sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Alex Jones vihaisena

Näin rajuja mielipiteenilmaisuja harvemmin näkee.Uusi lakialoite saa Alex Jonesin raivon partaalle. Toteutuessaan laki varmistaa lisämiljardivoitot lääketeollisuudelle (Rockefeller) samalla kuin laki on viemässä vanhemmiltä päätäntävallan omien lapsiensa rokottamisasioissa. Ihan kuin valtio omistaisi kansalaiset...ja holhoaisi näitä tässäkin asiassa. Ymmärrän Alexin tuohtumisen.
Tässä asiassa eritysesti suomalaiset ovat tietämättömiä luottavaisen tyhmiä nynnyjä joilla ei ole kanttia pistää hanttiin.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että Alex Jones on disinformaatioagentti. Hänen informaatiostaan 80-90% on totta ja loput tuubaa. Päärooli hänellä on kuitenkin vihan ja pelon kylvämisessä. Ihmisille luodaan mielikuva, että NWO on niin pitkällä, että sitä vastaan ei enää kannata taistella. Näin väki passivoituu ja odottaa, että mellakkapoliisi tulee hakemaan kotoa ja lopulta se tuleekin.

Illuminatin valta perustuu kollektiiviseen vihaan ja pelkoon. Mitä enemmän ihmiset vihaavat ja pelkäävät, sitä voimakkaammaksi Illuminati tulee. Tässä on Alex Jonesin rooli. Koko hommassa ei ole kyse talousjärjestelmästä tai rahasta, vaan ihmisen sielusta. Tämä on henkinen taistelu - rakkaus vs. pelko, jota käydään jokaisen pään sisällä.

Lars Osterman kirjoitti...

niin..toki pitää olla kriittinen..ja varmaa on ettei AJ eikä kukaan muukaan kaikkea tiedä ja kaikkea kerro juuri tismalleen oikein. Mutta näin se pitää ollakin. Pääasia että ihmiset herää ja rupeaa epäilemään jotain...ja selvittää loput itse itselleen. Kahta samanlaista totuutta ei ole olemassa. AJ on saanut kritiikki mm siitä ettei koskaa mainitse sionismiä tai "juutalaisten ylivaltaa" mediassa, yliopistoissa, washingtonissa tai pankkimaailmassa..eikä näytä uskaltavan julkisesti kritisoida israelilaisiakaan vaikka monen mielestä on hyvin ilmeistä että Mossad on korviaan myöten sekaantunut lähes kaikkeen hämärätouhuun jne pommi-iskuihin sun muihin....
Alex Jones on herättäjä. Se riittää.Ei pidä sokeasti uskoa ketään. 80-90% on jo aika hyvin...

Anonyymi kirjoitti...

Alexin tyylistä tässä videossa tulee mieleen amerikkalaiset TV-pastorit. Yltiötunteellinen esitys ilmeisesti auttaa katsojien kukkaronnyörien aukaisemisessa, mihin hän tässäkin viittaa useampaan kertaan.

Ennemmin kuin disinformaatioagenttina näen kaverin bisnesmiehenä. Hän varmasti tekee ohjelmillaan ja oheistuotteillaan paljon rahaa. Ilmeisesti Israelin kritisoinnin puuttuminen perustuu tähän. Voihan olla, että osa asemista, jotka hänen syndikoitua radio-showtansa lähettävät on juutalaisten omistuksessa, tms.

Arvostan kuitenkin kaveria. Niin paljon hänen sanomassaan on asiaa.

misterjukka kirjoitti...

kaikista paras lähimmäisen rakkauden osoitus näitä siionisteja ja muita rikollisia kohtaan, on päättää heidän kärsimyksensä ja ohjata koko kööri HOITOON. nimenomaan tahdosta riippumattomaan sellaiseen.
esimerkiksi afrikkaan banaaniplantaasille loppuiäkseen suota kuokkimaan (opetetaan nämä toisten ihmisten hyväksikäyttäjät tulemaan toimeen omalla työllään, eikä aina vaan muitten työllä) siinä sitä lähimmäisen rakkautta olisi juuri sopiva määrä niille nilviäisille.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tarkoitatte sillä että 80-90 prosenttia totta ja loput tuubaa?

okei, mikä AJiin jutuissa on tuubaa (oletan siis että valhetta)?

Lars Osterman kirjoitti...

Jssi !

Alex Jones näkee asiat ja kritisoi omalla tavallaan. Ei hän ole kaikkitietävä kuten meistä tuskin kukaan on.

Alex Jones moittii lähinnä seuraavia tahoja: New World Order, Council of Foreign Relations, Bilderberg Group, Zionist bankers, Rockefellers, Rothschilds, 9-11 culprits.

Joidenkin mielestä AJ siis ei moiti ihan kaikkia syyllisiä tahoja.
Joku haluaa nähdä hänen toimintansa "pelon lietsomisena".

Jos jonkun arvaus on se että 80% olisi totta ja loput "tuubaa" niin se on sitten pelkkä arvaus joka ei perustu tietoon vaan olettamuksiin.

Mutta näin kenen tahansa julkista puhetta voi pitää jonain " 80%:sena totuutena". Onkohan Vanhasen ja Kataisen julkisista vakuutteluista edes 50% totta ?
Onko Bushin puheesta edes 20% totta?

Tätä emme voi tietää edes jälkikäteen koska emme tiedä mitä joku tietää tai ymmärtää. Yhtä vähän voimme tietää mitä joku tahallisestä jättää sanomatta tai tahallisesti vääristelee. Yhtä hyvin samainen henkilö voi itse olla räikeän disinformaation uhri.

Kannattaa silti kuunnella kaikkia ja antaa omien aivojen suodattaa siitä sen minkä katsoo tarvitsevansa. Tai no ehkei ihan kaikkia sentään....

Moranen kirjoitti...

Jonesi on rahastaja ja humpuukkimaakari joka johtaa ihmisiä harhaan, lietsoo huhuja ja humpuukkia, laskelmoi tarkasti mielipiteensä ja eleensä jotta vetoaa mahdollisimman laajaan ja erilaiseen yleisöön, tekee hihasta tempaistuja 'ennusteita' ja lietsoo loputtomasti pelkoa jotta humpuukkituotteet menevät kaupaksi. Jopa huumorinsakin on äijä miettinyt tarkasti ja laskee sitäkin liikkeelle varovaisesti jotta sekin olisi vetoavinaan mahdollisimman laajaan yleisöön; sen takia se on niin kuivaa ja ankeata.

Siis ihan miten vain, ei minua tuommoinen kiinnosta juurikaan. Rahastakoon mielin määrin, tyhmiltä rahat pois. Mutta se että ei mokoma mainitse sionistijuutalaisten ja järjestäytyneen juutalaisuuden suunnatonta kontrollia USA:n mediassa ja ulkopolitiikassa ja länsimaissa yleensä, saa minut raivoihin.

http://moranen.blogspot.com/2008/11/korrektit-salaliitot.html

Lars Osterman kirjoitti...

Taidat olla aika nuori vihainen mies. Toki AJ joutuu varomaan sanojaan koska olosuhteet ovat mitkä ovat. Helppo sun on sanoa mitä haluta siellä takametsän piilossa ja nimettömänä.

Lisäksi AJ on kyllä viime aikoina sanonut yhtä ja toista hieman poikkeavaa.Tässä esimerkki:

klick

Moranen kirjoitti...

Oho oho. No en tuota päivitystä ollut kuullut. Ihme. Päivitin asiaan liittyvää tekstiäni. Ei se silti oikeuta Jonesin valehtelua ja harhaan johtamista. Mutta, hyvä alku. Ei kestänyt kuin vain 14 vuotta... No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuohon liittyen, kannattaa kuunnella:

http://reasonradionetwork.com/?p=722

Moranen kirjoitti...

Juu siinä anonyymisuudessa on se hyvä puoli että voi sanoa KAIKEN ilman mitään pelkoa. Hyvä vain niin saa vapaampaa ja rehellisempää tekstiä. Koitan yleensä pitää asiallisena tekstit. Yleensä tapanani ei ole haukkua tai kritisoida nimettömänä ihmisiä, mutta Jonesin kohdalla tein poikkeuksen, koska hänellä on suuri yleisö.

Anonyymi kirjoitti...

Onkos kukaan kattonu aaron russon tekemää dokkaria "america freedom to facism" Se avaa ainakin tota ameriikan talouspolitiikan kiemuroita kun siitä tunnutte kiistelevän hieman.103

Lars Osterman kirjoitti...

Minä ainakin olen katsonut lähes kaiken minkä olen löytänyt Aaron Russosta

Tuon America - from Freedom to Fascism - dokkarin ohella on muutakin mielenkiintoista missä hän kertoo "miten asiat ovat"...

Häntä on haastateltu moneen otteeseen ja nämä löytyvät You Tubesta ja googlevideolta.