sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Alkuvuoden tilannekatsaus ja talousdemokratian eduskuntavaaliehdokkaat

Suomen Talousdemokratia ry pyrkii edelleen poliittiseksi puolueeksi. Kannattajakorttien kerääminen jatkuu näin ollen siis edelleen aktiivisesti. Kävin lauantaina 22.1 Tampereella tapaamassa talousdemokratiasta kiinnostuneita. Paikalla oli myös ryhmä Jyväskylästä asti.
Tampereelta tuli hieno korttisaalis - ja samalla pääsin jakamaan tyhjiä valmiiksi painettuja kortteja paikalla olijoille.

Valitettavasti allekirjoitettuja, toimistolle palautettuja kortteja on tällä erää, monien pettymykseksi, vähemmän kuin tuhat kpl.

Olen kuitenkin hyvin kiitollinen muutamalla kotisivujen tai blogin ylläpitäjälle siitä että ovat sitkeästi mainostaneet yhdistyksen puoluetavoitetta. Mainittakoon tässä erityisesti Hannu Yli-Karjanmaa , Aki Järvinen ja Tuomas Santakallio.

Suomen Talousdemokratia ry:n puolueaktivistit ovat joutuneet toteamaan että uuden oman puolueen saaminen mukaan ensi kevään eduskuntavaaleihin on varsin epätodennäköistä.
Tästä huolimatta kortteja kerätään päämääränä saada ne kaikki 5000 kpl edes ensi kesään mennessä. Näin varmistaisimme että kerätyt kortit eivät menisi hukkaan. Kortit on ehdottamasti saatava kerättyä vuodessa - ja varsinainen rynnäkkö alkoi heinäkuussa 2010.

Puolueaktivistien keskuudessa on kovasti mietitty vaihtoehtoa omalle puolueella. Mikäli omaa puoluetta ei ole miten sitten varmistaa että taousdemokratian aktivistit silti olisivat ehdolla eduskuntaan? Luonnollista yksiselitteistä hyvää vaihtoehtoa ei ole. Isoihin puolueisiin ei ole mitään asiaa - eikä muutenkaan mielenkiintoa. Markku Uusipaavalniemi edustaa tavallaan talousdemokratian ajatuksia Perussuomalaisissa mutta mikää muu ei seikka ei ainakaan minua persuissa houkuttele.

Vaihtoehdot ovat siis nähdäkseni: Itsenäisyyspuolue, Muutos 2011, Piraattipuolue, Vapauspuolue, Köyhien Asialla. Vasemmistoliitto voisi myös olla vaihehto koska vasemmistonuorien piirissä on talousdemokratian kannatusta.

Köyhien Asialla on, pelkään pahoin hyvin pian aktiivikautensa lopussa ja lähinnä espookeskeinen kristittyjen aktivistien ja lähinnä vaihtoehtopuolue Kristillisdemokraateille.
Köyhien Asialla puolueen puheenjohtaja ja jokunen aktiivi on osoittanut kiinnostusta talousdemokratiaa kohtaan.

Itsenäisyyspuolueen "Suomen EU-liittymisen perustuslain vastaisuuden- viesti on esitetty äänestäjille menestyksettä jo kolmessa eduskuntavaalissa. Ei lupaa kovin hyvää jatkoa ajatellen vaikka tiedän että IPU:sta löytyy myös jollei suoraa talousdemokratian kannatusta niin ainakin myönteistä suhtautusmista talousdemokratiaan.

Piraattipuolueessa on nuorta voimaa ja ensimmäisen näytön paikka eduskuntavaaleissa.
Vapaa tiedon jakaminen ja sanavapauden korostaminen puhuttelee minua. Lisäksi piraateilla ei ole minkäänlaista kunnon talousohjelmaa -paitsi talousdemokraateille sopiva myönteinen kanta perustuloon. Piraateissa itseäni huolestuttaa hieman heidän yhteistyönsä joidenkin liberaalikiihkoilijoiden kanssa. Uusliberalismi on ideologiana pääsyyllinen mitä finanssikriisiin ja nykyiseen lamaan ja velkakriisiin tulee. Emme siis todellakaan kaipaa mitään lisäliberalismia Suomeen. Piraattipuolueesta löytyy kuitenkin onneksi myös joitakin talousdemokratian kannattajia.

Muutos 2011 mielletään edelleen lähinnä mamu-vastaiseksi vaikka puolue onkin Jiri Kerosen johdolla nyt keskittynyt ajamaan niinkin populistista asiaa kuin ns "pakkoruotsia" vapaaehtoiseksi. Muutos tietysti ajaa paljon muutakin mm ns suoraa demokratiaa mikä periaatteessa on kannatettava ajatus. Muutoksen piirissä on myös talousdemokratian kannattajia.

Vapauspuolue on itselleni tällä erää lähinnä kysymysmerkki vaikka olenkin hieman tutustunut heidän ajatuksiinsa Facebookissa. Uusin tulokas.

Talousdemokratian yhdistys- ja puoluektivistit ovat jokainen tehneet omat ratkaisunsa puoluevalinnan suhteen. Ymmärtääkseni tilanne on tällä erää tämä:

Aki Järvinen
, Kuopiosta on Muutos 2011 ehdokkaana Pohjois-Savon vaalipiirissä.

Tuomas Santakallio
, Jyväskylästä on Piraattipuolueen ehdokkaana, Keski-Suomen vaalipiirissä

Olli Kingelin, Turusta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Varsinais-Suomen vaalipiirissä.

Jukka Rintala, Turusta, on Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Satakunnan vaalipiirissä.

Mira Kettunen, Helsingistä, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Patricia Broas, Espoosta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Alexander Torfayeh, Helsingistä, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Ja lopulta allekirjoittanut on myös päätynyt samaan ratkaisuun kuin useimmat muut eli:

Lars Österman, Porvoosta, on Piraattipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

***

Listaa päivitetään sitä mukaan kun selviää onko Suomen Talousdemokratia ry:n jäseniä jossain jonkin puolueen eduskuntavaaliehdokkaina.

***

Muita ehdokkaita joiden tiedetään jossain määrin kannattavan talousdemokratiaa. Jollen itse ole voinut todeta tämän niin väitetyn TD-kannatuksen pitää yksiselitteisesti ilmetä ehdokkaan henkilökohtaisesta esittelystä tai ohjelmasta.

Markku Uusipaavalniemi, Helsinki, Perussuomalaisten ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä.

Riikka Söyring
, Heinävesi, Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Etelä-Savon vaalipiirissä.

Antti Pesonen
, Alajärvi, Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Vaasan vaalipiirissä.

Jouko Piho, Loviisa, Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Markku Papinniemi, Lappeenranta, Muutos 2011 ehdokkaana Kymen vaalipiirissä.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Puolueen pitäisi järjestäytyä tehokkaaminen ja ottaa sosiaallinenmedia haltuunsa ja tätä kautta tiedottaa puolueen tavoitteista Suomen ja kansalaisten näkökulmasta. Olisi hyvä myöskin järjestää kohdennettuja tapahtumia varteenotettaville äänestäjille ja olla mukana eri tapahtumissa. Esimerkiksi oppilaitoksissa olisi huvä käydä kuuntelemassa ja kertomassa tuleville äänestäjille puolueen olemassa olemisesta.

Puolueen tavoitteista olisi myöskin kerrottava arkiymmärrettävästi. Äänestäjillä on tänäpäivänä vaikeata valita mitä puoluetta äänestää, koska kaikki puolueet tarjoavat sitä sun tätä ja sille ja tuolle.

Jari Suominen kirjoitti...

Hei. Voit lisätä minut listaan. Kannatan monia talousdemokraattien ajatuksia ja minua pyydettiin myös Piraattipuolueen ehdokkaaksi, mutta koska olen Vasemmistoliiton aktiivi olen myös Vasemmistoliiton ehdokkaana Varsinais- Suomessa. Eli tuohon alempaan sympparijoukkoon:
Jari Suominen
Vasemmistoliitto
Varsinais- Suomi.

p.s. Allekirjoitin myös kannattajakortin, mutta sitä ei kannata liikaa painottaa, kyllä puolueeni on Vasemmistoliitto jatkossakin. Toivotan kaikkea hyvää Talousdemokraateille!

Lars Osterman kirjoitti...

Anonyymi;

Suomen Talousdemokratia ry ei ole puolue. Meiltä uupuu henkilö- ja raharesurssit toteuttaa tuollaisia juttuja. Lisäksi yhdistyksen nykyinen hallitus ei ole kokonaisuudessaan edes sitoutunut puolueprojektiin. Kotisivuja ylläpitävät tahot mm tyytyvät olemaan pelkkä yhdistys. Osa aktiiviväestä on sitoutunut vasemmistoliittoon osa ilmeisesti myös perussuomalaisiin Uusipaavalniemen myötä.

Itse olen kokopäiväisesti töissä.

Onhan meillä toisaalta jo Facebookissa 3-4 ryhmää jotka levittävät tietoutta.
Jos etsin FB:stä "talousdemokratia" niin löydät.

Paljastetaan rahan valhe on aktiivisin ryhmä.

Anonyymi kirjoitti...

Sosionomi Kirsi Pihlaja Vasemmistoliitosta kuuluu talousdemokratiasta erittäin kiinnostuneisiin ja sitä kannattaviin vaaliehdokkaisiin.

Helsingin Vallilassa asuva Kirsi Pihlaja linkittää vaalisivuillaan Mietteitä-osastossa tähän Taloussanomien juttuun:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/01/19/vaikea-myontaa--nyt-pelastetaan-pankkeja/2011779/12

http://kirsipihlaja.vas.fi/mietteita

Köpä kirjoitti...

Käykääpä lukemassa Aki Järvisen vaaliohjelma(http://www.facebook.com/pages/Aki-Jarvinen-eduskuntaan/100210603389487)! Sanon suoraan:
"Se on siinä!"

Lars Osterman kirjoitti...

juu..katsoin kans Akin eeposta. Hyvä kooste.

http://www.facebook.com/notes/aki-jarvinen-eduskuntaan/akin-vaaliohjelma/189365827756286

Jouko Piho kirjoitti...

Sen verran korjaisin, että ainakin omasta mielestäni minä kannatan talousdemokratian ajatuksia täysin enkä vain jossain määrin. Voisiko tämän korjauksen tehdä tekstiin?

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiirissä

Anonyymi kirjoitti...

Käykäähän ehdottamassa sopivia kysymyksiä YLEn vaalikoneeseen:
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2010/12/osallistu_vaalikoneen_suunnitteluun_2235708.html

Sopivilla kysymyksillä saisi talousdemokraattisesti ajattelevat ehdokkaat esiin.

Jouko Piho kirjoitti...

Laitoin seuraavan kommentin kotisivujeni (www.kolumbus.fi/jouko.piho) aloitussivulle kohtaan "Jouko Piho eduskuntaan". Kohta tuo esille, että olen yksiselitteisesti taousdemokratian puolella.

Jouko Piho
___________________________________

Haluan toimia myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta eli haluan toimia sitä talous- ja veropolitiikkaa vastaan, jossa rikkaat vain rikastuvat ja köyhät vain köyhtyvät. Olen sen tähden suurpääoman ja kansainvälisten suuryhtiöiden liiallista valtaa vastaan eli tavallisen ihmisen ja hänen työpaikkansa puolella. Olen talousdemokraatti ja kannatan rahan liikkeelle laskemisen oikeuden siirtämistä pois yksityispankeilta ja yksityispankkien omistamilta keskuspankeilta valtiolle. Nykyjärjestelmässä valtiot velkaantuvat aina vain lisää. Näin ei tarvitse olla. Suomen tarpeeton velkaorjuus kansainvälisille pankeille on lopetettava ja Suomen on otettava koko finanssipolitiikka omiin käsiinsä.

Jarkko kirjoitti...

Hei,

Yksi tapa markkinoida talousdemokratiaa tulevissa vaaleissa olisi tuoda esiin sen mahdollistama kansallinen kilpailukyky ja kehittymismahdollisuudet. Positiiviset lupaukset saattavat myydä paremmin kuin pelkkä nykyjärjestelmän kritiikki ja korjausehdotukset (toki tiedän että olette jo tuoneet myös esiin talousdemokratian hyviä puolia).

Nykyään valtiot kilpailevat koulutuksella, tuotavuudella, tekniikalla ja keksinnöillä. Voisimme lisätä listaan sosiaaliset/yhteiskunnalliset keksinnöt tai uudistukset.

Yleisesti kai hyväksytään olettamus että demokratia on tehokkaampi ja onnellisempi valtiomuoto kuin esim. diktatuuri. Tai että (säännelty) markkinatalous toimii paremmin kuin puhdas suunnitelmatalous tai äärikapitalismi.

Talousdemokratia ja kansalaispalkka tarjoaisivat mahdollisuuden työllistää enemmän kuin nykyään, lisäisi mahdollisuuksia pienyrittämiselle, mahdollistaisi toimivat työmarkkinat (kun mitä tahansa työtä ei olisi pakko tehdä), lisäisi sekä työnantajan että tekijän joustavuutta, vähentäisi byrokratiaa, laskisi korruption ja talousrikosten houkuttelevuutta ja pienentäisi resurssien tuhlausta.

Resurssien tuhlaaminen lienee seurausta ensinnäkin jatkuvan talouskasvun vaatimuksen takia ja toiseksi siksi, että ihmisten on pakko tehdä jotain rahaa tuottavaa työtä pysyäkseen hengissä. Nykymaailmassa työn ei tarvitse olla järkevää, tarpeellista tai edes työntekijälle sopivaa kunhan vain joku maksaa siitä. Sen seurauksena tehtaillaan kehityshankkeita, nollatutukimuksia, näperrellään epäolennaisuuksien parissa ja tuotetaan sälää/viihdettä perusasioiden (asunnot, vaatteet, ruoka, hoito, energia) sijasta.

Suuri osa työstä, mitä ympärilläni tehdään (mukaan lukien oma työni) on maailman tai edes Suomen oikeiden ongelmien tai tarpeiden kannalta hyödytöntä. Se hyödyttää lähinnä työn tekijää itseään ja mahdollisesti työn tilaajaa sikäli, että tämä saa rahoituksensa vastineeksi jotakin esitettävää. Niin, harva kai nykyään enää tekee työnsä suoraan maksavalle asiakkaalle. Välissä on kokonanen ekosysteemi rahan ja paperin pyörittäjiä.

Esimerkiksi omat todelliset kiinnostuksen kohteeni ja lahjani menevät jatkuvasti hukkaan kun taidoilleni ei ole nykymaailmassa ma-pe klo 8-16 maksajaa. Nettovaikutukseni maailmaan on täten negatiivinen vaikka ympärilläni on valtavasti tarpeellista tekemätöntä työtä (jolle ei ole nykysysteemissä rahoittajaa).

Kansalaispalkalla (esim. vihreiden malli, jossa n. 440 euroa jokaiselle + 40 % tasavero kaikelle työtulolle) voisin tehdä noita ihmiskunnalle&lähiympäristölleni hyödyllisiä asioita ja lisäksi sen verran hyödyllisiä palkkatöitä kun on jollekulle tarpeen. Ja samalla pyörittää jotain yhden hengen konsultti/koodari/taiteilijafirmaa sen mukaan kun on asiakkaita. Ja voisin tehdä kaikkea tuota itselleni sopivalla tahdilla ja aikataululla vaikka 100-vuotiaaksi. Samalla kun opiskelen mitä haluan.

Miettikääpä minkälaista taloudellista, sivistyksellistä ja tieteellistä toimeliaisuutta ja ideointia tuollaisissa oloissa elävä kansa voisi harjoittaa. Esimerkki: Linux-käyttiksen ydin luotiin Suomessa, jossa opiskelijoilla on ollut taloudellinen ja aikataulullinen mahdollisuus keskittyä itseään kiinnostaviin asioihin opintojensa ohessa. Jossain pakkotahtisessa ja bisneshenkisessä brittiyliopistossa Linuxia tuskin olisi koskaan kannattanut alkaa tehdä (selvästi taloudellisesti ja uran kannalta hyödytön hanke).

Toinen esimerkki voisi olla tutkmuksesta. Taloudellisesti turvattu akateeminen ihmisjoukko saattaisi open source -tyyliin innovoimalla ja kehittämällä pyyhkiä isolla ja kaupallisella tutkmuslaitoksella pöytää. Ilman mainittavaa lisärahoitusta. Ihmisten halu oppia, kehittää ja tehdä yhteistyötä on valtava. Nykyjärjestelmä patentteja rohmuavine ja nälkäpalkkaa maksavine suuryrityksineen nimenomaan tukahduttaa yksilöllisen luovuuden ja menestyksen tavoittelemisen. Sitä paitsi kansalaispalkattu tutkija voisi todellakin väittää kerrankin olevansa rahoittajistaan riippumaton (vertaa lääketehtaiden tutkijoihin tai IPCC:n "tiedemiehiin").

...jatkuu

Jarkko kirjoitti...

...jatkoa edelliseen

Yhteenvetona siis Suomi ei pärjää niukkojen ihmis- ja rahoitusresurssiensa takia esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Kauko-Idän taloudellisille jättiläisille (Kiina, Japani, Etelä-Korea), tuskin edes Saksalle. Lisää koulutusta ja innovaatiotukia ei enää auta mitään. Sen sijaan pienenä, koulutettuna, sivistyneenä ja yhtenäisenä maana meillä olisi mahdollisuus tehdä taloudellissosiaalisia innovaatioita ja uudistuksia (kuten talousdemokratia), jotka nostaisivat meidät maailman menestyvimpien maiden rinnalle tai ohi!

Ylläolevan sijaan Ollila & co suoltaa jotain hiton Suomi-brändiä ja loput tulevaisuusideanikkarit paasaavat tutkimusmäärärahojen lisäämistä kaikille ja kaikkialla ihan kuin se globalisaatiossa auttaisi enää mitään.