torstai 14. toukokuuta 2009

Andrew Moulden ja Canadian Action Party

Andrew Moulden on "Kanadalaisen toimintapuolueen" (CAP)tuorehko puheenjohtaja. Tässä videossa hän puhuu ensin melko pitkään omasta taustataan neurologina ja lastenlääkärinä ja jatkaa puhumalla puolueen perustajasta ja Paul Hellyer´ista ja siitä mikä erottaa tämän puolueen muista. Välillä puhe on epäselvää ja nopeata - ja valitettavasti oudohko musiikki häiritsee myös puheen seuraamista.



Moulden puhuu paljolti siitä miksi oman keskuspankin, Bank of Canadan, käyttäminen on parempi vaihtoehto kuin velkaantua korviaan myöten. Näin mm korko jäisi omaan käyttöön. Hänen puheestaan selviää myös että se oli Kanadan liittyminen G7-G8 ryhmään joka johti siihen että Kanadassa vuonna 1974 vapaaehtoisesti siirryttiin velkaantumaan pankeille sen sijaan että oltaisiin jatkettu oman pankin käyttämistä. Vuosittaiset korkomenot ovat tällä erää n 60 mrd CAD - ja aivan turhaan. Näin Milton Freedman eli ns Chicagon koulun opit ottivat vallan.

Moulden vertaa nykytilannetta sotaan. Tässä sodassa vieras valta ei ole miehittänyt Kanadan - mutta velkaantumisen ja korkotaakan vaikutus talouteen on aivan sama kuin maa olisi vieraan vallan miehittämä. Tämä määritellään "Corporate Rule" ja tarkoittaa että yksityiset monikansalliset suuryritykset määräävät Kanadassa. Yritykset käyttävät pankkitoiminnan voittomiljardit mm joukkoviestimien hankkimiseen ja näin kansalaisia järjestelmällisesti pommitetaan propagandalla jotta kuviteltaisiin että "nykytilanne kasvavan velkataakan kanssa on ihan OK" - eikä muutoksia tarvita. Yritykset käyttävät myös miljardejaan poliitikkojen "ostamiseen".

Tässä linkki osiin 2. ja 3.





*

Huom. Ja aivan sama koskee Suomea. Laskin hiljattain että Suomi pelkästään 1990-2008 on maksanut korkoja yhteensä 65 mrd. Tästä valtavasta summasta valtaosa on kulkeutunut pois maasta koska 85% valtion velkapapereista on ulkomaisten pankkien tai suursijoittajien holveissa. Ja Suomessakin ostetaan poliitikoita ihan avoimesti. Yritystuki piilotetaan ja lahjoitetaan jonkin neutraalilta kuulostavan yhdistysten kuten esim. Kehittyvien Maakuntien Tuki r.y:n nimissä.

2 kommenttia:

Nimi: Markku Ruotsalainen kirjoitti...

Voisi kuvitella, kun tästä aletaan pitää ääntä eri tahoilta, niin tulisi muutos mahdolliseksi. Mutta nykyinen talouden verkosto on syöpynyt liian syvälle myös politiikkojen sidosryhmiin ja globaaliinmaailmaan, niin todellista muutosta ei taida tapahtua.

Kysyit jokin aika sitten Raimo Sailakselta voisiko Suomen Pankki alkaa suoraan rahoittamaan valtiolle ettemme olisi muiden rahoitusgryndereiden "orjia". Samalla saataisiin raha pysymään ns. "omassa kierrossa". No vastaus oli ettei Suomen Pankki osana EKP:tä voi näin toimia ja inflaation peikko vaanii... Mutta jos todellista muutosta haluttaisiin, niin tämä mahdollisuus pitäisi oikeasti olla. En mene vannomaan, etteikö inflaation peikko vaani muutenkin ja sillä "tekniikalla" sitä massavelkaa tullaan ehkä kuitenkin maksamaan?

Ei taida onnistua edes eurooppaparlamentti vaaleissakaan ns muutosvoiman synnyttäminen? vaaliehdokkaissa ei taida olla yhtään, joka edes ajattelisi tätä mahdollisuutta? Jos joku ryhmittymä tai ehdokas tätä lähtisi vetämään, niin olisiko se poliittinen itsemurha vai saavuttaisiko sillä "suurvoiton"?

Pitäisikö laittaa kysymysrumba pyörimään meppiehdokkaille?

Lars Osterman kirjoitti...

Niin en tiedä. Sen kuitenkin tiedän että Islannissa on kaikenlaista jännää menossa vaikkei meille kerrota. Islantilaiset ovat mahdollisesti kapinoimassa IMF:ää ja brittivelkojiaan vastaan. Aikovat mahdollisesi ottaa mallia Argentiinasta.

Professori Michael Hudson on käynyt kertomassa heille miten tulisi toimia. Nyt odotetaan ja katsotaan.
Jokainen joka uskoo muutokseen tulisi nyt suunnata katseensa Islantiin - muutoksen aikaikkuna on ny avautumassa. Jää nähtäväksi miten moni pistää hanttiin sikäläisten demareiden EU-kosiskelulle. Aika moni tajuaa että siitä seuraa pelkkää pahaa.

Jos islannissa lähdetään kapinan tielle - ei ole hirveen kaukaa haettua olettaa että malli voisi levitä muihin pohjoismahinkin.

Kokoomuksen mediasirksen "nuori tehokas imago" ja petollinen hämäävä ja vain näennäisesti suomalaisten etua ajama politiikka on tällä erää suurin este kaikelle plussamerkkiselle muutokselle Suomessa.

Europarlamentissa on varmaan kyllä väkeä jotka ovat tietoisia siitä miten omalla keskuspankilla voisi rahoittaa edullisesti kaikkea mitä tänään rahoitetaan vieraalla lainarahalla. Suomen ryhmässä näitä ei taida olla. Paitsi tietysti poistuva Seppänen.