maanantai 7. joulukuuta 2009

Ajatuksia "muutoksen" saavuttamisesta kansanäänestyksellä

Valtakunnassa kaikki ei ole hyvin. Moni nykytilanteeseen tyytymätön pitää kansanäänestystä ratkaisuna. Tällaisen toteuttaminen on jo itsessään vaikeata. Mielipidetutkimuksilla tiedetään lisäksi useimmin jo etukäteen miten kansanäänestys päättyy. Suomen hallitus suhtautuisi tietysti kriittisesti kaikenlaisiin kansanäänestyksiin jotka eivät vahvistaisi hallitksen omaa linjaa. Tästä syystä jo edes kansanäänestyksen toteuttaminen on tavallaan estetty koska hallitus päättää tästä. Sivuutetaan kuitenkin toistaisesti tätä ongelmaa, sillä matka muutokseen on muutenkin pitkä ja hankala.

Mielestäni varsinainen ongelma on loppujen lopuksi se että ihmiset eivät näytä välittävän. Ihmiset eivätkä jaksa, eivätkä viitsi ottaa selvää paljon mistään asiasta - antavat mielummin kaiken olla niin kuin on. Antavat Vanhasen jatkaa. Voisiko sanoa että laiskuus on institutionalistunut niin kuin Sampo Terho toteaa kuvassa alla?

Kansanäänestyksissä käy lisäksi yleensä aina niin että enemmistö ihmisistä mielummin antavat "asioiden olla niin kuin ne ovat" - sen sijaan että äänestäisivät muutoksen puolesta.

Suomalaiset taitavat olla varsin konservatiivisiä. Tämä tarkoittaa selkokielellä että eletään eräänlaisessa muutosvastarintailmastossa, missä kaikki muutokset ovat vaarallisia. Muutos koetaan aina riskiksi koska ei tiedetä mitä se tuo mukanaan.

Muutos takaisin joksikin "itsenäiseksi Suomeksi" on siis samanlainen riski. On helpompaa antaa asioiden olla niin kuin ne ovat.

Tästä syystä uskon kansanäänestyksen - ainakin jos se toteutettaisiin tänään ja ihmisten nykytietämyksellä - johtavan siihen että eurofiilit voittaisivat meidät eurokriittiset.
Veikkaisin että stubbilaiset voittaisivat tänään luvuin 60% - 40%. Lisäksi - äänestysprosentti olisi mitä ilmeisimmin alhainen(60-65%) koska monet eivät todellakaan välitä - kunhan pääsevät katsomaan jääkiekko-ottelun viikossa.

Tämä, ehkä negatiivissävyinen järkeilyni yllä, ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö uskoisi muutoksen voimaan- tai siihen etteikö kansanäänestys joskus voisi auttaa meitä irtaantumaan organisaatiosta, josta näyttää tulevan jonkinlainen Euroopan Uusi Neuvostoliitto.

Ratkaiseva tekijä on oikea informaatio. Kansalaisten tulisi saada tietoa nykyisen eurotilanteen ongelmista sekä tätä oikeaa ja totuudenmukaista tietoa näkyvästi ja uskottavasti. (joku tosin sanoi että kaikki tiedotus on jo muotoilunsa vuoksi aina poliittista - eli kantaa ottavaa...)

Onnistunut tiedotuskampanja joka paljastaa sen mihin on jouduttu, mihin sokeasti euroinnokkaat poliitikot ovat meidät mukaan sotkeneet. Tämä vaihe on elintärkeä - ilman tätä tietoiskua on turha lähteä vaatimaan äänestystä. Tieto on valtaa - ja tieto antaa voimaa.

Ja sanomattakin lie selvää että tiedotuskampanja maksaa paljon. EU-kriittisten tahojen resurssipula on siis se varsinainen ydinongelma.

EU:n resurssiylivoima on aika mahdoton päihittää. Tästä syystä irlantilaiset EI-Lisabonille-kriittiset jäivät EU:n ylivoimaisen resurssijyrän alle Dublinissa 10:1
Irlannissa todettiin että monessa kaupungissa lähes jokaisessa tolpassa oli Brysselin rahoittamat julisteet joissa kehotettiin äänestämään Lissaboninsopimuksen puolesta. Irlannissa todettiin myös että ulkopuolisen tahon (EU:n) rahoitus ja selvä sekaantuminen jäsenmaan sisäiseen kansanäänestykseen oli Irlannin perustuslain vastaista.

Tämä resurssivaje on siis aikamoinen pähkinä meille muutosta havitteleville. Eli - ensin pitää olla taloudelliset resurssit - sitten niiden avulla tiedotetaan kovaa ja näkyvästi - ja vasta sitten se kansanäänestys.

Tiedotuskampanjan avulla EU-kriittisten määrää pitäisi saada kasvamaan ainakin 12%. Uskon että tämä onnistuisi jos onnistuisimme osoittamaan että EU-Suomi ei voi toteuttaa kansalaisilleen järkevää talouspolitiikkaa vaan että pähkähullun velkarahatalouden jatkuminen on EU:n ensimmäisiä jäsenehtoja.
Velkatalouden jatkuminen nykyisellään on järjenvastaista pysyvää pankkitukea ja yhä useampi meistä alkaa huomata tämän. Eilisessä hesarissa D-osan kakkossivun alareunassa oli viiden julkkiksen ajatuksia siitä "kuinka kusessa me ollaan". Ensimmäinen niistä oli Sampo Terho, joka aloitti näin:
Kusessa olemme korvia myöten - silloin ei enää uskalla suutakaan paljon aukoa. Finanssikriisi on liemessämme vain pieni lisäaromi. Yhteiskuntajärjestelmämme on ollut viallinen jo pitkään ja pyörii kaikkialla länsimaissa velaksi. Myös henkisesti olemme tuuliajolla, etsimme mukavia valheita välttääksemme ikäviä totuuksia. Hyvinvointivaltio pehmeine arvoineen on paradoksaalisesti tehnyt ihmisistä kovempia kuin koskaan. Yhteiskuntasopimus on hautautunut ahneuden alle.
Kusesta pääsemme tunnustamalla tosiasiat ja toimimalla rohkeasti niiden pohjalta....
























Toivottavasti joku HS-lukija sai tästä jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Ihan kaikki hyödyllinen tiedotus ei sentään näy olevan maksullista. Lisää tällaista.

Uskon että EU:n niskaotteessa olevan Velka-Suomen tilanne pahenee tästä vielä huomattavasti ja että olemme kypsiä kansanäänestykseen jäsenyyden jatkumisesta viimeistään parin vuoden päästä.
Brysselin hämähäkki ei kuitenkaan lepää vaan levittää integraatioseittinsä keskuuteemme yhä voimallisemmin. Pahinta kaikessa on vielä se että tätä integraatiseittiä levittää keskuudessamme vapaasti liikkuvat euroagentit. Uhka on siis muuriemme sisällä.
Intregraatiovirusta levitetään lisäksi verovaroin kun taas kriittiset äänet joutuvat rahoittamaan tiedotustaan keräämällä kolehtia köyhien keskuudessa. Resurssien epätasapaino on siis silmiinpistävä.

*

Jälkikirjoitus

Ymmärrän tietysti sen että valtioiden ja kansalaisten velkaantuminen, uusköyhyys, perustulon puute, talouskasvun riesa, määräysvallan siirtyminen pois kotoa (Brysseliin, Washingtoniin, YK:n turvaneustoon jne) ovat kaikki maailmanlaajuisia ongelmia jotka siis koskevat myös kaikkia muita EU-maita eikä pelkästään Suomea.

Tiedän myös sen että teoriassa EU voisi ratkaista y.m ongelmat kerralla peräti 27 jäsenmaan kohdalla sallimalla jäsenmaakohtaisen velkojen täydellisen poiskirjaamisen, velattoman keskuspankkirahoituksen, perustulon ja muokkamalla talousjärjestelmää irti talouskasvun kestämättömästä doktriinista.
Taidamme kuitenkin kaikki ymmärtää että tällaista emme tulisi koskaan näkemään koska EU on finanssieliitin oma valtarakennelma joka lähinnä lopullisesti pyrkii sinetöimään nykyisen statuksemme finanssieliitin talousorjina.
Ongelmat ovat silti siis yhteiset ja ratkaistavissa yhteisesti - ainakin teoriassa. EU-laiva on kuitenkin valtava 500 miljonan ihmisen mörkö joka kielellisesti ja kulttuurisesti on liian heterogeeninen ja mahdoton kenenkään hallita.

Näistä syystä en näe muuta tietä kuin keskittää talousdemokraattiset uudistustoimet Suomeen suomalaisten parhaaksi. Tiedän että monessa jäsenmaassa touhutaan ihan samaa omissa pieneissä piireissä.
Tämä jälkikirjoitus lähinnä kommenttina niille jotka edelleen elävät siinä uskossa että meidän tulisi luottaa eurokraatteihin ja olla yrittämättä irtiottoa protektionistisista, itsekkäistä syistä.

9 kommenttia:

Markku kirjoitti...

Ihmisiä tulee heräämään joka päivä yhä lisää näihin ongelmiin, jotka koskevat meidän kaikkien elämää.

Eliitti on asettanut omat "agenttinsa" keräämään näitä herännäisiä takaisin ruotuun tai sitten muodostetaan ryhmittymiä eliitin agendaa vastaan. Näitä ryhmiä on sitten ohjailtavissa ihan samallalailla kuin nytkin ohjaillaan ihmisiä. Näytetään kuinka ne meitä huijaa, mutta ei kerrota mikä olisi parempi tapa hoitaa yhteisiä asioita.

Ongelma on iso ja haaste on valtava. Minusta vain tuntuu, että tätä ongelmaa ei ratkaista vanhoilla keinoilla.

Vallankumousta monet yhyttävät. Vaihtaisimme johtajat toisiin, mutta jäisikö sama vanha järjestelmä?

Syntyisikö täydellinen kaaos, kun ei olisi mitään suunnitelmaa olemassa ennen vallankumousta. Tässä kohdassa tulee mieleen se, että kuka siellä pyramidin huipulla oikein on. Kaappaisiko hän taas vallan uudestaan tässä sekavassa tilanteessa.

Onko ihmiskunta valmis siihen, että pystyisimme luomaan uuden järjestelmän joka ei perustu pyramidiin? Valta valuu ylhäältä alas ja kansalta välillä kysytään kuka siellä väliportaassa istuu. Ylhäällä oleva todellinen valta ei vaihdu vain koskaan.

Uudessa järjestelmässä olisi vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia kaikilla. Meillä ihmisillä. Yhteisöllisyyttähän ihmiset kaipaavat.

Talousdemokratiassa on se hyvä puoli, että se ei vain osoita sormella mikä on väärin. Se myös kertoo miten asiat voitaisiin tehdä oikeasti paremmin.

Pitää olla suunnitelma, jossa on iso tavoite. Sen suunnitelman kun jakaa pieniin osiin niin jossain vaiheessa voidaan saavuttaa se iso tavoite. Suunnitelma pitää luoda ihmisten kesken. Kaiken pitää olla avointa ja kaikkien pitää saada osallistua. Mitään neuvotteluita suljettujen ovien takana ei voi olla. Se on vanhaa järjestelmää. Tarvitaan uusi tapa hoitaa asioita.

Anonyymi kirjoitti...

Eliitin agenttien lisäksi meillä alkaa olla pikku hiljaa vastassamme poliisikontrolli, jolla vaiennetaan nopeasti ja tehokkaasti soraäänet:

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa mielenosoittajia vastaan on säädetty erikoislaki, joka oikeuttaa poliisin ottamaan mielenosoitukseen osallistuvan tai sitä seuraavan kiinni. Tätä varten on rakennettu metallihäkkejä, joihin vastaanhangoittelijan saa pidättää vuorokaudeksi. Tämän jälkeen on mahdollista pistää mielenosoittaja vankilaan 40 vuorokaudeksi.

Tämä tuli aamun tv-uutisissa.

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä ne sellit näkyvät. Huomasin itsekin että ihmeen nopeasti oli tehty tällainen poikkeuslaki.

Tässä kuva:

http://www.nytimes.com/2009/12/07/science/earth/07security.html?_r=2&hp

Anonyymi kirjoitti...

No mutta lyödään eliitti niiden omalla aseella - siis pyramidilla. Kaikki ovat varmaan huomanneet että ns. pyramidipelit ja ketjukirjeet pyyhkäisevät maan yli muutamassa kuukaudessa. Tehdään nettisivu missä on pähkinänkuoressa selitetty nykyisen järjestelmän epäkohdat syyllistämättä ketään, ja viittamatta mihinkään salaliittoon. Se estäisi myös salaliittoteoreetikko- ja hörhökortin käytön eliitin suunnalta. Ilmoitetaan vain tosiasiat mustaa valkoisella, ja annetaan ihmisten vetää omat johtopäätökset käyttämällä omia aivoja. Sillon kun ihminen tekee itse sen "ahaa-oivalluksen" niin ihminen ottaa myös helpommin nämä asiat vastaan, ja hylkimisreaktio jää ehkä tulematta. Sähköpostiin laitettava viesti tulee olla lyhyt ja ytimekäs, joka herättää mielenkiinnon ja saa ihmisen käymään nettisivuilla. Niiden levitykseen saa sitten osallistua kaikki ketkä löytävät itselleen jotain hyödyllistä tai uutta tietoa. Mainosviesti pitäisi mahtua myös a4 kokoiselle paperille mitä mustavalkoisena jokainen halukas saisi printata ja levittää postiluukkuihin. Niin voidaan kaikki osallistua ympäri suomen pienillä panoksilla ison asian puolesta ja pyytää ihmiset mukaan keskusteluun uuden yhteiskuntajärjestelmän mallin luomiseksi. Terveisin Guido M

Anonyymi kirjoitti...

Masentava tilanne. Mutta toivoa ei saa kadottaa koska ilman sitä ei ole mitään.
Meidän on hoidettava itse oman maamme asia ja muut maat omansa.
EU ei tee asioille mitään, se on selvä. Vain tiukentaa otettaan. Siksi siitä vapautuminen on ensimmäinen askel.
Jos se ei onnistu niin muutakaan ei ole tehtävissä. Ellei kansa herää niin kukaan ei voi mitään. Kansan itsemurhaa ei voi kukaan estää eikä toisaalta kannettu vesi pysy kaivossa. Täytyy jokaisen itse havahtua.
Ehkä se merkitsee, että kurjuuden on lisäännyttävä niin laajalle, että se koskettaa.
Eliitti ei tee mitään radikaalia, miettii vain strategioita miten turvaa etunsa. Valitettavasti maailmassa on nyt tilanne, jossa ihmisen alkukantaiset puolet jylläävät ja sivistys jää jalkoihin.
Itse panen toivoni USA:n hajoamiseen tai mahdolliseen sisällissotaan siellä. Se laukaisee muutosaallon koko Eurooppaan ja silloin EU voi hajota.
Voimme toki yrittää irtaantua siitä etuajassa mutta se ei onnistu ellei kansan kollektiivinen tajunta laajene huomattavasti. Siihen taas tarvitaan tietoa tosiasioista ja vastaanottavaista mieltä.
Tietoa kannattaa jakaa ja tämä blogi on hyvä tiedonlähde. Vastaanottavainen mieli onkin vaikeampi asia ja vaatii sisäistä kypsymistä sekä sirkushuveista irtaantumista.
Kansanäänestyksiä ei ole hyvä järjestää ellei ole ihmisiä, jotka tietävät miksi ja minkä puolesta äänestää. Ne menevät harakoille.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen, että olisiko tuota tiedon jakamista ajatellen mahdollista saada joku lehti, joka ilmestyisi alkuun vaikkapa kerran kuukaudessa. Siinä olisi tietoa nimenomaan juuri näistä rahamaailman uudistushankkeista ja sitä jaettaisiin esim. kirjastoille.
Olisiko kallis hanke?

Tomi Astikainen kirjoitti...

Pari pointtia:

Yli puolet maailman väestöstä on alle 30-vuotiaita. (Länsimaisilla) nuorilla (stereotyyppisesti ja idealistisesti ajateltuna) on kova tahto pelastaa maailma, korkea koulutus, hyvä teknologinen osaaminen sekä ymmärrys maailmasta yhtenä suurena perheenä. (gen-we.com)

Freeconomy-liike alkaa nostaa päätään eri muodoissa. Radikaalein lienee tämä: http://www.justfortheloveofit.org/philosofree

Mitäpä jos me nuoret vaan kieltäydymme käyttämästä rahaa tietystä päivästä lähtien ja pidämme huolen siitä, että pystymme auttamaan toisiamme väistämättömän transitiokriisin yli?

Kyllä tähän saataisiin ainakin joku 100 000 ihmistä mukaan ympäri maailmaa, mutta onko se riittävästi? Suomen mittakaavassa tuskin tuhattakaan... Mutta ehkäpä siihen ei tarvittaisi aluksi kuin 100 hippiä ja kasvimaa.

Jiri Keronen kirjoitti...

"Mitäpä jos me nuoret vaan kieltäydymme käyttämästä rahaa tietystä päivästä lähtien ja pidämme huolen siitä, että pystymme auttamaan toisiamme väistämättömän transitiokriisin yli?"

Mielestäni tuo on hyvä idea. Ensimmäinen askel tuota kohti on oman kulutuksensa minimointi. Itse pyrin käyttämään mahdollisimman vähän rahaa, ja kaveripiirissä pyritään hoitamaan kaikki asiat ennemmin vaihtokaupalla ja vastapalveluksilla kuin siirtelemällä massia toiselta toiselle. Vaikka nykyinen rahajärjestelmä olisikin hyvä, on kulutuksen minimointi perusteltua muun muassa ekologiselta kannalta.

SamassaVeneessä kirjoitti...

EUn hajoamisesta ei kannata kantaa huolta. Se on systeemi, joka on rakennettu hyviä aikoja silmällä pitäen. Riippumatta median virallisista kehuista, ensi vuoden talousromahdus tulee pistämään sellaisen dominovyöryn liikkeelle (Itä-Euroopan lainoitusten haihtuminen - 1200Mrd € myönnetty olevan vaarassa; asuntokuplat UK, Irlanti, Espanja; valtioiden vararikot: Kreikka, Itävalta, UK, Irlanti noin alkajaisiksi), että sanoisin max 2v kun nykyinen EU on muisto vain.

Tosin johtoporsaiden selitykset - ja vaatimukset kansan ymmärrykselle tulevista "pelastus"toimista (velkaantuminen?) tulevat olemaan melkoinen spektaakkeli.

Tätä sotkua seuratessa meidän aika tavallaan tulee, koska ihmiset (olettaisin ainakin) heräävät miettimään tapahtumien syitä uusiksi. Toisaalta ihmisten luottamuksen saaminen tulee olemaan se iso kynnyskysymys.

Melkoiset ajat tiedossa siis...