lauantai 28. marraskuuta 2009

Huomioita tänä lauantaina

Sateinen kolea marraskuu masentaa jonkin verran, ainakin aktiivista ulkoilmaihmistä kuten minua. Toisaalta tällaisena lauantaina on hyvin aikaa selailla nettiä ja aamun lehtiä.

Päivän ehdoton kohokohta oli Hufvudstadsbladetin kuukausiliite Volt. Olin saada kahvit väärään kurkkuun kun huomasin että toimittaja Sylvia Bjon oli tehnyt artikkelin suomalaisista toisinajattelijoista ja näiden joukossa haastatellut myös kansanedustaja Markku Uusipaavalniemeä. Artikkelissa M15 sanoo asian suoraan:

– Det är förargligt vanligt att folk inte känner till hur pengar skapas av banker och hur en kreditbubbla växer, säger Uusipaavalniemi.
Suomeksi: On valitettavaa että kansalaiset eivät tiedä miten rahaa syntyy pankien toimesta ja miten pankit aiheuttavat sen että luottokuplat kasvavat, sanoo Uusipaavalniemi.

Uusivaavalniemi toteaa myös yhtä ja toista yllättävää nykyisen kansanedustuslaitoksen olemattomista vaikutusmahdollisuuksista. Hänen mukaansa valiokuntien keskustelut ja asiantuntijalausunnot ovat vailla merkitystä koska kaikki on kuitenkin jo päätetty etukäteen hallituksessa.
Hän jopa empii asettua ehdolle toiselle kaudelle koska kokee suurta turhautumista istuttuaan mukana talousvaliokunnassa ja nähtyään miten huonosti demokratia Suomessa toimii.

Kysyttäessä onko M15 keskustapuoluelaisena valinnut itselleen "oikean puolueen", hän toteaa ettei puolueiden välillä ole juurikaan mitään eroja asennoitumisessa talouspolitiikkaan mikä häntä erityisesti kiinnostaa. Kaikki puolueet tuntuvat ajavan tasan samaa elvytystä ja lisävelkaantumista vaikka velkaatuminen johtaa kansalliseen konkurssiin. M15 toteaa myös ettei luonnostaan ole vasemmistolainen, vaikka onkin saanut vasemmistopuolueiden edustajilta enemmän kannatusta kuin omiltaan.

Näin siis M15. Hbl muuten otsikoi jutun näin: Olen hyvin turhautunut, mutta en ole lähtenyt politiikkaan saadakseni ystäviä, toteaa Markku Uusipaavalniemi joka kritisoi hallituksen talouspolitiikkaa.

*

Minusta tuntuu että Uusipaavalniemen tulisi liittyä talousdemokraattiseen liikkeeseen. Meidän piirissä hän olisi omiensa joukossa. Edellytyksenä kuitenkin se myös Uusipaavalniemen tulisi tunnistaa että vanha jako vasemmistoon ja oikeistoon on jo aika unohtaa. Ennustan että poliitikkoja erottava rautaesirippu tulee lähivuosina olemaan suhtautuminen velkaperusteiseen rahajärjestelmään. Toisella puolella pankkien ostamat poliitikot - ja toisella puolella talousdemokratiaan siirtymista kannattava laaja kirjava oikeudenmukaisuuden koalitio poliitikkoja kaikista vanhoista puolueista mutta lähinnä vasemmistosta, vihreistä, perussuomalaisista ja kristillisistä.

*

Päivän masenntavin uutinen koskee sitä mitä Olli Rehn on todennut uudesta salkustaan. Hbl kirjoittaa Rehnin todenneen:
Viktigast är nu den hägrande ekonomiska tillväxten. Fem utmanade år väntar med främsta fokus på den ekonomiska tillväxten.
Suomeksi: Tärkeintä nyt on häämöttävä talouskasvu. Viisi haastavaa vuotta odottaa joiden aikana päähuomio kohdistetaan talouskasvulle.

*

Mitäpä tuohon sanoisi kuin että hoh-hoijaa. Olli Rehn on sukupuuttoon kuolevaa lajia ellei ala paljastamaan velkarahapolitiikan tosiasioita. Ja miten ihmeessä Rehn voi puhua talouskasvusta samalla kun komission päämäärä on alentaa Euroopan maiden CO2-päästöjä huikeasti?

Olemmehan jo todenneet että talouskasvu ei muutenkaan ole enää mahdollista. Olemmehan todenneet että kapitalismi vaatii kasvua pääomalleen jota kapitalismi ei enää voi saavuttaa millään keinoin. Tästä syystä kapitalismi on kuollut. Hyvä niin koska kapitalismi on alusta alkaen ollut kestämätön ahneuden ideologia. Sosialismi kaatui omaan mahdottomuuteensa. Nyt kapitalismi. Mitä siis seuraa? Tyhjiö vaatii uutta ideologiaa vanhan tilalle. Veikkaan että jonkinlainen versio talousdemokratiasta jää vääjäämättä ainoaksi vaihtoehdoksi. Velkaperusteinen rahajärjestelmä kaatuu seuraavana ?
Elämme mielenkiintoisia aikoja.

9 kommenttia:

Ebe kirjoitti...

Nyt olisi sitten vissiin hyvä paikka värvätä uusis. Jos kerran hän todella tietää miten raha-asiat ovat ja miten oligarkinen "Suomen demokratia" toimii, ja todella haluaa asioihin muutosta, luulisi vain taisteluhalujen lisääntyvän.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin värvää nyt sitten uusis.
Helppo sanoa...mutta nämä ovat arkoja asioita.

Ei kukaan halua loikkarin mainetta.

Mutta katsotaan...

Hilda K. kirjoitti...

East-Anglian yliopiston Climate Research - instituutin tietovuotoa (sekä rokotus- ja muita skandaaleja) päivä päivältä seuranneena tuli mieleen, että onko globaaliin maailmanhallintoon suunnitteilla myös oppositio.
Levoton lauantaiajatus sai ilmaa siipiinsä Larsin kirjoittamasta kommentista, oikeastaan vain kohdan 1. otsikosta, joka viittaa taustavaikuttimiin.
Vähintään kahden keskenään kähinöivän "puolueen" malli olisi totalitaarista systeemiä helpommin hallittavissa. Vaaraton sylikoiraoppositio auttaisi kontrolloimaan ja kanavoimaan kansalaisten tyytymättömyyttä, joka voi saada arvaamattomia muotoja. Ja, kansanäänestyksin ja vaalein säilyisivät demokratian illuusio ja retoriikka.
Kun Alex Jones kysyy nauhalla Moncktonilta, "mitä meidän pitäisi konkreettisesti tehdä?", tämä rohkaisee (NWO:n ja ilmastohuijauksen) vastustajia liittymään yhteen maailmanlaajuiseen rintamaan.
Onko sellainen kehitteillä? Mitä globaali vastarintama merkitsisi? Olisiko se edes mahdollinen? Miksei, jos kerran globaali hallintokin.
Olen yrittänyt löytää syitä sille, miksi sensuroidun valtamedian ja internetin tietotarjonnan välisen railon annetaan vain kasvaa. Valtamedia tiukentaa rivejään ja näyttää ummehtuneelta parodialta itsestään.
Samaan aikaan internetin korkeaprofiilisimmat asiantuntijat kuten J. Mercola koventavat kielenkäyttöään (uutiskirje tällä viikolla).
Miksi ihmeessä internetiä ei ole jo ryhdytty sulkemaan, jos eliitti on paniikissa kuten mm. Monckton sanoo?
Jospa nettiä tarvitaan riittävän suuren, vihaisen ja valveutuneen kontrolloidun opposition vakiinnuttamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Hilda K:lta erittäin kiinostusta ja mietintää aiheuttava aihe! Kuten Larsikin tuossa taannoin kirjoitti Ellen Brownin Ron Paulin Peter Schiffin."oppposition" paasaamasta hyperinflaatiosta,ja asiat olisivat kuitenkin toisinpäin huom.kyse käteisvaroista!

Ja sehän on selvä että valta kun valta,pyrkii parhaansa mukaan kontrolloimaan,että valta pysyy balanssissa,niin eikö näin maalikkonakin ajateltuna olisi loogista että,värvätään,esim disinformaation lobbaajia,jotka raottaa salasuuksien verhoa,mutta silti johdattaan lopulta harhaan!

Lars Osterman kirjoitti...

Tästä näkee että käteisvarat ovat romahtaneet vaikka muka rahaa on painettu hurjana Ron Paulin ja Peter Schiffin mukaan.

http://dailycapitalist.com/2009/09/17/credit-is-shrinking/

The esteemed Ambrose Evans-Pritchard of UK’s Telegraph makes the unstartling announcement that U.S. bank credit has been shrinking for the past three months at a rate (14%) that has not been witnessed since the 1930s.

kati kirjoitti...

Who`s Getting Rich off the Financial Crisis....http://moneymorning.com/media/KFG_marketwatch.html

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä huomioita, ei voi muuta sanoa.
Sinulla on kykyä nähdä pinnan alle.
Toivottavasti meillekin tuo kyky kehittyy, yhä useammalle.
Se on ainoa pelastus jatkossa.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kerran 3-tasoinen julkinen pyramidi valmiina vaikka talousdemokratialle. Oli nimittäin Suomen valtio, muutama lääni ja monen monta kuntaa.

Valtiosta tuli maa, läänit lähti ja kuntia alkaa olla harvakseltaan, kuin hevosella korvia.

Kuis nyt näin on päässyt käymään ?

Markku kirjoitti...

Minä olen miettinyt tuota Perussuomalaisten roolia Suomen politiikassa. Voisiko olla, että Timo Soini olisi nostettu valtaan, jotta kiukkuiset äänestäjät voisivat tyytymättömyyttään purkaa.

Soini meni nyt parlamenttiin, mutta lupasi taas tulla takaisin eduskuntavaaleihin. Aina keräämässä tyytymättömien äänet?

Varsinkin tuo hyvä Hilda K:n kommentti tuli mieleen kun luin tänään Soinin arvion kaksipuoluejärjestelmästä Suomeen. Tietääkö Soini jotain etukäteen vai näkeekö hän hyvin jo suunnitelmat?

http://www.verkkouutiset.com/index.php?option=com_content&view=article&id=18116:soini-suomeen-ajetaan-kaksipuoluejaerjestelmaeae&catid=6:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=3