perjantai 18. syyskuuta 2009

Naissotilaan tilitys tulevasta

Tämä amerikkalaissotilas tuntuu olevan hyvin huolissaan sikainfluenssasta johtuvasta tilanteesta ja siitä mitä virkavallan tuleviksi tehtäviksi on määrätty. Julkaisemalla tämän videon hän sanoo rikkovansa ohjeita ja olettaa joutuvansa tästä pian vastuuseen. Hän haluaa silti paljastaa tämän kansalaisilleen.

Sotilas väittää että kaikki sikainfluenssalle rokotetut amerikkalaiset tulevat saamaan "ikuisen" RFID-rannekkeen (RFID=mikrosiru) ja että kaikkien tulee kantaa tätä jatkossa.

Katso myös tämä video missä kerrotaan Oklahoman osavaltion suunnitelmista käyttää rannekkeita ja pakottaa kaikki ottamaan rokotuksen.

Naisen mukaan viranomaiset tulevat tuhansien tiesulkujen avulla metsästämään kaikkia niitä joilla ei vielä ole tätä ranneketta. Joka tavoitetaan ilman ranneketta saa kaksi vaihtoehtoa. Joko valita rokote tai astua bussin joka vie keskitysleirille. (tässäkö selitys sille miksi USA:ssa on ollut satoja tyhjiä FEMA:n keskitysleirejä tavallaan odottamassa että ne otetaan käyttöön?)

Sotilaan mukaan rokotteen ottaminen ei ole suositeltavaa koska siihen myöntyminen on tavallaan varma itsetuho. Nainen muistuttaa myös että siitä että sotilasvala sitoo perustuslain kunnioittamiseen eikä sido ketään valtionhallinnon tai nykyhallituksen oikkujen toteuttamiseen.



Videon lopussa näkyy jonkinlainen infrapunalähetin joita on tarkoitus kiinnittää ajoneuvoihin joita halutaan seurata. Nainen manitsee että kaikki tämä alkaa 15.10 2009.

Totean että tästä samasta aiheesta on netissä kiertänyt tietoa jo toista viikkoa.

Huom. Poistan tämän blogipostauksen jos tietooni tulee jotain mikä osoittaa että naisen tilitys olisi liioiteltu tai muuten virheellinen.

P.S. Epäilevät Tuomakset katsokoot myös sen Oklahoma-videon.

*
Päivitys sunnuntai 20.9-09 Tällainen video löytyi nyt. Onko kaikki tämä pelkkää pelottelua vai onko tässä perää? Tähän on vaikea vastata Suomesta käsin. Amerikkalainen kansanedustuslaitos demokratioineen näyttää ainakin menettäneen pelin lopullisesti.



Huomaa myös lastenneurologi Andrew Mouldenin tilitys: Avoid Vaccinations. Miten on mahdollista että virallisen lääkärikoulutuksen saaneen lääkärin ja asiantuntijan näkemys voi erota näin ratkaisevasti suomalaisläkäreiden lausunnoista ja mielipiteistä????? Moulden on lisäksi poliittisen puolueen Canadian Action Party:n puheenjohtaja.

Video postattu uudelleen Project Camelotin toimesta:



Forced vaccinations : a whistleblower's warning - reposted by Project Camelot

The original poster of the video was endtimes777 - a very brave young woman. She is (as far as we know) a 37 year old Army Engineer and over the weekend of Sept 12-13 in the LA are attended a drill with colleagues, including California Highway Patrol, LA County Sheriffs, and LAPD.

One of these colleagues told her that he had recently been training to establish roadblocks in the LA area. She references the testimony of former State Trooper Greg Evensen here:

http://youtube.com/watch?v=P3DpNBToYl4

...and shows clearly readable documentation and a photo (taken by her colleague) of what she states is an RFID tracking device, more information about which is here:

http://cejayeng.com/products.php?id=59

http://sovereign-publications.com/s-l...

http://blutube.policeone.com/Clip.asp...

http://soldiersystems.net/tag/cejay-e...

It's a little unclear what information she has learned at first hand and what she's learned from others whom she trusts. She states that she knows that the dates for the two waves of forced vaccinations are October 15 and November 15. It's not stated how she knows this. However: the information reported seems credible and if true, could not be more important.

Watch carefully and please distribute widely. If you do so, please copy the above information - which is important to understand clearly.

We ask the young woman concerned to contact us at support@projectcamelot.org so that we can talk to her personally in full confidence.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuosta aiheesta kirjottaa tämä kaveri vai ootko huomannukin jo? mutta kukapa näistä tietää, en minä ainakaan.

http://sovereignsentience.blogspot.com/2009/09/swine-flu-fearmongering-at-its-worst.html

Anonyymi kirjoitti...

Se naissotilaan video on poistettu YouTubista...viesti on:
"This video has been removed by the user."

Pate kirjoitti...

Jaahas, ei toimi video naisesta enää...

Lars Osterman kirjoitti...

Jep ei toiminut enää..enkä ihmettele.

Onneksi Project Camelot-porukka oli tallentanut sen omalle serverilleen ja se on jälleen katsottavissa.

Kannattaa muutenkin katsella mitä heikäläiset sanoo tästä asiasta.

Project Camelot News