torstai 17. joulukuuta 2009

Iltasanomat todistaa ristiriidan

Vesa oivalsi tilanteen, napsi alla olevan kuvan ja toteaa itse tilanteesta näin:

Oheinen kuvakaappaus kertoo kaiken tarpeellisen.
Ensin tehdään tutkimus ja sitten tehdään tulokset. Jos on kiire niin sen tutkimuksen voi myös jättää väliin. Tätä metodia ovat aiemmin menestyksellä käyttäneet myös mm. Yle, Helsingin Pravda ja MTV3.
Taannoin uutisissa illan pääaihe oli presidentin linnan avautuminen yleisölle. Samaan aikaan Kööpenhaminassa keskusteltiin teollisuusmaiden saattamisesta takaisin kivikauteen. Mikä tämän maailman ihmisiä vaivaa? Miksi ihmiset niin innokkaasti työntävät päänsä pensaaseen ja vakuuttelevat kaiken olevan hyvin? Mikä on saanut ihmiset taantumaan lampaan tasolle?























Eli jos tarvii vielä vääntää kaikki rautalangasta: Miten 19% suomalaisista voi olla "enemmistö"?

Väitän vielä että mikäli suomalaiset olisivat tietoisia kaikesta mikä tähän ilmastomuutos-huijausvyyhtiin liittyy tuo 19% olisi korkeintaan 9%.

Venäläisviranomaiset ovat tuoreessa ilmoituksessaan paljastaneet että East-Anglian Yliopisto on vääristellyt Venäjän datan ja mm jättäneet pois 60% kaikista mittaustuloksista saadakseen riittävän muhkeat luvut poliittisen agendansa ajamiseksi. Kuten Lord Monckton ja monet muut ovat todennet: Kööpenhaminansopimuksen allekirjoitus tarkoittaisi Suomessa paluuta iloiselle 1920-luvulle ja sitä että ilmastonmuutokseen vedoten vaaditaan kehitysmaiden lopettavan kehityksensä - eli ilmastopoliittista kansanmurhaa.

Daily Express: And in a recent poll of readers 98 per cent said they believed they were being conned over global warming.

Mikäli "globaali lämpeneminen" ihmistoiminnan väitettyjen hiilidioksiidipäästöjen johdosta olisi todellinen ongelma niin silloin ensimmäinen teko olisi sotatoimien lopettaminen tähän viitaten.

Global WARming: USA:n ja Naton nykyinen sotiminen tuottaa enemmän "päästöjä" kuin 139 valtiota maailmassa ja 60% kaikista Co2-päästöistä.
  • If the war were ranked as a country in terms of annual emissions, it would emit more CO2 each year than 139 of the world’s nations do, more than 60% of all countries on the planet.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Väärinkäsityksen välttämiseksi haluaisin kommentoida, että tuon englanninkielisen loppukaneetin prosenttiosuus viittaa siihen, että 139 maata on yli 60 % prosenttia kaikista maailman maista. USA:n sota ei siis yksinään tuota valtaosaa maailman päästöistä, mutta se tuottaa enemmän kuin moni yksittäinen maa.

Olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla hyvin monessa asiassa. Onko dojolaiset.com tuttu paikka? Siellä on muitakin samalla tavalla ajattelevia.

Hilda K. kirjoitti...

Valtavirtamedia on tekemässä nopeaa ja järjestelmällistä itsetuhoa. Suuren maailman lehdissä puhutaan aivan avoimesti siitä, edustaako media enää minkäänlaista valtavirtaa muiden kuin omasta mielestään. On veikattu, että median lopullinen romahdus aiheutuu jonkin yksittäisen tapahtuman silmiinpistävän surkeasta käsittelystä. Tapahtumasarja on ilmeisesti climategate, co2-verotus ja Kööpenhaminan kokous.
Teknisesti ottaen oheisessa Iltalehden uutisessa ovat asiat kohdallaan. Uutinen kertoo Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn tuloksen. Viereen on tavan mukaan sijoitettu IL:n oma kysely, joka, hupsista, fiksujen lukijoiden toimesta näyttää tasan vastakkaista tulosta Aamulehdestä saatuun.
Saattaisiko jopa olla, että lukijat ovat Aamulehden tuloksen IL:ssä sellaisenaan luettuaan nähneet ns. punaista ja ryhtyneet kilvan äänestämään IL:n omassa kyselyssä?

Lars Osterman kirjoitti...

Kysehän ei ole pelkästään USA:n sodasta, vaan sotiin osallistuu koko Nato ja lisäksi mm KFOR-joukot ja ties mitkä koalitiot siellä täällä Tchad, Irak, Gaza, Sudan, Etiopia, Somalia jne. Lisäksi entinen "Blackwater" eli nykyinen "Xe" ja monet muut yksityisarmeijat ovat tässä mukana. Suomalaisiakin lennätetään edes takaisin vartioimaan brittien oopiumviljelmiä Afganistaniin ettei talibanit pääsisi tuhoamaan sadon.
Lisää tähän sotateollisuuden merkitystä kaikkine tavarasiirtoineen tehtaineen päivineen.
Olisi kiva nähdä jonkun selvittävän kaiken tämän touhun merkitystä CO2-päästoihin(jotka tosin eivät ole oikeasti edes mitään päästöjä) ja suhteutettuna kaikkeen tarpeelliseen siviilitoimintaan.

Väitän että lopputulos voi olla hyvinkin se että koko globaalin sotapaketin merkitys on jopa suurempi kuin 60%.

Tästä jälkikirjoituksesta riippumatta niin ymmärsin kyllä mitä tarkoitit: tekstissä sanotaan 60% maista - ei 60% päästöistä.

Lopuksi: Mäkäli kaikki taloudellinen toiminta jota verottamalla ja joilla rahoitetaan sotavarustelua ja erimaiden armeijoja otetaan mukaan luku voi kasvaa aika hurjasti vielä....

Lars Osterman kirjoitti...

Hilda,

Jeps..mutta tiedämme kaikki että koko nykyinen hallitus ja muu salonkikelpoinen establishmentti Suomessa - joista suuri osa ovat vannoutuneita globalistiagendan juoksupoikia ja tyttöjä, haluavat kaikin keinoin osoittaa olevansa oikeassa - ja tämäkin taloustutkimuksen tutkimus lie tilattu osoittamaan juuri sitä mitä se osoitti. Muotoilemalla kysymyksen ja muokkaamalla otantaa tai sopivasti korjaamalla tuloksia tilaaja saa AINA sen minä tilaa tutkimuslaitokselta. Nämä tutkimuslaitokset ovat siis itse asiassa pahimman sortin prostituoituja ja niiden tuloksiin ei voi koskaan luottaa.

Samalla yli puolet väestöstä on kriittinen USA & UK akselilla. Miten siis brittien ja jenkkien piireissä muka oltaisiin kriittisempia ilmastonmuutokseen kuin mitä täällä jähmeässä junttilassa ollaan sitä sopii ihmetellä.

Chaos kirjoitti...

Lord Monckton haastatteli jotain greenpeace ihmistä ilmeisesti köpiksessä, ja sai se nainen vähän uutta tietoa uskonasiaansa. Prisonplanetissa vai oliko se nyt infowarsissa näkyy se video, kannattaa katsoa, hauskaa ja surkuhupaisaa yhtä aikaa.

Pasi J. Matilainen kirjoitti...

Suhtaudun itsekin kriittisesti tuohon tutkimukseen, mutta jotain rajaa nyt tulkinnoillakin... Iltalehtihän kirjoittaa Aamulehden tutkimuksesta, jossa tulos oli tosiaan se, että 70% väestöstä hyväksyy 200 euron ilmastolaskun. Tuo vieressä näkyvä nettikysely on eri kysely, joten eri tulos on ihan ymmärrettävä... Aamulehden kysely tosin oli nettikysely sekin ja vastausvaihtoehdot olivat vähintäänkin johdattelevia.

Hilda K. kirjoitti...

Lars,
jos vaihtaisit kommenttisi ensimmäisen mutta-sanan ja-sanaksi, voisin luottaa siihen, etten ole ilmaissut itseäni epäselvästi.
En nimittäin näe kommenttejamme toisiaan poissulkeviksi. Pikemminkin, puhumme samasta asiasta eri sanoin.

Anonyymi kirjoitti...

Kun olen yrittänyt selittää läheisilleni tätä ilmastohuijausta, niin kukaan ei ole uskonut...

Kuka taho hyötyy tästä huijauksesta ja kuinka paljon? Ilmeisesti tässä on taas kyse rahasta?

Pasi J. Matilainen kirjoitti...

Anonyymi, hyötyjiä ovat poliitikot, jotka ovat vallan ja kontrollin perässä (poliitikkoihin luen ns. ympäristöjärjestöt myös), sekä suuret öljy- ja energiayritykset, pankit ja muut suuret yritykset, jotka saavat lobattua itselleen etuja. Tätä yritin tuoda esille myös Ylen uutisissa viime viikolla.

Lars Osterman kirjoitti...

Tästä löytyy myös tietoa siitä kuka hyötyy ilmastomuutos-valheesta.

http://nwo.11syyskuu.net/

Tämän haastattelun lopussa on paras kooste siitä mikä paitsi raha motivoi niitä jotka yrittävät runnoa ilmastonmuutos-asialla maailmanhallitusta ja tuhansien miljardien päästöoikeuskauppaa.

http://www.youtube.com/watch?v=JBQYlIikLBM&feature=video_response

vesa kirjoitti...

Yle on käyttänyt vastaavaa tekniikkaa uutisoidessaa suomalaisten kokemuksia maahanmuuttajista. Kyselyn huonot tulokset muutettiin jossain vaiheessa ylen politiikkaan sopivammiksi. Lopputulos oli se että koko kansa oli miltei yhtämieltä siitä että kaikki on hyvin. Eli taloustutkimus on voinut todella tehdä tutkimuksen mutta tutkimuksen todellinen tulos voi olla muuta kun aamulehdessä uutisoitiin. Kuka tietää...

Lars Osterman kirjoitti...

hmm..Hilda eiköhän olla samaa mieltä.

*

Vielä tutkimustuloksista. Tiedän että tutkimuslaitokset ensin kokeilevat erilaisilla esitutkimuksilla millaisia "tutkimustuloksia" erilaiset tavat esittää kysymykset haastateltaville antavat.

Ja tietäähän jokainen meistä että koskaan ei järjestetä kansanäänestystä ellei ensin ole varmistettu että tulos tulee olemaan oikea. Jos näyttää ettei tulos olisi se tavoiteltava se tarkoittaa että tarvitaan vielä annos pari propagandaa. Sitten uusi testi..jos edelleen tulee väärä tulos niin taas annos propagandaa ja pikkuhiljaa kansa alkaa olla oikeaa mieltä - eli kansanäänestys voidaan siis suorittaa.

Suomen kohdalla tarvittiin se järjestetty pankkikriisi jotta meitä saatiin peloteltua EURO-pilttuuseen...ja toki kansanäänestys oikealla tuloksella kruunasi siirron.

Hilda K. kirjoitti...

The Corbett Reportissa on erinomainen uusi video. Lord Monckton kertoo selvin sanoin Köpiksen olevan riitoineen, delegaatioiden ulosmarsseineen, miekkareineen ja tulevine no-agreement lopputuloksineen ennalta päätettyä katuteatteria median mielenkiinnon säilyttämiseksi.
Nauhan kohdassa 4:39 hän sanoo myös "vuodettujen tietojen" olevan osa tätä "manufactured" näytelmää, jossa "temput uhkaavat jo loppua".
Todelliset päätökset on tehty aikaisemmin muualla.
Kerrassaan surullista on kuulla, että poliittinen loppulauselma, joka pullautetaan tiedotusvälineille yhdennellätoista hetkellä aamuyöllä verestävin silmin solmiot korvan ympärillä, sisältää päätökset järkyttävän kalliin ja monimutkaisen byrokratian voimaansaattamiseksi kaikkialla.
Tämän byrokratian hyväksyttäminen ja rakentaminen oli kokouksen perimmäinen tavoite, eivätkä siitä lehdet kirjoita.
Tämänhän olemme jo tienneet. Tuskallista silti on se kuulla.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän nyt kuitekin sotien lopettamiselle ole paljon muitakin syitä ollut niin kauan kuin niitä on käytykin. Tuskin ne ilmastonmuutoksella ainakaan vähentyvät. Oli se sitten seurausta mistä hyvänsä.
Mutta jos teorisoida haluaa niin voisi vaikka keskittyä ahneuteen. Sellaisen voisi vaikka julistaa sairaudeksi, ja alkaa sitä lääkitsemään.

Lars Osterman kirjoitti...

Jos olisit viitsinyt lukea artikkelin alun edes olisit huomannut mistä oli kyse.

Ja kyse oli siitä että kaikki ne sopimukset mitä Köpiksessä on pöydällä vesittyvät monikertaisesti pelkästään USA:n sotien CO2-päästöjen vuoksi. Eli kaikki on todella tekopyhää ja kaiken läpi paistaa pelkkä tekosyy kiristää ja rahastaa meitä maailman kansalaisia samalla kun keinotekoisin verukkein meille myydään ilmastonmuutos jonakin syynä johon vedoten meidän on pakko hyväksyä satojen eurojen lisälasku joka kulkeutuu finanssieliitin pohjattomiin taskuihin. Mokoma elitti voi luoda itse rahaa niin paljon kuin haluaa. Tässä on nyt kyse paljon suuremmasta asiasta. Ja kaikki argumentit kaatuvat kun niiden vaikutus verrataan jenkkien sotimisen päästöihin.

Anonyymi kirjoitti...

Miten silloin kun pohjanmaa oli vielä meren pohjaa ja ennen kaikkea ketä silloin syytettiin veden nousemisesta? Ei varmasti silloin kukaan puhunut, että se saamarin hiilidioksidi on kaiken pahan alku..:) Wikipediassa pisti silmään eräs kappale minkä luin pohjanmaasta:

Toistaiseksi ei tiedetä, vallitseeko Pohjanmaalla selkeä asutusjatkuvuus rautakaudelta keskiaikaan vai ei. Rautakauden loppuvaiheeseen ajoittuvien arkeologisten löytöjen määrä on toistaiseksi niukka. Siksi monet tutkijat ovat arvelleet, että Pohjanmaa autioitui 800-luvulla, muuttui eräalueeksi ja sai uuden asutuksen vasta 1000- ja 1100-luvuilta lähtien.

Olisiko myös tuon 200-300 vuoden aikana jäätiköt sulaneet ja nostanut veden pintaa? Silloin tuo nykyinen huijaus olisi vähintäänkin läpinäkyvä.

Mutta kun en ole mikään historian tutkija niin en sitten tiedä.

Oma mielipide vain on se, että ilmasto saattaa muuttua, mutta ihminen ei siihen vaikuta suuntaan eikä toiseen.

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä jämäkkä tietopaketti todellisesta ilmastonmuutoksesta.

http://pimpinturtle.com/2009/12/14/web-bot-update-cliff-high-on-rbn-december-13-2009.aspx

...pole shift, 98% death rate.

Hilda K. kirjoitti...

Kauppalehti.fi:n keskustelussa on outo teksti. Se on saanut merkillisen paljon tilaa ja näkyvän paikan keskustelupalstalla. Teksti vaikuttaa hioutuneen sanankäyttäjän tekemältä itseään kömpelömmin asioita ymmärtäville. Lopussa runsaasti linkkejä ja pyyntö levittää tekstiä.
Pitkähkö teksti kertoo Köpenhaminan kokouksen salaisesta agendasta otsikolla:
Ilmastosopimus olisi Suomen tuho.
Tekijänä "johnharvard" 16.12.2009.
Toinen uutinen (us.fi:ssä) on Ylellä teetetty kysely, jossa Tarja Halosen suosio on yhtäkkiä kaikkien puolueiden kannattajien joukossa yli 70 prosentin luokkaa.
Kansan rakastama vahva presidentti matkustaa viikonloppuna Suomen arvovaltaisimpana edustajana kokoukseen, jossa sitoudutaan mitä traagisimpaan sopimukseen.
Sikäli, kun Lord Moncktonia, "johnharvardia" ja lukuisia muita lähteitä on uskominen, sopimusta kadutaan heti, kun sen kohtuuton sisältö alkaa valjeta kadunmiehelle. Eikä sopimuksesta pääse irti.
Jos Suomi allekirjoittaa päätöslauselman, protokollaan varmaankin kuuluu, että sen tekee koko kansan tuen taakseen juuri saanut presidentti ensimmäisenä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska yhtäläisyys näissä päättäjien termeissä. Vuoden 2001 jälkeen lanseerattiin terrorismin vastainen sota ja nyt ilmastonmuutoksen vastainen taistelu..:) Mitähän vastaan seuraavaksi taistellaan? Vain mielikuvitus on rajana..:)

Anonyymi kirjoitti...

Alien invaasio a'la project Bluebeam?

Lars Osterman kirjoitti...

Googlaa "Projekti Bluebeam" tai "project bluebeam" niin löytyy vaikka mitä.

Ristikkäitten lasersäteiden avulla tuotettu kolmiulotteinen kuva taivaalle jolla esitetään "Kristuksen Paluu" teknologian keinoin ja saadaan katolaisten maiden massat mobilisoitua..(kaikki on tietysti osa sotastrategiaa)

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä tuorein Bluebeam aiheeseen liittyvä juttu Norjasta.

norway spiral

Varoitan - juttu on aika mehukas.

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä linkki Antti Heikilän asialliseen kirjoitukseen:

Paskajournalismia

Poiminta:


Suomen rokote on roskaa. Se on kielletty USA:ssa. Ihmisten lähettämissä palautteissa on erikoinen piirre. Joillakin alueilla on paljon sivuvaikutuksia rokotteesta, kun taas toisilla ei. Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on eri aine tai aineet. Suomea nähtävästi käytetään testialueena, etenkin kun tsuhna on kiltti ja uskoo viranomaisiin. Muualla porukka on pannut vastaan. Suomessa ihmiset osallistuvat mielellään näihin valkotakkien rottakokeisiin. Mielestäni asia tulisi selvittää ulkopuolisen toimesta. Miksi ei RP tutki? Tässä on selvästi sellaisia kytkentöjä mistä normaalisti joutuu istumaan. Vai onko niin salaisesta toiminnasta kysymys, että nykyinen poikkeustila sallitaan?

Näitä kokeita on tehty mm. Puolan asunnottomilla, ja birttilehtien mukaan moni on kuollut noihin kokeisiin. Ihan kolmannen valtakunnan touhua. Silloinkin sanottiin että protestoijat ovat höyniä ja heille naurettiin. Eihän viranomaiset sellaista voi tehdä. Göbbels sanoikin, että mitä karkeampi vale, sitä paremmin ihmiset uskovat.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelisin pysymään asiassa; kaikki project blue beamit, harpit ja norway spiralit ovat pelkkää spekulaatiota.

Anonyymi kirjoitti...

Aina on näitä hitmanneja tai usanisteja, jotka sitkeästi yrittävät puolustaa imperialismia ja riistoa eivätkä suostu asettumaan inhimillisyyden raameihin.
Tämänkin kommenttisarjan avaaja kuuluu heihin: kova tarve puolustaa mutta onneksi Lasse vastaa hyvin.
Oli mielenkiintoista lukea kommentteja.
Jäin pohtimaan miten nämä asiat saisi kaikkien tietoon kun media on niin toivottoman korruptoitunut ja huijaa koko ajan.
Miten saada ihmiset tajuamaan, että heitä koko ajan huijataan. Se on ydinkysymys. Ja kun tuo asia oivalletaan, niin suhtautuminen viestintään muuttuu. Ehkä tyyliin 'siinähän hörisette...' mutta minä en luota teihin pätkän vertaa...