tiistai 19. toukokuuta 2009

Daniel Estulin: Bilderberg 2009 report

Päivitys: Uusi kattava Global Reserach- artikkeli Bilderbergkokouksen todennäköisestä vaikutuksesta maailmantalouteen ja -tilaan. Tästä selviää mm että Estulin on saanut sisäpiiriläisille tarkoitetun 73-sivuisen yhteenvedon viime kokouksesta.


*

Daniel Estulin kertoo tässä mitä on kuullut omilta lähteiltään siitä mitä Bilderbergkokouksessa käsiteltiin. Lähde.



Estulin puhuu valitettavan nopeasti ja pienellä murteella joten hänen puhettaan voi olla vaikea seurata. Jokunen poiminta: Jim Tucker kuullut sikainfluenssan johtavan WHO:n muuttamikseksi joksikin "maailman terveysministeriöksi", talouden alamäki jatkuu, työttömyys USA:ssa pian 14%, miten pitkään laman annetaan jatkua(?), Irlannin tuleva kansanäänestys on ongelma Bilderbergiläisille, Irlannin Ei-äänestäjiä kannustava Libertas-liikkeen johto halutaan mustamaalata, Bilderbergkokouksessa paljon erimielisyyksiä, nykyinen talouskriisi on itse asiassa maailmantalouden tahallinen alasajo, ihmisten lukumääräksi halutaan reilut kolmannes tämän päivän määrästä eli jonnekin 2 mrd:n tasolle.

Estulin toteaa samalla että ns Lissabonin sopimus (EU-perustuslaki) on runnottu läpi ilman kansanäänestyksiä ja päätökset siirretty jäsenmaiden parlamentteihin missä yleensä 200-400 kansaedustajaa, joiden äänestyskäyttäytymistä voidaan kontrolloida eri keinoin. (näin mm Suomessa missä hallitus päätti puolestamme)

Kysyttäessa tuleeko uusi sota Estulin toteaa että talouden tuhoaminen on parempi keino vähentää ihmisiä kuin oikea sota. (1930-luvun lama tappoi 7-8 miljoonaa ihmistä USA:ssa)

Estulin muistuttaa että meillä kaikilla on mahdollisuus tuhota yhteiset vihollisemme yksinkertaisesti nostamalla rahat pankista. Mutta sitähän ei kukaan ilmeisesti tajua tehdä...
















Päivitys
: Tässä vielä luettavaksenne Charlie Skeltonin tilitys Bilderberg-kokouksesta Paul Joseph Watsonin artikkelissa. Skelton puhuu mm uudesta henkilöllisyyskortista joka ilmeisesti on Bilderbergiläisten lempilapsi.
Skelton katsoo että meidän tulee vastustaa ID-korttia kaikin keinoin koska se asettaa meidät alempaan asemaan suhteessa henkilöön joka vaatii sitä meiltä. Se tekee meistä epäiltyjä muiden epäiltyjen joukossa. Askel pakolliseen mikrosiruun on hyvin pieni.

*

http://www.prisonplanet.com/skelton-stop-bilderbergs-nightmare-future-at-all-costs.html

Initially setting out to cover the event in a satirical way, Skelton left Greece yesterday chilled to the bone about how he had been harassed, detained and stalked for days on end by authorities merely for taking photographs of the hotel where Bilderberg members were staying.

“My experience over the last several days in Greece has granted me a single, diamond-hard opinion,” writes Skelton, “That we must fight, fight, fight, now – right now, this second, with every cubic inch of our souls – to stop identity cards.”

I can tell you right now that the argument “If I’ve done nothing wrong, why would I worry about showing who I am?” is hogwash. Worse than that, it’s horse hockey. It’s all about the power to ask, the obligation to show, the justification of one’s existence, the power of the asker over the subservience of the asked. (Did you know that most Greek police don’t wear a number? This is an obligation that goes one way.)

I have learned this from the random searches, detentions, angry security goon proddings and thumped police desks without number that I’ve had to suffer on account of Bilderberg: I have spent the week living in a nightmare possible future and many different terrible pasts. I have had the very tiniest glimpse into a world of spot checks and unchecked security powers. And it has left me shaken. It has left me, literally, bruised.

Skelton adds that the ID card turns the citizen into a suspect and would be “the end of everything,” noting that plans are also afoot to replace the ID card with an implantable microchip for greater efficiency and tracking of the population, a subject that was up for discussion at last year’s Bilderberg Group conference.


Päivitys 2. Ruotsalainen päivälehti Dagens Nyheter julkaisi pitkän ja melko kriittisen artikkelin Bilderberg ryhmästä 6.4 2009. Yllättävää.


12 kommenttia:

Lars Osterman kirjoitti...

Tässä alkuperäinen kreikankielinen osallistujaluettelo:

Bilderberg list(samalla hyvä kreikankielen oppitunti)

Kimmo S kirjoitti...

Vaikka tieto onkin hyvin kiehtovaa, niin olisi ihan kiva tietää, miten Estulin näihin supersalaisiin pöytäkirjoihin on käsiksi päässyt.

On mahdollista, että Estulin ja Jim Tucker ovat ns. kontrolloitua oppositiota, eli disinformaatioagentteja.

On erikoista, että pari yksityishenkilöä saa jollain tuntemattomalla keinolla selville tällaisia asioita.

Joten varovaisesti epäillen eteenpäin, kaikki.

winston kirjoitti...

Median pelkureiden perseily jatkuu kukaan ei varmaankaan tule vaatimaan vanhasta taikka kataista tilille kokoukseen osallistumisesta... täydellinen uutispimento kaikkialla kunnes jokin helvetin kolumnistikätyri äpärä avautuu

"jostain mystisestä ja salaisesta bilderberg kokouksesta, jossa keskustellaan ufoista ja liskoista"

ja lammaskansa huokailee omahyväisesti teeveen äärellä katsemassa euroviisu uusintoja sun muuta paskaa välittämättä mistään..



GRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin Sanomien päätoimittajathan ovat myös käyneet Bilderberg-ryhmän läksytettävänä. Olisi mielenkiintoista lähestyä heitä avoimella kirjeellä ja tiedustella miten tämä vaikuttaa heidän työhönsä ja lehdistönvapauteen. Toisekseen jos Suomen pääministeri ja valtionvarainministeri vierailee tämän salaseuran kokouksessa jonka sisällöstä ei saa kertoa kansalle niin missä välissä voimme vetää johtopäätöksen että he ehkä syyllistyvät maanpetokseen. Voisiko heitä lähestyä lakituvan kautta haastella ja vaatia heitä paljastamaan kokouksen sisältö kansalaisille?

Kimmo S kirjoitti...

Winstonin kommenttiin liittyen kerron asioista kiinnostuville hiukan disinformaation ja ns. strawman-periaatteiden käytöstä propagandassa.

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, niin monilla sivustoilla promotoidaan hyvän pankkitiedon ja poliittisen materiaalin ohella myös näitä melko omituisia liskoihmis- ja avaruusoliojuttuja. Myös Vatikaania, "Globalisteja", jesuiittoja ja kaiken maailman teorioita heitellään.

Tätä sanotaan disinformaatioksi. Esim. Jeff Rense, David Icke, Alex Jones yms. ovat epäilyttäviä, koska he siirtävät vastuuta maailman tapahtumista jollekin epämääräiselle joukkiolle, jota ei voi tunnistaa.

Liskoihmisteorian mukaan maailman korruptiosta vastuussa ovat toisessa ulottuvuudessa asuvat energiaparasiitit.

No, sehän on kätevää. Ei me semmoisia voida pidättää.

UFO-uskonnon mukaan pahat alienit pyörivät täällä, ja hyvät alienit auttavat ihmisiä ja Galaktinen Federaatio tulee pelastamaan kaikki pahoilta Zeta Reticuleilta, jotka kontrolloivat Maan johtajia.

No, sehän on kätevää. Ei me semmoisia voida pidättää.

Muistakaa, että näillä tyypeillä, jotka ovat vastuussa näistä rikoksista, on nimet ja osoitteet.

Kun esim. Esko Valtaoja pääsee kolumnissaan niputtamaan Zeitgeist-liikkeen ja WTC-totuusliikkeen näihin älyttömyyksiin, niin disinformaatio on tehnyt tehtävänsä. Esko Valtaoja on typerys, koska ei tajua eroa. Hyvin koulutettu typerys, mutta typerys kuitenkin.

Kun tutkitaan näitä asioita, niin pitää muistaa, että netissä liikkuu aivan törkeät määrät kaikkea kosmista teoriaa ja hölynpölyä. Ultrakriittinen ajattelu on äärimmäisen tärkeää. Näiden juttujen tutkinnassa täytyy soveltaa rikostutkintametodeja.

Todistajat ja ilmiantajat voivat valehdella. Vaikka tieto vaikuttaa todelta, niin se voi olla disinformaatiota ja petosta. Jokainen tiedustelupalveluagentti kertoo kyllä, että toiminnasta 99 prosenttia on petosten toteuttamista.

Ennen kuin siirrytään ajattelussa avaruuteen tai UFOihin, niin putsataan ihan ihmisrikolliset omalta planeetalta. Ja useimmat "totuusliikkeessä" aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin hyödyttävät, koska he promotoivat ääliömäisyyksiä kunnon tiedon sijaan.

Suosittelen kaikille Eric Hufschmidin metodeja tutkimuksissa.
http://www.erichufschmid.net/TFC/deception.html (skrollatkaa alas kohtaan "Masters in Deception")

Epäilkää KAIKKIA. Ajatelkaa itse. Ja epäilkää myös ITSEÄNNE.

Ja muistakaa, että vaikka selitys on "täysin järkevä", se ei tarkoita, että se olisi totta. Ja tämän varaan disinfoagentit laskevat. He voivat tällöin todistaa, että "täysin järkevä" teoria osoittautuu haastettaessa humpuukiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mietityttää miksi Valtioneuvosto julkaisee tietoja Matin ja Jyrkin BB-vierailusta, kun tiedotusvälineet keskittyvät salailuun. Onko takana tosiasia, että koska matka maksetaan verovaroin(?), on katsottu että siitä on pakko jossain (mahdollisimman hiljaisesti) tiedottaa. Viittaan siis tähän

http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=261469

JK kirjoitti...

Tuo Kreikan lista taitaa olla vielä puutteellinen? Siellä ei nimittäin ole Suomesta kuin Kataisen ja Vanhasen nimi, vaikka yleensä mukana on ollut myös jokin median edustaja joko Ylestä tai Hesarista.

Hauskasti muuten Iltasanomat kiertää totuutta ja kertoo Vanhasen olevan viikonlopun Kreikan talouskriisikokouksessa: http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1685863

Hesari ei tuttuun tapaan kirjoittanut sanaakaan kokouksesta eikä Ylekään maininnut sitä. Melkoisen valpas media meillä Suomessa.

Katainen pääsi toisen kerran osallistumaan eli tämä tarkoittaa, että isot pojat pitivät Kataisen visioista. Ei ajattele liikaa kansan etua - hyvä mies siis.

Mitä tulee Estulinin ja Tuckerin tietoihin, niin heillä on Bilderberg-ryhmän sisällä luottovasikoita, jotka vuotavat tietoa. Kukaan vasikka ei tiedä toisistaan ja saatuja tietoja verrataan keskenään. Jos kolme vasikkaa kertoo saman tarinan, niin silloin se todennäköisesti pitää paikkansa. Mitään pöytäkirjojahan ei Bilderberg-kokouksesta laadita.

JK kirjoitti...

Tässä vielä valtionneuvoston kanslian virallinen tiedote, jossa vahvistetaan, että Katainen ja Vanhanen ovat osallistuneet kokoukseen: http://www.vnk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=261469

Nyt vain kansanedustajaan yhteydenotto, jossa häntä kehotetaan eduskunnan kyselytunnilla vaatimaan pääministeriltä ja valtiovarainministeriltä selitystä kokouksen tarkoituksesta ja sisällöstä. Keltä löytyisi tähän tehtävään tarpeeksi munaa? Uusipaavalniemi? Voitaisiin kaikki lähettää sähköpostia tietylle edustajalle ja pyytää häntä ottamaan asia esille kyselytunnilla. Belgiassahan näin tehtiin joitain vuosia sitten.

Kaiken maailman "tekstiviestikohuissa" media on valppaana, mutta oikeasti tärkeissä asioissa vaietaan.

Anonyymi kirjoitti...

Katainen ja Vanhanen nostavat varmaankin palkkaa kyseiseltä ajalta. Siksikin olisi syytä tietää noista TYÖPÄIVISTÄ.

Anonyymi kirjoitti...

Lienee täysin sattumaa että euroviisut järjestettiin samaan aikaan BB-kokouksen kanssa. Lampaille sirkushuveja!

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka pitkälle Dagens Nyheter menee tuossa tekstissään? Kun ei oma ruotsi oikein taivu.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista on se, että Kataisen ensimmäinen kommentti Ateenan matkan jälkeen oli, että rahahanat = elvytyshanat pannaan kiinni. Herää kysymys, että käskiköhän "isot pojat" tämän linjauksen.

Seuraavana iltana Vanhanen A-plus lähetyksessä myönsi, ettei asiasta ole keskusteltu hallituksessa. Tämän vahvisti myös Pekkarisen älähdys Kataisen linjaukseen.

Itse en kovin paljon usko elvytyksen voimaan. Perusajatuksena se on hyvä, mutta tapahtuu hitaasti ja on yleensä tehotonta. Kataisen viesti tuntuu kuitenkin olevan linjassa sen kanssa, että reaalitalous ajetaan ahtaalle.