettiin ja niistä tehtiin hienon näköisiä "finanssi-instrumentteja" joita samaiset hämärät tahot saivat myytyä suurpankeille hyvällä hinnalla.
Nyt sitten kun halpakorkokausi on ohi ongelma kaatuu suurpankkien niskaan. Ja tietysti pankkien oma Fed paikkaa uusmiljardeilla.
Ja veronmaksajat kokevat sen lisäinflaationa ja valtionvelka kasvaa. Ja loiset käärivät jälleen sievoiset voitot.
Hyvin laskelmoitu.