lauantai 26. joulukuuta 2009

Sixten Korkman on dinosaurus

Omalta kohdaltani joulun 2009 kohokohdat alkavat olla takanapäin. Joulusta riippumatta olen entiseen tapaan janonut uutisia ja uutta oleellista tietoa mistä tahansa aiheesta. Olen tietysti ollut korvat höröllä ja silmä tarkkana sekä aina välillä miettinyt mistä aiheesta seuraavaksi kirjoittaisin. Eräänlainen rajapyykki nimittäin ylittyy koska tämä postaus on blogipostaus nro 1001 - eli ollaan jo toisella tuhannella.
Oikeastaan on vain yksi asia joka omalta kohdaltani on ylittänyt ärsytyskynnyksen ja se oli kun erään aamuna satuin kuulemaan ETLA:n Sixten Korkmanin äänen Radio-Vegan aamu-uutisissa.
Haastattelu löytyi netistä, kuuntelin sen useita kertoja peräkkäin jotta saisin ydinasiat pysymään muistissa edes hetken. (ohjelma on ruotsiksi - pahoittelen)

Suomeksi sanottuna Sixten Korkman toteaa aluksi että olisi aiheellista ruveta keskustelemaan tulevien vuosien talouspolitiikasta. Julkinen velanotto kasvaa huolestuttavasti joten mistäpä muusta pitäisikään keskustella ellei julkisen talouden leikkauksista. Julkisen talouden rahoitus pitäisi Korkmanin mukaan nyt jotenkin saada kestävälle pohjalle [yllätys yllätys].

Talouskasvu pitäisi Korkmanin mukaan saada riittävän voimakkaaksi. Veronkorotuksista tulisi keskustella - mitä korotetaan mitä ei. Korkman toteaa että eri poliittiset ryhmät ovat luonnollisesti erimielisiä siitä mitä tulee korottaa - mutta keskustelun tulisi alkaa jo nyt niin että eduskuntavaalien jälkeinen hallitus voi tehdä budjetin joka vastaa annettuja vaalilupauksia.
Korkman toteaa myös että työurien pidentämisestä pitäisi puhua ja sopia jotta työssäolevien osuus pidetään mahdollisimman korkeana jne. Eli... samaa Korkmania kuten ennnekin.

Mielestäni olisi jo aika että joku vihjaisee Korkmanille muutamasta tosiasiasta....

1. Se että Suomen valtio nykykäytännön mukaan joutuu lainaamaan yksityispankeilta ja näin ollen velkaantuu on vain yhdenlaista suppeaa politiikkaa. Tähän kysymykseen voi myös suhtautua eri lailla. On siis olemassa muunlaista politiikkaa. Nimettäköön tämä toisenlainen politiikka vaikkapa talousdemokratiaksi. Talousdemokratia ratkaisee Korkmanin talouspolitiikan ongelmat yksinkertaisesti kieltämällä valtioita lainaamasta pankeilta. Valtion tulee joko lainata omalta julkiselta keskuspankiltaan - tai laskea liikkeelle rahaa ihan omin päin sopivissa määrin.
Näin valtio saa rahoituksensa turvattua ilman että yksityispankkiireilla on tässä minkäänlaista osaa tai arpaa. Tämä malli on täysin mahdollinen ja toteutuskelpoinen jos niin halutaan. Jos tämän toteuttaminen on jotenkin estetty poliittisin keinoin ne esteet voidaan myös purkaa poliittisin keinoin.

2. Talouskasvun perään huutaminen on jäänne vanhakantaisesta ajattelusta. Lisäksi taloutemme on kasvanut jo ihan riittävästi - itse asiassa taloutemme tulisi antaa supistua niin että luonnonvarojen käyttäminen tuotantoon saadaan kestävälle pohjalle. Koko läntinen maailma on samojen ongelmien edessä - ja Suomen kuten kaikkien muidenkin maiden on parempi tehdä tarvittavat taloutensa supistukset suunnitelmallisen hallitusti.

3. Työttömyys ei ole mikään todellinen ongelma. Ongelma on lähinnä se että taloutemme kansalaisten toimeentulo on kytketty täysin palkkatyötuloon. Näin ei tarvitse olla. Tämäkin on vain yhdenlaista suppeaa politiikkaa. Nykyisellään hyvinvointi siis vaatii täystyöllisyyttä jotta (rahan) ostovoiman jakelu palkkatyötulon välityksellä leviäisi kaikille kansalaisille. Tämä malli toimi ehkä vielä 1970-luvulla mutta on tullut tiensä päähän.
Talousdemokratian malli ratkaisee Korkmanin nimeämät ongelmat yksinkertaisella poliittisella päätöksellä siirtyä työtulosta perustuloon. Perustulon kautta jaettava ostovoima on vakaa ja ns suhdanteista riippumaton jakelukanava. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen mahdollistaa sen että jokainen joka haluaa saa tehdä työtä - mutta jokainen saa myös kunnolla vapaa-aikaa - todelliseen elämiseen.
Korkman haluaa lisäksi pitempiä työuria - talousdemokratia taas katsoo että palkkatyö ei ole enää velvollisuus eikä siis ole mitään syytä pakottaa ketään olemaan työpaikalla enää esim 55-vuotiaana. Jokaisella on silti oikeus elää, asua, syödä, pyrkiä toteuttamaan itseään ja olla mahdollisimman onnellinen.

4. Mitään veronkorotuksia ei tarvita. Työn ja kulutuksen verottaminen on yhdenlaista suppeaa politiikkaa. Valtio ja muu julkinen hallinto saa kyllä tarvittavat varansa muilla keinoin kuin pakkolunastamalla ne työtuloista, vaatimalla asumisesta kiinteistöveroa tai syömisestä arvonlisäveroa. Koko nykyinen järjestelmä voidaan minuna puolestani romuttaa. Näkisin että verotukseen on olemassa vain yksi todellinen peruste. Mikäli kävisi niin että rahamäärä taloudessa kasvaisi liian suureksi niin julkisen vallan tulee verotuksella kerätä pois mahdollinen ylimääräinen raha ja näin varmistaa että inflaatio pysyy mahdollisimman olemattomana ja rahan ostovoima mahdollisimman vakaana. Perustulojärjestelmä vaatii luonnollisesti sen että julkinen valta kerää ainakin osan rahasta takaisin - eli perustulon jatkuvaa suoritamista varten tarvittava rahamäärä tulee kiertää nopeasti, eikä saa kasvaa ellei siihen ole jokin hyvä syy.

Lopetan tähän koska on yömyöhä mutta vakuutan ja vannon että talousdemokratialla on paljon muitakin vihjeitä Sixten Korkmanille ja kaikille muillekin vanhakantaisesti ajatteleville poliittisille dinosauruksille.

Loppujen lopuksi totuus on se että Suomen väitetty talouskriisi ja valtion velkaantuminen ovat pelkkää politiikkaa - ja vain eräänlainen savuverho jonka takaa löytyy vapaaehtoinen poliittinen sopimus siirtää vaurautta kansalaisilta maailman pankkiireille. Tätä ei tarvitse sietää enää päiväkään. Ratkaisu on kuvattu yllä ja voidaan kiteyttää sanoihin: Vaihdetaan politiikkaa!

Jos tämä "talouspolitiikan vaihtaminen" jostain syystä ei luonnistu vanhoilta politiikan parroilta niin lienee parasta että - vaihdetaan riittävän suuri osa miehistöstä!

Voin melkein jo sieluni korvin kuulla miten vanhat parrat tuomitsevat talousdemokratian "mahdottomaksi", "sekopäiseksi", "vaaralliseksi" tai "utopiaksi".

Olkoon talousdemokratia näiden mielestä ihan mitä tahansa - tiedämme kuitenkin kaikki sen että mikäli talousdemokratian vaihtoehto selkeästi mainittaisiin äänestysvaihtoehtona nykymenolle, niin enemmistö jokaisen valtion kansalaisista valitsisi talousdemokratian nykytouhun tilalle. Dinosaurukset joutavat siis jo eläkkeelle. Kiitämme dinosauruksia tästä velkaperusteisen rahan aikakaudesta. Uusi aikakausi ilman dinosauruksia on alkamassa.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hyvä ja selkeä kirjoitus.
Ainoa missä en yhdy kirjoittajaan on lause "kiitämme dinosauruksia menneestä".
Emme kiitä koska he ovat aikaansaaneet liian paljon pahaa ja kiusanneet ihmisiä. Sellaisesta ei saa kiittää.
Ihmisten on nyt pakko herätä ja avat silmänsä. Meillä ei ole varaa pysyä sokeina ja antaa näiden 'dinojen' häärätä vastuuntunnottomasti ja oman itsekkyytensä riivaamina ja pilata elämäämme.
Heiltä on vietävä palli alta ja saatava tervehenkisemmät, koko laumasta huolta pitävät sekä ennenkaikkea elämää eikä rahaa arvostavat ihmiset heidän pallilleen.

Lars Osterman kirjoitti...

Niin..selvennän että tuo "kiitos" lähinnä on muodollisuus ja kohteliaisuus. Ekonomistien ammattikuntaa on aivopesty jo opiskeluajoista asti pitämään valtionvelkaa itsestäänselvyytenä.

Ei ole mitään näyttöä sille että ekonomistit kuten Korkman olisivat pahansuopia ihmiskunnan vihollisia - vaikka ovatkin kansainvälisten pankkirien parhaita ystäviä.

Varhaiseläke on sopiva keino siirtää nämä herrat sivuun vaikuttamasta päättäjiin ja päätöksentekoon.

Anonyymi kirjoitti...

OK Lars, noinhan se on...
Mutta minusta jo se, että antautuu tuollaisen opin tai ekonomian rengiksi, on osoitus pahuudesta.
Täytyyhän nyt Korkmanillakin olla senverran omaa ajattelukykyä, että tajuaa tuon ekonomian epäterveen ja pahan puolen. Ja ellei tajua, niin sitten se on vielä huolestuttavampi juttu. Silloinhan häntä voi pitää tyhmänäkin.
Minulle kuitenkin kaikki - alasta riippumatta - pahuuden vallassa olevat tai sen asiaa edistävät ovat saatanallisia dinosauruksia ja riippumatta siitä tiedostavatko itse pahuuttaan vai eivät.
Teot puhuvat ja kun ne kertovat pahuudesta (edistävät sen agendaa) niin silloin niiden takana oleva ihminenkin on pahuuden vallassa.

Lars Osterman kirjoitti...

Kaikkein paras ja nopein tie ulos tästä velkasotkusta olisi se että saataisiin muutama nimekäs ekonomisti talousdemokratian ajatusten taakse - eli julkisesti myöntämään että nykyinen järjestelmä "on hanurista"...

Tällainen ekonomistin lausunnot vakuuttaisi monet poliitikot ja saisi ehkä ne liikkeen taakse.

Anonyymi kirjoitti...

Re: Lars, viimeinen.
Totta. Luulisi tuon olevan yksinkertainen juttu.
On toki totta, että tietyn koulutuksen saaneet (aivopestyt tai 'miehistä parhaiden' kouluttamat) ekonimistitkin voivat olla vahvasti kiinni opeissaan tai pientä eliittiä palvelevissa harhaopeissaan eikä niistä ole helppo irtaantua jos ne on sisäistänyt ja varsinkin jos vielä itse on lähetenyt omien etujenkin takia palvelemaan väärää jumalaa -- kuten moni varmaan on.
Näinhän on muillakin aloilla. Esim. lääketieteessä, jota itse edustan, on ylemmissä portaissa paljon näitä lääketeollisuuden eliitin 'kouluttamia' ja indoktrinoimia, jotka palvelevat enemmän lääketeollisuuden kuin potilaan asiaa. Antti Heikkilän blogista voi lukea enemmän heistä.
Ehkä tietoa oleellisempaa on halu oppia uutta ja vaihtaa raidetta. Ja näitä raiteenvaihtajia on vähemmän koska se usein merkitsee myös sitä, että on itse luovuttava jostain ja siihen homma kaatuukin. Kyky ajatella kaikkien parasta ei nousekaan etusijalle.
Ajattelen pörssiä jossa pelimiehet syövät kansan rahoja. Pelimiehet eivät halua luopua eduistaan rikastua nukkuessaan vaan kaikin keinoin haluavat säilyttää nykyisen systeemin.
Luin mielenkiintoisen artikkelin GlobalResearch sivulta, jossa kyseenalaistettiin koko talouden Nobel. Se on humpuukia --- kuten näyttää olevan rauhankin.
Uudenlaisia ekonomisteja tarvittaisiin kehiin.

late@lampuri.fi kirjoitti...

Onneksi olkoon Lars tuhannen blogipostauksen rajapyykin ylityksestä ! Minä aloittelin tammikuussa ja sain aikaiseksi tänä vuonna vähän yli 40 kirjoitusta kuvien kera.

Lars Osterman kirjoitti...

Lääketeollisuudesta tuli mieleen..olethan katsonut Eustace Mullinsin ..Murder By Injection

http://www.whale.to/b/mullins_h.html

Ainakin minulle oli kovin yllättävää että koko nykyinen koululäketiede sai alkunsa vasta 1870-luvulla kun Rockefellerit lähtivät lääkealalle Rotshchildien rahoilla.

http://www.whale.to/a/mullinsbk_m.html

Videosyöttö siirtynyt tänne.

Anonyymi kirjoitti...

Tulis Pentti Kouri uskoon ja alakais sitten puhumaan totta.

TLe kirjoitti...

EU:n sopimukset kieltävät suosimasta kotimaista rahoitusta ja valtioita rahoittamasta itse itseään. Raha on lainattava käytännössä kansainvälisistä "liikepankeista". Pelkään pahoin, että talousdemokratian elintila on jo mennyt EU:n alttarille ja se on uhrattu kansainvälitymisen tuomalle vauraudelle.

Yhä uneksin kansanpankista, joka lainaisi Suomen valtiolle kilpailukykyisellä korolla rahaa. Jos tuhat henkeä sijoittaisi tonnin pääoman pankkiin, voisi kansanpankki lainata valtiolle miljardeja ja saada korkoina kymmeniä miljoonia vuodessa. Omistajat saisivat pääomansa takaisin kymmenkertaisesti joka vuosi ja sijoittaisivat voitot alkoon, autoon ja asuntoon lisäten valtion verotuloja ja parantaen kotimaista työllisyyttä.

Lars Osterman kirjoitti...

EU:n sopimukset on paljastettava. Ne ovat pankkien sanelemia ja silkkaa rahastusta. Ne ovat laitonta moraalitonta tulonsiirtoa kaikilta eurooppalaisilta näille pankeille.

Melkein jokainen EU-jäsenmaa on pahasti velkaantunut ja huomattavasti enemmän kuin luokan mallioppilas Suomi-veliponteva.

Jokaisen EU-jäsenmaan kansalaiset äänestäisivät tällaista lainakäytäntöä vastaan jos heiltä kysyttäisiin.

Kaikki mikä on sopimuksin allekirjoitettu voidaan myös purkaa. Mikäli kansalaiset tukevat talousdemokratiaa niin Suomeen saadaan ennen pitkää talousdemokratiaa suosiva hallitus ja enemmistö eduskuntaan. Ei ole olemassa mikään mikä pakottaisi meitä toimimaan vastoin järkeä ja maamme kansalaisten etuja. EU_n säännöt joiden myötä vaurautta siirretään pankkiireille on kaikkien EU-jäsenmaiden kansalaisten kannalta vastustettavaa politiikkaa.

Latvia, Kreikka ja Islanti tulevat mitä ilmeisimmin näyttämään meille kaikille mallia.

Anonyymi kirjoitti...

Latvia, Kreikka ja Islanti tulevat mitä ilmeisimmin näyttämään meille kaikille mallia.
---- voi kun nuo maat pian tekisivät sen.
Onko todella niin, ettei kansanpankkia saada perustettua ellei noita EU-kytkentöjä tai sääntöjä saada purettua?
Ja kuinka ne puretaan käytännössä?
Tarvitaanko siihen suurikin kansalaisten kannatus?
Jos nyt pistäisi liikkeelle hankkeen, joka tähtää kansanpankin perustamiseen niin onko sillä reaalisia mahdollisuuksia onnistua tai olla laillinen?

Lars Osterman kirjoitti...

Tuo ajatus - Kansanpankki on ihan oma asiansa - en usko että mitkään EU-säännöt kieltäisivät sen perustamisen. Se voidaan perustaa ihan laillisesti jos niin halutaan.
Helsingin kaupunkikin (ja mikä tahansa muukin kaupunki) voisi perustaa oman pankkinsa tai "talletuspankkinsa" kuten Floridassa kaavaillaan, mm varmistaakseen ettei menetä mitään miljoonatalletuksia jos pankkijärjestelmä romahtaa ja valtiohan takaa vain sen 50.000 euroa/tili. Helsinki vois myös North Dakotan (ja S-Ryhmän) tavoin lainata itselleen omasta pankistaan. Näin lainakorko menisi Helsingin omalle tilille.

Se mitä EU kieltää on se että Suomen Pankki, Suomen valtion keskuspankkina lainaisi valtionhallinolle ja muille julkisen hallinnon organiosaatioille. Tämä on se naurettava "sääntö" jota pitäisi korjata koska tässä nimenomaan tapahtuu valtavia tulonsiirtoja yksityispankeille. Valtio verottaa kansalaisia ja siirtää miljardeja korkoina ja lainalyhennyksinä ulkomaille yksityispankeille.

Tätä "sääntöä" tullaan vuorenvarmasti muutamaan melko pian...muuten moni maa irtaantuu eurosta...ja ehkä EU:stakin..ja nimenomaan tässä Kreikka on mielenkiintoisimmassa asemassa.

Ellen Brownin artikkeli:

EU/IMF Revolt: Greece, Iceland, Latvia May Lead the Way

Europe's small, debt-strapped countries could follow the lead of Argentina and simply walk away from their debts. That would shift the burden to the creditor countries, which could solve the problem merely by a change in accounting rules.

Total financial collapse, once a problem only for developing countries, has now come to Europe. The International Monetary Fund is imposing its "austerity measures" on the outer circle of the European Union, with Greece, Iceland and Latvia the hardest hit. But these are not your ordinary third world debtor supplicants. Historically, the Vikings of Iceland repeatedly repulsed British invaders; Latvian tribes repulsed even the Vikings; and the Greeks conquered the whole Persian empire. If anyone can stand up to the IMF, these stalwart European warriors can.

Anonyymi kirjoitti...

Kaippa huomasitte Sixten Korkmanin osallistuneen Bilderberg-kokoukseen? Ei siis mikään aivan turha mies vaan globaalin aristokratian jäsen.