keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Alex Jones haastattelee Money Masters tekijöitä toimivista talousratkaisuista

Jokunen kuukausi sitten elättelin vielä toiveita saada Ellen Brownin ja Bill Stillin tänne Suomeen.

Kaksikkohan esiintyy Ruotsissa toukokuun lopulla peräti kahdesti. Göteborg 23.5 ja Tukholma 29.5 2010. Tilaisuuden järjestää Anarchos Förlag - kustantaja joka on käännättänyt Ellen Brownin Web of Debt - kirjan ruotsin kielelle. Tilaisuuksiin on myyty n. 500 kruunun hintaisia lippuja talvesta asti.
Mikä siis estäisi minua toteuttamasta jotain samanlaista? Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvisi että tilaisuudesta pitäisi saada ainakin tuhannen euron ylijäämä jotta kaksikko tulisi Suomeen.
Tilavuokra, mainoskulut, tulkkauskulut, muut järjestelykulut..ja epävarmuus siitä tuleeko sittenkin riittävästi osanottajia, sai minut lopulta luopumaan projektista. Riski oli liian suuri.

Ruotsissa tilanne on sikäli aivan toinen kun järjestäjä on kustannusyhtiö Anarchos joka samalla myy Ellen Brownin kirjaa suoraan yksityishenkilöille ja käyttää omaa asiakaskuntaa kohderyhmänä.
Ruotsalaisten englannikielentaito on myös huomattavasti parempi - joten tulkkausta ei siellä tarvita.

Meidän suomalaisten pitää siis tyytyä katselemaan Ellen Brownia ja Bill Stilliä YouTube-kanavalta - tai vaihtoehtoisesti vierailla Ruotsissa toukokuun lopulla.

Sattumalta löytyi varsin mielenkiintoinen kahdeksanosainen YouTube-pätkä missä Alex Jones haastattelee MoneyMasters-elokuvan tekijöitä. Tietysti tässä on paljon vanhaa purkkiruokaa mutta ehkä jotain silti uutta jollekin. Tässä alla osa 1.




Alex talks with the minds behind the classic 1995 documentary The Money Masters, Patrick S. J. Carmack and William T. Still. Topics covered include the private, run for profit Federal Reserve and why it needs to be repealed, the necessity to eliminate the evil of fractional reserve banking and allow government to print money to help pay off the national debt, as well as real solutions to allow us to escape from the manufactured cycles of boom and bust.

Mikäli 425 x 385 tuntuu liian pieneltä kuvalta voit katsoa sen isompana täältä.

Huomaa että Money Masters - tekijäkaksikko ehdottavat pitkälti samaa ohjelmaa mitä Suomen Talousdemokratia ry tekee: Rahavalta takaisin valtiovallalle, pankeilta kiellettävä rahan tehtailu, jne jne. (jos kuulut niihin joiden relfleksinomainen reagointi tähän on se että "tuostahan seuraa inflaatiota" niin suosittelen että erityisesti juuri SINÄ kuuntelet koko haastattelun.)

Katso Money Masters tästä

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Piti vaan ilmoittaa/ kysäistä, että www.themoneymasters.com on jostain syystä ilmoitettu "hyökkäyssivustoksi" eli googlen kautta sivulle ei pääse.. mistäköhän moinen??

Menin sivuille omia reittejä enkä havainnut mitään hyökkäyksiä ainakaan Comodolla enkä avastilla.

tro kirjoitti...

Ruotsalaisten englannikielentaito on myös huomattavasti parempi - joten tulkkausta ei siellä tarvita.

No vähän jopa epäilen tuota, mutta joka tapauksessa ei se tuosta ole kiinni. Moisten vierailijoiden kohdalla en edes olisi kuvitellutkaan olevan tulkkausta ja silti varmasti kuulijoita riittäisi. Itse jopa toivoisin ettei joku tulkki olisi siinä esitystä sekoittamassa.

Lars Osterman kirjoitti...

Odotinkin että joku vetää herneen tuosta. Onhan se aika selvää että siellä osataan englantia keskimäärin meitä paremmin. Ellen Brownin käyttämä talousalan erikoissanasto on lisäksi useimmille suomalaisille kuin hepreaa. Poikkeuksia tietysti on.
Tietäisitpä miten paljon minulle on tullut pyyntöjä kääntää jokin videopätkä tai teksti englannista suomenkielle.

Sano muuten edes yksi suomalainen poliitikko tai julkkis jonka englanninkieli olisi jokseenkin moitteeton?

Tomi Astikainen kirjoitti...

Tuli mieleen, että jos on jotain kriittisiä pätkiä käännettävänä niin pyytäkää toki Z-liikkeen apua. Täällä on jo jonkin verran sitä hommaa: http://www.zeitgeist.fi/wiki/Videot

Mice on tällä hetkellä käännöskukkasia koordinoiva kaveri. Yhteystiedot: http://www.zeitgeist.fi/wiki/Aktiivit#Mice

Anonyymi kirjoitti...

Ehkei kannattaisi kinastella nyt noinkin epäoleellisista asioista, kuin kenen englanninkielentaito on moitteetonta, sillä se on turhaakin turhempaa. Täytyy muistaa, ettei kukaan meistä ole täydellinen, eikä siihen liene tarvetta pyrkiäkään, vai? On vain hyväksyttävä myös toisten puutteet, vaikka itsellä englannin kielen taito olisikin lähes täydellinen. Täydellisellä kielitaidolla ei tulla vielä hyväksi poliitikoksi.

Lars Osterman kirjoitti...

Kysymys on siitä että täällä Suomessa tuskin voi järjestää tilaisuutta missä esiintyjä puhuu talous- ja pankkialan amerikanenglantia ilman että puhe tulkataan suomeksi.

Olen itse ollut tulkkaamassa mm Minä Olen messuilla ja vähän muuallakin.

Tietysti jos ilmoitetaan etukäteen ettei puhetta tulkata tilanne on aivan toinen - mutta se karsii pois suuren osan tulijoista.

Tätä mieltä ovat olleet kaikki ne joiden kanssa tästä on ollut puhetta.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Todella monet kulttuurikriittiset, sotakriittiset, muuten vain järkevät ja vasemmistolaiset sivut on ilmoitettu hyökkäyssivustoiksi ihan vain oikeistolaisten ihmisten ilmoituksissa ideologisen närkästyksen takia.

köpä kirjoitti...

Tämä on vähän ohi aiheesta, mutta...
"Kansan Vaaliliittoa" ollaan perustamassa.
Vaaliliiton teemoista kohta 11
kuuluu:
Nykyiset suuret puolueet ylläpitävät ja tukevat pankkien yksinvaltaa rahan luomisessa.

Mielestämme rahan luomisen oikeus pitää ottaa pois pankeilta ja siirtää julkisen vallan alaisuuteen.

Kansan vaaliliiton osoite on
http://vaaliliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=2:vaaliliiton-agendassa-yksiloeidaeaen-tarkemmin-puolueen-tavoitteet&catid=2:tiedotteet&Itemid=4

Lars Osterman kirjoitti...

Köpä,

Olen ollut mukana neuvottelemassa tuon "vaaliliiton" kanssa ja tuo kohta 11 on todellakin suurella vaivalla saatu sinne ohjelmaan.

Mutta - siellä vaaliliitossa jyllää liian kiireiset ja omavaltaiset tahot - joten on hyvin epätodennäköistä että Suomen Talousdemokratia lähtee mukaan tuohon.

Tässä erään aktivistin mielipide touhusta :


Koko homma on vielä ihan apposen levällään. Ei vain nimi, vaan säännöt eli vaaliliittouman luonne kaikkinensa, sekä poliittinen ohjelma ovat vielä neuvotteluvaiheessa, ohjelman osalta ei edes kunnolla aluillaan. Ei ole myöskään missään sovittu, että nimenomaan vaaliliitto.fi olisi tulevan liittouman nettiosoite ja sivusto.

Tällaisessa sanoisinko herkässä neuvotteluvaiheessa asioiden uutisointi helposti pilaa koko askareen. Ja jos, kuten facebook-huhut kertovat, ollaan jo huomenissa aloittelemassa kannatuskorttien keräämistä, voi sanoa, että hanke on jo tuhottu.

Hannu Kukkosen kommentit ovat hyvin kuvaavia. Hän ei sanallakaan viitannut kommentteihini sääntöpaperiin, ts. ei näyttäisi olevan minkäänlaista halua edes neuvotella vaaliliittouman luonteesta ja pelisäännöistä. Enpä ole nähnyt tällaista menoa sitten 70-luvun taistolaisvuosien, jolloin kyllä löytyi 'kansanjohtajia' vähän joka nurkalta. Kaikilla käsissä sama sapluuna made by sylttytehdas.

Minusta on selvää, ettemme lähde mukaan tällaiseen härdelliin.

Kannattaisi ehkä käyttää vapun aika mietiskelyyn siitä, onko olemassa edellytyksiä jatkaa runkoporukalla KA-IPU-TD-ZG liitännäistoimijoineen?

Tähänastinen keskusteluyhteys ainakin minulle kertoo sitä, että potentiaalia järjestyneeseen ja järjelliseen yhteistyöhön on olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

http://fifi.voima.fi/artikkeli/John-Perkins-kehitysmaiden-talouksien-ammattitappaja-katumap%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4/3445