keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Tauko on hyväksi
Yhdistyksen kotisivu on sitten oma lukunsa. En allekirjoita kaikkea mitä siellä talousdemokratian nimissä esitetään. Talousdemokratia EI myöskään kuulu olla vasemmiston "juttu" ...yhtä vähän kuin perustulokaan. Oikeiston ongelma on ilmeisesti se että heidän "nuoret kotkansa"kuvittelevat liikoja itsestään eivätkä tajua että olemme samassa veneessä. Oikeistossa ihannoidaan sosiaalidarwinismia. Tämä oli selvästi kuultavissa tämän päivän radiokeskustelussa missä vasemmistonorten Li Andersson puolusti perustuloa oikeistonuorten osoittaessa etteivät vielä ole riittävän isoja ymmärtääkseen mistä on kysymys.
torstai 15. syyskuuta 2011
maanantai 22. elokuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Gerald Celente
lauantai 18. kesäkuuta 2011
perjantai 27. toukokuuta 2011
Toholammilla oma paikallisrahansa TOHO
Toholammilla on otettu käyttöön paikallisraha, TOHO. Se on seteliä muistuttava maksusitoumuspaperi, jota tuottaa ja myy Toholammin kehitys Oy ja joka käy tällä hetkellä maksuvälineenä 14:ssä toholampilaisyrityksessä.Yritysneuvoja Tuomas Sarjanoja Toholammin kehitys Oy:stä kertoo, että toukokuun alussa käyttöön otettua TOHOa on liikkeellä jo reilun 20 000 euron edestä.– Kunta antaa niitä opiskelijastipendeinä, yritykset ovat ottaneet niitä omaan käyttöönsä ja lisäksi yksityiset ovat ostaneet niitä lahjakorteiksi.Käytössä on 1, 5 ja 10 TOHOn seteleitä, jotka vastaavat samansuuruisia euromääriä. Seteleihin on merkitty voimassaoloaika, ja ne voidaan tunnistaa viivakoodin perusteella. Toholammin kehitys Oy vaihtaa yrityksiltä saamansa setelit takaisin euroiksi.Periaatteena on Sarjanojan mukaan, että seteli käytetään liikkeessä koko arvostaan, eli vaihtorahaa siitä ei makseta.
Kunnanjohtaja Jari Kangasvieri sai idean paikallisrahasta Kanadassa, missä vastaava systeemi on käytössä kauppaketjulla. TOHOn kehittelyssä on hyödynnetty myös Vaasan yliopistossa tehtyä tutkimusta paikallisrahasta. Järjestelmän kehittämistä on tukenut Pirityiset ry.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Verkkomedia: Nato myrkyttää Libyaa köyhdytetyllä uraanilla (Foreign Policy Journal)
Naton ilmavoimat ovat ampuneet eri puolille Libyaa satoja panssarintorjuntaohjuksia, jotka sisältävät köyhdytettyä uraania. Uraaniohjuksia on ammuttu myös maan pääkaupunkiin, Tripoliin, ja ainetta on viime viikkojen aikana kylvetty Libyaan tonneittain.
Köyhdytetty uraani on radioaktiivinen myrkky, joka on suunniteltu leviämään tuulen mukana laajoille alueille, ja sen vaikutukset kestävät useiden sukupolvien päähän. Asetta ei voi kohdistaa vihollisiin vaan sen vaikutukset ulottuvat myös siviiliväestöön.
Yhdysvallat käytti uraaniammuksia myös hyökätessään Irakiin, ja sen tuhoisat vaikutukset on hyvin dokumentoitu. Foreign Policy Journalin toimittaja Thomas C. Mountainin mukaan uraaniammusten käyttöä voidaan pitää sotarikoksena ja rikoksena ihmisyyttä vastaan.
"Libyalaisten säteilyttämistä libyalaisten pelastamiseksi? Miten muutoin voisit kuvailla Naton hyökkäystä Libyaan?" kysyy Mountain.
Lue loput tästä
torstai 19. toukokuuta 2011
Mary Meller kertoo rahatutkimuksistaan
Our latest Podcast is with Professor Mary Mellor. Mary is Emeritus Professor of Sociology at Northumbria University, and is the author of “The Future of Money, From Financial Crisis to Public Resource”, which you can buy from our bookshop.Mary’s current research focuses on the financial crisis, money systems and financial exclusion. Her research interests include the social economy and alternative economics; co-operatives and other alternative economic structures; ecofeminist political economy, ecological political economy and feminist economics; ecologically sustainable and socially just ‘sufficiency’ economics.You can find out more about the work Mary does and find links to her articles by clicking here.
Mary's current research focuses on the financial crisis, money systems and financial exclusion. Her research interests include the social economy and alternative economics; co-operatives and other alternative economic structures; ecofeminist political economy, ecological political economy and feminist economics; ecologically sustainable and social just ‘sufficiency’ economics.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Chartalismi on talousdemokratian yksi muoto
lauantai 14. toukokuuta 2011
Venäläinen paljastaa miksi Nato hyökkäsi Libyaan
Gaddafi wanted to abandon dollar for gold (Hermann Sterlingov interview in Russian)
torstai 28. huhtikuuta 2011
Kataisen seitsemän kysymystä - ja kommentit niihin.
Otin Kataisen "kysymykset" omaan erityistarkasteluun. ( Lähde: Uusi Suomi.)
Talouspoliittinen linja:
a) Valtiovarainministeriö on arvioinut julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi tarvittavan ylijäämän olevan vuonna 2015 4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Onko eduskuntaryhmänne valmis kirjaamaan hallitusohjelmaan päätöksen alkavan hallituskauden aikana toteutettavasta toimintasuunnitelmasta, jolla turvataan julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja tulevaisuudessa?
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Valtion velka pois
lähde: http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20012347
Maksetaan valtion velka samalla tavalla kuin millä se tehtiinkin !
Kirjoittanut: Espoo Calls 16.01.2011 - 11:48
Yleiset keskustelut
"SUOMEN EUROVELAN POIS MAKSAMINEN JA KUINKA SE TULEE TEHDÄ:
§ 1. Suomen valtio perustaa pankin (yksi konttori riittää aluksi hyvin)
Nimi voi olla vaikkapa [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankki.
Ja koska pankki toimii euroalueella, senkin varantovaatimus on 2%. (Ymmärtääksesi mitä varantovaatimus tarkoittaa, ole hyvä ja lue Federal Reserven julkaisema Modern Money Mechanics -linkki tuonnempana.)
§ 2. Suomen valtio tekee 2 miljardin tilisiirron [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankkiin. (2 miljardia on esimerkiksi 8 kuukauden polttoaineverotuotto.) Tuo summa on monistettavissa laillisesti 100 miljardiksi.
§ 3. Euroalueen käytettävissä olevaa rahoitusinstrumenttia (deposit multiplication) hyväksi käyttäen, valtion pankki luo valtion ulkomaanvelkaa vastaavan summan 'luottona' ulkomaanvelan maksusta vastaavalle osastolle valtiokonttorissa ja siirtää rahan kyseisen osaston nimiin avatulle tilille uudessa [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankissa.
§ 4. Kyseinen osasto tekee tilisiirron Suomen valtiota rahoittaneiden, pääasiassa ulkomaalaisten liikepankkien tileille.
Suomen valtionvelka on tällä toimenpiteellä täysin laillisessa järjestyksessä maksettu!
Lisäksi maksutapa on kansantalouden ja kansalaisten kannalta ensimmäistä kertaa oikeudenmukainen.
Tämä on hyvä ennakkotoimi ennen siirtymistä asteittain valtion omaan valuuttaan, jota vain valtio voi monistaa, liike-, investointi- ym. yksityispankkien toimiessa vain täysvarannolla.
Markka EI ollut valtion OMA valuutta. Se oli yksityispankkien liikkeelle laskema valuutta.
Valtion liikkeelle laskema valuutta EI OLE kommunismia. Se ei ole edes sosialismia. Thomas Jefferson, USA:n kolmas presidentti, piti sitä kansakunnan vapauden ja vaurastumisen ehdottomana edellytyksenä. Kommunismi puolestaan on kansalaisten vapauden ja vaurauden vastakohta.
Suomea luotoilla rahoittaneet liikepankit eivät toimittaneet Suomeen 50 miljardin edestä kultaa, vaan ne toimittivat Suomen valtion tilille "saldoa", siis pelkkiä numeroita tietokoneen muistilla. Ja se saldo syntyi juuri samanlaisella prosessilla kuin yllä. Siis saldoa, numeroita tietokoneen muistilla ne saavat nyt takaisin - täysin laillisessa järjestyksessä. Tämä on ainoa Suomen kannalta oikeudenmukainen tapa toimia.
Kahdesta miljardista eurosta valtio-omisteinen pankki voi luoda 2% varantovaatimuksen mukaisesti 100 miljardia euroa aivan samalla tavalla kuin yksityisomisteinen pankki.
* * * * *
Linkki rahan luontiprosessin, varantovaatimuksen (USA 10%) ja luoton monistamisen mahdollistavan rahoitusinstrumentin selittävään Federal Reserve -pankin dokumenttiin:
en.wikisource.org/wiki/Modern_Money_Mechanics
Euroalueen varantovaatimus on kaksi prosenttia (2%)."
en.wikipedia.org/wiki/Reserve_requirement
kirjoittaa nimimerkki 'alkemiaraha' tulee maksaa alkemiarahalla, ei 'työrahalla' Taloussanomien kommenteissa.
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Ei tainnut talousdemokratia vakuuttaa
Radio-Rock haastattelut ja suositut youtube-videohaastattelut eivät siis takaa mitään.
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Talouskasvulle on vaihtoehtoja
Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet vouhottavat talouskasvusta ja katsovat että talouskasvun myötä Suomi nousee, työllistää ja taikoo julkisen velan pois.
Rahajärjestelmämme perustuu yksityispankkien luoman velan kierrättämiseen tilisaldoina pankkitileillämme. Velka kiertää kunnes se on lyhennetty pankille kokonaisuudessaan.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Annathan äänesi jos asut Uudellamaalla
Kiitos kaikille kannattajille. Projekti jatkuu vaaleista riippumatta ja tähtäämme edelleen siihen että saisimme puolueen rekisteriin mahdollisimman pian.
JULKISET KUNTA/VALTIOPANKIT PELASTAMAAN JULKINEN RAHOITUS
Nykyisessä rahajärjestelmässä raha syntyy tyhjästä pankkihenkilön näppäillessä lainan tietokoneella lainanottajan tilille. Laina maksetaan takaisin vuosien saatossa työllä – tai valtioiden ja kuntien tapauksessa verottamalla kansalaisia. Vuonna 2011 Suomen valtio maksaa “tietokonenäppäilystä” kansainvälisille pankeille pelkkinä korkomenoina 2 Mrd €:a.
Miksi valtio tai kunnat eivät ota itselleen rahan liikkeellelaskuoikeutta? Lait jo nykyisellään sallisivat julkiset pankit. Nykyisessä järjestelmässähän valtio, kunnat ja veronmaksajat ovat pelkkiä lypsylehmiä liikepankeille. Tilanne kaipaa muutosta!
Julkisten pankkien tarkoitus ei ole poistaa liikepankkeja – itse asiassa julkisen rahoituksen ulkopuolelle jää paljon sellaista, joiden rahoitus pitääkin hoitaa liikepankkien kautta. Julkiset pankit tarkoittavat kuitenkin sitä, että jatkossa liikepankkeja ei pelastettaisi missään tilanteessa.
(....)
Tässä vielä ote lopusta:
Töitä riittää aina – mutta jos rahaa ei ole, niin palkkaa on vaikea maksaa. Jokaisen pitäisikin ymmärtää, että ensin tulee raha ja vasta sitten työ. Jos palkanmaksajalla ei ole rahaa, niin mistä rahaa saa? Lainaamalla pankista. Näin ollen “työllä taloudelliseen nousuun” –vaalilause on jo lähtökohdiltaan toimimaton ja väärä. Rahan syntymekanismiin on puututtava!
Tietenkään julkiset pankit eivät ole kaiken pelastajia – mutta ne varmistaisivat yhteiskunnan perusrakenteiden toiminnan aina. Terveyden- ja vanhusten huolto, koulutus, poliisi, palokunnat, armeija, julkiset rakennusprojektit, taloudellisen tilanteen niin vaatiessa työllistäminen ja peruspalkka – ovat kaikki mahdollisia ilman julkista velkaantumista ja “säästöjä” tai leikkauksia. Julkisten pankkien valvonta on tietenkin oltava aukotonta – ja Muutos 2011 –puolueen ajama suora demokratia sopii siihen kuin nenä päähän.
Päivitys 12.4 Tässä Kuopion Aki Järvinen. Olemme samaa mieltä asioista
Päivitys 14.4 Tässä hyvin perustellut syyt miksi minä myös vastustan kaikkea Natoon liittyvää tekopyhyyttä. Suomella ei ole mitään asiaa moiseen rosvojoukkoon.
Öljyn kaappaamisen ohella länsivallat ovat järjestäneet Libyalle uuden keskuspankin - minksi? Ellen Brown kertoo artikkelissaan miksi:
http://truthout.org/libya-all-about-oil-or-all-about-banking/1302678000
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Harvinaisen osuvaa puhetta eräältä entiseltä CIA-agentilta
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Libyalla ei ollut mitään tekemistä Lockerbie-vyyhdin kanssa
Suomen Talousdemokratia ry Helsingin Sosiaalifoorumissa
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Professori Richard Werner vahvistaa: Pankit luovat pankkiluottoa tyhjästä
Thursday, March 31, 2011
Editorial note
The link to a new interview video with Richard Werner has been temporarily removed. Apologies for any inconvenience.
For other insights into banking, buy the book:
The Free Lunch- Fairness with Freedom
posted by Charles Bazlinton
31. maaliskuuta 2011 14.00
Video löytyi uudelleen mutta "viddleristä".
Totuus Libyasta
"The basic difference between the military capability of the pro-government Libyan forces and the Libyan ‘rebels’, backed by both Western imperialists and ‘progressives,’ lies in their motivation, values and material advances.Western imperialist intervention has heightened national consciousness among the Libyan people, who now view their confrontation with the anti-Gaddafi ‘rebels’ as a fight to defend their homeland from foreign air and sea power and puppet land troops – a powerful incentive for any people or army.The opposite is true for the ‘rebels’, whose leaders have surrendered their national identity and depend entirely on imperialist military intervention to put them in power"
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Uusinta: Talousdemokraatisen liikkeen ehdokkaat
Valitettavasti allekirjoitettuja, toimistolle palautettuja kortteja on tällä erää, monien pettymykseksi, vasta n tuhat kpl.
Olen kuitenkin hyvin kiitollinen muutamalle kotisivujen tai blogin ylläpitäjälle siitä että ovat sitkeästi mainostaneet yhdistyksen puoluetavoitetta. Mainittakoon tässä erityisesti Hannu Yli-Karjanmaa , Aki Järvinen ja Tuomas Santakallio.
Suomen Talousdemokratia ry:n puolueaktivistit ovat joutuneet toteamaan että uuden oman puolueen saaminen mukaan ensi kevään eduskuntavaaleihin on varsin epätodennäköistä.
Tästä huolimatta kortteja kerätään päämääränä saada ne kaikki 5000 kpl edes ensi kesään mennessä. Näin varmistaisimme että kerätyt kortit eivät menisi hukkaan. Kortit on ehdottamasti saatava kerättyä vuodessa - ja varsinainen rynnäkkö alkoi heinäkuussa 2010.
Puolueaktivistien keskuudessa on kovasti mietitty vaihtoehtoa omalle puolueelle.
Talousdemokratian yhdistys- ja puoluektivistit ovat jokainen tehneet omat ratkaisunsa puoluevalinnan suhteen. Ymmärtääkseni tilanne on tällä erää tämä:
Aki Järvinen, Kuopiosta on Muutos 2011 ehdokkaana Pohjois-Savon vaalipiirissä.
Tuomas Santakallio, Jyväskylästä on Piraattipuolueen ehdokkaana, Keski-Suomen vaalipiirissä
Olli Kingelin, Turusta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Varsinais-Suomen vaalipiirissä.
Jukka Rintala, Turusta, on Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Satakunnan vaalipiirissä.
Mira Kettunen, Helsingistä, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Patricia Broas, Espoosta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Alexander Torfayeh, Helsingistä, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Ville Iivarinen, Helsingistä, on Piraattipuolueenb ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Lars Österman, Porvoosta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Y.m. lisäksi olen ymmärtänyt että myös ainakin Markku Uusipaavalniemi ja Jiri Keronen suhtautuuvat suopeasti talousdemokratiaan. Itsenäisyyspuolueessa on myös jokunen mm puheenjohtaja Antti Pesonen.
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Kuvia Porvoon tilaisuudesta
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Kansalaisillakin on keinonsa jos tilanne ei parane politiikan keinoin
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ajatuksia talousdemokratiasta vaalien alla keväällä 2011 osa 1
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Superkatastrofi laajenee, miten ja mihin meidän on valmistauduttava?
"Oppimalla ymmärtämään seurauksia - ja auttamaan muita, voimme auttaa myös itseämme!"
- Miksi nyt?
11.3. perjantaina alkoi superkatastrofi leviämään Japanissa. Maanjäristys, tsunami ja niistä seurannut ydintuho - maan tragedia on valtava, evakuoinnit ovat alkaneet. Kestääkö talous, säilyykö Japani - onko koko maailmantalous ajautumassa kaaokseen - mitä Japanissa oikein tapahtuu ja miten se vaikuttaa ihan kaikkeen?
Samaan aikaan tilanne Lähi-Idässä eskaloituu. Uudet sodat ja kiristyneet maiden välit enteilevät levottomuuksien laajenevan entisestään ja nopeasti - mitä se tarkoittaa meille? 11.3. perjantaina EU teki sodanjulistuksen Libyaa vastaan - siis Suomikin... Jättämättä edes eriävää mielipidettä.
Ihmiset ja kansat kärsivät, voisimmeko alkaa auttamaan - tehdä osamme hädän hetkellä ja samalla keventää kärsimyksiä toisaalla? - Olisiko aika täällä kotiseudullakin alkaa valmistautua maailman suureen mullistukseen, ja millainen sellaista olisi?
"APU Operaatio" - Riippumaton kansalaiskeräys.
ONKO SINULLAKIN HUOLI JA TAHTO KESKUSTELLA RIIPPUMATTOMASTI SIITÄ, MITÄ YMPÄRILLÄSI TAPAHTUU?
Kansalaistilaisuuteen on kutsuttu alustajiksi henkilöitä, joilla on vahvaa poikkeuksellista tietoa kaikesta siitä, mitä nyt on tapahtumassa. Harvinaista ymmärrystä ja tietoa median valtavirran ulkopuolelta, vastauksia kansainvälisen ja riippumattoman tutkimuksen piiristä.
- Lars Österman, talousdemokratia
- Olli Kingelin, dokumenttiprojekti Uusi Näkemys
- Matti-Jussi Rautanen, ilmastospesialisti
sekä,
- Janus Putkonen, puheenjohtaja ja teatterimies
Tilaisuuden aiheita, joita varmasti nousee pintaan:
- Valtioterrorismi
- Talousdemokratia
- Uusi maailmanjärjestys
- Uskonnot ja agendat
- Kolmas maailmansota
- Avustusoperaatiot
- Suomen kriisikyky
- Talousromahdus...
ME KAIKKI, IHAN NORMAALIA VÄKEÄ...
Tilaisuus ei ole uskonnollinen, eikä se ole minkään virallisen, tai oikeastaan vielä epävirallisenkaan tahon järjestämä - vaan puhtaasti kansalaistilaisuus, jonne saapuu kutsuttujen vieraiden lisäksi toivottavasti kaikki ne ainakin Porvoon suunnalta, jotka haluavat puhua vapaasti siitä, mitä he näkevät maailmassa nyt tapahtuvan - ja saavat kuulla mielenkiintoisia väitteitä siitä, miksi niin kenties tapahtuu. Tilaisuus ei ole myöskään poliittinen, eikä se todellakaan ole väittely. "Juupas-eipäs" keskustelut katkaistaan heti ja purevissa aiheissa pysytään rohkeasti.
"Siis se puhuu, jolla on sanottavaa!"
Kulttuuriravintola Bar Soho palvelee... Hosted by Jocke Lybeck!
- Ravintolassa tarjoilut
- Ei sisäänpääsymaksuja
- Iso ja mukava katsomo
- Bändi tilaisuuden jälkeen
Ilmoittaudu postituslistalle: apuoperaatio@gmail.com
Järjestäjä ja tilaisuuden puheenjohtaja:
Janus Putkonen, janus.putkonen@gmail.com - 0400 810073
Päivitys 25.3
OK eli tilaisuus oli eilen. Itselläni on tärskyt YLE Uusimaan uutistoimituksen toimittajan kanssa joka teki kanssani haastattelu Bar Sohossa ja videoi kaiken. Hänen mukaansa haastattelu tulee ensi viikolla televisiossa ja ehkä radiossakin.
Ennakko tiedoista poiketen paikallisen lehtimedian edustajia ei sitten saapunutkaan paikalle mutta onneksi tilaisuus taltioitiin videolle. Osa tästä on jo nähtävissä Facebookissa. Kuviakin on laitettu esille.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Viesti Japanin tilanteesta
Se, että käytetyn polttoaineen välivarastossa, jossa jo vuosikymmenen ajan vesijäähdytty plutoniumpitoinen uraaniydinjäte räjähti, on kuulemma erittäin vakavaasia. Tuollaisessa varastossa pitää olla vähintään 10m vettä uraanitankojen päällä.
STUK:in tiedottajan mukaanhan: " Ydinjätteen jäähdyttyä muutaman vuoden se on niin vaaratonta, että sen vieressä voi turvallisesti seisoa vaikka koko päivän. Mitään vaaraa ei ydinjätteestä jäähdyttyään enää ole". Mutta nyt siis tätä samaa, jo vuosikymmeniä jäähdytettyä ydinjätettä syttyi Japanissa palamaan 10 metrin syvyydessä vesijäähdytyksessä? Virallinen tieto sanoo, että jäähdytyksen pettämisen takia vedenpinta laski, jolloin sauvat paljastuivat ja syttyivät. Seurauksena on, että käytännössä Koillis-Japania ja Tokiota jo evakuoidaan vaivihkaa, ja ihmiset lähtevät kaiken varalta.
Tuttuni arvelee vallan toista selitystä palamisen syttymiselle, ja sanoo, ettei viranomaistietoon tässä asiassa kannata luottaa. Tämä liittyy kuulemma U-235 uraanin ja plutoniumim kriittisen massan sekä kriittisen säteilyn eli neutronivuon suhteeseen.
Tuoretta uraanipolttoainetta voi vielä käsitellä nappeina vaikka paljain käsin, samoin kuin ladattuja, 5 metrisiä polttoainetankoja, ennen niiden lataamista reaktoriin. Niitä voidaan kuljettaa, ja kuljetetaankin tavallisesti kuulemma rekoilla, puulaatikoissa.
Tähän liittyy kuitenkin rajoitus: kuljetuslaatikoita ei saa panna liikaa samaan kasaan, vaan korkeintaan kolme laatikkoa päällekkäin. Muuten U-235 voi alkaa aktivoitumaan, mikä voi tapahtua hetkessä. Seuraus olisi kuolettava säteilyvuo kaikkialle ympäristöön, jopa kilometrin säteelle. Vastaava kuulemma tapahtui Fukushiman käytetyn plutoniumin ja uraanin välivarastossa: Kun siihen kohdistui jo räjähtäneistä reaktorirakennuksista vuotanut, normaaliin taustasäteilytasoon noin kymmentuhatkertainen säteilyvuo. Uutisissahan on jo arveltu julkisesti sitä, minkä tuttuni tiesi jo kaksi päivää sitten, että voimalan reaktoreista ainakin yksi on vuotanut.
On kuulemma ydinalan yksi synkkä salaisuus, että vaikka varastoaltaissa olevat ydinjätteet eivät normaalisti voikaan olla kriittisessä massassa, niin jo hetkeksikin liian korkeaksi noussut ulkoinen neutronivuon eli säteilyn kasvu itsessään voi muuttaa tilanteen. Vaikkei massa ole kriittinen, säteilyn määrä voi olla. Tämä kuulemma nosti varaston jätteen fissiota, johtuen mm. Pu-239:stä.
Tällöin ulkoisen säteilyn vaikutuksesta voimakkaammin fissoitumaan lähteneet uraanitonnistot alkoivat ruokkia toistensa reaktiota sekundäärisäteilyillään, mikä nosti hetkessä varaston lämpötilaa. Suojavesikerros kiehahti paljastaen uraanitangot hetkessä, jolloin vioittunut jäähdytysjärjestelmä petti lopullisesti.
Tapahtuneen reaktion tehon on täytynyt olla hirveä. Jos ulkoinen säteily eli neutronivuo on tarpeeksi voimakasta, on teoriassa on kuulemma mahdollista myös se, että voisi tapahtua fissioräjähdys. Joka tapauksessa reaktio oli niin voimakas, että seudulla mitattiin jopa kaukana reaktoreista ulkona 400mSv säteilynousu.
Tuttuni väittää siis, että jätealtaassa tapahtui reaktorien kasvaneen säteilyvuon ruokkimana tavallita voimakkaampi spontaani, voimakas fissioreaktio, ja että tämä on fakta jota maailmalle ei haluta kertoa.
Myös varsinaisen räjähdyksen vaara on teoreettisesti olemassa. Jopa vain 55 kilon uraanijätemassa sisältää tarpeeksi U-235:tä ja plutoniumia, että se riittää aikaansaamaan ydinräjähdyksen, jos siihen kohdistuu riittävän voimakas ympäristön neutronisäteilytiheys, saatika varastossa, jossa on tuhansia tonneja plutoniumpitoista jätettä, varsinkin kun vieressä on voimala, jossa reaktorit brakaa…
Päivitys:
Päivitys: klo 22:00 torstai-ilta 17.3 2011
Päivitys: 19.3 2011
Päivitys 27.3
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Repost: Hehkulamppuhuijaus 13.3 klo 21:20 TV1
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Richard Distelhorst R.I.P
Jatkakaamme yhteista taistelua. Tämä on vuosisadan ihmisoikeuskysymys.