keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Paavo Lipponen ehdotti 1970-luvulla pankkien sosialisoimista

Muutama poiminta Lipposen muistelmista niin kuin uutinen esitettiin MTV3:n sivuilla:

MTV3 - Raimo Pitkänen

Entisen pääministerin Paavo Lipposen tänään ilmestyvien muistelmien ensimmäinen osa paljastaa, että hänen suhteensa puolueen 1970-luvun voimamieheen Kalevi Sorsaan oli ongelmallinen.

Sorsa piti vuonna 1975 SDP:n kannatuksen laskun syynä "Lipposen sosialisointipykälää".

SDP oli valinnut puheenjohtajakseen Sorsan, joka oli ollut tosiasiallinen puolueen suunnannäyttäjä jo ennen sitä. Samassa kokouksessa hyväksyttiin puolueelle uusi ohjelma, jonka valmisteluun puolueen silloinen suunnittelupäällikkö Paavo Lipponen oli osallistunut keskeisellä tavalla.

Ohjelmassa vaadittiin muun muassa, että "Liikepankit ja vakuutuslaitokset säätiöineen on otettava yhteiskunnan haltuun." Sorsa ei ollut tuohon muotoiluun tyytyväinen. Ja kun puolueen kannatusluvut tippuivat samaan aikaan 30 prosentin tuntumasta noin 25 prosenttiin, oli uuden puheenjohtajan helppo nimetä syyllinen. Puoluekokouksen käsittelyyn tuotu "sosialisointiohjelma" sai aikanaan valtavan huomion tiedotusvälineissä.

Paavo Lipponen selittää nyt muistelmiensa ensimmäisessä osassa, että "yhteiskunnan haltuun" ottaminen ei tarkoittanut silloin suoranaista sosialisointia vaan sitä, että valtiollisilla elimillä olisi pitänyt olla suurempi sananvalta määrättäessä yhteiskunnan keskeisten rahoituslaitosten toimintaperiaatteita. [hmm...seli seli/L.]


Muutama kommentti: Itse en oikein pidä tuosta sanasta, sosialisoida, koska se on liberaalien vääristelemä haukkumasana operaatiolle joka itse asiassa voidaan nimetä kansallistamiseksi. Kansallistamisen vastakohta on yksityistäminen. Monet yhteiskunnalliset toiminnot eivät kuulu olla yksityisten voitontavittelijoiden hallussa. Yhteiskunnan infrastruktuuri, sosiaalinen infrastruktuuri ja liikennöinti kuuluu näihin. Moni Lipposta suurempi ajattelija on katsonut luototuksen kuuluvan yhteiskunnallisten toimintojen piiriin.

On melko ilmeistä että Lipponen on, noilta ajoilta, siirtynyt huomattavan paljon oikealle poliittisella akselilla.

Olisi mielenkiintoista kuulla mihin Lipponen todellisuudessa aidosti tähtäsi mainituilla 1970-luvun uudistuksillaan. Saattoihan Lipponen olla oikealla asialla siihen aikaan. Oikealla asialla tarkoitan itse tässä asioita jotka kansalaisten enemmistön taloudellisen hyvinvoinnin kannalta olisivat olleet erinomaisia ratkaisuja.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hyviä pohdintoja...
kansallistaminen on todella hyvä sana kuvaamaan sitä, mitä pitäisi tehdä yksityistämisen vastapainona.
Kun kaikki joutuu yksityisiin käsiin, se tarkoittaa ajautumista viidakkoon. Eikä sellainen paluu ole sivistyksen mukaista vaan hajoittavaa toimintaa, jossa päädytään suureen eriarvoisuuteen ja lopulta oligarkiaan.
Lopputulos on viimein kaaos, jossa ei ole enää mitään rauhaa tai vakautta.
Sosialismilla on sanana on paha rasite vaikka se ei tarkoittaisikaan yksilön alistamista vaan talouden ja infrastruktuurin valvontaa kollektiivisen ja suoran demokratian keinoin.
Pankkien kansallistamisesta on hyvä lähteä liikkeelle koska siinä konkretisoituu näkyvästi se vääryys, joka mahdollistaa joidenkin rikastumisen nukkuessaan, kuten Mitterrand sanoi joskus.

Anonyymi kirjoitti...

News flash!!! Paavo Lipponen ei varmasti ollut kansan enemmistön asialla 70-luvulla sen paremmin kuin koskaan sen jälkeenkään. Paavo vain haaveili pääsevänsä pitämään ruoskaa jolla paimentaa suomalaisia kuin karjaa jo varhain ennen unelman toteutumista. Viimeistään se vakuutusyhtiöiden "kansallistaminen" kertoo hankkeen laadun, koska niillä ei ole sellaista roolia rahan luonnin kanssa kuin liikepankeilla.

Sivuston isännällä on oudon vahva luotto julkiseen valtaan kaikenlaisten asioiden hoitajana, vaikka tulokset voisi päätellä minkä tahansa isomman kaupungin tehottomuudesta hoitaa ihan yksinkertaisimpiakaan julkisen sektorin palvelutehtäviä. Suomen parhaat kunnat on Naantalin kokoluokkaa (alle 30k asukasta) ja niissäkin on julmettu määrä suojatyöpaikkoja jne.

Lars Osterman kirjoitti...

Tietysti asioihin voi AINA suhtautua kyynisesti. Minä kuitenkin jaksan uskoa että ihminen on sisimmissään hyvä - ainakin kunnes on toisin todistettu. Tämä koskee myös Paavo Lipposta.
Sosiaalidemokratiaa ja muuta ei vallankumouksellinen vasemmistoliikettä on pitkälti kiittäminen siitä että meillä on se hyvinvoinnin taso mikä tänään on.
Sadassa vuodessa on tapahtunut yhtä ja toista.

Anonyymi kirjoitti...

Itse näkisin niin että maailman kehittyminen ympärillä olisi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä johtanut yhtä hyvään tai parempaan lopputulokseen ilman että ei vallankumoukselliset vasemmistolaiset olisivat olleet päättämässä yhtään mistään Suomessa viimeisen sadan vuoden aikana.

Suomalaiset ja Suomi olivat ns. "tuomittuja" menestymään viime vuosisadalla monestakin syystä. Vielä kun viime sodat kääntyivät onnellisesti oli viimeinenkin este menestykseltä raivattu jos ei niiden kumouksellisten vasemmistolaisten vallankaappauksen riskiä oteta huomioon. Turha kumartaa siis ketään menneisyyden vasurihörhöä, olisimme näet paljon pidemmällä jos suomalaiset poliitikot olisivat lukeneet Milton Friedmaninsa Marxin ja Keynesin sijaan...

Lars Osterman kirjoitti...

No jaa..saat olla mitä mieltä tahansa. Ja saat myös hyväksyä sen että sinun kanssasi ollaan eri mieltä.
Työnajan lyhentäminen, työviikon lyhentäminen, lomalainsäädäntö, pekkaspäivät jne ovat kaikki sellaisia uudistuksia joita työnantajaleiri lie kironnut maan rakoon tuhannen kertaa.

Minusta vasemmiston suurin ja ehkä ainoa virhe oli hyökätä (velkaantuneita) tehtailijoita vastaan kun kaikkien yhteinen vihollinen ja pääloinen oli pankkijärjestelmä.

CH Douglas vuorostaan tajusi tämän loisjutun oman Social Credit- teoriansa myötä. Tästä syystä social creditiä kannatti niin köyhät kuin rikkaat silloin 1930-luvulla ennen sotavuosia.

Anonyymi kirjoitti...

En minä ainakaan ole vaientamassa sinua, päinvastoin. Asioiden eteenpäinmeno vaati diskurssia. Mainitsemasi parannukset työntekijöiden "oikeuksissa" olisivat tavalla tai toisella toteutuneet joka tapauksessa niin kauan kun Suomi ei olisi ollut totalitaarinen yhteiskunta. Yleensä optimaalinen ratkaisu syntyy kun kumpikaan osapuoli ei ole ns. niskan päällä ja tämä koskee myös työmarkkinoita. Suomalainen malli missä työntekijöiden ja työnantajien etuja ajavat suuret korporaatiot (SAK, AKAVA ja EK) vääntävät vuosikymmenten ajan keskitettyjä ratkaisuja ei varmasti ole optimaalinen ratkaisumalli, koska esimerkiksi työttömät kärsivät kohtuuttomasti. Lopputulos on se että 80-luvulle asti työntekijäpuoli oli vahvempi ja se näkyi päätöksissä, minkä jälkeen työnantajapuoli on päässyt niskan päälle mikä myöskin näkyy päätöksissä nyt. Suurin hyötyjä on tietysti vain korporaatioiden omat johtohenkilöt sekä työnantajapuolella erityiseduista nauttivat suuret yritykset.

Edelleen kehoitan lukaisemaan Milton Friedmanin "Free to Choose" (suom. Vapaus Valita) kirjan jos ei ole aiemmin tullut luettua. Se löytynee viimeistään kirjaston varastosta pölyyntymästä.

Lars Osterman kirjoitti...

Keynes on kuollut ja haudattu. Maailma on muuttunut. Nyt katsomme eteenpäin emme taakse.

Tässä tämän päivän paras kokonaistaloudellinen ratkaisu

Anonyymi kirjoitti...

Merkillistä kun niin moni uskoo, että vapaat markkinat hoitaisivat asiat parhaiten vaikka nyt on nähty mihin päädytään: suureen inhimilliseen katastrofiin, jossa rahanahneet mellastavat mielin määrin.
Ja outoa kun se, joka puolustaa tasapäisempää menoa ja oikeudenmukaisuutta, saa heti niskaansa kaartin egoisteja, joilla ei näytä olevankaan muuta mielessä kuin oma etu.
Mutta Lasse, älä lannistu.
Kyllä asiasi on oikea ja ihmiset kyllä heräävät. Tosin egoistit eivät koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti niiden markkinoiden ei olla annettu toimia sen paremmin jenkeissä kuin Suomessakaan ja ongelmista voi pitkälti syyttää sivuston isännänkin oikein diagnosoimaa syöpää eli osittaisreservipankkitoimintaa sekä sen ostamia poliitikkoja. Tosin epäilen että Suomessa ei tarvi edes maksaa poliitikoille paljon mitään, vaan ne kyselee pankin nokkamiehiltä muutenkin neuvonsa kun eivät itse tajua finanssiasioista tuon taivaallista.

Myös pankissa vain harva dirikoistakaan tajuaa miten vaarallista ja tuhoisaa rahanluonnin ulkoistaminen heille on ja kaikki ikävät sattumukset selitetään vaan fraaseilla hyvistä ja huonoista ajoista.

Negatiivinen tulovero ja rahanluonnin ottaminen pois liikepankeilta riittää korjaaviksi toimenpiteiksi. Rauha ja tolkku kyllä seuraavat sen jälkeen suht pian kun sotaa tai muutakaan yli varojen eloa ei poliitikot pysty harrastamaan ilman välitöntä inflaatiota.

ttl kirjoitti...

Merkillistä kun niin moni uskoo, että vapaat markkinat hoitaisivat asiat parhaiten vaikka nyt on nähty mihin päädytään:

Kuinka niin nähty? Eihän vapaita markkinoita ole edes kokeiltu.

... suureen inhimilliseen katastrofiin, jossa rahanahneet mellastavat mielin määrin.

Tämä johtuu nykyisestä fasistisesta yhteiskuntajärjestelmästämme. Sosialismi johtaa aina fasismiin.

Vapailla markkinoilla tämänkaltaista inhimillistä katastrofia ei olisi edes VOINUT syntyä. Miksikö? Siksi, että vapaat markkinat jatkuvasti korjaavat itse itseään niin, että talouskuplia ei synny. Ja ennen kaikkea: Vapailla markkinoilla hyvin raha-asiansa hoitaneita ei pakoteta maksamaan pelureiden tappiota, kuten meillä 1990-luvulla tehtiin, ja kuten nyt USA:ssa on tehty.

Ja outoa kun se, joka puolustaa tasapäisempää menoa ja oikeudenmukaisuutta, ...

Ei väkivaltaan perustuva yhteiskuntajärjestelmä, jota sinä puolustat, ole oikeudenmukainen.

Lars Osterman kirjoitti...

ttl,

Taaas puhut ihan omiasi. Vapaita markkinoita on kokeiltu villissä lännessä, sitä kokeillaan paraikaa Afrikan savanneilla ja ties missä eikä siitä seurannut kuin ryöstelyä, tappamisia, riistoa, aseselkkauksia ja muita ikävyyksiä. Sheriffitöntä aikaa.

Tuo "free-market money" uskonto kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja edustaa haikailua barbariseen keskiaikaan missä pitäjän vahvin rosvokopla rules.

Anonyymi kirjoitti...

juuri niin: hyvin sanottu Lasselta: "pitäjän vahvin rosvokopla rulettaa..."
tuosta linkistä alla näkee kuka se rosvokopla nyt on ja mitä se on saanut aikaan
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=15768