keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Tunnin keskustelu kultakannasta ja muustakin

Varsin valistava keskustelu englanninkielentaitoisille. Haastateltava on Money Masters elokuvan tekijä Bill Still. Uusi elokuva "The Secret of Oz" käsittelee mm kultakantaa melko tyhjentävästi ja tästä syystä tämä tarkentava haastattelu.
Bill Still puhuu samalla monesta toisesta ajankohtaisesta asiasta. Suosittelen katsomista. Vaietut pankkisodat. Climategate. Ed Griffin.Valtionvelka pitäisi kieltää. Valtiot eivät saisi lainata ollenkaan. Miksei poliitikot puhu tästä. Miksei kauppakorkeakoulu käsittele tätä aihetta. North Dakota State Bank. Dubai. Sodankäynnin rahoitus. Todelliset työttömyysluvut ovat 20% USA:ssa. Joulumyynnin romahdus ja sen seuraukset. Kiinan toimet. Finanssikriisi loppuu saman tien kun valtiot uskaltavat uhmata pankkeja ja luoda omaa velatonta korotonta rahaa. Tämä "strive for economic democracy" eli talousdemokratia on 2000-luvun Uusi Ihmisoikeusliike.





















(yllä oleva videosyöttö on pelkkä kuva koska embed-toiminnon kanssa ongelmia,
klikkaa haastattelu käyntiin tästä)

Ennustan että tämä postaus saa kultakantauskovien haukkuja. Ennen kuin kirjoitat kritiikkiä osoita minulle että olet todellakin katsonut tämän postauksen tunnin videon. Ja kuten huomaat Bill Still katsoo olevansa samalla puolella "kultabugien" kanssa ja löykööt bugit hänen puolestaan kultansa kolikoiksi kunhan eivät yritä pakota kaikkia muitakin tähän. Bill Still perustelee varsin hyvin miksi kulta ei sovellu nopeasti kiertäväksi joustavaksi nykyaikaiseksi maksuvälineeksi.

Päivitys 14.12 : Uusin Bill Still Report 12. joulukuuta 2009



USA:n talouden väitetyt elpymisen merkit on yritetty tulkita uuden nousun aluksi - Bill Still epäilee itse taas että velkatilanne on luisumassa käsistä. Australialainen poliitikko varoittaa myös US-dollarin romahtamisen vaarasta. Benjamin Fulford, Japanissa vuorostaan ennustaa että tammikuussa tapahtuu.

Obama’s rule will end in January or February as part of desperate Fed gambit

....meetings due on January 6th and January 29th about settling gold futures contracts may well trigger the bankruptcy of the Federal Reserve Board and the Bank of England.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ennustan että tämä postaus saa kultakantauskovien haukkuja.

Luulen että haukkuja tulee todella vähän, koska moni "kultakantauskova" ei yksinkertaisesti pidä tätä blogia lukemisen arvoisena enää, koska se on kääntynyt niin paljon vasemmalle viimeisen vuoden aikana.

Toinen syy on tietysti se, että blogin pitäjä on kiristänyt linjaansa kommenttien julkaisussa.

Jää helposti sellainen mielikuva että moderaattori jättää julkaisematta etenkin sellaiset kommentit, joihin hän ei löydä vastausta ja kuittaa koko kommentin sanomalla tyyliin "X valehtelee".

Lars Osterman kirjoitti...

No se on sitten ihan hyvä koska en ole tässä vuosien mittään törmännyt kehenkään joka osaisi perustella kantansa uskottavasti siten ettei sieltä paistaisi läpi taustalla olevaa omaa ahneutta, voitontavoittelua ja kiihkolibertarismia.

Minä jätän itse asiassa hyvin hyvin harvoin jonkin kommentin julkaisematta - mutta tietenkin perustelut tyyppiin "Ed Griffin sanoo että.." tai "Murray Rothbard sanoo.." eivät ole kovin kovassa huudossa koska tiedän että moiset perustelut johdattelevat satunnaisia vierailijoita hakoteille. Odotan edellen että Griffin ottaa kantaa Eustace Mullinsin syytöksiin siitä että hän itse asiassa olisi plagioinut kirjansa The Creature From Jekyll Island - kokonaan Mullinsin kirjasta Secrets if the Federal Reserve. Olis myös kiva tietää miksi Ron Paul ei koskaan mainitse Mullinsia vaikka kaikki Federal Reserve tietous perustuu Mullinsin monivuotisiin tutkimuksiin Library of Congressissa.

Niin ja lisäksi en ota mainoksia tänne kommentteihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Mullinsin kirja The Sicrets of FED on hyvin mielenkiintoinen ja sen voi lukea netistä.
Omalla kohdallani koko suuri huijausnäytelmä avautui sen kautta ja aloin katsoa maailmaa kokonaan uusilla silmillä.
Kyllä tuo FED on uskomaton rikos ei vain USAn perustuslakia vaan koko maailmaa kohtaan. Ja W. Wilsonkin sen jälkikäteen myönsi ja katui syvästi kun allekirjoitti.
Ja ettei sitä saada nurin vaikka totuus tiedetään.
Ei se mahdu kallooni.
Mutta toivoa ei pidä heittää ja hitaasti paineet kasvavat kun ihmiset alkavat ymmärtää minkälaista härkätaistelua heidän kustannuksellaan nuo rotschildit warburgit käyvät.
Omaan maamme liittyen: mitään muuta kuin suurta huijauksen jatkamista ei kannata odottaa eliitiltä. Kansan kusetus on historian oleellisin juoni eikä se muutu ennenkuin ihmiset itse sen estävät. Heidän on kypsyttävä. Aika on hyvä nyt kun on myös paljon sivistyneitä, jotka eivät halua olla mukana eliitin kuorossa ja viilaamassa kansaa linssiin. He johdattavat kansan 'luvattuun maahan'.

Anonyymi kirjoitti...

Olis myös kiva tietää miksi Ron Paul ei koskaan mainitse Mullinsia vaikka kaikki Federal Reserve tietous perustuu Mullinsin monivuotisiin tutkimuksiin Library of Congressissa.

Suurin syy Mullinsin välttelyyn on siinä, että Mullins on yksinkertaisesti epäluotettava ja tunnettu siitä että hän tekee vailla näyttöä olevia outoja syytöksiä kaikkia vastustajiaan (mm. John Birch Society) vastaan.

Mutta itsekin olen aina ollut sitä mieltä että Griffin on saanut ainakin tutkimussuuntia Secrets of the Federal Reserve-kirjasta, joka on ehkä Mullinsin paras kirja (vaikka onkin paikoitellen epäluotettava).

Lars Osterman kirjoitti...

Vai on Eustace Mullinsin kirja Secrets of The Federal Reserve (kaikkea lukeneen?) anonyymin mielestä "epäluotettava".

Jospa ottaisit ensin selvää siitä miten tuo kirja on saanut alkunsa(1947-1952). Kenen avulla ja millä keinoin , missä ja koska. Voisit samalla tutkia sitä miksi jokainen painotalo USA:ssa torjui sen ja miksi siitä ehdittiin tehdä saksankielinen versio ja painaa Saksassa ennen kuin se vihdoin saatiin liikkeelle omakustanneena amerikassa.

Sitten voisit selvitellä sitä mitä lähteitä Griffin on käyttänyt - ja tulet toteamaan että Griffin selvästi on "valkopessyt" Mullinsin kirjan ja tehnyt siitä vääristelevän version (vuonna 1994) missä Rockefellereitä ja muita pankkiirisukuja ei yhtä selvästi paljasteta Federal Reserven taustahyötyjiksi. John Birch Society on myös Rockefellerien laitos.

Samainen arvostettu anonyymi kuvittelee ilmeisesti tietävänsä mikä on tai ei ole arvokasta tietoa Mullinsin monissa paljastuksissa. Kerroppa montako näistä olet lukenut. Arvaan ettet ensimmäistäkään.

Lista on pitkä

Anonyymi kirjoitti...

Vai on Eustace Mullinsin kirja Secrets of The Federal Reserve (kaikkea lukeneen?) anonyymin mielestä "epäluotettava".


Näkemykseni oli "paikoitellen epäluotettava", ja pohjautuu vailla lähteitä oleviin väitteisiin (mm. Woodrow Wilson antoi 100 miljoonaa bolshevikeille) ja keksittyihin lähteisiin (mm. pankkiiri Max Warburgin vuonna 1936 julkaistut muistelmat, joista ei löydy muualta mainintaa). Mutta noin pääsääntöisesti kirja on kuitenkin ihan mielenkiintoinen ja luotettava.

Samainen arvostettu anonyymi kuvittelee ilmeisesti tietävänsä mikä on tai ei ole arvokasta tietoa Mullinsin monissa paljastuksissa. Kerroppa montako näistä olet lukenut. Arvaan ettet ensimmäistäkään.

Olen lukenut Internetissä noin puolenkymmentä Mullinsin kirjaa ja kuunnellut kaiken äänimateriaalin, mitä olen miehestä saanut (lähinnä Mullinsin kanssa tehtyjä haastatteluja). Näinkin vähällä lukemisella syntyy kuva ainakin jossainmäärin epäluotettavasta miehestä, joka ei ole edes johdonmukainen väitteissään. Jos keksit järkevän selityksen alla olevalle John Birch Society-episodille, niin kerro minullekin.

Mullins:
"JBS was setup by Nelson Rockefeller.... Revilo Oliver was a good friend of mine and he was one of the founders of the JBS. He and I were sitting in his living room once and he told me that he knew Nelson Rockefeller ran the Birch Society because he had a revolving fund at Chase Manhattan Bank, and whenever Welch needed a quarter million dollars to meet the payroll, he'd go to CMB and withdraw the money."

Revilo Oliver oli John Birch Societyn perustajajäsen, joka erotettiin järjestöstä 1960-luvun lopulla juutalaisvastaisten näkemystensä takia. Oliver oli tietenkin vihainen JBS:lle ja kirjoitti myöhemmin tuosta episodista muistelmissaan avoimesti syyttäen JBS:ää yhdestä jos toisesta.

Outoa vain että Oliver ei mainitse sanaakaan mistään Rockefeller-kytkennästä. Miksei? Outoa että samoihin aikoihin Mullins soitteli JBSn lehteen ja vaati järjestön suosittelevan Mullinsin kirjoja American Opinion-lehdessään. Miksi olla tekemisissä järjestön kanssa, jonka uskoo olevan "setup by Nelson Rockefeller."?

Lars Osterman kirjoitti...

Tämä on aihe on ns off-topic enkä viitsi käyttää tähän kovin paljon aikaa. Ilmeisesti Mullins viittaa Presidentti Woodrow Wilsoniin koska bolshevikit saiva tukuttain vallankumousrahaa amerikasta juuri hänen päivystysvuorollaan. Ymmärtääkseni (100 milj USD 1917) nykyraha-arvossa 900-1000 miljoonaa dollaria lähetti Jacob Schiff joka oli J.P.Morganin pääjehu siihen aikaan. Schiff oli myös rahoittanut japanilaisten asehankintoja ennen hyökkäystä Venäjää vastaan 1904-05 sodassa.

Rahat vastaanotti mitä ilmeisimmin uutta puna-armeijaa kokoava Leiba Bronstein joka käytti ne pääosin asetilauksiin lännestä.

Mitä ilmeisimmin W.W. tiesi rahasiirrosta - siksi Mullins ehkä ilmaisi asian ikään kuin W.W. olisi hoitanut asian.

**

Lopuksi vielä lyhyt kommentti tuohon ensimmäiseen vihjailevaan kommenttiin.

"kääntynyt vasemmalle...."

Tämä on taas näitä suppeamielisiä hemmoja joilla ei ole tilaa päässään kuin kahdelle talousjärjestelmälle joita koetaan olevan toistensa vastakohtia. Talousdemokratia taas ei ole oikeistoa eikä vasemmistoa vaan ihan eri akselilla. Anonyymin kapitalismi(oikeisto) ja sosialismi (vasemmisto) ovat aikansa eläneitä politiikan väkinäisiä kahtiajakoperusteita.

Haastattelussa, joka on tämän postauksen pääaiheena mainitaan plutokratia = "pankkiirien harvainvalta" ja sen vastakohtana todellinen kansanvalta missä valtiot eivät lainaa rahaa pankeilta eivätkä koskaan näin ollen velkaannu kenellekään.
Perustulo kuuluu myös tähän - sekä valtiollinen pankki North Dakotan mallin mukaan.
Tätä todellista kansanvaltaa Ed Griffin ja monet muut kultaintoilijat ovat yrittäneet teilata joksikin oligarkiaksi - tuulesta temmatuilla teorioillaan joissa pankkiirien rahavaltaa ei lainkaan erikseen huomioida.

Talousdemokratia on aikanaan (1920-35)keksitty vastavoimaksi sekä finanssikapitalismi- plutokratiaa, että vastavoimaksi sosialismin politbyroo- plutokratiaa, vastaan. Eräs kolmas ja ihan oma järjestelmänsä siis.

Talousdemokratia ei ole itsessään vasemmistolaisuutta - vaikka modernit vasemmistolaiset kokevatkin sen mielenkiintoiseksi vaihtoehtoiseksi talousmalliksi.

Jokainen joka yrittää nähdä talousdemokratiassa jotain vasemmistolaisuutta avatkoon Karl Marxin Das Kapital-kirjan ja vertailkoon sitä Clifford Hugh Douglasin Social Credit-kirjan teoriaan. Talousdemokratia on myös hyvin kaukana tämän päivän sosiaalidemokratiasta mm siksi että ammattijärjestöjen ohjaama demarileiri ei halua mitään perustuloa mistään hinnasta.

Tämän myötä kaikki väitteet vasemmistolaisuudesta voidaan todeta olevan vailla pohjaa....ja lähinnä osoitus tietämättömyydestä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on aihe on ns off-topic enkä viitsi käyttää tähän kovin paljon aikaa.

Täysin samaa mieltä. Ajankäytön kannalta olisi todellakin järkevää, mikäli voisit kertoa minulle ja muille lukijoille, mitä meidän pitäisi ajatella mainitsemastani JBS-episodista.

Kun keksit järkevän perustelun Mullinsin toiminnalle, niin ehkä olen sitten vähemmän tietämätön ja suppeamielinen hemmo.

(Jacob Schiff oli muuten Kuhn, Loeb & Co:n eikä J.P. Morganin listoilla, kuten myös muutama Warburgkin)

Lars Osterman kirjoitti...

Outo heitto tuo kun kumpikin tiedämme että 99,9% blogin lukijoista ei ole koskaan edes kuullut jostain John Birch Societystä - ja epäilen että useimmat eivät voisi asiastä vähemmin välittääkään. Tiedät varmaan myös että Norman Dodd´in vaietut selvitykset osoittavat lisäksi että samalla finanssieliitillä oli langat käsissään molemmissa ns "kylmän sodan" äärileireissä, niin sosialismissa/kollektivismissa kuin JBS-äärilibertarismissa. (Huom. Dodd puhuu silloin jo Rockefellerien tavoitteesta "to create a world government run by the rich" - jotain mitä nyt 2009, epätoivoisesti yritetään toteuttaa Kööpenhaminassa - valheilla CO2-elämänkaasun väitetyllä haitallisuudella)

wiki:
´John Birch Society on yhdysvaltalainen vuonna 1958 perustettu antikommunistinen konservatiivijärjestö. Järjestö kannattaa yksilönvapautta, kevyttä hallintoa ja muita perinteisiä amerikkalaisia arvoja [1]. Järjestö on vanhakonservatiivinen ja siksi vastustaa uuskonservatiivien haukkamaista ulkopolitiikkaa [2][3]. Sen perusti makeistehtailija Robert H. Welch, Jr. eläkkeelle jäätyään. Järjestön nimen lähtökohtana toiminut John Birch oli kiinalaisten kommunistien 1945 tappama Yhdysvaltain armeijan tiedustelu-upseeri. Sheila Byrd piti järjestöä rasistisena, mutta järjestö kiisti

Mielestäni voit ihan itse yrittää arvailla mitä Eustace Mullins mahdollisesti tarkoitti tuolla sanomisellaan, jota olet itse mahdollisesti tulkinnut väärin. Minua tuo JBS ei erityisemmin kiinnosta.

Eustace Mullins on, ellen ihan väärin muista, 87-88 vuotta ja kärsii luonnollisesti erilaisista korkean iän tuomista vaikeuksista kommunikoida. Gnosticmedian, Jon Irvinin tekemä haastattelu voi hyvinkin olla Mullinsins viimeisiä julkisia esiintymisiä.
Minä en ole vastuussa sinun tulkinnoista Mullinsiin sanomisista. Totesin lähinnä että luotan enemmän Mullinsiin kuin Griffiniin ja odotan mielenkiinnolla Griffinin selityksiä Mullinsin syytöksiin koskien TCFJI-kirjan lähdeaineistoa ja plagiointia.
Griffinin uskottavuuden myötä kaatuu paljolti myös kultakantaintoilijoiden argumentit kullan väitetystä lyömättömyydestä vakaana toimivana valuuttana. Bill Stillin ohella, Stephen Zarlengan The Lost Science of Money on toisaalta jo puhkaissut Griffinin väitteet toinen toisensa perään.

Vihje: Gnosticmedian Jon Irwin haastattelee tällä viikolla Zarlengaa uudemman kerran.

Anonyymi kirjoitti...

99,9% blogin lukijoista ei ole koskaan edes kuullut jostain John Birch Societystä - ja epäilen että useimmat eivät voisi asiastä vähemmin välittääkään.

Olet oikeassa noin periaatteessa, pitää tunnustaa. Mutta huomioi että "heitossani" ei ollut kyse mistään yksittäisestä järjestöstä vaan seuraavista asioista:

a) Mullins väittää Revilo Oliverin kertoneen, että JBS sai rahaa suoraan Rockefellereilta. Oliver ei missään mainitse koko Rockefeller-episodia, vaikka sen esilletuomisesta olisi hänelle hyötyä JBSn maineen tuhoamisessa.

b) Mullins väitti yhtäaikaa JBSn olleen NWOn taskussa, mutta toisaalta yritti päästä järjestön suosioon. Miksi? Kateutta?

Anonyymi kirjoitti...

En katsonut koko videota(vielä), mutta tuossahan selitettiin hyvin kuinka "kultabugit" ja "talousdemokratian" kannattajat ovat samalla puolella.

Talousdemokratiassa kultaa(ja mitä tahansa muuta systeemiä) saa käyttää rahana. Joten jos kultabugit pelkäävät, että valtion liikkeelle laskema raha ei säilytä arvoaan, niin heillä on vapaus käyttää mitä tahansa muuta valuuttaa.

Lisäksi kummatkin haluavat eroon nykyjärjestelmästä ja velkayhteiskunnasta, joten eihän tässä pitäisi olla mitään ongelmaa?


Eräs asia vielä mietityttää minua. Jos esim. Suomi siirtyisi omaan valuuttaan ja irrottautuisi veloistaan, niin miten muut maat suhtautuisivat tähän? Miten kansainvälinen kauppa toimisi tällaisessa tilanteessa? Vai vaikuttaisiko tämä siihen?

Tomi Astikainen kirjoitti...

saatko ton Stillin haastatteluvideon silleen et se ei lähtis joka kerta automaattisesti pyörimään. Kiitos!

Lars Osterman kirjoitti...

Olen itse kironnut samaa kymmeniä kertoja. Mietin jopa että poistan sen ja laitan pelkän kuvan ja linkin lähdesivulle mistä sen voi katsella.

Jostain ihmeen syystä se vaan aina käynnistyy itsestään.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa järkevä ratkaisu maailman ongelmiin on valtioiden lakkauttaminen.