lauantai 16. huhtikuuta 2011

Talouskasvulle on vaihtoehtoja


Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet vouhottavat talouskasvusta ja katsovat että talouskasvun myötä Suomi nousee, työllistää ja taikoo julkisen velan pois.

Taloutemme on kasvanut vuosi vuodelta alkaen 1945 - ja on saavuttanut Suomen kokoiselle talousalueelle sopivan koon jo vuosia sitten.

Kokonaan toinen asia on myös se että luonnonresurssimme ovat rajalliset. Niiden hyödyntäminen tuotannossa ja liiketoiminnassa on siis mahdollista määrättyyn rajaan asti.

Väitän että tämä raja on saavutettu jo vuosia sitten. Luonnon tuhoaminen talouskasvun toteuttamiseksi on tuomittavaa ja muutenkin kestämätöntä. Ihmistyövoiman nykyinen riistäminen/riistohyödyntäminen kasvun saavuttamiseksi on yhtä tuomittavaa.

Asia mistä juuri kukaan ei puhu on se miksi tätä talouskasvua jatkuvasti vaaditaan? Syy löytyy meidän rahajärjestelmässämme. Rahajärjestelmä on velkaperusteinen.

Rahajärjestelmämme perustuu yksityispankkien luoman velan kierrättämiseen tilisaldoina pankkitileillämme. Velka kiertää kunnes se on lyhennetty pankille kokonaisuudessaan.

Koko nykyinen rahamäärämme joka on kierrossa pankitileillä voidaan sanoa olevan vielä lyhentämätön pääoma nostetuista pankkiluotoista. Ja jokainen luotto on korollinen joten joudumme aina maksmaan enemmän kuin nostamme.

Tässä huomaamme että kasvu on tarpeen jotta korkoja saisi maksettua. Pelkillä pääomilla korkoja ei riitä kaikille joiden on lyhennettävä lainojaan pankeille.Ilman kasvua järjestelmä kaatuu.
Järjestelmässä on siis "systeemivika".

Valtio ja kunnat voisivat luoda rahansa itse ilman velkaa ja ilman liikepankkeja. Tämänlainen talousmalli sanotaan talousdemokratiaksi.

Talousdemokratiassa perustulon maksaminen on mahdollista, kuntia ei tarvitse liittää yhteen, kouluja ei tarvitse sulkea, bussislinjoja ei tarvise lakkauttaa.

Talousdemokratia on mahdollinen toteuttaa kunhan riittävän moni suomalainen äänestää ehdokasta joka ymmärtää näitä asioita.

Kun riittävän moni alkaa olla näistä mahdollisuuksista tietoinen - asia leviää omalla voimallaan ja saavutetaan se haviteltu määräenemmistö.

Tämä ei välttämättä toteudu vielä 2011 - mutta voi toteutua 2015. Kaikki riippuu sinusta.

Ei kommentteja: