perjantai 17. joulukuuta 2010

Puolueohjelmasta lyhyesti

Olen laatinut pikayhteenvedon puolueen ohjelmasta kannattajakortteja keräävien avuksi jotta osattaisiin perustella miksi uutta puoluetta tarvitaan:

Suomen Talousdemokraattinen Puolue:

1. Pyrkii lopettamaan valton ja kuntien velkaantumisen omalla uudella luovalla rahoitusmallillaan - talousdemokratialla. Tämän vastakohta on nykyinen talousoligarkia missä yksityiset pankit jyräävät ja velkaannuttavat julkisen vallan korkoriistollaan.

2. Lopettaa rahanpuutteesta johtuvan köyhyyden ja kurjuuden jakamalla perustuloa / kansalaispalkkaa / kansalaisosinkoa . Tämä ei oteta verottamalla rikkaita tai suurituloisia vaan rahoitetaan suoraan valtion pankilla /kuntapankilla ilman inflaatiota tai muita ongelmia

3. Ehdottaa työajan rajua lyhentämistä jolloin kaikille halukkaille riittää töitä sekä näin ollen myös palkka- tai työtuloa jo mainitun perustulon ohella.

4. Ehdottaa täydentäviä paikallisia valuuttoja ainakin maan kriisialueille. Näin raha ei poistu alueelta vaan kiertää paikallisesti ja luo vaurautta. Tätä paikallisvaluuttaideaa voisi kriisikunta Porvookin käyttää ja siis maksaa osan palkoistaan paikallisrahana. Kunnallisvero pitää luonnollisesti olla maksettavissa tällä samalla valuutalla.

5. Muistuttaa että talouskasvun hulluudesta on päästävä irti. Tämä toteutuu yllä mainituin keinoin perustulolla ja sillä että kun julkinen valta ei enää velkaannu niin poliitikkojen nykyinen "talouskasvun vaatimuspaniikki" katoaa saman tien taivaan tuuliin. Talouskasvu ei ole kestävää kehitystä ja johtuu ainoastaan tuhoistasta velkaperusteisesta rahajärjestelmästä.

6. Osoittaa korkoa eräänä suurimpana pahana koko talousjärjestelmässämme. Velka ei itsessään ole mikään erityisen paha mutta kun se velka aina on korollista. Korkoa koron päälle johtaa tilanteeseen missä esim. Suomen valtionvelka muodostuu pääosin vanhojen velkojen koroista. Suomi maksoi nykyistä velkaa vastaavan summan korkoina 1990-2009.
Kuluttajahinnoissa on korkoa riippuen tuotteesta 17-80%. Vuokrissa korkojen osuus on kaikkein suurin.

Myöhempiä lisäyksiä tehtäneen. Hyviä ideoita otetaan vastaan ja julkaistaan tänne.

Sopiva video tähän perään:


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä mainoskatko väliin:

Aki-lautturi Järvinen on julkaissut juutuubiin uunituoreen videonsa nimeltä:

Öljyhuippu (peak oil) suomeksi selitettynä.

http://www.youtube.com/watch?v=6CbuzXFfWVw

lautturi kirjoitti...

Kiitos ubatuba-mainoksesta anonyymille :-)

Olen ollut Muutos2011 ihmisten kanssa tekemisissä ja alustavasti menen heidän kauttaan vaaliehdokkaana (Kuopiossa meitä on vain 3 eli sitäkin kautta perusteltua yhdistää touhu). Kyselin vähän miksi heitä ei koskaan näkynyt kesän yhteydenottotarjousten tiimoilla ja ilmeisesti puheenjohtajan vaihdoksen sekasotkuissa silloin kesällä meni TD-yhteistyö ohi. Olen kuulostellut josko TD-ihmisten kannattaisi ympätä itsensä Muutoksen riveihin - siellä on itse asiassa jo kavereita jotka puhuvat täysin TD-asiaa, vaikka idealle ei ole TD-nimeä annettu. Tässä yksi kaveri, sopivasti kaimakin Aki Greus. Kohta 6 tuolla listalla.

Ehdotankin että vaaliehdokkuutta ajattelevat paikallisesti katsovat Muutosta toimintavaihtoehtona kevättä ajatellen. Mielestäni asia kannattaisi ratkaista mahd. pian niin päästään tälläkin vaalirintamalla eteenpäin.

Tässä Muutoksen keskustelupalsta ja talouskeskustelua alustavasti. Laitoin sinne juuri TD-linkkejä. Ihmisten mietteet sinänsä kuulostavat kovin tutulta...

Anonyymi kirjoitti...

Kävin vilkaisemassa muutoksen virallisia kannanottoja vain kahdesta kohtaa.
Olin pettynyt tulkintoihin, joissa
tuomitaan Tukholman terrori-iskut tavalla, joka hyväksyy ikävän makuisen propagandan islamistiterrorismista. Toistaiseksi saadun tiedon nojalla pitäisi esittää muutama muukin vaihtoehto.

Muutoksen virallinen kannaotto epäilyttävään Assange-tarinaan jätetään myös vain yhden tulkinnan tasolle, vaikka asiassa on runsaasti pohdinnan arvoisia kulmia.

Soisi vaaleihin lähtevien ryhmien miettivät kannanottojaan huolellisesti.
Tarjotaanko niissä vain tukea hallituksen linjaan vai onko uutta näkemystä tuoda tilalle?

Mikä mahtaa olla Muutoksen kanta 911-iskuihin?

lautturi kirjoitti...

Laitanpa tähän sitten muutaman ranskalaisen perunan, joita Muutoksen riveissä pitää noudattaa:

1) Demokratian puolustaminen ja suoraan demokratiaan Sveitsin malliin pyrkiminen.
2) Suomen ja suomalaisuuden puolustaminen oikeaan tasa-arvoon vedoten - tarkoittaen järkevöitymistä maahanmuuttoon, EU yms. instituutioihin nähden, virkamiestouhun aisoihin saattamista jne.
3) Sananvapauden puolustus - ei minkään leikkisananvapauden kuten tänään tuntuu olevan idea.

Noiden jälkeen ehdokas/ jäsen saa varsin vapaasti kannattaa/ ajaa muita asioita kunhan ne eivät sodi em. periaatteita vastaan. Tarkoittaa myös, että jos/kun kansanedustajaksi pääsee niin pitkälti ei ole ryhmäkuria äänestyksissä, tiedonannoissa jne. (oma tulkintani).

Heidän säännöt ovat lyhyehköt ja kaikkien luettavissa (.pdf-linkki, löytyy myös Muutos2011 etusivulta kohdasta "yhteydet" jos linkki ei satu toimimaan).

Niin, ja jos aletaan julkisesti meuhkaamaan 9/11 yms. tapahtumista kaiken muun toiminnan kynnyskysymyksenä, niin... hyvää päivää ;-)

Olen samaa mieltä, että Tukholman(kin) tapahtumissa on piirteitä vaikka mistä ja Muutos2011 julkilausuma ei ihan vastaa omaa ajatustani, mutta ei myöskään räikeästi sodi ajatuksiani vastaan. Hieman mustavalkoinen joo, mutta yksinkertainen on päivän sana.

En tarkoita, että ehdottomasti pitäisi kaikkien hypätä Muutos-leiriin, mutta yksi vaihtoehto jatkoihin pohdittavaksi. Samoin olen Muutospoppoolle sanonut ja kirjoittanut, että kerään TD'lle kannattajakortteja ja muutoinkin toimivani TD-ajatuksen mukaan - eikä asiasta ole mitään vastaansanomista tullut.

Kaikkinensa Muutosta miettiville ja heistä kiinnostuneille suositan Muutoksen sivujen lukemista, keskustelupalstakin heillä on täällä. Muutos ei todellakaan kannata nykyhallituksen toimintatapojen jatkamista. Joka tapauksessa ei mielestäni kannata täällä alkaa hirveästi riehumaan/ riitelemään asiasta.