keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Talousdemokratia-kokous joulukuun alkupuolella ?

Yhdistyksen hallituksen piirissä on pohdittu sitä yritettäisiinkö järjestää jonkinlainen isompi kokous talousdemokratian ajatusten ympärillä vielä ennen vuodenvaihdetta - todennäköisimmin jonakin lauantaina joulukuun alussa, ennen pahimpien joulukiireiden aikaa.

Otan tämän esiin tässä blogilla koska haluan varmistaa että mahdollisimman moni huomaa tämän. Tarkoitus olisi selvittää saako ajatus kokouksesta tukea - ja saapuisiko kokoukseen riittävästi porukkaa.

Kokous pidettäisiin mitä ilmeisimmin Helsingissä, sopivassa paikassa. Ravintola Chico´sin kabinetti ei välttämättä ole se kaikkein sopivin paikka tällä kertaa. Jonkinlainen auditorio tai luentosali mihin mahtuisi viitisenkymmentä ihmistä olisi mielestäni sopivin tähän tarkoitukseen.

Kokous olisi tarkoitettu Suomen Talousdemokratia ry:n jäsenille - sekä muille kiinnostuneille - eli mahdollisille uusille jäsenille. Kokouksessa yhdistyksen hallitus olisi luonnollisesti paikalla. Ajankohta voisi olla joko La 5.12 tai La 12.12 2009. Kellonaika esim 12-18. Paikka: auki

Päivitys: La 12.12 lie parempi vaihtoehto. Töölön kirjaston Mika Waltari -sali lie vapaa mutta maksaa 20€ /tunti ja on auki 10-16. Edellyttää siis että kerätään 100-120€ kolehtia. 20 tulijaa tarkoittaa 5-6 €/ hlö.

Päivitys 1.12 Varaus tehty 12.12 klo 11-16. Waltari saliin mahtuu kuulemma 70-80 henkilöä tarvittaessa. Nettiyhteys ja projektori on. Osoite Topeliuksenkatu 6.


Kokouksen ohjelmasta

1. Suomen Talousdemokratia ry:n kotisivujen esittely.

2. Talousdemokratia - mitä tällä loppujen lopuksi tarkoitetaan , mitä vaihtoehtoisia linjoja on. Mistä tavoitteista ei voi tinkiä ja mistä voi "käydä kauppaa"? Mitä odotat tästä itse?

3. Millaisella aikataululla halutaan poliittiseksi puolueeksi? Ollaanko mukana eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2011? Kommentteja?

4. Talousdemokratia-liikkeen mahdollisia yhteistyökumppaneita? Itsenäisyyspuolue? Köyhien Asialla rp? Vasemmistonuoret? Piraattipuolue ? Muita?

5. Koulutuspäivä talvella 2010. Hallitus ehdottaa että järjestetään 1-2 päiväistä koulutuspäivää sopivalla paikalla (ehdota paikkaa). Tilaisuuteen pyrittäisiin kutsumaan lähinnä kotimaisia raha-ja talousasioiden uudistajia, ideanikkareita ja muita osaajia puhumaan omista enemmän tai vähemmän talousdemokraattisista ajatuksistaan. TalousdemokratiaTV:n listalla on jo aika monta nimeä joista manittakoon vaikka Uusipaavalniemi, Heikelä, Isokallio, Seppänen? (ehdota itse lisää jos tiedät jonkun sopivan) Kommentteja?

6. Kokouksen lopuksi keskustelutilaisuus kaikille uteliaille, hallitus vastaa parhaansa mukaan.

Ohjelma päivitetään myöhemmin. Mahdollinen ilmoittautuminen talousdemokratia@gmail.com
Huomaa että lopullista päivää ja kellonaikaa ei ole vielä päätetty. (huom. päivitys yllä)

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa todella hyvältä!

lautturi kirjoitti...

Voisitte tuolla mainita, että UKn (maa, jonka kaatumista ennakoidaan/pelätään jo) lainaus on 3,3 Mrd € viikossa eli 54€/nenä/viikko. Suomessa tämän vuoden lainaus näillä näkymin menee 22,7 Mrd €uroksi eli 83€/nenä/viikko. Onneksi meillä on maailman paras talousministeri...

Valitettavasti en pääse paikalle, mutta hengessä mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Paikka ja ajankohta kuulostaa alustavasti hyvältä.

Olisko ideaa tehdä jonkinlaisia tiedotteita tapahtumasta?

Lars Osterman kirjoitti...

Kerro ihmeessä mitä ajattelit ..eli minkälaisia tiedotteita katsoisit tarpeellisiksi?

Töölön kirjaton saliin mahtuu n 30 henkilöä joten tämäkin on otettava huomioon.

Se talven koulutuspäivä voisi sitten kylläkin tähdätä jopa 100 henkilöön.

Samuli Pahalahti kirjoitti...

Mikäs oikein on talousdemokraattien suhtautuminen immateriaalioikeuksiin? Aloinpa vaan miettimään, kun mainitsit piraattipuolueen potentiaalisena yhteistyökumppanina.

Lars Osterman kirjoitti...

Ei yhdistyksellä ole mitään määrättyä linjaa mitä tekijänoikeuksiin tulee. Voin vain ilmaista henkilökohtaisen kantani ja henkilökohtaisesti kannatan kyllä piraattipuolueen linjaa useimmissa kykymyksissä. Olen myös ollut yhteydessä piraattipuolueen tiedottajaan ja todennut että siellä ei ole mitään yhteistä linjaa missään muussa asiassa kuin niissä tekijänoikeusasioissa. Puolue ilman talouspoliittista linjaa, sosiaalipoliittista linjaa ja ulkopoliittista linjaa on liian suuri kysymysmerkki saadakseen paljon ääniä. Ehdotin jonkinlaista yhteistyötä mutta tiedottaja sanoi että piraattilaiset pysyvät toistaiseksi siinä mikä heitä yhdistää ja karttavat ottamasta kantaa muissa kysymyksissä. Tämän kuvan sain myös lukiessani viime lauantain Hbl Volt liitettä missä oli Piraattipuolueen puheenjohtajan haastattelu.

http://www.hbl.fi/text/volt/2009/11/28/w40419.php

Tämän linkin avaamassa jutussa ei tosin puhuta mainitsemistani asioista.

Eli - oli miten oli - minä puheenjohtajana ainakin kannatan yhteistyötä KAIKKIEN uusin voimien kanssa. Kaikki joilla ei vielä ole kytkyä pankeihin ja vallan torneihän ovat tervetulleita talousdemokratian rintamaan velkaantumista ja velkaperusteista rahajärjestelmää vastaan. Perustulokin kuuluu talousdemokratialiikkeen pakollisiin kuvioihin. Perustulon rahoitus ei ole ongelma.

Samuli Pahalahti kirjoitti...

"Ei yhdistyksellä ole mitään määrättyä linjaa mitä tekijänoikeuksiin tulee."

Ok. Ajattelin vain, kun joskus tutustuessani talousdemokratiaan jäi sellainen kuva, että kyseessä olisi suhteellisen kokonaisvaltainen näkökanta talouteen. Siksi mieleen tuli ajatus, josko talousdemokraateilla olisi myös kokonaisvaltainen näkemys immateriaalioikeuksiin (eli tekijänoikeuksien lisäksi myös patentteihin).

Lars Osterman kirjoitti...

Niin, yhdistystä perustettaessa olisin itse halunnut määritellä laajeempaa poliittista ohjelmaa tyypiä oma hahmotelmani "Talousdemokratia 2.0"

Tämä oli vaatinut pitempiä keskusteluja koska hallituksessa oli erilaisia mielipiteitä. Joku koki että jokin yksittäinen kysymys voi etäännyttää tukijoita.
Päätettiin ottaa aikalisä ja siis laittaa yhdistys pystyyn suppealla ohjelmalla.

Oma näkemykseni on se että viimeistään kun/jos päästään puolueeksi asti tarvitaan uusi muokattu laaja ohjelmajulistus missä otetaan kantaa kaikkeen.

Tässä on tietysti mahdollisuuksia ja riskejä. Esim kriittinen asennoituminen rokotusasiaan vetää puoleensa rokotuskriittisiä talousdemokraatteja mutta etäännyttää rokotususkovaisia talousdemokraatteja. Yhtä lailla asennoituminen
immateriaalioikeuksiin voi sekä viedä kannatusta että tuoda kannatusta.
Suurin jokeri on ilmastonmuutoskysymys. Itse olen tässä vakuuttunut skeptikko mutta tiedän että tämä ilmastomuutosjuttu on muuttunut lähes uskonnoksi. Vaikea pala.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko asiaa edesauttaa ehdottamalla, että tehdään rautatie Jäämerelle vähin varoin ja maksamalla urakat ja palkat ym rataseteleillä eikä velkarahalla.
Tehdäänhän kaasuputkiakin monen maan halki, joten pätkä ulkomaata ei liene este.
Sillä lailla, sanoi Tarvajärvi.

Lars Osterman kirjoitti...

Ideasi lie ainakin teoriassa totettamiskelpoinen tosin jonkimoinen rautatieyhteys jäämerelle on kai jo olemassa. Saksalaisten rakentama leveä suora valtatie joka Kilpisjärven kautta vie lähes jo jäämerelle on myös huomioitava. Oli miten oli rahan sitominen yhteiskunnalliseen rakennusprojektiin on sitä mitä 1930-luvun Saksassa jo tehtiin. Eli se toimii hyvin.

Ehkä ideasi lähinnä oli esimerkinomainen. Periaatteessa mikä tahansa uusi liikenneyhteys tai infratruktuurin kohennus voidaan toteuttaa valtion omarhoituksella ilman lainaa, velkaa tai korkoja. Näin siis periaatteessa. Kokoomus joka edustaa ahneuden emäpesäkettä, yksityistä pankkialaa ja liike-elämää vastustaisi tietysti tätä koska tällainen nähdään mahdollisuutena rahastaa yhteiskuntaa.

Todellisuudessa USA:ssa eräs Minnesota Transportation Act vastaa pitkälti ehdottamaasi linjaa.

http://moneyaswealth.blogspot.com/2009/02/breaking-news-minnesota-bill-could-fix.html

THIS is the solution to our financial problems. If every state and our federal govt would enact similar legislation income taxes could be halved immediately, and general prosperity would flourish.

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä vielä osa tuota kyseistä Minnesotan lakialoitetta jonka mukaan osavaltio perustaa oman pankin ja luo uutta rahaa ilman velkaa ja korkoja tieverkostonsa ylläpitämiseksi hyvässä kunnossa.

Näillä keinoin Minnesotan osavaltio samalla valtiollistaa kasvavan osuuden rahajärjestelmästä koska osavaltion tieverkoston rakentamisen kautta liikkeelle lasketun uuden rahan osuus rahamäärästä kasvaa vuosi vuodelta.
Tämä raha ei poistu muilla keinoin kuin verottamalla se pois. Kaikki muu pankkiluotto poistuu lyhenneysten yhteydessä. Tai no - jos ollaan tarkkoja niin tietysti osa velattomista tieverkostorahoista poistuu Minnesotan asukkaiden lainojen korkoina.

https://www.revisor.mn.gov/bin/bldbill.php?bill=H0888.0.html&session=ls86

Section 1. [161.075] USE OF BANK-CREATED MONEY FOR
1.7TRANSPORTATION FUNDING.

1.8 Subdivision 1. Applicability. (a) The funding of all state, county, statutory or home
1.9rule charter city, and town highways, streets, roads, bridges, transit systems, and other
1.10transportation infrastructure projects must be achieved in lieu of taxation or bonding
1.11through the use of state-chartered banks to create money as provided in this section.
1.12(b) For purposes of this section, "state-chartered bank" means a bank chartered
1.13in Minnesota.

Anonyymi kirjoitti...

Rautatie Jäämerelle rataseteleillä.
Saisi ainakin julkisuutta talousdemokratialle. Konkreettinen esitys pohjoisen pysymiseksi asuttuna. Paha olisi Tennilän ja kumppaneiden eduskunnassa vastustaa työllisyyden lisäystä. Voisi kunnanisätkin pohjoisessa olla puhuttavissa asian taakse. Ei olisi enää " pelkkää teoriaa " kansanmiesten parissa. Kansanmiehet äänestävät.
Ensin tietysti pidetään hulluna, kun ehdotetaan "ilmaista rataa".

Lars Osterman kirjoitti...

No niin kokous pidetty. Seitsemälle kymmenelle tuolit ja tilat. Paikalle ilmeistyi kokonaiset 6 henkilöä.
Hieno juttu.

Tietää ainakin ettei järjestä näitä enää. Viesti meni perille.

;-)

Tomi Astikainen kirjoitti...

Nohnoh, ei pidä masentua jos ei ekalla kertaa suju. Käykäätteen niiden kuuden kanssa keskustelu miten tiedottamista voidaan ensi kerralla parantaa, ottakaa sitten blogista kommenteilla lisäpotkua ja toteuttakaa uudella strategialla. Kyl se tästä lähtee.

Ihan vinkkinä vaan tiedotukseen että netisivujen kytkeminen sosiaalisen median työkaluihin (blogi, Facebook, Twitter jne) pystyy lisäämään potkua kummasti. Kun avasin sivut kirjalleni (www.mindyourelephant.org) ja linkkasin Facebookin sain heti melkein sata kävijää, jotain 70 fania ja 16 latausta.

Kantsii kysellä vaikka niiltä piraateilta kans vinkkejä tiedottamiseen.

Lars Osterman kirjoitti...

Ei tämä mikään "eka" ollut. Mutta ehkä aika oli huonosti valittu. Ja ehkä koko ajatus kokouksesta alkaa olla vanhanaikainen. Facebook-kiinnostu onihan Ok..mutta ei se takaa tulijoita vaikka joku laittaisikon "tulee ehkä".

Matkustaminen on lisäksi kallista - ja tieto siitä että joudumme perimään pientä ovimaksua jotta saisimme kirjaston tilavuokran maksettua saattoi sekin pelotella jotakuta.

;-)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kyllä tunnustaa, että meni koko miittari ihan ohi. Ei kerta kaikkiaan pistänyt blogista silmään, että tämmöistä olisi ollutkaan.

Itselle kynnyskysymys on myös tuo matkustaminen, Helsinki on melko sivussa kun karttaa katsoo.

Lars Osterman kirjoitti...

Joo..toisaalta jos ei edes Helsingissä saa kokoon sen verran porukkaa että Töölön kirjaston tilavuokran saa maksettua niin ei taida olla asiaa muuallekaan.

*hymy*

Tiedotus on kallista muualla kuin netissä ja talousdemokratian markkinointi on vaikeaa ilman rahallisia resursseja.

Joskus luin pakinan rahauudeistusliikkeestä missä todettiin aika osuvasti, että riittäisi kuin yksi ainoa maailman tuhansista miljardööreistä liittyisi uudistusliikeeseen.