torstai 10. huhtikuuta 2008

Autismi liittyy rokotuksiin

WHO:n tavoitteena on rokotuttaa 100 miljooonaa lasta vuodessa. Ja kaikkiin ruiskutetaan elohopeaa ja ehkä muitakin säilöntäaineita. Vähintäin yksi lapsi /160 sairastuu autismiin. Näin Suomessakin missä valheelliset tv-mainokset ja www.rokote.fi levittää halveksuttavaa propagandaansa. Tosin tässä oli nyt kyse elohopeaa sisältävistä rokotteista joita annetaan lapsille. Ainakin Ruotsissa ovat lopettaneet elohopeapitoisten käyttämistä. Suomesta en tiedä.

Lukemani artikkelin mukaan Chicagossa "Homefirst Healt Services" piirissä on 35.000 lasta eikä näistä yksikään ole sairastunut autismiin. Mutta niin näitä lapsia ei olekaan rokotettu. Pensylvaniassa, Lancasterin maakunnassa asuu satojatuhansa Amish-kansan lapsia joita ei myöskään rokoteta. Näiden lapsien piirissä autusmia ei ole esiintynyt kertaakaan.

Yhteys on päivänselvä. Niin päivänselvä että sitä ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta ja tajuamatta.

The Age of Autism: 'A pretty big secret'

"The thousands of children cared for by Homefirst Health Services in metropolitan Chicago have at least two things in common with thousands of Amish children in rural Lancaster: They have never been vaccinated. And they don't have autism"

PÄIVITYS: löysin toisenkin artikkelin jossa sanotaan että 1/150 väkirokotetuista lapsista sairastuu autismiin. Byron J. Richards: Vaccine injury.
"It is a colossal failure on the part of our government to not warn parents of the actual risks associated with vaccines. The blind insistence that vaccines are safe and effective is not supported by science, at least for a significant number of our children. There are now 25,000 children per year developing autism (1 in 150), a problem that has expanded in direct proportion to the increase in vaccinations. How do you know if your child is at risk?"

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos kerta todisteita löytyy ja yhteys autismin ja rokotusten kanssa on päivänselvä, miksi et ota yhteyttä tiedotusvälineisiin?

Vai ovat kaikki lehdet ja toimittajat salaliitossa joka estää asian julkaisun?

Lars Osterman kirjoitti...

Minunko se pitäis tehdä??
Kyllä toimittajat itse hakevat tietonsa.
Tämä tieto on hyvin esillä. Mutta valtapiirit pimittävät näitä ihan kuin pimittivät amalgaamin myrkyllisyyttä vuosikymmeniä. Esimerkkejä on kymmeniä muitakin.

Joten äläs kuule viisastele.

;-)

Anonyymi kirjoitti...

"... miksi et ota yhteyttä tiedotusvälineisiin?"

Mikäs tämä blogi sitten on jos ei tiedotusväline? Eikö se riitä, että Lars Österman on perustanut oman tiedostusvälineen ja julkaissut tiedon siinä?

Kun kerran vanha media ei ole viitsinyt pitää kiinni alkeellisistakaan journalistisista kriteereistä (=riippumattomuudesta), en oikein ymmärrä miksi kenenkään pitäisi heitä yrittää (vastoin omaa tahtoaan) auttaa?

Toisaalta jokainen joka todella haluaa löytää luotettavaa tietoa varmasti ymmärtää etsiä sitä internetistä, ja jättää Hesarin ja muiden kansalaisten tyhmentämiseen keskittyvien lehtien lukemisen vähemmälle.

Anonyymi kirjoitti...

Ai miksi sinun pitäisi se tehdä? Oletko tosissasi?

a)Olet selvästi varma, että olet oikeassa ja pidät lähteitäsi luotettavina.

b)Tämä vaikuttaa niin vakavalta asialta, joka koskettaa niin monen ihmisen terveyttä, että luulisi että haluaisit tehdä kaikkeksi(tai vaivautuisit edes ilmoittamaan tiedotusvälineille) tuodaksesi tämän tiedon julkisuuteen.

Mitä oikein pelkäät? Vai mistä on kyse? Mitä haittaa se teksisi jos edes yrittäisi?


ttl:

Ja kun puhun tiedotusvälineistä en tarkoita blogeja ja internetsivustoja jota vain harvat ihmiset lukevat, vaan lehtiä ja tv-asemia(viisastelua vähemmälle, kiitos).

Sama juttu ton "ne jotka haluaa löytää luotettavaa tietota ymmärtää varmasti etsiä sitä itse netistä ja jättää hesarin vähemmälle" kommentin kanssa. Tiedoksi sinulle suurin osa suomalaisista pitää hesaria ja muita suomen valtamedioita luotettavina.

Vanha media todella tarvitsee apua ja heitä pitäisi "auttaa" siksi että sen avulla massat saisivat tietoa asioista. Miksi sinun on niin vaikea ymmärtää tätä, ttl?

Lars Osterman kirjoitti...

Anonyymille:

Arvostan toki mielipiteitäsi ja voin kertoa sinulle että olen ollut radiossa haastatelvana 5-6 kertaa elämässäni. Televisiossa kolmasti.
Ja joka kerralla puhumassa minusta tärkeistä asioista - ja sellaisista joita luulisi ihmisiä kiinnostavan.

Olen kirjoitellut satoja yleisönosastokirjoituksia joista julkaistu ehkä puolet - lähinnä ruotsinkielisissä päivälehdissä.
Jokunen kyllä Hesarissakin.

Olen mailannyt asiaa moneen toimitukseen jutellut puhelimessa kymmenien tomittajien kanssa.

Silti kaikki jatkuu entisellään miksi ? JOs ajatellaan rokotusta niin syyt voivat olla vaikka nämä:

A. "on poliittisesti korrektia" olla sitä mieltä mitä viranomaiset ja teollisuus itse. Ja siitä että teollisuus välillä siirtää omaa väkeään viranomaisiksi - siitä vaietaan.

B. Teollisuuden ylivoimainen lobbausvalta ja resurssit. ajattele vaikka nykyistä joka illan rokotusmainontaa missä yritetään saada tietämättömiä nuoria naisia ostamaan HPV-gardasil-myrkkyä valheellisesti väittämällä että se muka ehkäisisi kohdunkaulan syöpää.
www.rokote.fi linkki sysää samaa sontaa.

C. muita syitä joita en nyt ehdi pohtia.. :))

Ainoa

Anonyymi kirjoitti...

Keskusteluun oleellisesti liittyvä juttu kauppalehden sivulla:
"Web 2.0 tuhoaa median"
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11234
"Nykymuotoinen internet, jossa amatööri on korvannut ammattitoimittajan, tuhoaa kulttuurimme ja median ansaintalogiikan. Amatöörit ovat tehneet internetistä epäluotettavan, Keen totesi."

Vanhan median edustajat ovat jo paniikissa ja syyttely on alkanut, kun ihmiset ovat alkaneet heräämään todellisuuteen. Vastuu on aina ollut kuulijalla, mutta internetin myötä tämä on konkretisoitunut. Kun asiasta esitetään eri näkökantoja, niin ihmiselle syntyy hyvä kokonaiskuva asiasta.

Itse olen ainakin huomannut, että vanha media ei sinänsä valehtele, mutta vääristelee siinä, ettei kerro koko totuutta. Meille ei tule enää Hesaria, etsin uutiset muualta. -Ainoastaan kaupunkisivujen takia voin sitä joskus vielä harkita.

Mitä salaliittoihin tulee, niin ei kaikkien lehtien, kaikkien toimittajien tarvitse olla mukana. Päätoimittajalla on aina päävastuu lehden sisällöstä. Toimittajat myös oppivat ajan myötä mikä menee läpi ja mikä ei, ns. itseohjautuvuus.

"Media-ammattilaisten tulee ottaa takaisin se auktoriteetti, jonka he ovat menettäneet, tiennäyttäjän rooli"
-Mielestäni tämä onnistuu enää vain ja ainoastaan alkamalla puhua totta. -Tai sulkemalla internet.

The truth will set you free:
Google "Riba is interest".
http://en.wikipedia.org/wiki/Riba
http://www.shodalap.com/Interest_Zamir_I.htm

"The modern banking system is organized on the basis of a fixed payment called interest. That is why the practices of the modern banking system are in conflict with the principles of Islam which strictly prohibit riba."

-Ei ole sattumaa, että Islamia on yritetty mustamaalata viime vuosina.. -Isoa valhetta joutuu tosin ylläpitämään vielä isommalla valheella tai ainakin valhekierteellä.

Katsotaan muuttuko rahapolitiikka edes sitten, kun monet maailman valtiot (siis kansalaiset) joutuvat maksamaan biljoonatukia nykyisen pankkikriisin edetessä. Pankkipomot nauttivat kultaisista kädenpuristuksista vaikka ovatkin saattaneet spekulaatioillaan (niiden hyväksynnällään) firmansa konkurssikypsäksi.
http://www.spiegel.de/international/business/0,1518,543588,00.html

misterjukka kirjoitti...

Uutisoinnista, minulla oli satumainen tilaisuus vieraillessani useasti MTV:n tiloissa, käydä lukemassa MTV:n uutistoimitukseen tulevia kansain välisiä uutisia Reutersin "faxilta", joita tuli solkenaan, maikkari julkaisi uutisissaan osan siitä uutistulvasta ja maksoi julkaisemistaan uutisista Reutersille määrätyn palkkion, sain lukea siitä faxi tulvasta sellaisia uutisia joita ei koskaan julkaistu, ei MTV:n uutitarjonnassa enkä nähnyt niitä koskaan julkaistavan missään päivälehdessäkään, minä sain siitä Reutersin uutistulvasta aivan toisenlaisen kuvan maailmanmenosta kuin mitä tv:n uutistarjonta kykeni kertomaan, jotenka on päivän selvää että todellisuus päivälehtien lukijoiden ja tv:n uutisten mukaan muodostuu kokonaan sen mukaan mikä on median linja, kuten esim Helsingin Sanomien toimituksellinen linja on ettei mitään ns. Ufojuttuja julkaista, vaikka kuinkamonta ilmoitusta taivaalla nähdyistä valoilmiöistä tulisi.

Lars Osterman kirjoitti...

Pakko katsoa !

mercurym, autism and the global vaccine agenda

Koskettava video:

A lecture where David Ayoub, M.D. goes through the relations of Mercury to Autism as well its connections to “National Security Study Memorandum 200”; for population control. Showing its shocking connections to today’s ‘Global Alliance for Vaccines and Immunization’. Are powerful forces really trying to help the poor people or could it be for another agenda; the sterilization of the poor? This is an upsetting video, so brace yourself. After presenting nearly an hour of evidence about the KNOWN dangers of mercury and its ultimate affect on “population growth,” the speaker raises the question: Is there any evidence they are doing it on purpose? Is there any evidence the mercury in the vaccines serves another goal?

Lars Osterman kirjoitti...

Äskeisen kommentin linkissä vika. Tämän pitäisi toimia:

klick