maanantai 31. joulukuuta 2007

Ron Paul ja Uusi Maailmanjärjestys...?

Andrew Winkler haluaa nähdä jotain epäilyttävää Ron Paul´in saamassa suuressa suosiossa ja olettaa aika outoja. Epäilen itse kyllä hänen teorioitaan ja olisin taipuvainen luokittelemaan hänen uusinta artikkeliaan lähes vainoharhaiseksi. Hän takertuu RP:n ideaan palata rahan kultakantaan ja pelkää sen johtavan siihen että maailman johtava keskuspankkiiriperhe, Rothschildit ja näiden lähellä olevat tahot kultakannan avulla saisi vielä tiukemman otteen maailman rahapolitiikasta. Rothschildit ovat taitavasti onnistuneet peittämään valtaansa julkisuudelta sekä piilottamaan valtavaa omaisuuttaan Sveitsin pankkisalaisuuden, ristiinomistamisteknikan sekä off-shore veroparatiisien avulla.
Eräät asiantuntijat kuitenkin katsovat heidän kontrolloivan Zürichin, Lontoon, Tokion, Pariisin ja NewYorkin suurimpia pankkeja joilla on suurin vaikutusvalta EKP:iin, Bank of England:iin sekä Federal Reserve:en. Suurimmat öljy-yhtiöt maailmassa ovat myös heidän hallinnassaan mm Royal-Dutsch Shell ja BP. Samoin uraanikaivostoiminta mitä he kontrolloivat yhdessä Englannin kuningashuoneen kanssa. (tiedän, tiedän - kuulostaa ihan salaliittoteorialta)
Kuulin jossakin haastattelussa että venäläiset toimittajat olisivat arvioineet heidän omaisuudekseen 300 - 450 biljooonaa dollaria tai noin 20-30 % kaikesta maailman arvo-omaisuudesta. Itse suhtaudun näihin lukuihin varauksella.

Palatakseni vielä Winklerin artikkeliin niin hän näyttää myös pelkäävän että RP on USA:n Republikaanisen Puolueen "salainen ase" millä maan Demokraattinen Puolue "tuhotaan". [minusta taas kumpikin puolue on oma mafiaperheensä jotka vuorotellen rahastavat kotikulmiaan vaatimalla "suojelurahaa" = veroja kansalta]

Tässä ote Winklerin vuodatuksesta:
"....the New York Times and AOL are incredibly amateurish in their ‘suppression’ of candidate Ron Paul. In the coming weeks and months, we will no doubt see what’s already called the ‘Ron Paul revolution’, a tsunami of mainstream media hype on the ‘grassroots’ candidate. The Danish investment bank Saxo is already predicting that he will be the next American president."

Lue koko artikkeli englanniksi.

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Zeitgeistmovie - mielenkiintoinen elokuva

Jottei kaikki blogijuttuni koskisi USA-vaaleja annan täten poikkeuksellisesti vihjeen tästä nettielokuvasta. Se käsittelee kolmea eri aihetta. Uskontoa, virallisten 9-11-tapahtumien uskottavuutta sekä rahavaltaa. Uskonto-osiossa harvinaisia paljastuksia joihin harvoin törmää suomalaisessa keskustelussa. Mielenkiintoisia hetkiä elokuvan parissa.

http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750&hl=en



Ja huomaa että kerrankin nettielokuvassa ON suomenkielinen tekstitys !

;-)

Fox News pahisten puolella

Päivitys 1.1 klo 00:51 : Onpa kummaa - nyt ne sittenkin kuulemma ilmoittaa että Ron Paul ei mahdu mukaan ohjelmaan. ABC-Fox imoittaa asiasta näin:

"NEW YORK (AP) -- ABC and Fox News Channel are narrowing the field of presidential candidates invited to debates this weekend just before the New Hampshire primary, in Fox's case infuriating supporters of Republican Rep. Ron Paul"
Päivitys: tämä tieto on ilmeisesti sittenkin väärä. Koko tilaisuus väitetysti peruutettiin. Uusi tilaisuus on 5. tammikuuta ja järjestetään ei FOxNewsin vaan ABC:n puitteissa:

"One of the hazards of instant mass communication is that incorrect stories can get distributed immediately. A particular hazard during holiday vacations.

There is NO NH DEBATE on January 6th. Ron Paul was NOT EXCLUDED. That event was canceled three weeks ago.

Ron WILL participate in the January 5th ABC/WMUR GOP debate in New Hampshire."
Fox News aikoo ilmeisesti jättää presidenttiehdokas Ron Paul´in pois väittelytilaisuudestaan, siitä huolimatta että RP:n kannatus on jatkuvassa nousussa ja lähennee 30% republikaanien + uusrepublikaanien keskuudessa. Uusrepublikaanit ovat ns. ne jotka vastikään ovat rekisteröityneet republikaaneiksi yksinomaan voidakseen äänestää Ron Paul´ia osavaltiollisissa esivaaleissä. Näistähän Iowa ja New Hampshire ovat kaksi ensimmäistä heti tammikuun 2008 alussa.



Kuva: Janus P








Edgar J Steele on organisoinut laajan sähköpostipommituksen jolla FoxNews-avainhenkilöt
saavat tuntea kansan ja maailman halveksunnan.

Tässä lista niistä joille sinäkin voit laittaa postia:

To: info@gop.com; ann.banker@FOXNEWS.COM; Dhuepoint@foxnews.com; fncspecials@foxnews.com; hannity@foxnews.com; Kim.Harvey@FOXNEWS.COM; david.huppert@FOXNEWS.COM; oreilly@foxnews.com; speakout@foxnews.com; foxnewsonline@foxnews.com; yourcomments@foxnews.com

lauantai 29. joulukuuta 2007

Ron Paul jo ruotsiksikin...missä Suomi viipyy...




Kiitos vihjeestä sinulle ! (tiedät itse kuka)

Radio-ohjelma


Tunnin radio-ohjelma
Ron Paul´in tilanteesta juuri nyt. Siirrä aikapalkkia kohtaan 35-36 minuuttia alusta. Tämä on tietenkin englanniksi. Edgar J Steele asiantuntijana.

perjantai 28. joulukuuta 2007

AOL : Ron Paul 26% maanlaajuisesti

Tuore AOl poll mielipidetutkimus antoi seuraavat tulokset: Republikaanien keulassa istuu Ron Paul 26 prosentilla, seuraavana Giuliani 18 %, huckabee 17%, Romney 15%, McCain 14%, Thompson 9%. Otos oli 57000.

"Nationwide Ron Paul is generating 26% of the vote, Giuliani is getting 18%, Huckabee 17%, and Romney is getting 15%, McCain has 14%, Thompson 9%, and Duncan Hunter has 1%.

In Iowa Ron Paul has 38% of the vote. The rest of the GOP candidates mirror media generated polls regarding strength in the state. Huckabee and Romney are tied at 19%. Thompson has 9%, McCain 7%, and Giuliani 7%, with Hunter at 1%.

In New Hampshire Paul has 30% Romney 23% McCain 20%, Giuliani 15%, Huckabee 8%, Thompson 3%, and Hunter 1%. Once again, aside from Paul the candidates mirror media polls regarding strength nationally and regionally.

Paul supporters have maintained that media generated polls have been under representing his support. Paul leads GOP candidates in 4rth quarter fund raising. He has received donations from an astounding 123,000 donors this quarter."

***********

Demokraattien puolella Hillary Clinton johtaa 46 prosentilla. Loput tässä englanniksi. Otos 56.000.
"On the Democratic side the results somewhat mirrored media generated polls. Nationally Clinton has 46%, Barack Obama 27%, John Edwards 17%, Biden 4%, Kucinich 3%, Richardson 2%, Gravel 1%, and Dodd 1%."

Benazir Bhutto interview

David Frost haastattelee. Päivitys: erään valistuneen pakistanilaisen näkemys asiasta.

torstai 27. joulukuuta 2007

keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Ron Paul in järjestelmällinen sensurointi

Ohessa todella täydellisen tuntuinen raportti siitä miten valtavirtamedia on tehnyt lähes kaikkensa Ron Paul´in vaientamiseksi. Raportti on pitkä ja täynnä esimerkkejä. Nyt ei ole mahdollista lähteä kääntämään se suomenkielelle.

Masentavaa lukemista. Mutta - tästä kaikesta huolimatta Ron Paul oikeasti johtaa monia tilastoja. Hänen kannatuksensa kasvaa päivä päivältä vaikka kerätyt 18 miljoonaa dollaria ovat
edelleen käyttämättä.

"Censoring Ron Paul - Why the rEVOLution will not be televised

-UN-Believable! Late December, and Rasmussen STILL won't include the six-million-dollar man in their polls, despite fundraising that's long-since surpassed Thompson's, Romney's, Giuliani's. For the few of you who still trust the mainstream, please stop. -Bloomberg "news" column discusses all presidential candidates except . . . (surprise, surprise) . . . Ron Paul. -This is typical Big media news coverage. There's a facade of neutrality, but of all the ways to write this headline, ABC "news" chooses the most hostile spin possible. Read ABC's sub-headings: Opposing, Denying, Cutting, Rejecting. ABC also refused to air the Ron Paul interview. It's available online. -This Fox "News" broadcast is similar. ALL the candidates have Merry-Christmas ads. Only Ron Paul is put on the spot to defend it. The interviewer goes on to promote the Ron-Paul-is-racist meme. As usual, Dr. Paul answers very thoughtfully. -littlegreenfootballs.com pushes Ron-Paul-is-a-Nazi rhetoric. I suspect this persistent meme results from Ron Paul's philosophical objection to our annual $5 billion gift to Israel. I'll bet ten bucks they don't post this photo of Hillary Clinton with convicted drug dealer and cocaine smuggler Jorge Cabrera. Don't even get me started on the Clintons' criminal history. -AP News: Ron Paul is a spoiler, i.e. not a real candidate. The article is factually incorrect when it says polls show no indication he can win any primaries. -I should probably stop bothering with this propaganda paper, but the NY Sun continues smearing Paul. I think they're scared. -Wonkette tries to coin the slur "Paultards," as Neo-Libs join Neo-Cons. (Psst, they're the same people.) -NBC's Tim Russert conducts openly hostile interview with Ron Paul. He discusses statements Ron Paul made in the 80's to split hairs about issues insignificant to Dr. Paul's current platform. As usual, Paul answers all questions thoughtfully. "News" man Russert ends interview with ominous: "Be safe on the campaign trail." -Best-selling author says assassination of Ron Paul has been discussed by power-brokering elites. (Follow-up: Neo-Con personalities among them.) Remember, they killed Bobby Kennedy after he won the California primary. -Great YouTube compilation of Ron Paul slander in mainstream press. -The organizers of a political dinner in San Francisco cancelled their straw poll after it became apparent Ron Paul would win."

Missä Ron Paul ?

Niinpä niin. Tässä kaikki presidentiehdokkaat joita tutkimuslaitos Rasmussen Reports listaa:


Rep: Giuliani, Huckabee, Thompson, Romney, McCain

Dem: Clinton, Obama, Edwards

Rasmussen-Daily-tracking-poll


Voimme vain ihmetellä mokomaa röyhkeyttä. Voimme vain halveksua moista valehtelua. Voimme ehkä oppia jotain myös. Ehkei Suomessakaan pidä liikaa luottaa Taloustutkimuksen ja muiden tekemiin vaaligallupeihin....

Tutkimuslaitos Zogby taas listaa Paul´in. Eikö ole outoa. Zogbyn johtaja itse asiassa arvioi että Ron Paul tulee yllättämään monet.

Tässä mielenkiintoinen näkemys
jonka mukaan gallupit ja sen sellaiset ovat täysin merkityksettömät.

1. The polls count on predictable behavior where only certain people (2004 George W Bush voters) are going to show up to vote. This means that a majority of Ron Paul's supporters (Independents, disgruntled Republicans, Libertarians, & Democrats) are not even included in these polls.

2. Ron Paul has been left out of a lot of the polls. He's been hidden as "6 for other" in many of them. There have even been reports that when people select Ron Paul that they've been dropped from the polling database.

3. The polls do not consider the strength of support. Most supporters of the so called "mainstream" candidates such as Rudy Giuliani & Mitt Romney don't really believe in their chosen candidate. They know deep down that their candidate is nothing special and just represents "politics as usual." They know that these people will say anything to be elected. They usually support their chosen candidate based on very superficial reasoning that can be knocked down easily by any sort of logical questioning."

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Ron Paul on Meet The Press - neliosainen haastattelu 23.12

4 x 9 min YouTube

Meet-the-press-23-12-07

Hyvää Joulua

USA Daily: Ron Paul voittaa maanvyörymäisesti

http://www.usadaily.com/article.cfm?articleID=207908

En nyt ehdi kääntää. Ehkä myöhemmin illalla.

"Contrary to the pundits and media propaganda, Ron Paul is best positioned to win the GOP nomination.

Ron Paul has more money than his opponents and is just starting to gain momentum. As a result of massive popular support Paul’s donor base is huge and donors are not close to reaching contribution limits. Paul’s opponents are going broke and their donors are maxed out. Ron Paul may raise 20 million this quarter and chances are he’ll raise more the next quarter."


As a general election candidate Ron Paul will win a 50 state landslide against any Democratic nominee.

Ron Paul’s opposition to the war in Iraq, and defense of the Bill of Rights, and Civil Liberties, may actually dig deeply into the Democratic vote and overwhelmingly attract independents to his campaign.

His support for secure borders as an integral part of national defense is also a very popular issue that transcends parties.

If Ron Paul is the GOP nominee it won’t matter if Bloomberg or anybody else runs as a third party candidate. Once people go to Paul’s website and review his issues and record they either reject Paul’s ideas or they are sold. Paul will not lose any supporters to another candidate once they are in his camp.

"Unlike media propaganda, the ideals of peace, freedom, and prosperity, are very mainstream. To the aging baby boomer population now on fixed incomes, Ron Paul’s challenging of the Federal Reserve’s ‘Inflation Tax’ is most welcomed. To the rest of America feeling the double whammy of an ‘Inflation Tax’ and progressive federal income taxes, Paul’s calls to end the income tax are a cause for celebration.

In fact, Paul’s calls for reforming the monetary system, the income tax, foreign policy, and protecting the Constitution, are a lot more mainstream than pre-emptive nuclear war, no borders, and a police state are.

Those media generated polls are as valuable as the media propaganda that pushed the nation to war in Iraq. People should have as much faith in polls as they do the Easter Bunny and computerized voting. Ron Paul is going to win by a landslide"

perjantai 21. joulukuuta 2007

Tunnin pituinen haastattelu

Oheisen linkin avulla pääset katsomaan ja kuuntelemaan kun Glenn Beck haastattelee Ron Paul´ia
oikein kunnolla ja hartaasti. Kerrankin RP saa vastata tyhjentävästi kaikkiin kysymyksiin. Hienoa.

http://www.jonesreport.com/article/12_07/191207_beck_rp.html


Huom. Glenn Beck on jo pitkään ollut 9-11 totuusliikkeen kanssa tukkanuottasilla. Ja tässä videohaastattelun lopulla RP ottaa eroa 9-11 totuusliikkeestä. Ja sikäli kyllä ymmärrän RP:n näkemystä - koska ei sellainen aihe sovellu tämän presidentinvaalien teemaksi.
9-11 asian nostaminen pöydälle olisi poliittinen itsemurha. Amerikkalaiset ovat sen verran herkkiä uskomaan pelkästään hyvää johtajastaan. Vähän kuin Estonian uppoamisesta/upottamisesta tehtäisiin presidentinvaaliteema meillä kotosuomessa....

Toimittaja: löysin yhden Giuliani-kannattajan...

Hauska tilanne kun Giulianilla pitäisi olla puhetilaisuus, miestä ei näy eikä hänen kannattajiaan tahdo löytyä kissoin ja koirinkaan. No - yksi löytyi kuin löytyikin.


Itsenäisyyspuolueen EU:ssa / ei EU:ssa vertailu

http://www.itsenaisyyspuolue.fi/default.asp?page=14

EU vai ETA


Vapaus ja mahdollisuudet ovat EU:n ulkopuolella

Miten meidän kävisi EU:n ulkopuolella?

Loppuisiko kaupankäynti?

Miten kävisi työllisyyden?

Jäisimmekö yksin?

Oheinen vertailu EU-jäsenyyden, Euroopan Talousalue (ETA) -sopimuksen ja Sveitsin EU:n kanssa tekemien sopimusten välillä osoittaa, että EU:n ulkopuolella ei ole mitään pelättävää. Päinvastoin.

EU-jäsenyys on kahleena estämässä aidon kansainvälisen yhteistyön
puhumattakaan siitä, että se tuhoaa hyvinvoinnin perustan, itsenäisyyden.

Mitään sellaista hyvää ei EU-jäsenyys tuo, jota emme saisi ilman EU:ta.

EU-jäsenyyden, ETA-sopimuksen ja Sveitsin EU-suhteiden vertailu:



EU-jäsenyys
ETA-sopimus
(Norja, Islanti)
Sveitsin EU-sopimukset
EU:n perustuslaki
Kyllä
Ei
Ei
EU:n raha
Kyllä (-Britannia, Ruotsi ja Tanska)
Ei
Ei
EU-puolustus
Kyllä (-Tanska)
Ei
Ei
EU:n ylikansallinen poliisiyhteistyö
Kyllä (-Tanska)
Ei
Ei
EU:n lait ylimpinä
Kyllä
Kyllä erillisen hyväksymisen jälkeen
Ei
Veto-oikeus uusiin EU-lakeihin
Ei
Kyllä
Kyllä
Oikeus tehdä ympäristöasioita koskevia esityksiä YK:ssa
Ei
Kyllä
Kyllä
Oikeus tehdä kansainvälisiä rauhanaloitteita
Ei
Kyllä
Kyllä
EU:n tulliunioni
Kyllä
Ei
Ei
Oikeus tehdä vapaakauppasopimuksia
Ei
Kyllä
Kyllä
Itsenäinen asema Maailman kauppa järjestössä WTO:ssa
Ei
Kyllä
Kyllä
Vapaa alkoholin tuonti EU-maista
Kyllä
Ei
Ei
Huumevalvonta rajoilla
Ei
Kyllä (paitsi jos mukana Shengen-sopimuks.)
Kyllä
Ihmisten vapaa liikkuminen EU-maista/-maihin
Kyllä
(joitakin siirtymä- säännöksiä)
Kyllä
(joitakin siirtymä- säännöksiä)
Kyllä
(joitakin siirtymä- säännöksiä)
Osallistuminen EU:n opiskeluohjelmiin
Kyllä
Kyllä
Kyllä
Eroamismahdollisuus
Kyllä
Kyllä
Kyllä

Esko Seppänen: missä viipyy kännykkänumeroluettelo !

"Ensi vuonna joulupukin tulisi tuoda joka kotiin kännykkäpuhelinluettelot, sillä markkinavoimat eivät niitä tuota - sattuneesta syystä.
Samat yritykset pyörittävät sekä puhelinluetteloita että myös numerotiedusteluja. Nämä yhtiöt, Eniro ja Fonecta, ovat ulkomaalaisomistuksessa (ja täyttä bluffia on luettelon kanne teksti "puhelinluettelo, suomalainen klassikko").

Enirosta 7 suurinta omistajaa (mm. Fidelity, Hermes, Kairos, Richmond, Parvus) omistaa 44 %. Fonectan suuromistajia ovat australialainen Macquarie Bank, kanadalainen Caisse ja japanilainen Nikko. Näille vieraille riistäjille menee suurin osa kohtuuttoman kalliista numeropalvelumaksuista. Enirolla tiedustelu maksaa vähintään 1,40 euroa plus puolen minuutin jälkeen 16 senttiä per jokainen seuraava 10 sekuntia. Fonectalla se maksaa 0,99 euroa ensimmäiseltä 10 sekunnilta ja sen jälkeen 0,17 euroa per jokainen seuraava 10 sekuntia. Numerotiedustelumarkkinoilla ei näillä hinnoilla paljon kilpailla. Mainittujen firmojen toimittamista puhelinluettelosta ei löydy kännykkänumeroita siksi, että vain - vähenevien - lankapuhelinnumeroiden haltijat saavat numeronsa luetteloon ilmaiseksi.

Mummonmarkkakymppi on hirmuinen hinta tiedustelusta saadusta sellaisesta kännykkänumerosta (ja vielä puoli euroa yhdistämisestä sen päälle), jota ei ole luettelossa."

Lue loput

Hienosti todettu Esko Seppänen ! ;-)

Uusinta: Uudet äänestyskoneet ovat epäluotettavia

Tietokoneäänestys on epäluotettava tapa järjestää vaalit. Tässä videossa ohjelmoija antaa todistajanlausuntonsa oikeuden edessä siitä miten ohjelmoi koneen näyttämään väärää tulosta Floridassa, USA:ssa. Moni epäili Bushin "varastaneen" presidenttiyden jo vuonna 2000. Mutta myös 2004. Miten käy 2008....?

Paras vaan pysyä vaalilipuissa koska ne voidaan aina tarkistaa ja laskea uudelleen.

"Äänestäjät eivät ratkaise vaaleja. Vaalit ratkaisee ne jotka laskevat äänet". (Josef Stalin)

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

HS:Suomalaisten usko hallitukseen ja EU:hun romahtanut

Kokoomuksen kuherruskuukausi on ohi. Ei taida kokoomus päästä toista kertaa hallitukseen. Matti Vanhanenkin käyttäytyy ylimielisesti. Ilmankos kansa reagoi. Uskon että suomalaiset lähtisivät jopa irtiottoon EU:sta jos sellainen äänestys olisi mahdollinen. Mutta sitähän ei hallitus sallisi koska hallitus "tietää" mikä meille lapsosille on parasta....

Helsingin Sanomat 18.12:

"Suomalaisten usko sekä omaan hallitukseen että EU:hun näyttää huvenneen selvästi viime keväästä. EU-komission tiistaina julkaiseman mielipidekyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa hallitukseen. Laskua edellisestä kyselystä on peräti 17 prosenttiyksikköä.

Luottamus Euroopan unioniin on laskenut yhtä jyrkästi. Nyt hieman yli puolet suomalaisista sanoo, ettei luota EU:hun. Vielä viime keväänä selvä enemmistö vastaajista luotti unioniin.

Muutos voi johtua paljon julkisuutta saaneesta maatalouden 141-tukikiistasta Suomen ja EU-komission välillä. Suomalaisia vähemmän EU:hun sanovat luottavansa vain britit."


Kiitokset Pasille tästä vihjeestä.

Ron Paul on Morning Joe 18.12



Tässä hyvä kooste RP:n kommenteista liittyen hänen valtavaan kasvavaan suosioon.

tiistai 18. joulukuuta 2007

Kehitysmaiden velkaantumisesta

Oletko koskaan pohtinut sitä miten kehitysmaat voivat olla niin velkaantuneita vaikka heidän luonnonvarojaan ja valtaosa maataloustuotannosta (kahvi, kaakao, mausteet) viedään länteen velkoja vastaan. Tässä oiva esimerkki siitä miten kehitysmaan voi käydä jos uskoo valkoisen miehen lupauksiin. Eli miten Nigerian kävi kun aikanaan 1985 suostui Maailmanpankin ja IMF:n sanelemiin lainaehtoihin. Lainapääoman vuotuinen korko, jota Nigerialaisille suositeltiin, oli 20%. Moisella korolla pääoma tuplaantuu neljässä vuodessa.

Presidentti Obasanjo on julkisuudessa vuonna 2000 todennut seuraavaa Nigerian hankalasta taloudellisesta tilanteesta kansainvälisten velkojien pihtiotteessa:

"Kaikki mitä aikanaan suostuimme lainaamaan vuonna 1985 oli noin 5 miljardia dollaria ja olemme maksaneet jo suunnilleen 16 miljardia dollaria; silti meille väitetään että olemme edelleen velkaa 28 miljardia. Tämä 28 miljardia on syntynyt koska ulkomaiset velkojat käyttävät epäoikeudenmukaista korkomenettelyä. Jos minulta kysytään mikä maailmassa edustaa kaikkein suurinta pahuutta, vastaan empimättä korkoa-korolle-käytäntö.

http://www.webofdebt.com/articles/war-with-iran.php

"The devastating impact on Third World debtors was underscored by President Obasanjo of Nigeria, speaking in 2000 about his country's mounting burden to international creditors. He said:
All that we had borrowed up to 1985 was around $5 billion, and we have paid about $16 billion; yet we are still being told that we owe about $28 billion. That $28 billion came about because of the injustice in the foreign creditors' interest rates. If you ask me what is the worst thing in the world, I will say it is compound interest.7"

maanantai 17. joulukuuta 2007

Talousasioiden ymmärtäminen pitäisi kuulua presidentin tehtäviin

Tämän päivän talousfilosofeista Richard C. Cook on yksi henkilökohtaista suosikeistani. Hän on viime vuosina kirjoittanut kansainvälisistä finanssijärjestelmistä ja perustellusti ehdottanut radiaalia laajaa rahauudistusta. Cook menee uudistusajatuksissaan huomattavasti edemmäs kuin mitä Ron Paul kampanjassaan.
Tämä tuore artikkeli liittyy presidentinvaaleihin ja rahauudistukseen. Yritän kääntää ja yksinkertaistaa artikkelin alun suomeksi. Artikkeli on erinomaisen tärkeää luettavaa.

"Vaalit 2008 alkavat Iowassa ja muutama päivä myöhemmin New Hampshiressä. Vaikka kaikki republikaaniset ehdokkaat paitsi Ron Paul, ovat jättäneet taloudelliset kysymykset huomiotta - demokraatit kuulostavat enempi populistisilta kuin koskaan sitten Suuren Taloudellisen Laman 1923. Silti kaikki, tosin poikkeuksena Dennis Kucinich, - kaikki ovat kokonaisuudessaan nielleet
ja hyväksyneet velkaperusteisen rahajärjestelmän jota Federal Reserve valvoo ja hallinnoi, vaikka tämä muodostaa ne perimmäiset syyt yhä kasvavaan talouskriisiin."
....

Richard C. Cook lopettaa artikkelinsa toteamalla että Yhdysvaltain Kongressissa 90% edustajista ei tajua höläyksen pöläystä rahapolitiikasta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta se 10% joka taas ymmärtää asioita ovat pankkien asiamiehiä.

Lue koko artikkeli englanniksi.

Tässä alkuperäisteksti josta käännös tehtiin.

The 2008 presidential election campaign starts in earnest on January 3 with the Iowa caucuses, followed a few days later by the New Hampshire primary. While all of the Republican candidates except Ron Paul have totally ignored economic issues, the Democrats are all sounding more “populist” than at any time since the Great Depression. Nevertheless, with the exception of Dennis Kucinich, they all swallow in its totality the debt-based monetary system overseen by the Federal Reserve which is at the root of the escalating crisis.

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=7613

Tv-mainonta ei takaa menestystä

Valtavirtalehdistöstä poimittua

Valtavirtamedia raportoi melko hilitysti liittyen eiliseen Money Bomb ennätykselliseen varainkeruuseen.

Forbes kirjoittaa:

"Republican presidential hopeful Ron Paul's supporters were hoping Sunday for another fundraising bonanza to boost the 10-term Texas congressman's campaign for the White House.

Called a "Money Bomb," the goal is to raise as much money as possible on the Internet in one day. The campaign's previous fundraiser brought in $4.2 million."


New York Times kirjoittaa:

"Reinventing the Revolution By Marc Santora Updated | 12:30 a

The revolution, it seems, will be televised. Or at least streamed live over the Web.

On the 234th anniversary of the Boston Tea Party, the Ron Paul revolution — or re-love-ution, as his supporters call it — drew some of Mr. Paul’s acolytes to a snowy gathering in Boston on Sunday for the real world complement to what was mainly an online fund-raising blitz."

Lisätietoja eräältä bloggajalta.

Ennätyspäivä !

Eilinen - 16. joulukuuta 2007 jäänee historiaan - ennätyspäivänä jonka aikana Ron Paul sai kasaan arviolta liki 7 miljoonaa dollaria. (Päivitys: 6.4 miljoonaa)Tämä raha on tarpeen herättämään ne äänestäjät jotka eivät vielä ole sattuneet kuulemaan Ron Paul´in sanomaa.

Suomalainen Lasse Pitkäniemi raportoi New Hampshirestä 16.12 näin: "Ron Paul pärjää hyvin täällä. Mainoskylttien perusteella RP johtaa kisaa, Romney kakkosena. Ron Paul´illa eniten tv-mainoksia tällä erää, Giuliani kakkosena. RP saattaa hyvinkin päätyä voittamaan NH:n esivaalit." (oma käännös)

Ron Paul is doing great in New Hampshire! Based on signs on the ground Ron Paul is the leader in here, followed by Romney. Ron Paul also has the most TV adds, followed by Giuliani. He may as well go on and win the important New Hampshire primary!


USA Daily:

"Republican presidential candidate Ron Paul is raking in the cash today as grassroots supporters across the country are holding a ‘Tea Party’ to commemorate the anniversary of the Boston Tea Party and to protest the Federal Reserve’s ‘Inflation Tax’ and federal income taxes. The goal of the online fund raising event is to get 100,000 people to $100 each and raise 10 million.

Ron Paul is currently on pace to raise close to seven million for the day and may even raise more money if the rate of donations increases this afternoon. The numbers are staggering since Paul, unlike Huckabee, Romney, Giuliani, McCain, or Fred Thompson hasn’t been subsidized by extensive free media coverage on Television."

PrisonPlanet:

"Presidential candidate Ron Paul is on course to smash the record for fundraising in one day and is likely to make anything up to $7 million dollars by midnight as donors flood the campaign coffers on Tea Party day.

The Congressman is set to make at least $6 million today, which would eclipse John Kerry's $5.7 million in one day record."

Jim Cramer ja Ron Paul aiheena Fed

Jim Cramer on ärsyttävä mies - ja hänellä on kimeä ääni - kiljuukin vielä kaiken kukkuraksi. Mutta hänellä on usein tärkeätä asiaa. Hän näki subprimekuplan ennen muita, hän näki Bear Stearns ongelmat ennen muita. Tässä videossa Jim Cramer juttelee presidenttiehdokas Ron Paul´in kanssa. Kumpikin haluaa lakkauttaa keskuspankin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Daily Mail: Paavi tuomitsee ilmastonmuutospelottelun

Itse Paavi on ottanut kantaa ilmastonmuutosta vastaan suunniteltuihin poliittisiin toimenpiteisiin. Paavi kokee ne ennenaikaisiksi ja niiden nojautuvan kuvitelmiin eikä faktoihin.

"Pope Benedict XVI has launched a surprise attack on climate change prophets of doom, warning them that any solutions to global warming must be based on firm evidence and not on dubious ideology.

The leader of more than a billion Roman Catholics suggested that fears over man-made emissions melting the ice caps and causing a wave of unprecedented disasters were nothing more than scare-mongering.

The German-born Pontiff said that while some concerns may be valid it was vital that the international community based its policies on science rather than the dogma of the environmentalist movement.

His remarks will be made in his annual message for World Peace Day on January 1, but they were released as delegates from all over the world convened on the Indonesian holiday island of Bali for UN climate change talks.

The 80-year-old Pope said the world needed to care for the environment but not to the point where the welfare of animals and plants was given a greater priority than that of mankind."

http://www.dailymail.co.uk/pages/live/articles/news/worldnews.html?in_article_id=
501316&in_page_id=1811#StartComments

lauantai 15. joulukuuta 2007

Daniel Estulin: Ron Paul aiotaan mahdollisesti "poistaa" ?

Kohukirjailija Daniel Estulin, joka hiljan julkaisi kirjan Bilderberg-järjestöstä oli eilen Alex Jones´in haastateltavana. Kirja on käännetty 49 kielelle. Esim. espanjanlaista versiota myytiin 155.000 kappaletta. Kirjan nimi on -The True Story of The Bilderberg Group.

Tässä kirjan esittely norjaksi.

Nyt Estulin väittää saaneensa uutta tietoa sisäpiireiltä jotka liittyvät Ron Paul´in mahdollisiin murhaamissuunnitelmiin. Tiedustelupiireissä hänen mukaansa tilannetta pallotellaan ihan vakavissaan koska presidenttiehdokas Ron Paul´in saama suosio uhkaa rikasta nykyjärjestyneistöä ja heidän luomaansa finanssimaailmaa. Estulinin mukaan mietitään mitä tapahtuisi jos Paul "poistettaisiin". Voiko tilanne itse asiassa pahentaa tilannetta ja ruokkia raivoavaa väkivaltaista vallankumousta...? En halua olla pahanilmanlintu joten en kirjoita tästä tämän enempää - ainakaan tällä kertaa. Yhdysvalloissa kun on se historia mikä sillä on. Kuusi presidenttiä jo aikaisemmin murhattu valtavan keskuspankkivallan suomien etujen vuoksi...Lincoln, Kennedy, Mc Kinley ja moni muu.

"The Ron Paul phenomenon has galvanized an entire nation," said Estulin, adding that both the people who discovered the plot and its potential protagonists are terrified at the consequences of what such an action will be because of the difficulty in judging just how severely the general public will react.

Estulin said that the conspirators, which he described as a "small circle of intimates," were discussing what the effect would be if Congressman Paul was "removed" - they are being very careful to use the word "remove" rather than more volatile terms.

Estulin said he may be able to be more specific on exactly who is discussing such an action in future, but warned that Ron Paul's staff should be aware of the issue."


Lue loput


Kuuntele haastattelu

perjantai 14. joulukuuta 2007

Ehtaa Vennamolaisuutta EU-parlamentissä

No niin. EU-parlementissä on riehuttu kunnolla veikkovennamolaiseen tapaan. Politiikka on jälleen kivaa.
Brittiläisen EU-protestipuoleen Nigel Farage kannattajineen keskeytti portugalilaisen ministerin Socrateksen huutamalla keskeytyksetta - "kansanäänestys, kansanäänestys, kansanäänestys ! "

"Referendum, we want a referendum. The people of Europe deserve to decide for themselves," Nigel Farage, leader of Britain's UK Independence Party, shouted from his seat."

"British Euro MPs led a noisy protest yesterday at a signing ceremony for a new EU rights charter. Around 100 heckling Eurosceptics from Britain, France, Poland and Italy wrecked what was supposed to be a solemn event at the Strasbourg Parliament.

They waved placards and banners, stamped, booed and chanted "referendum". Opponents called them "hooligans" who shamed Britain.

The 50-article charter of fundamental rights will be attached to the EU's new Reform Treaty, to be signed in Portugal today. The protesters were demanding a public vote on the treaty."

Miksi tämä protesti ? No siksi että Eu-parlamentissä oli hartauksellinen tilaisuus joka liittyi EU-perustuslakiin ja sen uuteen versioon joka on naamiotu erinimiseksi mutta on samansisältöinen kuin se alkuperäinen EU-perustuslaki. Farage joukkoineen tietää että laki ei hyväksyttäisi jos kansanäänetys tehtäisiin. Silti meppien keskuudessa kriitikot ovat vähemmistönä.
Edustaako EU parlamentti siis ollenkaan kansalaisia ? Minusta ei.

Lue lisää englanniksi

Pitempi artikkeli, Daily Mail kuvilla.


Päivitys: Lue Esko Seppäsen raportti tilaisuudesta.. ote:

"Vielä pari sanaa istunnon hulinoinnista. Tarkoitus oli, että me perustuslaista järjestettävän kansanäänestyksen puoltajat pukeutuisimme t-paitaan ja nostaisimme istunnossa esille kylttejä, joissa luki REFERENDUM! (eli kansanäänestys!).(Ääri)oikeistolaiset mepit eivät tyytyneet sovinnaiseen mielenosoitukseen vaan alkoivat huudella puheiden aikana herjoja puhujille. Se ei ollut sopivaa käytöstä, vaan mitätöi myös meidän muiden rauhanomaisen halun muistuttaa euroeliittiä siitä, että EU:n jäsenvaltioiden kansalaisten suuri enemmistö haluaa kansanäänestyksen uudesta perustuslaista." (Esko Seppänen 12.12 2007)



torstai 13. joulukuuta 2007

Median linja: Ron Paul keskeytetään tai hänelle annetaan vähiten aikaa vastata

Devvy Kidd toteaa tuoreessa kirjoituksessaan ettei ole mikään salaisuus enää että Ron Paul on lähes kokonan vaiennettu Yhdysvaltain valtavirtamedian puolesta. Konservtiivinen Fox Uutiskanavan johtaa tätä linjaa "fair & balanced"- iskulauseen alla. (Oikeudenmukainen ja tasapainoinen..muka - hah)
Aiheet liittyen Ron Paul´iin ovat saaneet todella vähän lähetysaikaa ja ellei internetiä olisi hän olisi täysin pimennossa. Tämä on Devvy Kidd´in mielestä ennennäkemätöntä.

Pääkanavien tekeleet ja heidän edesottamuksensa olla välittämättä katsojille sitä mitä tällä kunniallisella miehellä on sanottavanaan on häpeällistä koko ammattikunnalle. Nämä surkeat väittelyiden moderaattorit ovat osoittaneet jokaiselle joka osaa nähdä sen että heidän linjansa on se että Ron Paul keskeytään useimmin tahallisesti ja hänelle annetaan muutenkin hyvin vähän aikaa vastata kysymyksiin ja vastaväitteisiin.

Alkuperäisteksti:

It is no secret Ron Paul has been blacked out by the corrupted "mainstream" media with FAUX (FOX) News leading the way. The amount of air time given to anything about Ron Paul's run for the White House by other than the Internet is unlike anything I've ever seen in my adult life. What all network channels have done to this decent man has really been shameful to their profession. These pitiful moderators at the debates have shown anyone with the ability to see, a cut and slash job each and every time, deliberately cutting Ron Paul off and squashing his rseponse time down to mere minutes for the entire debate

Lue lisää englanniksi
. ( tai siis artikkeli kokonaisuudessaan)

tiistai 11. joulukuuta 2007

USA:n todelliset miestappiot 1991-2007 : 73.846 kuollutta ?

Sodassa ensimmäinen uhri on aina totuus. USA:n hallitukset ( kuten muutkin hallitukset) ovat aina poliittisista syistä antaneet väärää tietoa uhreista jotta kansa ei asettuisi sotapolitiikkaa vastaan.

Viralliset luvut ovat edelleen luokkaa 3777 kaatunutta "sankaria" vaikka tosiasilliset luvut ovat aivan toista luokkaa. Persianlahden sodan tappiot virallisesti alle sata vaikka kymmenet tuhannet ovat sairastuneet uraani ammusten ja uraanibunkerbusterpommien räjähdysten myötä ilmaan nousseista säteilevistä nanohiukkasista. Yhdysvallat on näiden tietojen mukaan räjäyttänyt 14.000 kertaisesti sen yhden hiroshimapommin verran uraania Irakissa.

Nyt sitten kuitenkin ne todelliset tilastot ovat varkain lipsuneet julkisuuteen: 73.846 sotilasta kuollut, 1.620.906 pysyvästi vammautunut (pahasti haavoittuneita) Tässä siis on mukana ihan kaikki keski-idän miestappiot 1991-(heinäkuu)2007.

http://www1.va.gov/rac-gwvi/docs/GWVIS_May2007.pdf

73,846 US TROOPS DEAD (near top of page 6)
1,620,906 PERMANENTLY DISABLED (near top of page 7)
US DEPARTMENT OF VETERANS AFFAIRS ISSUES OFFICIAL REPORT CONFIRMING 73,000 U.S. TROOPS KILLED IN IRAQ SAME GOVERNMENT AGENCY REPORT CONFIRMS 1.6 MILLION "DISABLED" BY THE WAR

Total number of disability claims filed: 1,620,906
* Disability Claims amongst Deployed: 407,911
* Disability Claims amongst Non-Deployed: 1,212,995
Why are the government numbers of 3,777 as of 9-7-7 are so low? The answer is simple, the government does not want the 73,846 dead U.S. soldiers killed in the Gulf to date to be compared to the 55,000 U.S. soldiers killed in Vietnam, lest we all conclude Iraq = Vietnam.
Päivitys: eräs anonyymi väittää tätä disinformaatioksi. Suosittelen lukemaan hänen perustelunsa kommenteissa. Lisäsin kysymysmerkin otsikkoon. Minun tulkintani vastaa tulkintoja ainakin neljässä (minusta) luotettavassa nettisaitissa. Jos myöhemmin selviää että tämän artikkelin välittmät tiedot olisivatkin väärät niin korjaan luvut oikeiksi tai poistan tämän.

1. http://www.rense.com/general79/since.htm
2.http://www.davidicke.com/content/blogcategory/30/48/
(kieritä alas kunnes uudet artikkelin alkavat)
3.http://www.opednews.com/articles/genera_clive_bo_070921_department_of_vetera.htm
4.http://www.libertyforlife.com/

Lisäksi katson aiheelliseksi liittää tämä Clive Boustred´in kommentin niille jotka lukevat englantia:

(lainaus:) "The numbers we are seeing are only part of the story

73 thousand dead is an official number we can quote from the Department of Veterans Affairs. However, in reality millions are already dead from this illegal and outrageous invasion of a nation where the U.S. has no business.

Little Boy, the bomb dropped on Hiroshima, contained 64 kg of uranium, of which 0.7 kg underwent nuclear fission, and of this mass only 0.6 g became energy.

I agree it is important to avoid any controversial issues so as to focus on the key element which is the illegal use of Weapons of Mass Destruction by the U.S. in the illegal invasion of Iraq.

Truly, the amount of nuclear waste exploded into Iraq, Afghanistan and other nations by the U.S. is of such an extraordinary high quantity that all of us in the U.S. have been made legally libel for the world’s worst ecological disaster. This amount of uranium exploded into the environment is an extraordinary crime. We will modify our pages on Liberty For Life to avoid this sort of controversy. Thank you.

Do not be mistaken the different isotopes of uranium are just as deadly. Depleted uranium is about 60% less radioactive than Enriched uranium both can be used to make atomic bombs.

We absolutely have to challenge the government and mainstream media on why they are not telling the public the truth.

We strongly recommend making issue regarding the indisputable fact that the Federal Reserve Bank is private and has been the main cause of instability in our economy and world. When Hussein stopped selling oil in Fed Notes we went to war because the private share holders in the Federal Reserve Bank immediately started loosing billions of dollars. They feared other oil producers would follow suit.

All the best,

Clive,

Clive Boustred, Chairman, Liberty For Life Association" (lainaus loppu)

Poliittinen kuvataide: Ron Paul- ilmavoimat

Bush jatkaa sodanlietsontaa ikään kuin mikään ei olisi muuttunut


Ron Paul 11.12 2007 : "Tuore NIE-tiedusteluraportti (joka vapautti Iranin bushhallinnon ydinpommisyytteistä) on vastaanotettu sekaisin tuntemuksin - löytyy sekä helpotusta että huolestuneisuutta. Kuten olen aiemmin todennut, Iran ei muodosta minkäänlaista ydinvoimauhkaa - ei meille eikä naapureilleen. Olemme kuitenkin hyvin huolestuneita huomatessamme että bushhallinto vain jatkaa sodanlietsontaretoriikkaansa ikään kuin mikään ei olisi muuttunut."(allekirjoittaneen käännös)

[The latest National Intelligence Estimate has been greeted by a mixture of relief and alarm. As I have been saying all along, Iran indeed poses no quantifiable imminent nuclear threat to us or her neighbors. It is with much alarm, however, that we see the administration continue to ratchet up the war rhetoric as if nothing has changed.]

Lue lisää englanniksi

maanantai 10. joulukuuta 2007

Terroristiorganisaatiot 100% anglo-amerikkalaisten hallinnassa

Webster Tarpley paljastaa totuuden sodasta terrorismia vastaan...missä rahoittajat ovat ainoat jotka hyötyvät tästä miltei loputtomasta sodasta.
Päivitys: Muistuttaisin lukijoita Operaatio Gladiosta minkä puitteissa monet länsimaiset tiedustelupalvelut tekivät terroritekoja Euroopassa syyttäen esim italialaisia Punaisia Prikaateja ja muita vasemmistoaktivisteja. Asia kuitenkin paljastui.
Hannu Yli-Karjanmaa kirjoittaa kansanedustaja Kimmo Sasille tästä näin:
"meidän on syytä olla erittäin kriittisiä kaiken terrorismirikollisuuden suhteen, sillä siihen liittyy suunnattomia poliittisia interessejä, tutkinnan väärentämistä ja tapausten poliittista hyödyntämistä. Toivon, ettei Kokoomus ainakaan halua edesauttaa DDR-tyyppisen tarkkailu- ja urkintayhteiskunnan luomista Eurooppaan."

Suomen lehdistö vääristelee Ron Paul´in suosiota - Hbl: 3%


Viime lauantain Hbl kirjoitti kokonaisen aukeaman verran Yhdysvaltain presidentinvaaleista otsikolla "Clinton johtaa kisaa" (Clinton leder loppet).
Pettymyksekseni lehti listasi republikaanien ehdokkaitten kannatusluvut seuraavasti: Giuliani 26%, Huckabee 18%, McCain 13%, Romney 12%, Thompson 11% - ja Ron Paul 3%.

Siis voiko tämän enempää vääristellä ehdokkaitten kannatusta.

Lehti osoittaa kuuluvansa Hesarin kanssa samaan alhaiseen kastiin missä lukijoita johdetaan harhaan siteeraamalla neokonservatiivisille tahoille tehtailtuja lukuja. Totuus olisi nimittäin liian nolo edes kirjata. Silti tiedämme kaikki että sodanvastaisuus on valttia. Yli 70% amerkkalaisista on saanut tarpeekseen sekä rikollisesta hyökkäyssodasta että bush-hallinnon tuhlailusta jas muista toilailuista. Puhumattakaan valheista.

Tea Party niminen varainkeruupäivä 16.12
mistä tulee ennätyksellinen tulee osoittamaan lehtien vääristelleen Ron Paul´in kannatuslukuja. Ron Paul on ainoa ehdokas jonka kannatusluvuyt kasvavat ja jonka varainkeruu nousee päivä päivältä. Tarkista dollaritilanne sivulta www.ronpaul2008.com .

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Iran lopetti öljyn dollarikaupan

Tämä uutinen näkyi jo eilen mutta nyt kun itse Reuter ilmoittaa samaa asia lienee varma.

http://uk.news.yahoo.com/rtrs/20071208/tpl-uk-iran-oil-dollar-02bfc7e_1.html


"Iran has completely stopped selling any of its oil for U.S. dollars, an Iranian news agency reported on Saturday, citing the oil minister of the world's fourth-largest crude producer.

(Iran on kokonaan lopettanut öljyn myynnin US dollareissa....jne)

The ISNA news agency did not give a direct quote from Oil Minister Gholamhossein Nozari. A senior oil official last month said "nearly all" of Iran's crude oil sales were now being paid for in non-U.S. currencies. "

""In line with the policy of selling crude oil in currencies other than the U.S. dollar, currently the sale of our country's oil in U.S. dollars has been completely eliminated," ISNA reported after talking with Nozari."

perjantai 7. joulukuuta 2007

Paikallispolitiikkaa - mitä Suomi oikeastaan tekee Afganistanissa

Hanna Yli-Karjanmaa on laatinut näyttävän avoimen kirjeen kansanedustajille missä hän kyseenalaistaa motiivit Suomen osallistumiselle "maan vakauttamiseen". Muutama ote:

Kysymys 1: Miten hallitus voi tietää olevansa Afganistanissa mukana aidossa terrorismin vastaisessa operaatiossa eikä myötäsotijana ja miehittäjänä hankkeessa, jonka todellinen agenda liittyy geopolitiikkaan ja energiavarojen hallintaan?

Kysymys 3: Miten hallitus on varmistunut siitä, ettei se osallistu operaatioon, jossa tosiasiallisesti turvataan huumausaineitten tuotantoa?

Kysymys 7: Onko hallitus selvittänyt, mitkä tahot (suurvallat suoraan tai välikäsien kautta) aseistavat, kouluttavat ja rahoittavat Darfurissa ja sen ympäristössä taistelevia osapuolia ja miten tilanne liittyy suurvaltojen taisteluun energiavaroista? Onko hallituksen tavoite tässä(kin) asiassa liittää Suomi selkeästi Yhdysvaltojen rinnalle maailmanlaajuisessa sodassa resursseista.

Muistutan myös lukijoita siitä että presidenttinä Ron Paul mitä ilmeisimmin pyrkisi ottamaan USA-joukot pois myös Afganistanista. Tarkoittaisiko se sitä että huumetuotanto samalla heti supistuisi....?

torstai 6. joulukuuta 2007

Ron Paul: ilmastomuutospelottelusta päästävä irti

Ron Paul on ottanut kantaa ilmastonmuutokseen haastattelussa missä hän ei lämpene hiilidioksiidikonsensukselle. Syy ei ole suurteollisuuden etujen puolustelu vaan se että hän katsoo länsimaisen ilmastomuutosta muka vastustavien toimenpitdeohjelmien sunnittelun jo menneen ylilyönneiksi. Gröönlannin jää sulaa paikoin ja kerää lisäpaksuutta paikoin.

http://www.prisonplanet.com/articles/december2007/120607_slams_fearmongering.htm


Olen itse täysin samaa mieltä. Ns vastatoimenpiteet joista meidänkin ministerit vouhottavat joukolla ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä sokeita umpimähkäisiä huitaisuja vailla merkiystä. Kyseessä on miljoonia kertoja ihmisten yhteistä lämmittämistä voimakkaampia lämpöenergioita aurinkossa ja tämän normaalit sykliset kausivaihtelut eli prosessit joita ihminen ei millään voi hillitä tai estää. Ilmastonmuutosta käytetään pelotteena millä ihmisiä syyllistetään ja näin ihmisiltä saadaan imuroitua vielä enemmän veroja.
Muistutan aiemman blogipostitukseni teoriasta missä valtioita käytetään eräänlaisina pöynimureina joilla työnteon ja luonnonrikkauksien vaurautta saadaan imuroitua valtaeliitin holveihin.
Tässä Ron Paul´in haastattelu minkä lopussa ilmastonmuutos tulee esiin.

USA: Prozac-riippuvainen riehui Jokelan mallin mukaan

Omaha, Nebraska USA. 19-vuotias masennuspilleristi sekosi ja omalla tavallaan toisti juuri sen väkivaltaisen toimintamallin mikä masennuslääkekäyttäjillä on haivaittu: sunnitteli järjestelmällisesti sivullisten joukkomurhaa, riehui asellaan kauppakeskuksessa tappaen 8 henkilöä - kunnes lopuksi päätti oman elämänsä omalla aseellaan. Jokelan tapaus toistui - tosin eri ympäristössä. Samalla tavoin kuin Jokelan tapaus oli kopio kymmenistä aiemmista samanlaisista 80-90 luvun hirmutöistä missä masennuslääkkeita syövät opiskelijat olleet tekijöitä.

http://infowars.net/articles/december2007/061207Shooter.htm

"Robert Hawkins, the 19 year old who killed himself and eight other people with an assault rifle last night in Omaha, Nebraska had a history of treatment with psychiatric drugs for depression and ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) and was on prozac according to press reports."

"Killer is latest in long line of young men with history of psychiatric drugs treatment for depression and ADHD."

Kanadalainen kommentti Ron Paul´in kampanjasta

Radiohastattelu videolla missä Connie Fogal iloitsee Ron Paul´in saamasta suosiosta ja näkee siinä palkästää hyviä puolia myös Kanadan kannalta. Luonnollisesti englanniksi.

Poliitisen vaihtoehtopuolueen ohjelma

Katso ja kuuntele mitä Connie Fogal, Canadian Action Party-nimisen puolueen puheenjohtaja julistaa. Ihaile ja ihmettele miten eri lailla asioita todellakin voi katsoa - vaikka on politiikan saralla vaikuttamassa. Totea samalla miten kaukana tällainen ohjelma on tasapaksun suomalaisen politiittisen elämän puhepöntöistöä. Minusta tällaiselle ajattelulle - alkaa olla sosiaalinen tilaus. Olisiko uuden "SMP:n" aika. Vihreillä tai perustuslailla ei näytä olevan munaa tämänlaiseen. Olettaisin että moni suomalaispoliitikko tuomitsisi Fogalin puheet viittaamalla ns reaalipolitiikkaan eli politiikkaan missä aina ja joka tilanteessa otetaan Brysselin ja Washingtonin politiikan painostus huomioon kunnioittavasti ja liehitellen. Silti halveksuakin voisi.
Video on luonnollisesti englanniksi.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

9/11 iskut oli sisäpiirin keikka - CIA ja Mossad asialla

Tämä on sen verran tärkeä uutinen että katson tarpeelliseksi tuoda tämä julki myös omalla blogillani. Ja hei - lehdet ei taida tästä paljon kirjoitella koska se ei sovi yleiseen käsitykseen siitä mitä syyskuun 11. 2001 tapahtui. Siltä tällä tiedolla pitäisi olla laajoja poliittisia seuraamuksia myös Suomessa ja Suomen ns "terrorismin vastaisen politiikan" suhteen. Koska jos on niin kuin Cossiga sanoo - ne terroristit istuvat tällä erää vielä Washingtonissa ja Tel Avivissa ylimielinen katse silmissään.

http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

"Ex-Italian President: Intel Agencies Know 9/11 An Inside Job. Italian entinen presidentti Francesco Cossiga on kertonut maan suurimmassa sanomalehdessä käsityksenään, että 9/11-iskut olivat "sisäpiirin keikka" ja että kaikki merkittävät tiedustelupalvelut ovat tietoisia tästä. Cossigan oma tausta on mielenkiintoinen. Hän oli puolustusministerinä rakentamassa salaista Gladio-armeijaa Italiaan. Sisäministerinä v. 1978 hän sabotoi kidnapatun pääministeri Aldo Moron etsintöjä. Presidentinvirasta hän joutui eroamaan 1992 välttääkseen virkarikossyytteen maanpetoksesta, mikä olisi liittynyt hänen rooliinsa operaatio Gladion salaamisessa."

Lue lisää

tiistai 4. joulukuuta 2007

Kokoomuksesta ja vähän muustakin

Tuli postia:"Uusi puolue voisi olla hyvä, mutta miten olisi esimerkiksi Kokoomuksen kaappaaminen vähän samaan tapaan kun Ron Paul tekee Yhdysvalloissa
Republikaanipuolueelle". Niin - Kokoomus ja The Republican Party.
Tässä pitkä vuodatukseni vastaukseksi.

Kansallinen Kokoomus, vaikka nimellisesti ajaakin vapautta ja vapaata markkinataloutta ei ole mielestäni koskaan puolueena edustanut pyrkimystä taloudelliseen demokratiaan eikä todelliseen Vapauteen.
Tällä tarkoitan vapautta myös kansainvälisen pankkimaailman luotto- ja korkokahleista - eli nykyisestä rahoitusfasismista, missä liikepankit valtiovallan luomien säädösten avulla imevät sosiaalista energiaa kansalaisista. (vrt Kjeld Heising pitää valtioita pölynimureina joiden avulla vaurautta imuroidaan ihmisilta kansainvälisille pankeille ja näiden omistajille)

Taannoisessa 90-luvun ns löysän rahan jälkeisessä pankkikriisissä valtio luonnollisesti tuki pankkeja eikä kansalaisia. (kuten esim. Esko Seppänen monasti on todennut) Pankkituki oli silloin luokkaa 40 mrd mk eli 7 mrd euroa. Muistutan myös siitä että samalla valtiovelkamme kasvoi muutamassa vuodessa 400 mrd markkaa. 85% Suomen valtionvelasta on ulkomaisissa käsissä. Jos kansa vaan tietäisi tosiasiat tästä - niin moni 90-luvun isokenkäinen päättäjä ei kehtaisi näyttäytyä tämänvuotisissa Linnanjuhlissa...

Kokoomuksen piirissä en myöskään ole havainnut elonmerkkiä sellaisesta valistuneistosta joka oikeasti ymmärtäisi kyseenalaistaa sitä miksi esim valtionvelkaa on haettu ulkomailta. Entä miksi budjettialijäämärahoitus (ennen euroaikaa) ei ole voitu tehty suoraan Suomen Pankin fiat-markkarahoituksella ? Tällöin korot olisivat ohjautuneet takaisin budjettiin ja korkotaakkaa ei olisi. Ja minulle on aivan turha tulla kiljumaan että esittämäni ratkaisu tuottaisia inflaatiota.
On nimittäin niin että jos asioita tutkii syvällisemmin niin tajuaa että perusmörkö nimeltä inflaatio johtuu aivan muista tekijöistä kuin siitä että valtion hallinnoima pankki luo valtiolle uutta lisärahaa. (HUOM: korollinen pankkiluotto josta joutuu maksamaan enempi takaisin kuin mitä pankilta sai taas aiheuttaa inflatiota mitä suurimmassa määrin - paitsi jos koron maksaa "omenoilla, perunoilla tai ahvenilla" joita itse saa luonnosta vastikkeetta)

Mutta edelleen Kokoomuksesta. Kokoomus ajaa innokkaimmin korkopolitiikasta johtuvaa talouskasvua ja kaikenlaista kasvua ja taloudellista pullistelua ihannoivaa politiikka. Tajuamatta sitä että tällöin samalla suostutaan perinteiseen korkotyranniaan ja jatkuvaan taloudelliseen ajolähtöasetteluun. Toisaalta nykypoliikka ei juurikaan salli vaihtoehtoja. Vihreillä sentään on otsaa ja selkärankaa kyseenalaistaa talouskasvua ja sen ihannoimista viittaamalla kestävään kehitykseen. ( "jotta maailma pelastuisi") Vihreiden muu viherfasismi ei minulta saa pisteitä. Olisi aika tajuta että poliittisesti vaadittu %-talouskasvu on exponentiaalista eli 2% talouskasvun absoluuttinen euromäärä tänään voi hyvinkin vastata 10% talouskasvua esim. 60-luvulla. Siis jos kasvuprosentti on sama niin kasvu on joka vuosi suurempaa - silkka mahdottomuus ja vastoin kestävää kehitystä ! Onko näihin nykyisiin vallitseviin oppeihin ollenkaan mitään poliittista vastarintaa tai edes vaihtoehtoista tarkastelutapaa ?

Edelleen - kokoomusväki näyttää ihannoivan suuryrityksiä ja tukisi varmaan näiden vientiponnisteluja tajuamatta sitä että jokaisen vientiylijäämäeuron myötä maassamme syntyy reaalipääomavajetta vaikka pankkitili näyttääkin kasvavan virtuaalinumerovaluttaa. Vai kuulostaako vaihtokauppa sahatavara vastaan esim Tanskan digibitsit (näppiksellä tuotettuja sähköisiä numeroita tilillä pankin tietokoneessa) hyvältä kaupalta ?

Kokoomuksessa (niin kuin muissakaan puolueissakaan) ei tajuta että ylijäämäviennin kohdemaiden yhteiskuntaan syntyy ongelma kun kauppataseen alijäämä jättää rahavajeen joka joudutaan paikkaamaan uudella korollisella pankkiluottorahalla jolloin kohdemaan kansalaisten velka- ja verotaakka kasvaa entisestään. Haluaisimmeko itse olla maa jolla on kauppataseen alijäämä ? Muistutan siitä että kansainvälinen kauppa aina on nollasummapeli missä toisen ylijäämä on toisen alijäämä. Onko viennin ihannointi oikeata politiikkaa ? Bretton Woods sopimuksen keskusteluissa ehdotettiin eräänlaista bilateraali-clearingkauppaa jolloin jokaisen maan olisi kuulunut myös tuoda omaa vientiä vastaava määrä kauppakohdemaasta. Ehdotus hylättiin USA:n painostuksesta (Harry Dexter White)

Monetarismipoliiitikan untuvikko kokoomusministeri Katainen ei vakuuta, eikä näytä tajuavan kansantaloudellisia perusasioita vaan haluaa lyhentää valtionvelkaa toteutuneen 2006 talousarvion ylijäämällä. Suomi olisi voinut lyhentää valtionvelkansa suoraan Suomen Pankin omalla fiat-rahan rahoituksella. Nyt allekirjoitettu Maastrichtsopimus ja suostuminen EKP:n ja EU-komission ylivaltaan estää tämän ainakin muodollisesti. (EU-komission kasvatti Liikanen käytännössä) Suostuisiko kansa maksamaan valtiovelan korot ja lyhennykset jos saisi tietää että koko Suomen valtion velanotto on oikeasti ollut vain yks vaihtoehtoinen poliittinen ratkaisu ja sellainen missä politiikot ovat suostuneet siihen että valtio imuroi energiamme pankkialan loisille ??

Kokoomuksen piirissä ei selvästikään myös tajuta sitä että Nato yhdessä jenkkien ja brittien kanssa edustavat destruktiivisuutta ja aseiden hirmuvaltaa. USA ja Nato ovat yhdessä kylvänneet uraania maailmaan jo 400.000 hiroshimapommin verran - ja jatkavat tätä ilman minkäänlaisia estoja tai moraalista empimistä.
Näistä syistä natopuoluee edustaa minulle lähinnä rikollisuutta ihmiskuntaa vastaan ja suoranaista pahuutta...tai vaihtoehtoisesti tyhmänlaista sinisilmäisyyttä, tietämättömyyttä tai tosiseikkojen kieltämistä.
Nato lisää lisäksi kaikkien jäseniensä aseistusta (=velkaantumista+verotusta) sekä kylvää USA:n kanssa tietoisesti kuolemaa maailmaan (esim Afganistan, Irak) että toteuttaa ylikansallisten CFR:n, RIIA:n, TC:n, Bilderbergiläisten ja Rooman Klubin "population control" politiikkaa. (googlaa jos et tunne järjestöjä) Siis kuka haluaa oikeasti Natoon ?

Kokoomus ei myöskään tajua että EU:stä olisi päästävä irtaantumaan ihan samoista syistä kuin joku Ron Paul haluaa purkaa Washingtonin "big government" byrokratian ja siirtää päätäntävalta takaisin osavaltiolle ja jos mahdollista vielä lähemmäksi ihmisiä ja kansalaisyhteiskuntaa.
Kokoomuksen hyväksynnällä Suomeen on tänä syksynä lisäksi muodostettu uusi megalomaaninen ministeriöhirviö. Byrokratian huippulaitos. Tosin päässyyllinen on keskusta.

Kokoomus on lisäksi päässyt haluaamiinsa valtionvallan ohjaimiin ja istuu nyt hallituksessa kiitos mainostekstinikkareiden : "työväen presidentti" ja "vähäosaisten puolella" - "lisäpalkkaa hoitajille".
Kuvaavaa on että sairaalloisesti EU:ta ja sen ylikansallista hegemoniaa ylistävä Alexander Stubb valitsi juuri Kokoomuksen puolueekseen ja pyrkii sen puitteissa toteuttamaan federalistisia visiotaan EU:sta - uudesta Suur-Neuvostoliitosta. Haluammeko tällaista ?

Kokoomusministerit liehittelevät vuoro vuoroin Washingtonin nykyhallinnon ja sotarikollisten edessä. Häkämies ja Kanerva nuolevat saappaita minkä ehtivät tajuamatta että oikeasti meitä ei uhkaa Venäjä-Venäjä-Venäjän kansallismielisyys vaan nykyisten globalistien ja internationalistien päiväuni "Uusi Maailmanjärjestys". Kyseinen New World Order-politiikka sai potkua Washingtonin sotateollisuusliittymän sisäpiirien tehtaileman "false-flag-terror" tempauksen; 9-11 myötä. Todennäköisimmin johtavat Lontoon 7-7 pommien jäljet samaan sylttytehtaaseen. Kysymys. Suostummeko siis edelleen kiltisti pussittamaan shampoomme ennen kuin astumme lentokoneeseen ? Suostummeko anaalitähystykseen ?
(Psst: Italian ex-presidentti Cossagio paljasti hiljan että 9-11 taustalla olivat CIA ja Mossad - ja että tämä on ollut yleisesti tiedustelupiirien tiedossa jo vuosia. Kaikki puheet al-qaidan tai bin Ladenin syyllisyydestä ovat siis mitä ilmeisimmin poliittisia emä- ja hätävalheita)

Meitä ja vapauttamme ei siis uhkaa Venäjä vaan lähinnä tuorehko petosvyyhti nimeltä "terrorismin vastainen sota". Tämän varjolla ollaan luomassa uutta kyttäily-yhteiskuntaa mitä ex-DDR-johto katselisi kateellisena. Seurauksena sekä Brysselin että Helsingin jeesmiesten (ministerien ja virkamiesten) suostuminen kaikkeen mitä Bushhallinto suustaan heittää. Suostummeko tällaiseen ?

Tämä linja johtaa näillä näkymillä Orwellin 1984-vision totetumiseen eli kontrolliyhteiskuntaan ja poliisivaltioon. Tilanteeseen missä kansalaisoikeuksia ja - vapauksia supistetaan ja missä jokainen on mahdollinen rikollinen. Tällaisen ajattelun mukaan "on vain ajan" kysymys milloin kamera- ja muu valvonta "sinut ja jokaisen muunkin rikollisen" paljastaa". Haluammeko tällaista? Onko poliittisia vaihtoehtoja nykypuolueille ?

Kokoomus on myös mielestäni kaikkein viimeisin myöntämään että täystyöllisyys on sataprosenttinen utopia. Täystyöllisyysajattelu on poliittinen jäänne "sotakorvausvuosikymmeniltä" ja usein populistinen aloittelevan työministerin vakiolupaus.
Arvioisin että Kokoomus myöntäisi vihoviimeisenä että nykytilanne vaatii uutta ajattelua.

Uusi ajattelu tarkoittaa käytännössä sitä että poliittisten päättäjien olisi aika tajuta että kateellisten suomalsiten kauhu: "perustulomörkö" itse asiassa on hyvinkin tarpeen. Se on tarpeen ainakin kahdesta syystä - yksinkertaistamaan byrokratiaa ja tukiviidakkoa että korvaamaan jatkuvasti kasvavan korollisen pankkilluottorahan ylisuuren osuuden rahahuollostamme. (kakkoskohta on Suomessa edelleen vaiettu)

On häpeällistä että kokoomuspolitikot ovat niin selvästi halunneet olla finanssimaailman talutusnuorassa vaikka jokaiselle kansantaloustieteiljälle pitäisi olla selvä että juuri nykyinen liberaali finanssipolitiikka on kaikkein suurin kansantaloudellisen ongelma ja samalla uhka hyvinvoinnille ja kestävälle kehitykselle. (huom vihreät mahdolliset lukijat).

Yllämainituista syistä elämme tavallaan yltäkylläisyydessä mutta samalla niukkuudessa !

Elämme köyhyydessä vaikka kaupan hyllyt pursuavat tavaraa minkä ostamiseen edes kansalaisten yhteenlasketut rahavarat eivät riitä. (vrt siihen mitä C H Douglas asiasta kirjoitti jo 1920-luvun lopulla)


Jotenkin siis en vaan millään jaksaisi uskoa että Kokoomus olisi ratkaisu. Uskon myös että kokoomuslaiset ehkäpä ensimmäisinä pyrkisivät vaientamaan vaalikampanjan jossa olisi samanlaista sanomaa kuin Ron Paul´in vaaliohjelmassa. Tällä erää sanoisin myös että Kokoomus puolueena puolustelee lähinnä omiensa saavutettuja etuja eikä pyri tuomaan mitään uutta radikaalia ajattelua suomalaiseen politiikkaan.

Todettakoon lopuksi että vaikka olenkin moittinut Kokoomusta niin toisaalta en yhtään sen enempää luottaisi demareihin, vasemmistoliittoon, keskustaan enkä vihreisiinkään. Puhumattakaan kristillisdemokraateista, perustuslaillisista tai RKP:stä.

Ja haloo missä vaihtoehdot meille äänestäjille kun jokainen nykypuolue asennoituu väitettyyn ihmistoiminnan aiheuttamaan ilmastonmuutokseen - kyseenalaistamatta mitään. Kaikki puolueet allekirjoittavat samat hiilidioksidifasismin teesit! Tietämättömyyttään vai pelosta erottua harmaasta joukosta ?

Ugh olen puhunut ! ;-)

(Vihoviimeiseksi - jos olet eri mieltä jostain yllämainitusta niin laita ihmeessä kommentti.)

Ilmalaivamarkkinointia

Uskomattoman luovaa tämä moderni poliittinen vaalimainonta...

http://www.ronpaulblimp.com/




Tästä media ei voi vaieta - eikä kukaan voi olla huomaamatta mokomaa taivasilmiötä.


Giuliani saa tylyn vastaanoton

Oheinen video osoittaa että presidenttiehdokas Ron Paul´in saama kannatus on edelleen kasvamassa ruohonjuuritasolla. Median kaikki puheet siitä että Rudy Giualiani oli "yksi pääehdokkaista" lie melko kaukana totuudesta. Giulianin oli tarkoitus pitää vaalitilaisuus kannattajilleen. Videossa nähdään miten se hukkui toisen ehdokkaan kannattajien mölyyn. Paikkakunta on Marietta, Ga.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Orwell, Gandhi ja Hoover

“In a time of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act.”
-- George Orwell

"Western democracy is a great idea. Someone should give it a go."
-- Mahatma Gandhi

"The individual is handicapped by coming face to face with a conspiracy so monstrous he cannot believe it exists."
-- J. Edgar Hoover, FBI Director

Niin mitäs näitä turhaan analysoimaan. Ehkä tuo alin, Hooverin saa jonkun protestoimaan koska valtavirta toitottaa "että eihän salaliittoja ole" . Silti maailman taannoisetkin tapahtumasarjat osoittavat että jokaisen näennäisesti yllättävän uutisen taustalla on pitkä suunnitteluprosessi jonka aikana jokin pienempi piiri ihmisiä oli salaliitossa toteuttaakseen suunnitelmansa.

Olisi todella mielenkiintoista tietää täsmälleen mitä FBI-Hoover oli kohdannut kun tuolla lailla ilmaisi itseään ja jopa jukisesti. Veikkaanpa että siihen jotenkin liittyy avainsanat pankkitoiminta, federal reserve, toinen maailmansota, korean sota tai vietnamin sota, valtiovelka, kansalaisten työn tuloverotuksella maksettavat valtiovelan korot kiskuripankeille.
Mutta voin toki olla väärässäkin. Kenties siihen liittyi ufoja tai jotain sinnepäin. Onko itselläsi veikkausta..?

perjantai 30. marraskuuta 2007

Oliko JFK salaliittoteoreetikko...

Nykyään näyttää poliittisesti korrektia olla vakavissaan puhumatta salaliitoista tai salaillusta. Toisin oli Kennedyn aikaan. JFK puhuu ihan 100% vakavissaan siitä että valtion vihollinen on suuri salaliitto. Hän varoittaa amerikkalaisia tästä. Video katkea aika yllättäen valitettavasti.



Möys Ron Paul puhui ideologisesta salaliittoutumasta kun vastasi kysymykseen North American Union´ista..joka näyttää olevan valmisteilla - vaikka media vaikenee asiasta. Amero on NAU:n uusi suunniteltu rahayksikkö. Valtatiet Meksikosta Kanadaan ovat suunnittelupöydällä, maata takavarikoidaan jo näitä varten.