sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Tapaus Estonia

Totuus siitä miksi m/s Estonia upposi tai pikemminkin upotettiin lienee edelleen Suomen, Ruotsin ja Eestin suurimpia valtiollisia salaisuuksia. Julkisviisastelijoiden selitykset "epäpätevistä eestiläismerimiehistä ja kapteenin välinpitämättömästä riskinotosta hurjassa merenkäynnissä" on ollut kestämättömällä pohjalla ihan alusta asti - ja myytti jonka tutkivan median olisi kuulunut paljastaa heti.
Mutta ei, tutkiva mediamme onkin hampaaton sylikoiralauma joka mitä ilmeisimmin ensin hyväksyttää artikkelinsa jossain epävirallisen ylivallan politrukkien tunkkaisissa takahuoneissa.

Onneksi internetissä nousee edelleen asiatäytteisiä kirjoituksia tästä pitkälti vaietusta aiheesta.
Eestissäkin aiheesta nouseen edelleen silloin tällöin pintaan mediassa - ja ellen muista ihan väärin niin erään artikkelin mukaan oltiin jälleen isolla porukalla vaatimassa uutta tutkimusta.

Tässä eräs näkemys siitä mitä oikeasti tapahtui ja miksi ns "viranomaiset" edelleen vaikenevat.

Viranomaiset on termi joka kuvaa kaikkein todennäköisintä korruptiopesäkettä tapauksessa Estonia. Viranomaisen voisi määritellä vaikka näin: ulkoisesti yrmeä mutta sisäisesti pelokkaan tottelevainen virkaihminen joka pienen hetken elämässään on näennäisessä valta-asemassa mutta missä sanoo ja tekee juuri niin kuin "muu virkakoneistoylivalta" on käskenyt määrittelemättömän "yleisen edun" nimissä.

Uskon että useimmat Estonia-tapauksessa sormensa lianneet viranomaiset nukkuvat yönsä ratkaisevasti huonommin kuin me muut.

Oma arvioni on se että laaja kansalaisliike Eestissä ja Ruotsissa ennen pitkää pakottaa "viranomaisia" nostamaan hylyn tai ainakin käynnistämään tutkimukset uusin puhtain voimin.
Valistunut kansa on voimavara jota ei pidä aliarvioida.
Samalla lailla vain valistunut kansa voi vaati muutosta esim. valtion finanssipolitiikassa. Yksikään isokenkäinen ei nolaamatta itseään osaisi julkisesti perustella miksi velkaperusteinen finanssijärjestelmämme on sellainen kuin se on ja miksi valtiovalta on järjestänyt itsensä niin heikkon asemaan rahoituslaitoksiin verrattuna.

3 kommenttia:

Nekronomi kirjoitti...

Viranomaisille kettuilusta puheenollen: http://www.statewatch.org/analyses/eu-future-group-the-shape-of-things-to-come.pdf
Kohtuullisen jäätävä analyysi siitä mitä on tulossa EU:n ja siitä mitä ilmeisemmin kehkeytyvän poliisivaltion suunnalta. Ajattelin pommitella suomalaisia meppejä tuolla ja kysellä että mitäs meinaavat tuolle tehdä. Toivottavasti muutkin lähtevät mukaan.

Janus kirjoitti...

Luettelen heti neljä tapausta jotka ovat jääneet pahasti kaihertamaan mieltäni, tai joihin minulla on virallista totuutta, tai sen puuttumista kritisoiva ja kyseenalaistava mielipide - Oma teoriani perustuen epävirallisiin tutkimuksiin, paljastuksiin ja faktoihin:

1. Pasilan Pommi
2. Sally Albatross karilleajo
3. Estonia
4. Copterline-turma

Jokainen näistä tapahtumista sisältää "savuavan aseen" ...

Hyvä että otit Estonian esille!

Lars Osterman kirjoitti...

Eikä Rauma-Repolan sukellusvenebisneksen outo vapaaehtoinen lopettamispäätös ole enää salaliittoteoria koska onhan julkisesti nyt myönnetty että se lopetettiin amerikkalaisten painostuksesta.

Kummasti noilla jenkeillä valtaa vaikuttaa itsenäisen Suomen valtion aikanaan omistaman Rauma-Repola Oy:n päätöksiin. Mitä olisi tapahtunut jos Suomalaiset eivät olisi taipuneet?

Tämä julki tullut juttu lie pieni jäävuoren huippu joka kuitenkin osoittaa mistä päin tuuli puhaltaa.

Tuli myös mieleen se miten niin muka puolueeton mediamme puffasi Lillan Rehnin Hornet-lentoja - ja siitähän sitten - yllätys yllätys - seurasi puolustusvoimien salainen natoistaminen pala palalta.

Tuore uutinen on myös se että paljastui että yhdistyneestä Saksasta 1991 ostetut täysin toimivat itäpanssarivaunut menneen vuoden aikana tuhottiin salaa ja ennenaikaisesti - miksi?