perjantai 8. toukokuuta 2009

Taloussanomat: Valtio lainaa miljardin puolessa tunnissa

Taloussanomat kirjoittaa lyhyessä artikkelissa : "Valtio hakee markkinoilta miljardin - puolessa tunnissa"

Valtio hakee markkinoilta miljardin lisää lainaa ensi tiistaina. Valtiokonttorin mukaan lainapaperit huutokaupataan puolen tunnin kuluessa klo 12.30 alkaen.
Kymmenen vuoden pituisen lainan korko on 4,375 prosenttia.

Tulokset kerrotaan kaksi minuuttia huutokaupan päättymisen jälkeen. Valtiokonttorin edustaja ei usko miljardin euron annin tuottavan vaikeuksia.
Valtiolla oli maaliskuun lopussa velkaa 61 miljardia euroa.

Jos minä olisin tuon jutun kirjoittaja niin ensinnäkin ihmettelisin sitä että korko on noinkin korkea kuin 4,375% (saman teki myös AK joka välitti artikkelin ihmeteltäväkseni. Kiitos siitä!)
Toiseksi laskisin lukijoiden nähtäväksi mitä tuollainen valtiolaina oikeasti maksaa valtiolle. Tämä nimittäin on huomattavasti kalliimpi kuin 10 v asuntolaina vastaavalla korolla koska tällaisilla tapauskissa ymmärtääkseni valtio ei lyhennä yhtään mitään - vaan maksaa kaiken kerralla pois korkoineen päivineen lainan erääntyessä kymmenen vuoden kuluttua. Lasketaan huviksemme mitä moinen leikki valtiolle - eli meille maksaa...

Lainapääoma siirtyy kerralla valtionkonttori tilille. Ja vuosikorkolaskuri lähtee heti tikittämään. Vuoden päästä 1.000.000.000,00 euron velkapääoma on kasvanut ja 1.043.750.000,00 jne

vuosi 0. 1.000.000.000,00
vuosi 1. 1.043.750.000,00
vuosi 2. 1.089.414.000,00
vuosi 3. 1.137.075.800,00
vuosi 4. 1.186.822.800,00
vuosi 5. 1.238.746.200,00
vuosi 6. 1.292.941.300,00
vuosi 7. 1.349.507.400,00
vuosi 8. 1.408.548.300,00
vuosi 9. 1.470.172,200,00
vuosi 10. 1.534.492.200,00

Eli -Valtionkonttista maksetaan, vuotena 2019, kiitoksena yhden miljardin lainasta kokonaiset 1,535 miljardia euroa jollekin onnelliselle ulkomaiselle pankille, jonka pankinjohtaja vuonna 2009 kirjasi yhden miljardin lainasumman Suomen valtiolle ns "tyhjästä".

Lainapääoma korkoineen poistuu lisäksi Suomen talousalueelta - eli Suomessa tileillä kiertävä rahamäärä laskee kerralla yli puolitoista miljardia.

Taloussanomien otsikossa ei siis ole mitään ihmettelemistä - tuollasen diilin hyväksyisi ihan kuka tahansa missä tahansa tilanteessa.

Pankki siis saa Suomen veronmaksajilta ilmaisen lounaan. Silti jaksetaan aina jauhaa "ettei ilmaisia lounaita" muka ole.

Talousdemokraattisen puolueen järkevämpi vaihtoehto tähän veronmaksajien rahojen tuhlailuun olisi tietysti se että Valtionkonttori lainaisi rahat Suomen Pankilta.

Näin tehtynä, Suomeen jäisi,

A. lainapääoma kiertämään osana Suomen rahamäärää myös vuoden 2019 jälkeen
B. korkopotti osaksi Suomen Pankin vuoden 2019 tulosta ja näin ollen sekin jäisi Suomeen.

Lisäksi,

C. koroista suurin osa voitaisiin, Suomen Pankin hallintokulujen jälkeen, tilittää takaisin valtiolle esim 2019 budjettiin, ja tämä vuorostaan joko vähentäisi mahdollista budjettivajetta - tai laskisi veroja jne

Tällainen järjestelmä on ainoa järkevä - ja se on lisäksi poliittisesti täysin mahdollinen. Ainoan esteen tämän toteuttamiseen muodostaa nykyiset kansanedustajat jotka eivät ymmärrä vaatia tätä.
Voidaan tietysti kysyä MIKSI eivät ymmärrä vaatia tällaista ratkaisua? Selityksiä voi olla monta. Arvioisin että ensinnäkin useimmat eivät yksinkertaisesti ole tietoisia tällaisesta vaihtoehdosta. Se pieni osa joka on tietoinen tällaista vaihtoehdosta pelkää ehkä EKP:n, OECD:n, BIS:n, Maailmanpankin tai Kansainvälisen Valuttarahaston mahdollisia "kostotoimenpiteitä" eikä tämän vuoksi rohkene ehdottaa tällaista.

Näin on esim kultuuriministeri Stefan Wallinin kohdalla. Olen ollut häneen yhteydessä sähköpostitse ja hän viittasi Euroopan Keskuspankkiin ja totesi "etteivät varmaan hyväksyisi tämänlaista poikkeamista ruodosta"...

Kysyisin vielä että mistä Suomen valtio kerää takaisin tuon miljardin pääoman ja repii nuo yli 500 miljoonan korkomenot tuohon lainaan? Todennäköisesti eivät mistään - vaan lainaavat kaiken tarvittavan uudelleen uudella vielä isommalla lainalla. Näinhän ovat aina tehneet.

Kuten ehkä huomaat Suomen, ja oikeastaan kaikkien maiden, kohtalo on olla tällaisen järjestelmällisen finanssiriiston kohteena. Tähän ei tarvitsisi suostua.

10 kommenttia:

Lars Osterman kirjoitti...

Henry Makow kirjoittaa:

The international bankers finagled the right to create money out of nothing and collect interest on it. They need a police state to protect this racket and make sure no country defaults. They own the mass media, politicians, and dominate big business.Eli suomeksi, kansainväliset pankkiirit junailivat itselleen oikeuden luoda rahaa tyhjästä - ja vieläpä oikeuden vaatia korkoa tästä tyhjästä luodusta rahasta.
Pankkiirit tarvitsevat joka maahan poliisivaltion valvomaan tätä etuaan ja myös sitä ettei yksikään hallitus poistu ruodusta ja yritä tehdä omaa rahaansa samoin keinoin kuin pankit tekevät.
Pankit omistavat käytännössä (tosin usein epäsuorasti, peitellysti) kaikki suuret mediat (lehtitalot,tv-kanavat, kirjakustantamot ja nettiportaalit) ja ovat vahvasti edustettuina suuryrityksissä.

Anonyymi kirjoitti...

Pelkään, että velkojen maksuun menee resursseja muun kuin rahan muodossa, kuten Islannissa on uhkana. Silloin koko Suomesta tulee jonkin ulkomaisen tahon omistama orja. Toivon oikeasti, että tämä rahajärjestelmä kaatuu omalla painollaan eikä mitään reformia tule, vaan päästään Venus-projektin kaltaiseen resurssiyhteiskuntaan. Nykyinen systeemi on jo täysin vanhentunut ja on aika kokeilla muita ideoita.

Lars Osterman kirjoitti...

Hyppäys tuohon resurssipohjaiseen järjestelmään olisi toki hienoa sitä en kiellä. Ongelma on vain se ettei ihmiset taida olla kypsiä sellaiseen harppaukseen. On niin totuttu pitämään se tilikuori kädessä. Kun vielä huomioi että ruokakaupan hyllyllä on 80% ulkomailta tuotua tavaraa niin millä saisi ulkomaiset painamaan otsa hiessä jotta suomalaiset saisivat banaaninsa. Meinaan että jos banaaninpoimija saa ilmaisen asunnon, ylöspidon ja kaiken minkä haluaa ja tarvitsee ilman tätä turhaa rehkimistäkin.

Oli miten oli - osaan kyllä nähdä ne resurssiyhteiskunnan edut joita Peter Joseph ja Venus projekti ajavat.

venus project_A New SOCIAL DESIGN

Kimmo S kirjoitti...

Tuo on oikein hyvä tapa demonstroida korkokulujen suuruutta.

Prosenttiluvut ja varsinkin korkolaskelmat ovat monille hämäriä. Lainakorot eivät prosenttilukemissa tunnu miltään.

Tri Albert Bartlettin esitelmää eksponentiaalisesta kasvusta pitäisi esittää korkeakouluissa kaikille. Löytyy netistä.

Bartlettin hyvä esimerkki miten hämärästi prosenttikasvu voidaan tulkita on:

Kun rikollisuus tuplaantuu 10 vuodessa, niin kyseessä on 7 prosentin vuotuinen kasvu.

Jos otsikossa lukisi, että rikollisuus on kasvanut 7 prosenttia vuodessa 10 vuoden ajan, niin porukka tuskin evää heilauttaisi.

Ei se, mitä kerrotaan, vaan se, miten kerrotaan...

Otsikoiden ja pankkien sanavelhojen kanssa pitää olla erittäin tarkkana. Kyllä ne hommansa osaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä zombina huutaa jonkun venus projektin perään, kuin kommunistit 1917.

Lars Osterman kirjoitti...

Meitä on moneen lähtöön. Antaa vaan kaikkien kukkien kukkia.

Mitä tuohon vuoteen 1917 tulee niin et ilmeisestikään näytä tietävän mitä oikeasti tapahtui ja kuka ja ketkä tahot tuota kommunismia sinne Venäjälle junailivat.

Tässä yksi näkemys. Ehkä selvität loput itse.

En sano että tuo versiokaan olisi välttämättä se lopullinen totuus.

Anonyymi kirjoitti...

Luin tuon viimeisen kommenttisi linkin. Siinä mainittiin tuo 1600 km pitkän öljyputken rakentaminen. Tästä tuli mieleeni tämä itämeren kaasuputki. Kun vilkaisee listaa yhteistyökumppaneista, tulee hieman jännä fiilis...

Lars Osterman kirjoitti...

Eli tarkoitatko tämän sivun alareunassa mainitut suuryritykset ?

Siis Gazprom, Wintershall BASF-Group, E-On, Ruhrgas ja Gasunie.

Gazpromilla on 51 prosentin osuus yhteisyrityksestä. BASF/Wintershall ja E.ON Ruhrgas omistavat kumpikin 20 prosenttia. Gasuniella on 9 prosentin omistusosuus. Pääkonttori: Zug, Sveitsi; Haarakonttori: Moskova.

Ehkä minulta puuttuu tarvittava mielikuvitus mutta en kyllä oikein tiedä mita mahtanet tarkoittaa.

Nalle Wahlroos kirjoitti...

80 000 suomalaista palkansaajaa sijoittavat jokainen 1250 euroa saaden aikaan 100 miljoonaa euroa.

100 miljoonaa vivutetaan miljardiksi ja lainataan Suomen valtiolle joku tiistai.

Puolen vuoden päästä vaikka toinen mokoma.

Kymmenen vuoden päästä tuosta tiistaista valtio maksaa takaisin 1,534,492,200 euroa.

Pankki eli nuo 80 000 suomalaista nettoavat 1,434,492,200 euroa.

Eli ~17,900 euroa voittoa per henkilö miinus hallinnolliset kulut.

Lainapääoma sata miljoonaa muuttuu kokonaiseksi 1,5 miljardiksi joka siirtyy välittömästi kotimaan rahaliikenteeseen & kulutukseen.

Olenko käsittänyt tai laskenut jotain väärin?

Lars Osterman kirjoitti...

100 miljoonan valtion ns "high-power money´n" vivuttaminen vaatii pankkiluvan saanutta pankkia jolla minimiosakepääoma 5 miljoonaa euroa.

Vivuttaminen ei myöskään mene ihan itsestään vaan se seuraa määrättyjä sääntöjä.

Lopulta myös antolainauksen lainasaldon pitää olla sopusoinnussa Basel II ohjeiston kanssa.

Money As debt video osoitti miten 1113,00 dollarin alkupääoma (High power-money) kasvoi 100.000 dollariksi kiertäessään pankkijärjestelmässä.

Tämä osoitti millainen kokonaisvivutus teoriassa on mahdollinen jos vain on riittävästi lainahakijoita koputtamassa ovelle riittävin takauksin.

Suomen Pankki voisi kuitenkin myöntää tuonlaista lainaa Suomen valtiolle. Korkotuotto jäisi maahan. Jopa hallintokulujen valtaosa siirtyisi palkkaverotuksena takaisin valtiolle. Loppuosakin välillisessä verotuksessa ennen pitkää.