maanantai 21. huhtikuuta 2008

Estulinin kirjasta vielä kerran..eli Bilderberg ryhmästä..


"Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut väitteensä tueksi."


http://vallanvahtikoira.wordpress.com/2008/04/20/bilderberg-salainen-maailmanhallitus/

http://vallanvahtikoira.wordpress.com/



Kirjaesittely: DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group. Varsin perinpohjainen esittely tällä palstalla aiemmin mainitusta Estulinin kirjasta, jota ei toistaiseksi ole saatu julkaistua suomeksi. Jutussa, kuten kirjassakin, käsitellään Bilderberg-ryhmän lisäksi myös eliitin salamyhkäiset järjestöt Council on Foreign Relations ja Trilateral Commission.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/





15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä linkitys Tomi Aholan erinomaiseen Bilderberg -kirjasta tekemään yhteenvetoon. Sopisi julkaistavaksi jollakin valtamediaa pienemmällä, itsenäisellä kanavalla. Onko niitä enää olemassa?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä salaliittoteoriassa on vain yksi "pikku" ongelma. Nimittäin MOTIIVI.

Miksi ihmeessä tämä valtaeliitti haluaisi muodostaa maailman, josta puuttuu innovaatiot ja elämykset. Heillähän on rahaa ja valtaa elää sellainen elämä kun haluavat, mitä he hyötyisivät maailman muuttamisesta harmaaksi paikaksi vailla iloa?

Yksi mitä voi kanssa miettiä on että miksi heitä kiinnostaa joku sellainen jota he eivät tule todistamaan omana elinaikanaan(tämä nyt pätee ainakin heidän isovanhempiinsa)? Ja mikä takaa, että heidän jälkikasvu haluaa jatkaa heidän jalanjäljissään maailman raiskaamisessa?

Selittävätkö nämä salaliittoteoriat motiivia millään lailla? Jos ei niin en ottaisi niitä todesta.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin ehkä Nicholas Rockefeller vastasi tähän aika selkeästi kun yritti värvätä elokuvaohjaaja Aaron Russon NWO-riveihinsä.
Tästä seurasi Russon palkittu dokumenttielokuva "America - From Freedom To Fascism"

Russo puhuu myös eri You Tube haastatteluissa siitä miten samainen Rockefeller selitti hänelle asioita ja toi myös esiin ne hyvät perustelut miksi hänen tulisi liittyä porukkaan.

No hän ei sitten liittynyt vaan kuoli vuosi sitten.

Lars Osterman kirjoitti...

Anonyymin kannattaa tutustua asioiohin. Pelkkä väittämäsi muka puuttuva "motiivi" ei kerro muuta kuin siitä että et ole tutustunut asiaan kovinkaan perusteellisesti.
Ja muista:Valta turmelee. Paljon valtaa turmelee paljon. Hurjasti valtaa turmelee hurjasti....!

:-)

Anonyymi kirjoitti...

Olet selvästi tututustunut asiaan, joten voit sitten varmaan kertoa lyhyesti nämä motiivit ja vastata kysymyksiin jotka nostin esille?

Vai onko ainoa selitys se, että valta turmelee?

Lars Osterman kirjoitti...

Viisauteen ja ymmärykseen ei ole oikoteitä. Se mitä minä olen lukenut, oppinut ja tajunnut näistä asioista viimeisten 20 vuoden aikana on visioni. Sinun pitää luoda oma visiosi omalla tavallasi. Jos katsoit ne antamani vihjeet olet jo hyvällä matkalla.

En tiedä mistä olet keksinyt tuon ettei eliitin ja sen yhden julkisivuorganisaation,Bilderbergiläisten ihannoiman Uuden Maailmanjärjestyksen myötä innovaatiot ja elämykset katoasivat. Nehän ovat joka ihmisen sisällä.
Toisaalta yhteiskunnallisissa totalitäärisissä kontrollijärjestelmissä on harvoin tilaa luovuudelle: ajattele vaikkapa sitä miten Tsaarinaikana kirjallisuus ja musiikki koki loistoajan - ja miten vastakohtaisesti samainen korkeakulttuuri loisti poissaolollaan Neuvostoliiton 90-vuotisen kokeen aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Selvä, eli toisin sanoen et tiedä motiiveja, tai et ole ainakaan lukenut niitä mistään valmiiksi pureskellusta materiaalista. Haluatko kertoa mitä itse näet mahdollisten motiivien olevan tai pohtia ääneen kysymyksiä joita nostin esille?

"En tiedä mistä olet keksinyt tuon ettei eliitin ja sen yhden julkisivuorganisaation,Bilderbergiläisten ihannoiman Uuden Maailmanjärjestyksen myötä innovaatiot ja elämykset katoasivat. Nehän ovat joka ihmisen sisällä."

No onhan se nyt selvä, että jos väestöä kontrolloidaan tulevaisuudessa kuten näissä salaliittoteorioissa väitetään ja vapaus ja vauraus riistetään, niin turha odottaa mitään uusia innovaatioita tai ylipäätään mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Toit itse tämän hyvin esille tuossa esimerkissäsi.

Lars Osterman kirjoitti...

Katsohan nyt se Aaron Russon haastattelu aluksi.

http://br.youtube.com/watch?v=
NbhzgZqWt8k&feature=related

kts myös osia 2,3 ja 4.

Tuosta muusta en voi kuin todeta että teet melko rohkeita olettamuksia ja tulkintoja.

Niistä voi olla hyvin hyvin eri mieltäkin.

ttl kirjoitti...

"No onhan se nyt selvä, että jos väestöä kontrolloidaan tulevaisuudessa kuten näissä salaliittoteorioissa väitetään ja vapaus ja vauraus riistetään ..."

Kyse ei ole salaliittoteoriasta. Kaikki NWO:n keskeiset ideat ja pyrkimykset on valtaeliitin taholta täysin avoimesti julkaistu jo aikoja sitten. Ja osin toteutettukin: esim. Yhdysvaltain yli 800:n keskitysleirikompleksin rakentaminen aloitettiin jo Ronald Reaganin aikana, REX84-projektissa.[1]

Toisekseen, kyse ei ole tulevaisuudesta, vaan mainintunkaltainen väestön kontrollointi on tätä päivää – myös meillä Suomessa. Ei tietenkään vielä lopullisessa laajuudessaan. Myös NWO:n äärimmäisiä ideoita, kuten mikrosirujen asennusta ihmiskehoon, jo toteutetaan.[2]

Tälle kaikelle on toki motiivikin. Mutta kirjoituksistasi päätellen epäilen, että sinun on vielä vaikea ymmärtää sitä miten yksilön motiivi ja ryhmän toiminnan syyt liittyvät toisiinsa.

Yksilön motiivi on joka tapauksessa pelko.

JanusFIN kirjoitti...

Selitettäessä NWO:n motiiveja painumme syvälle historiaan. Johtajuus liitoissa ei ole ansaittua, vaan perittyä, suunnitelmat ovat olleet satoja, usein tuhansia vuosia olemassa ja eliitti jatkaa isiensä työtä, kuten me kaikki tavallaan omiemme.

Salaliittojen historia on pidempi kuin moni uskaltaa edes uneksia. Kristinmaailma on luonut pimeän keskiajan unohtamaan ja peittämään liittojen historian, mutta totuus on kuitenkin olemassa, ja liittojen historia on lähes täydellisesti paljastettu myös ei aatelisten, eli kansojen luettavaksi.

Motiivi tulee monesti velvollisuudesta, siitä tunteesta että jotain on suoritettava itseään säästämättä. NWO:n toteuttaminen on vuosisatojen ajan elänyt unelma jonka edessä myös aatelinen veri on vuotanut, ja jonka tavoittamiseksi uhrauksia ei ole säästelty.

On turha kuvitella että NWO olisi minkään päätepiste, vaan se on pelkkä porras, joka toteutuessaan mahdollistaa eliitille nimenomaan monien heidän unelmien ja luovuuden toteuttamisen, välittämättä enää opposition, eli kansan tahdosta: Elitistisen fasismin avulla.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin itse luin tästä NWO_sto joskus 1995-96 David Icke´n kirjasta Robots Rebellion. Silloin jo mainittiin maailmanhallitus, maailmanvaluutta, mikrosirut maailmankansalaiset, maailmanlaajuinen valvontayhteiskunta malliin Orwell 1984..

Tiedä sitten miten vanhat nämä suunnitelmat mahdollisesti ovat. Onhan niitä kuitenkin jouduttu muokkaamaan aina uuden teknologian pintautuessa. Eihän hevoskiesi aikakaudesta ole kuin runsaat 70-vuotta. Ja esim. Romaniassa hevoskiesiaikakausi jatkuu vieläkin.
Vasta nykyteknologia satelliitteineen tekee valvonnan mahdolliseksi. Tästä syystä suunnitelmat tuskin voivat olla kovinkaan vanhoja vaikka itse ideologia varmaan onkin.

misterjukka kirjoitti...

eliitti tarvitsee tahdottomia työorjia koko maapallon väestön, jotta se voi ottaa valloittamisen uuden askeleen, nimittäin avaruuden valloituksen, se "eliitti" tahtoo että me tekisimme kellonympärys päiviä töitä aamusta iltaan, illasta aamuun, pelkästään vain että ensin valloittaisimme viimeisetkin vastaan hangoittelevat valtiot kuten Venezuelan ja Irakin.

sen jälkeen meidän pitäisi lähteä marsia valloittamaan, ensin sinne lähetetään kaikki rangaistusvangit, ja sen perässä me muut orjat, eliitille kun ei oo väliä kuinka monta ruumista tulee hapenpuutteessa

ttl kirjoitti...

"Niin itse luin tästä NWO_sto joskus 1995-96 David Icke'n kirjasta Robots Rebellion. Silloin jo mainittiin maailmanhallitus, maailmanvaluutta, mikrosirut maailmankansalaiset, maailmanlaajuinen valvontayhteiskunta malliin Orwell 1984."

Itse tutustuin aiheeseen samoihin aikoihin ja juuri tuosta samaisesta kirjasta. Vaikutuksen teki myös kolme VHS:lle tallennettua Icken luentoa. Nyt kun 12 vuotta myöhemmin tuota mikrosirujen istutusta oikeasti tehdään, on hyvä muistuttaa, että David Icke -- naurunalaiseksi joutumisen uhalla -- ennusti asian jo 1990-luvun alkupuolella. Ja niille, jotka silloin tästä syystä häntä julkisesti pilkkasivat (tehden hänen elämästään lähestulkoon helvetin) ei luonnollisestikaan tule nyt antaa armoa. Verbaalinen päähänpotkiminen on heidän kohdallaan sallittua ja suotavaa.

misterjukka kirjoitti...

Bilderberg Club

Estulin, Daniel
readme.fi, 2007
ISBN 9789525592825
Hinta: 34.90 euroa
Tulossa, ei vielä julkaistu

Jo viidenkymmenen vuoden ajan valikoitu ryhmä poliitikkoja, liikemiehiä, pankkiireja ja ylipäätään vaikutusvaltaisia henkilöitä on kokoontunut salaa tehdäkseen koko maailmaa ..

Asiakaspalvelu Readme
Ma - Pe klo 9-16
Puhelin 09 876 3878

misterjukka kirjoitti...

Niin, tuo kustantaja Readme.fi, on poistanut tuon yllämainitun kirjan ennakko esittelyn kotisivuiltaan, mutta onneksi meillä on wayback machine joka auttaa kadonneen tiedon palauttamisessa, sinnevaan soittakaa tuolle kustantajalle ja painostakaa ne julkaisemaan se.
Kerätkää vaikka adressi, ja yhtämonta ennakkotilausta (vaikka 1000) niin pitäs alkaa kiinnostamaan ketä tahansa kustantajaa painaa se kirja.