Krugman vastaan Hotson. Huonot neuvot vastaan hyvät neuvot

Moni on ehkä pannut merkille että talousnobelisti Paul Krugman käväisi Suomessa Sitran kutsusta.

Krugman kävi täällä asti esitelmöimässä julkisen velkatalouden siunauksellisuudesta. Ohessa leike Hbl-etusivulta.

Hbl 22.9-09 etusivun kuvateksti suomennettuna:

"ÄLKÄÄ PELÄTKÖ VALTIONVELKAA"

-Älkää yrittäkö tasapainottaa valtionbudjettia nyt, sanoo Talouden Nobelpalkinnon saanut Krugman.


Ihmettelen suuresti että eilisestä puhetilaisuudesta raportoidaan jo nyt Wikipediassa. Ihmeen ripeää toimintaa.

Vieraillessaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2009 Krugman suhtautui pessimistisesti lähiajan talousnäkymiin, mutta piti yhtä tekijää toivoa herättävänä: jos maailmassa sitouduttaisiin ilmastomuutoksen torjuntaan eli hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, se saattaisi lisätä investointeja uuteen tekniikkaan ja luoda perustaa talouden elpymiselle. Näin onnistuminen joulukuussa 2009 Tanskan Kööpenhaminassa pidettävässä huippukokouksessa, jossa yritetään sopia ilmastonmuutoksen torjunnasta, ei olisi hänestä hyväksi vain planeetalle, vaan se saattaisi olla hyväksi myös talouden elpymiselle.

Epäilen että Krugmanin visiitti on sopivasti ajoitettu PR-temppu joka liittyy hallituksen velkaohjelmaan. Hallituspuolueet haluavat epätoivoisesti kansainvälistä asiantuntijatukea kaavaillulle velkataloudelleen. Tämän mukaan ensi vuonna otetaan ne reilut 13 miljardia euroa lisää velkaa. Krugmanin tehtävä on hiljentää mahdolliset hajaäänet. Eduskunnnan puhemies Niinistö on mm edustanut näitä hajaääniä. Moni on tulkinnut tätä presidenttipeliksi.

Krugman katsoo että väitetty ilmastonmuutos olisi sopiva mörkö jonka hätyyttäminen metsään teknologian keinoin loisi sen verran paljon uusia työpaikkoja ja taloudellista toimintaa että tällä nostettaisiin länsimaat nykyisestä talousahdingosta. Minä tohdin olla eri mieltä.

Kaikki teknologiset ratkaisut CO2-päästöjen minimoimiseksi ovat ensinnäkin täysin turhia koska hiilidioksiidi on kasvien elämänkaasu eikä siis ollenkaan mikään ongelma jota vastaan täytyy lähteä taisteluun järein teknologia-asein.

Toiseksi, jos kuitenkin olisi niin surullista että suomalaiset poliitikot jo ovat nielleet ilmastoalarmistien koukun, ja erilaisin päätöksin päätetään lähteä Krugmanin ehdottamaan taisteluun niin tässäkin on muutamia vaihtoehtoja.

-On se Wahlroos-Krugman velkarahatalousmalli jolla ajetaan talous vielä pahempaan kestämättömään velkatilaan.

-On talousdemokratian mallin mukainen julkinen omarahoitus, jolla minimoidaan tämän turhan CO2-retken kansantaloudelliset haitat.

Selväkielellä ilmaistuna: rakennetaan mitä rakennetaan, tehdään mitä tehdään - mutta rakennetaan se julkisella omarahoituksella ilman velkaa. Tähän oivallukseen nobelisti Krugmanin mielikuvitus ei taida yltää.

Vielä liittyen Krugmaniin, Richard C Cook kirjoitti artikkelin, Bailout For The People - The Cook Plan, missä Cook osoitti Krugmanin olevan ajatuksineen ja ideoineen ajastaan pahasti jäljessä.

Viime keväänä kun Paul Krugman USA:ssa ehdotti samaa kestämätöntä lääkettä - lisävelkaa Obaman hallinnolle, Cook totesi osuvasti:

The prescriptions of people like Stiglitz and Krugman, and even those now being presented President Barack Obama, are like offering a pair of crutches to a cancer patient so ill he can no longer even stand up.

Stiglitzin ja Krugmanin reseptit talouden elpymiselle, jopa ne keinot joita nyt suosittelevat Presidentti Obamalle, ovat verrattavissa siihen kuin että tarjottaisiin kainalosauvat kuolemansairaalle syöpäpotilaalle joka on niin sairas ettei enää omin päin pääse jaloilleen.

Sitra olisi Paul Krugmanin sijaan voinut käyttää rahojaan paremmin ja kutsua toinen, huomattavasti viisaampi ja hyödyllisempi vieras Suomeen: Kanadalainen professori John H. Hotson

John H. Hotson on mm toiminut Waterloon Yliopiston kansantalouden emeritusprofessorina sekä ollut johtajana mielenkiintoisessa komiteassa - Committee on Monetary and Economic Reform (www.comer.org/) joka laati seuraavat neljä ohjetta velkaantuneille valtioille.

These measures would address the errors made by all Western governments by which, according to Canadian professor of economics John H. Hotson, they have violated “four common sense rules regarding their fiscal and monetary policies.” Hotson was professor emeritus of economics at the University of Waterloo and executive director of the Committee on Monetary and Economic Reform (COMER), when he identified these rules in 1996 as:

1. No sovereign government should ever, under any circumstances, give over democratic control of its money supply to bankers.

Yhdenkään suvereenin valtion hallinnon ei tulisi missään olosuhteissa luovuttaa demokraattisen valvonnan alla olevaa rahamäärän hallintaa yksityisille pankeille.

2. No sovereign government should ever, under any circumstances, borrow any money from any private bank.

Yhdenkään suvereenin (täysivaltainen) valtion hallinnon ei tulisi koskaan missään olosuhteissa lainata minkäänlaista rahaa miltkään yksityispankilta.

3. No national, provincial, or local government should borrow foreign money to increase purchases abroad when there is excessive domestic unemployment.

Mikään kansallinen, alueellinen tai paikallinen hallinto ei saisi lainata vieraan valtion rahaa elvyyttääkseen ulkomaanostojaan samalla kun oma kotimaa kärsii ylisuuresta työttömyydestä.

4. Governments, like businesses, should distinguish between ‘capital’ and ‘current’ expenditures, and when it is prudent to do so, finance capital improvements with money the government has created for itself.

Hallitusten tulisi, yritysten tavoin, erottaa varsinaisten pääomamenojen ja juoksevien menojen välillä ja aina kun on tarpeen rahoittaa pääomaan liittyvät korjaukset julkisella kansallisella omarahoituksella.

Tällaiset neuvot ovat Suomessa tarpeen.

Emme todellakaan kaipaa Krugmanin tapaista ulkomaista pankkivelkaa suosittelevaa lipeväsuista lainakonsulenttiä.

Päivitys: Professori Michel Chossudovsky olisi myös ollut Krugmania sopivampi vieras kutsua Sitran tilaisuuteen. Chossudovsky selittää videolla miten pankit "pankkielvytyksen" avulla röhkeästi kähmivät itselleen (ja omistamiensa yritysten kautta) julkista omaisuutta.