torstai 6. joulukuuta 2007

Ron Paul: ilmastomuutospelottelusta päästävä irti

Ron Paul on ottanut kantaa ilmastonmuutokseen haastattelussa missä hän ei lämpene hiilidioksiidikonsensukselle. Syy ei ole suurteollisuuden etujen puolustelu vaan se että hän katsoo länsimaisen ilmastomuutosta muka vastustavien toimenpitdeohjelmien sunnittelun jo menneen ylilyönneiksi. Gröönlannin jää sulaa paikoin ja kerää lisäpaksuutta paikoin.

http://www.prisonplanet.com/articles/december2007/120607_slams_fearmongering.htm


Olen itse täysin samaa mieltä. Ns vastatoimenpiteet joista meidänkin ministerit vouhottavat joukolla ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä sokeita umpimähkäisiä huitaisuja vailla merkiystä. Kyseessä on miljoonia kertoja ihmisten yhteistä lämmittämistä voimakkaampia lämpöenergioita aurinkossa ja tämän normaalit sykliset kausivaihtelut eli prosessit joita ihminen ei millään voi hillitä tai estää. Ilmastonmuutosta käytetään pelotteena millä ihmisiä syyllistetään ja näin ihmisiltä saadaan imuroitua vielä enemmän veroja.
Muistutan aiemman blogipostitukseni teoriasta missä valtioita käytetään eräänlaisina pöynimureina joilla työnteon ja luonnonrikkauksien vaurautta saadaan imuroitua valtaeliitin holveihin.
Tässä Ron Paul´in haastattelu minkä lopussa ilmastonmuutos tulee esiin.

2 kommenttia:

Sami Holmström kirjoitti...

Melkoinen beibi tuo haastattelija.

Lars Osterman kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=iKGP1EF4tt4

TÄSSÄ kans aika peipi..ja vieläpä uutisten lukija.

;-))