tiistai 6. huhtikuuta 2010

Talousdemokratiasta lyhyesti

Kirjoitin tämän tekstin maaliskuun ensimmäisinä päivinä ehdotukseksi ja mahdollisesti julkaistavaksi Kärkkäisen Iso-Magneetti ilmaisjakelulehteen. Mitään ei ole kuukauteen kuulunut joten epäilen ettei tekstiä koskaan julkaistu- tai julkaista - joten julkaisen itse sen tässä:

*

Talousdemokratian lähtökohtana on rahan olemuksen, sen modernin syntymekanismin ja sen luomisen ja hallinnoinnin ympärillä pyörivän taloudellisen valtapelin ymmärtäminen.

Rahan olemukseen liittyy sen velkaperusteisyys eli se että kaikki tämän päivän rahat tavallaan ovat velkakuitteja. Tämä tarkoittaa myös sitä että raha on miinusmerkkinen arvoltaan vaikka se oikeuttaakin haltijaa sen raha-arvon ilmoittamaan ostovoimaan.

Rahan olemukseen liittyy myös se että 98-99% kaikesta rahasta on tilapäistä, ei pysyvää rahaa ja se että kierrossa oleva raha edustaa vielä maksamatonta velkaa. Kaikki raha on lähtöisin pankkijärjestelmästä ja palaa myös sinne ennen pitkää. Pankkijärjestelmä taas on pitkälti yksityisomistuksessa mikä vuorostaan tarkoittaa että myös koko rahajärjestelmä on yksityisessä omistuksessa. Rahan olemukseen liittyy siis se että lähes kaikki raha on itse asiassa pankkiluottoa.

Rahan olemukseen liittyy myös se että valtiollisen tai julkisomisteisen rahan osuus rahakannasta supistuu koko ajan. Ainoastaan eurosetelit ja kolikot edustavat julkisomisteista osuutta kaikesta rahasta. Tämä konkreettinen seteliraha voidaan myös katsoa olevan pysyvää ja velatonta rahaa kun taas kaikki pankkiluotto on laskettu liikkeeseen velkaperusteisena pankkijärjestelmästä.

Rahan syntymekanismi on varsin yksinkertainen mutta silti valitettavasti suuren yleisön ymmärryksen ulkopuolella. Raha eli pankkiluotto on pelkkiä numeroita tiliotteissa. Rahajärjestelmä on siis pelkkä kaksinkertainen kirjanpitojärjestelmä missä numeroita lisätään, poistetaan saldoja muutetaan ja missä tilien pitää täsmätä - ja tämä kaikki on täysin pankkijärjestelmän hallussa.
Jokainen laina on saman verran uutta rahaa eli suoraa rahan lisäystä rahakiertoon. Jokainen lainalyhennys vuorostaan tarkoittaa että rahaa poistetaan kierrosta pankkien toimesta saman kirjanpitojärjestelmän avulla. Pankkijärjestelmä voi luoda rajattomasti uutta rahaa - kunhan joku vain suostuu tämän lainaamaan.
Samalla on tärkeätä tietää että pankeille on jostain ihmeen syystä annettu rahan synnyttämisen ja liikkeelle laskemisen yksinoikeus. Tämä tarkoittaa että pankkijärjestelmä on monopoli joka on kaiken valtiollisen julkishallinnon yläpuolella. Pankkeja on tosin kymmeniä joten ns oligopoli ehkä kuvaisi tilannetta vielä paremmin. Pankit kilpailevat toki toisiaan vastaan säästötili- ja luottoasiakkaista mutta kaiken kaikkiaan pankkijärjestelmä on suljettu piiri minkä sisällä pankit kuittavaat tilisiirtoja toisiaan vastaan jolloin, itse asiassa hyvin vähän rahaa siirtyy pankilta toiselle vaikka pankin asiakkaat tekevätkin tilisiirtoja pankilta toiselle.

Tässä kannattaa vielä toistaa se että kaikki rahasiirrot ovat vain eräänlaista numeroleikkiä tai kirjanpitojärjestelmä missä numeroita kirjataan tyhjästä, siirretään, lisätään, vähennetään ja kuitataan toisia numeroita vastaan. Mitään todellista arvoa tai rahaa ei siis siirry pankilta toisella missään tilanteessa.

Valtiovalta on pankkijärjestelmään nähden kerjääjän asemassa ja valtiot ovat jostain ihmeen syystä kiellettyjä luomasta itse pankkijärjestelmän tapaan itselleen rahaa. Valtiovalta on kuitenkin se taho joka säätelee ja valvoo pankkilaitosta ja on laitettu takaamaan talletukset kansalaisille. Tilanne on kuitenkin tänään se että tätä säätelyä toteuttaa EU, EKP ja BIS.

Lopuksi pitää vielä muistuttaa siitä että lähes kaikki maailman valtiot ovat hyvin velkaantuneita. On valtionvelkaa, kunnallissektorin velkaa, erilaisia järjestämättömiä vastuita kuten sosiaali-, sairausvakuutus- ja eläketurvajärjestelmä jotka kaikki yhdessä muodostavat tilanteen missä useimpien EU-jäsenvaltioiden todelliset kokonaisvelat ovat 400-500% vuosittaisesta kansantuotteesta, BKT:stä.
Pelkästään jo yhteenlasketut korkosuoritukset ovat tähtitieteellisiä lukuja. Yhdelläkään velkaantuneella valtiolla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta suoriutua veloistaan. Tästä kuitenkin vaietaan ja velkapeli jatkuu kuten ennenkin. Valtiovarainministerien tärkein tehtävä näyttäisi siis olevan keksiä erilaisia verukkeita joilla vararikossa olevaa järjestelmä jatketaan.

Kysymys: Kenelle sitten kaikki ovat velkaa?

Vastaus: Pankkijärjestelmälle. Yksityishenkilöiden omistamille pankeille. Nämä pankit ovat luoneet valtioille lainatut "pääomat" täysin tyhjästä - oikeudellaan kirjata rahaa, luoda rahaa ja laskea se liikkeeseen.

Kysymys: Eikö tälle valtavalle epäkohdalle voi tehdä mitään?

Vastaus: Kyllä voi - mutta se edellyttää poikkeuksellisia vastatoimia jotka uhkaavat maailman rahavaltaa.

Kysymys: Miten näitä vastatoimia voisi toteuttaa?

Vastaus: Meillä on poliittinen järjestelmä missä polittinen valta nojautuu demokraatiaan. Tämä tarkoittaa että tarpeellisia vastatoimia ja järjestelmän muutosta ajava poliittinen puolue voi asettaa ehdokkaita eduskuntavaaleissa. Mikäli äänestäjät kokevat muutoksen tarpeelliseksi ne antavat äänensä tämän puolueen ehdokkaille ja näin asia lähtee etenemään.

Tässä tullaan talousdemokratian ytimeen. Kaikki ne toimet joilla pyritään korjaamaan mainittuja taloudellisen vallan epäkohtia voidaan liittää talousdemokratiaan.

Talousdemokratia katsoo että raha ja rahajärjestelmä on yhteinen kansallinen vaihdon väline joka ei kuulu olla yksityisen pankkisektorin vallassa ja hallinnassa. Rahajärjestelmän hallinnointi, uuden rahan luominen ja sen liikkeelle laskeminen kuuluu julkisen sektorin eli valtiovallan tehtäviin, velvollisuuksiin ja sen etuoikeuksiin.

Talousdemokratiassa valtiovalta siis hallinnoi rahajärjestelmää 100% eikä yksityisillä pankeilla ole tähän mitään asiaa. Pankkien tehtäviin kuuluu jo olemassa olevan rahan omistajien hallussa olevan rahan varastointi pankitilijärjestelmässä, rahasiirtojen ja maksujen sujuva toteuttaminen sekä mahdollisesti pankin tiliasiakkaan ylijäämärahan välittäminen edelleen lainoina tätä rahaa haluaville.

Talousdemokratiassa valtiovalta ja muu julkinen valta ei missään tilanteessa joudu lainaamaan yhtään rahaa miltään pankilta. Talousdemokratiassa ei siis synny mitään valtionvelkaa eikä muuta julkista velkaa. Talousdemokratiassa julkinen sektori ei maksa mitään korkoja tai muita rahoituskuluja vaan voi vapaasti investoida infrastruktuurin rakentamiseen, korjaamiseen ja ylläpitämiseen. Talousdemokratiassa kansalaiset eivät joudu erikseen maksamaan mistään valtiollisesta tai kunnallisesta palvelusta, ei terveydenhuollosta, ei päivähoidosta, ei koulutuspalveluista, ei vanhainkotipalveluista eikä kuoleman tai hautaamisen kuluja.

Talousdemokratiassa verotus on hyvin kohtuullista - ja verotuksen päämerkitys ei ole fiskaalinen vaan verotus varmistaa rahan tehokkasta kierrättämistä - sen että raha palaa julkisen sektorin tileille mistä se välittömästi palautetaan kiertoon kansalaispalkan tai perustulon muodossa. Talousdemokratiassa perustulo takaa kansalaisten perusostovoiman joka vuorostaan takaa elämisen välttämättömyyshyödykkeiden saamisen.

Jälkiteollisessa kehittyneessä tietoyhteiskunnassa automaatio on viety äärimmilleen ja kaikki turhat työt on karsittu pois. Talousdemokratiassa pelkällä työllistämisellä ei ole itseisarvoa.
Näin ollaan tilanteessa missä varsinaisia 8-16 työpaikkoja ei millään riittäisi kaikille halukkaille ja näin olemassa olevat työpaikat joko jaetaan tai sitten työaika puolitetaan. Näin näitä lisätuloja - työtuloja - saa jokainen tähän halukas ja koko käsite "työttömyys" on enää pelkkä muisto menneistä. Määrättyä eläkeikää ei tarvita vaan jokainen osallistuu haluamallaan tavalla yhteiskunnan ylläpitämiseen ja tarpellisten hyödykkeiden tuotantotehtäviin.

Kaikki puheet työajan pidentämisestä ovat myös pelkkä muisto velkaperusteisen rahajärjestelmän kohtuuttomista haittavaikutuksista. Talousdemokratiassa eläkkeet eivät muodosta mitään ongelmaa koska julkinen hallinto voi maksaa eläkkeet perustulona ja tämän mahdollisina lisinä.

Mitä vielä? Arvioisin että talousdemokratiassa kaikki julkinen liikenne voisi olla ilmaista ja osa yhteiskunnan palveluverkostoa.

Korostan tässä lopuksi että yllämainitut ajatukset ovat tällä erää paljolti suuntaa antavia ajatuksia. Näitä ajatuksia tulee pohtia, kehittää ja korvata vielä paremmilla.

Varmaa on kuitenkin se velkaperusteinen yksityisomisteinen rahajärjestelmästä on koko yhteiskunnan ja kestävän kehityksen päävihollinen. Ellei rahajärjestelmää saada muutettua kaikki yllä mainittu todellakin jää utopiaksi. En kuitenkaan haaskaisi aikaa tämän kirjoittamiseksi ellen olisi täysin varma siitä että rahajärjestelmä todellakin olisi otettavissa yhteiskunnan yhteiseen haltuun. Haltuunottoprosessi on itse asiassa jo alkanut. Sitä ollaan eri puolilla maailmaa suunniteltu jo satojen vuosien ajan. Välillä paikoin rahajärjestelmän haltunotto on onnistunut. Pankkien lobbaus oman asiansa ja valtansa puolesta on kuitenkin ollut sitä luokkaa että ennen pitkää poliittinen elitti on sortunut korruptioon ja pankeille on jälleen palautettu valta luoda rahaa. Kuvaavaa on se että äänestäjien keskuuteen on harvoin vuodatettu tietoa tästä valtavasta menetyksestä. Moni korruptoimaton virkamies tai poliitikko on tietysti nähnyt ja myös ymmärtänyt mitä on tapahtumassa - tai jo tapahtunut. Tiedottaminen asiasta laajemmin lie muodustunut kompastuskiveksi koska korruptoidut median edustajat ovat luonnollisesti sulkeneet silmänsä tai jättäneet uutisoimatta pankkien pahanteosta.

Tänä päivänä tilanne on toinen. Emme ole enää uutistoimistojen ja korruptoituneen median armoilla. Vapaa internet on tänään oiva keino levittää tietoa tämänlaisista asioista ja hetkessä saavutta tuhansien ihmisten - ja äänestäjien - huomio. Tästäkin syystä on kaikki syyt suhtautua optimistisesti lähitulevaisuuteen. Myös Islannin ja Kreikan tapausten taustalla häärineiden pankkien saama negatiivinen julkisuus antavat aihetta tyytyväisyyteen koska kaikkialla ihmiset alkavat olla perillä siitä miten pankit itse asiassa ovat loisia eivätkä ystäviä.

Pankkiireja ja pankkeja voi siis selvästi vastustaa. Väitettyjä vaadittuja moraalittomia keksittyjä velkoja ei todellakaan tarvitse maksaa. Argentiina kieltäytyi aikanaan, pian sen tekee Islanti ja seuraavana ehkä Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti, Italia....

Voi siis olla että ilmasto alkaa olla kypsä jonkinmoiselle talousdemokratialle myös meidän suomalaiseen yhteiskuntaan. Uskon kuitenkin että ensimmäinen kunnon irtiotto kohti talousdemokratiaa tullaan näkemään ulkomailla.

Lisämateriaalia englanniksi:

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikealla asialla. Lippu korkealla, Lars.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi vaan, että jenkkien mikrosiruttaminen alkaa.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=18512

Lars Osterman kirjoitti...

Misterjukka: katso tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=CHF4PftnkBY

Tule sitten kertomaan minulle etteikö rahaa muka voida ihan luoda ilman inflaatiota.

Olet jo useamman kerran osoittanut että olet ymmärtänyt talousdemokratia täysin väärin.