perjantai 11. huhtikuuta 2008

Persianlahden sodan jälkitilastoja

Palataan vuoteen 1991 jolloin USA:lla enimmillään oli 580.000 sotilasta Persianlahden sodassa.
Operaatio "desert storm" (aavikkomyrsky) esitettiin medioissa täsmäsotana missä lasertähtäimillä varmistettiin että ohjukset osuvat juuri oikeaan kohteeseen. USA:n menetykset olivat väitetysti minimaaliset - ja medioiden mukaan nimenomaan johtuen yivoimaisesta sodankäyntiteknologiasta.

No kuinka ollakaan nyt eletään vuotta 2008. Ja Persianlahden sodan tilastot puhuvat aika lailla erilaista kieltä USA:n ja "koalition" väitetysti mainioidesta. Vai mitä sanoo täsmäluku 11.000 kuollutta jenkkisotilasta ? Mitä sanoo se että jo vuonna 2000 mennessä 325.000 jenkkisotilasta oli niin pahasti jälkivammautuneita 1990-1991 saamistaan sotavammoista että näitä oli vähin äänin lisätty invaliditilastoihin.

Mistä siis on kysmys ? Mikä tappaa jenkkisotilaita ? Mikä jälkivammauttaa noissa määrin ?

Vastaus on DU, "depleted uranium" (köyhdytetty uraani) joka on aivan täsmälleen yhtä myrkyllisen säteilevää ja tappavaa kuin mikä tahansa muu pommiuraani.

Artikkelin:
"Depleted uranium has killed 11,000 U.S. military veterans; mainstream media ignores story" mukaan DU poistuu kehosta vasta noin 20 vuoden päästä. Asiaa on tutkittu virtsanäytteiden perusteella. Ja DU on tappavaa kokonaiset 4.5 mrd vuotta.

Mistä sitten omat sotilaat ovat näitä uraaniannoksia saaneet ? Artikkelin mukaan normaalissa sodankäynnissä. Eli panssarintorjunta-aseiden käyttö mm johtaa siihen että raskas uraaniammus räjähtää uraanihöyryksi ja leviää nopeasti joka suuntaan ja kaikkialle.
Sotilaat käyttävät myös joskus DU-ammuksia jonkinlaisissa peruskivääreissään.

Kaikki "bunkerbuster" (bunkkeripommit) ovat myös pitkälti uraania ja silloinkin lähiympäristöön leviää välittömästi tappavaa uraanihöyryä.

Dr Leuren Moret sanoo että tähän mennessä USA ja Nato ovat käyttäneet 14.000 kertaa Hiroshimapommin Irakissa, Kuvaitissa, Jugoslaviassa, Serbiassa, Afganistanissa. Israel käytti näitä Libanonissa kesällä 2006. Ja nyt sitten USA vielä käyttää DU:sa uudelleen Irakissa - ja valtavia määriä. Tämän jälkeen maaperä ja pohjavesi on peruuttamattomasti piloilla. Pienikin määrä DU:ta ammuksessa täyttää joukkotuhoaseelle määrätyt ehdot ja on siten laiton Geneven sopimuksen mukaan.
Mutta USA ja Nato tekevät aina mitä haluavat - kysymättä lupaa keneltäkään. Eikä heikäläisiä näytä kukaan voivan vaatia tilille tekemisistään.

Tällaiseen Natoon meitä siis ollaan viemässä. Älä siis äänestä puoluetta joka on Natomyönteinen ja joka sallii "natomyönteisiä" jäseniä piirissään.

Artikkelista poiminta:

Highly toxic depleted uranium has created a death toll reaching the 11,000-soldier mark, and the continuing scandal is thought to have been the main reason behind the recent departure of Anthony Principi -- the secretary of the Veterans Affairs Department.

Arthur Bernklau, executive director of Veterans for Constitutional Law in New York, said "The real reason for Mr. Principi's departure was really never given … however, a special report published by eminent scientist Leuren Moret naming depleted uranium as the definitive cause of 'Gulf War Syndrome' has fed a growing scandal about the continued use of uranium munitions by the U.S. military."

Over 11,000 of the 580,000 soldiers who served in the first Gulf War are now deceased, according the Bernklau. In addition, Bernklau indicated that by 2000, 325,000 additional Gulf War veterans had gone on permanent medical disability, and more than half of the soldiers who served in the first Gulf War now have permanent medical problems.

Bernklau went on to point out that "The VA secretary was aware of this fact as far back as 2000 … he and the Bush administration have been hiding these facts, but now, thanks to Moret’s report, it is far too big to hide or to cover up." He went on to indicate that exposure to depleted uranium is a virtual death sentence.

6 kommenttia:

misterjukka kirjoitti...

niinpä niin, sama hullu meno vaan jatkuu, ilman että kukaan tai mikään ryhmittymä kykenisi muuttamaan kehityskulun suunnan.Se on suuri raha joka puhuu, ja muut vaikenee.

tämä on sitä juuri mistä puhutaan: maailmanloppu tässä ja nyt.

kertokaa minullekkin mistä löytyy se vastavoima joka kykenee kaatamaan nämä nykyajan "rahanvaihtajien pöydät", niinkuin ennen muinoin palestiinassa ja saa kaadetua ne pysyvästi!
tämä muinainen palestiinalainen syytti rahanvaihtajia orjuuttamisesta, ja siitä samasta on edelleen kysymys tänäkin päivänä, ja tekijöinä edelleen sama kansakunta.

misterjukka kirjoitti...

jos RON Paulia ei suojele korkeampi voima, niin hänen kohtalonaan on seurata John F Kennedyä.

tosin mistäpä sen tietää jos Ronikin on todellisuudessa musta lammas joka kääntää takkinsa pressaksi päästyään, ja jälleen kerran kansaa vedettiin höplästä.

sama meno vaan jatkuu.

mutta ehdottomasti äänestäisin silti Ron Paulia jos saisin.

Anonyymi kirjoitti...

"tosin mistäpä sen tietää jos Ronikin on todellisuudessa musta lammas joka kääntää takkinsa pressaksi päästyään, ja jälleen kerran kansaa vedettiin höplästä."

Sen tietää siitä, että kaveri ei ole tähänkään mennessä ollut ostettavissa: Ron Paul ei 30-vuotisen kongressimiehen uransa aikana ole kertaakaan äänestänyt alijäämäisen budjetin puolesta, eikä toisaalta verotuksen korottamisen puolesta.

Kunpa meilläkin olisi Suomen eduskunnassa edes yksi tällainen poliitikko. Mutta ei. Maassa jossa ns. "oikeistokin" (Kokoomus) ajaa sosialistista yhteiskuntamallia, ei tällaisesta uskalla edes haaveilla.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin Jukka ei taida vielä olla ihan perillä Ron Paulin "congressional recordista".

Ainoa asia mikä minua mietityttää on se että onko todellakin voinut päästä kongressiin 30 vuoden ajan nuolematta AIPAC-israel-lobbyn saappaita.
Ron Paul on ainakin päällisin puolin terveen kriittinen Israelin suhteen, mutta onko tämä teatteria vai ei...?
Eli onko Texasin 14. vaalipiiri poikkeus siinä että sen piirin äänestäjät ovat onnistuneet siinä missä useimmat eivät. Israel-krittiset ehdokkaat ovat aina joutuneet pois ennen pitkää koska AIPAC on rahoittanut itselleen suopeampia tilalle ylivoimaisen suurilla vaalibudjeteilla.

misterjukka kirjoitti...

sanokaas mikä vitsi tämä on???

http://www.youtube.com/watch?v=LMzOzjGMXTs&feature=related

lichenstainissako, keskellä eurooppaa siis, juman kauta mitä idiootteja

misterjukka kirjoitti...

HUH, se olikin vain pilaa, kiitos Lasse.

Mutta tämä ei ole: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=175&Itemid=30