lauantai 13. maaliskuuta 2010

Yhdistyksestä puolueeksi ?

Tämän blogin nimi on viitannut puolueeseen mm siksi että uuden puolueen perustaminen oli jonkinlainen kaukainen toive jo keväällä 2007 - kun tämä projekti vielä oli kirjoituspöydällä. Yhdistys Suomen Talousdemokratia ry perustettiin lokakuussa 2009 - ja se hyväksyttiin vihdoin ja kirjattiin yhdistysrekisteriin tammikuussa 2010.

Seuraava vaihe on sitten pyrkiminen poliittiseksi puolueeksi. Tämä on nyt päätetty aloittaa monestakin syystä. Näistä ehkä tärkein on se että - vain - oikeilla puolueilla ja näiden edustajilla ja ehdokkailla on automaattinen pääsy lehtien palstoille vaalien alla. Tietysti eduskuntavaalit 2011 ovat meillä tähtäimessä.
Vaaliuudistus kolmen prosentin äänikynnyksineen muodostaa myös aikamoisen uhan kaikille nouseville pienpuolueille. On siis kaikki syy takoa nyt ja tehdä kaikki mahdollinen jotta kannatus olisi riittävä vuonna 2015 kun uudistus mahdollisesti astuu voimaan.

Tällä erää Suomen Talousdemokratia ry:n mahdollisen puolueen ehdokkaiksi on lupautunut viitisen henkilöä. Jos sinä mahdollisesti olisit kiinnostunut - tai tiedät jonkun toisen joka olisi niin ota yhteyttä.

Mitä eduskuntavaaleihin tulee niin yhdistyksen hallituksen kokouksessa totesimme ettemme välttämättä kuvittele saavamme riittävästi ääniä päästääksemme eduskuntaan, mutta "oikeana puolueena" tämä vuosi ennen vaaleja olisi oiva mahdollisuus tuoda julki meille tärkeita asioita - ja sellaisia joita yksikään toinen puolue ei tuo julki - ainakaan pääohjelmassaan.

Matka yhdistyksestä puolueeksi kuitenkin pitkä ja kivinen - ja vaatii monelta paljon ilmaistyötä ja matkustelua. Yhdistyksellä on tällä erää jäsenia vajaat 40 ja aktiivijäseniä kourallinen.
Kannattajakortit on painettu ja osaksi jo jaettu viime kokoukseen osallistuneille. Jos sinä haluat täyttää kannattakortin ja uskot saavasi jonkun toisen lähipiirissäsi mukaan niin voit joko tilata
pienen määrän suoraan minulta nyt heti - tai odottaa kunnes yhdistyksen kotisivulle tulee klikattava linkki jonka myötä voit ladata neljän kortin pdf-tiedoston ja tulostaa sen omalla tulostimellasi. Muista kuitenkin tätä varten hankkia 120 g/m2 paperia koska vain tämä tai paksumpi kelpaa oikeusministeriön herroille. Normaali tulostinpaperi on 60-80 g/m2 ja se siis ei kelpaa joten tällaiselle paperille täytetyt kortit hylättäneen kylmästi. (Hyviä uutisia. Korjaus: soitin Oikeusministeriöön tänään 17.3 jolloin selvisi että A6-kokoisen kannajakortin voikin ihan hyvin tulostaa tavalliselle 80g/m2 kopiopaperille - ja A. joko myöhemmin liimata paksummalle paperilla "kortiksi" - tai B. A6-kannattajakortin voi tulostaa siten että A4-paperin taittaa tuplaksi - ja näin saadaan 2 x 80 eli 160g/m2-paperia.)

Kaikenkaikkiaan tarvitaa viisi tuhatta oikein täytettyä korttia. Muistuttaisin vielä että kortin saa täyttää vain 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Kannattajakortti ei sido sinua mihinkään eikä siitä tule mitään seuraamuksia sinulle. Ymmärtääkseni voi olla usean puolueen kannattajana - kukaan ei siis menetä kannattajakorttia täyttämällä oikeuden olla myös toisen poliittisen puolueen kannattajakortistossa. Lisätieto: Ne täytetyt 5000 korttia tulee saada rekisteröityä viimeistään 48 vrk ennen varsinaista vaalipäivää 17.4 2011.

No oli miten oli - kokeillaan näin. Tavoitteena olisi saada ne viisi tuhatta kasaan maalis-kesäkuun aikana. Katsotaan miten menee.

Toteaisin tässä myös samalla että yhdistys on avoin yhteistyölle minkä tahansa toisen puolueen kanssa joka jakaa huolemme ja haluaa vaikuttaa kohti samaa päämäärää. Yhdistyksen päätavoitteita on päästä irti velkaperusteisesta rahajärjestelmästä, saadaihmiset tajuamanaan että talouskasvun oppi on kestämätön ja tarpeeton, perustulo on ehdottomasti tarpeen, valtionvelasta päästävä eroon, julkinen sektori voisi lähteä pankkialalle omilla pankeillaan, investoinnit kansalliseen infrastruktuuriin tulee tehdä korottomasti velattomalla julkisella omarahoituksella. Mikäli EU-jäsenyys estää meitä toimimasta taloudellisesti järkevästi katsomme että tämä on riittävä peruste tehdä irtiotto EU:sta. Tämä saattaa myös tarkoittaa paluuta Suomen markkaan. Meille irtaantuminen EU:sta ei ole itseisarvo sinällään.

Kannattajakortti 148 x 103 mm:


















Tästä voit katsella mitä kaikkia puolueita Suomeen on rekisteröity ja poistettu. Huomaa että julkisuudessa esiintyvä "Vihreä Puolue" ei lainkaan ole puolue - ainakaan vielä.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitenhän on, voikohan allekirjoittaa kahden puolueen kortin? kun vasta tuli lähetettyä muutos 2011. On muuten paljon kovempi urakka kuin kuvittelette kerätä 5000 nimeä, kuten piraattipuolueelle selvisi.

Anonyymi kirjoitti...

Muutos 2011 puoleen tyypit ovat tehneet erillisen sopimuksen, jonka avulla tavallinen tulostuspaperi käy kannattajakortteihin. Pitäisikö pyrkiä samaan?

Tomi Astikainen kirjoitti...

Oikein hyvin kirjoitettu ja perusteltu teksti. Luultavasti ne teijän viisi tyyppiä on parempia hommaan ku minä, mutta jos ihmisistä on pula voin ajatella asiaa. Luulen kuitenkin - niin ironista kuin se onkin - ettei miulla oo rahallista mahdollisuutta panostaa tällaiseen. Hmmm... ei ole varaa toteuttaa demokratiaa. :)

Mutta hengessä mukana!

-Tomi

Lars Osterman kirjoitti...

Anonyymi 1,

Käsittääkseni kannattajakortteja voi allekirjoittaa vaikka kuinka monta - kunhan ovat eri puolueiden.

En ollenkaan epäile etteikö korttien kerääminen olisi "lähes ylivoimainen urakka".

Kaikki pitää puoleen perustamista ja talousdemokratian ohjelmaa mahdottomana ...ja juuri siksihän tähän on lähdetty.

Ei voi kukaan ainakaan tulla syyttelemään siitä etteikö olisi yrittänyt. Lisäksi epäonnistuminen ei tule kysymykseen. Täällä ollaan sinnikkäitä.

Tiedämmehän lisäksi että olemme oikeassa ja että aika on puolellamme.

;-)

Anyymi 2,

Ahaa en tiennyt tuollaisesta mahdollisuudesta. "Erillinen sopimus"..jaa..kehenköhän tässä pitäisi olla yhteydessä ?

Tomi,

Sinä kyllä olit jo mukana tuossa viiden vapaaehtoisen ryhmässä....

Ja hei - eiköhän me olla yhtä p.a. kumpikin. Minusta voitais pyrkiä todistamaan epäiljöille että eduskuntavaalikampanjaa voi toteuttaa onnistuneesti ilman rahaa. Olisi hieno sulka hattuun ja hiekkaa tarpeettomien mainostoimistojen rattaisiin.

Mehän emme myisi muuta kuin todellista itseämme.

;-)

Anonyymi kirjoitti...

"..talouskasvun oppi on kestämätön ja tarpeeton.."

Tämä ei pidä paikkansa. Talouskasvu voi merkitä kasvavaa tuotantoa, mutta se voi merkitä myös sen sijaan lisääntyvää vapaa-aikaa. Vastustaako Talousdemkraattinen Puolue lisääntyvää vapaa-aikaa? Ei tuo politiikka ole kestävällä pohjalla.
Muuten ohjelma vaikuttaa asialliselta.
- kjr -

Lars Osterman kirjoitti...

hmm..kun puhutaan talouskasvusta tarkoitetaan kyllä ihan jotain muuta. Talouskasvu on doktriini jonka mukaan Suomen talouden pitää kasvaa 2-3% vuosittain. Tällä ei ole mitään tekemistä vapaa-ajan kanssa.

Mutta tietysti jos ja kun tuotetaan jotain tarpeellista jossain tehtaassa ja kun keksitään jokin keino tuottaa nopeammin tai enemmän samassa ajassa - tai muuten vain tehokkaammin niin tietysti tämä "tehokkuus" teoriassa myös voidaan ottaa ulos vapaa-aikalisänä.

Tämä on tuotannon rationalisointia ja tehostamista ja mielestäni tällä ei ole paljonkaan tekemistä kapitalismin sykkivänä sydämenä - talouskasvun doktriinilla.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tälläkin blogilla ole moneen kertaan kerrottu, että Talousdemokratia haluaa nimenomaan lisätä ihmisten vapaa-aikaa. Esim kirjoitus 2. maaliskuuta: "Lisää talousdemokratiasta ja sen toteuttamisesta".

Lukekaa hyvät immeiset!

Anonyymi kirjoitti...

pojjaat, meidän ainoa mahdollisuus on internetin kautta tapahtuva ihmisten "sivistäminen". Ilmaista, tehokasta ja tavoittaa valtavat massat hetkessä !!

Joten

1. Suunnitellaan valmiiksi hyvät tekstit ja linkit.

2. kerätään 5 kaveria 2 viikoksi ja copy pastetaan kaikki mahdolliset saitit ja keskustelupalstat täyteen tietoa

3. Jauhetaan myllyä 24/7, eikä maksa mitään !!

4. Tuloksena Suomalaiset on informoitu, ja meillä on kysyntää ihmisten vaatiessa oikeuksiaan.

Tämä on sitä sissitaktiikkaa, jota tarvitaan nyt nopeasti. Muuten tämä homma hyytyy alkumetreille.

Lars voisi heittää valmiit tekstipohjat talousdemokratian sivuille, josta voi helposti copy pasteta niitä eteenpäin. Lyhyitä, ytimekkäitä ja selkeitä tekstejä linkkeineen niin johan alkaa homma vetämään.

Tässä esimerkkejä forumeista, joista voisi alkaa:

vauva-lehti
naisten lehdet
suomi24
yle a-tuubi
taloussanomat
kauppalehti
eri harrastus saitit
suosituimmat suomalaiset youtube videot

ym....


Ei muuta kuin tsemppiä !

Lars Osterman kirjoitti...

Tietysti lisää vapaa-aikaa - sehän on itsestään selvä asia koska aivan kuten zeitgeist-liikekin muistuttaa niin kaikenlainen koneellistaminen ja automatisointi olisi jo nyt mahdollistanut työn jakamisen ja 20 tuntisen työviikon kaikkien (paitsi pankkiirin) yhteisen edusen nimissä.

Ei vapaa-ajan aikaosuuden lisääntyminen ole käsittääkseni millään lailla ristiriidassa sen kanssa että talouskasvuopista halutaan irti.

Tärkeintä on tuottaa sopiva määrä kestävää laatutavaraa. Tämän vastakohta on tuottaa kolmessa vuorossa pian hajoavaa roskatavaraa maailmanmarkkinoille ahneuden ja korollisen laina-rahan vuoksi.

Vapaa-aika ei kuitenkaan ole loikoilemista vaan useimmat ihmiset haluavat tehdä asioita, oppia uutta ja tuntea olevansa sopivasti arvostettuja. Ja tämä siitä riippumatta ettei hiki otsassa juosten työnnetä fillaria kuten tänään....ihan vain työntämisen takia.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen huomannut, että linkkejä ei kannata joka paikkaan laittaa, koska kaikki lehdet ei julkaise kirjoituksia, joissa on linkkejä. Jää koko hyvä juttu julkaisematta, eikä itse ehkä koskaan tule edes tietämään, että sitä ei julkaistu.
Lisäksi olen sitä mieltä, että Talousdemokraattisen yhdistyksen jäsenmaksun pitäisi olla vapaaehtoinen. (Ja tilin jossain muualla kuin Nordeassa?)

Ystävällisin terveisin nimim. Lilakuu

Lars Osterman kirjoitti...

Lilakuu,

Ei yhdistys voi toimia ilman rahaa - eikä rahaa tässä vaiheessa saa muualta kuin jäseniltä. 20 euron jäsenmaksu ei kenenkään taloutta kaada. Lisäksi selvisi äsken että 40 jäsenestä vain 26 on maksanut joko 20 tai 10 euroa.

Rekisteröinteihin ja muihin pakollisiin on jo palanut kolmatta sataa euroa.

Eikä jäseneksi tarvitse liittyä voi myös tukea toimintaa täyttämällä kannattajakortin ja hakemalla lisää kannattajia omassa tuttavapiirissään.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ! Oikeasti, pistäkää nyt se gorillasota pystyyn netissä ! Siitä voisi tulla vaikka juttua meinstreamiinkin jos tekeen sen hyvin.

Pohjatyö on tehtävä, muuten ei liike lähde lentoon. Jos Lars laittaisi valmiit tekstipohjat esille, ja sitten copu/paste sauhuamaan !

Tieto on valtaa...

Lars Osterman kirjoitti...

Jospa odotetaan että saadaan edes 10% kannattajakorteista kasaan ennen kuin ruvetaan mihinkään gorillasotaan...


*

PS Lilakuu

Tuli vielä mieleen se että jopa postimerkkeihin menee aivan rutkasti rahaa jos ruvetaan lähettelmään kortteja edes takas yksityistetyn Itellan ALV 22% postipalveluja käyttäen.

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä on tuotannon rationalisointia ja tehostamista ja mielestäni tällä ei ole paljonkaan tekemistä kapitalismin sykkivänä sydämenä - talouskasvun doktriinilla."

"Tuotannon rationalisointi" tarkoitttaa teknologian kehittymistä. Ymmärrän kyllä, että tarkoitat talouskasvulla tuotannon määrän lisääntymistä, mutta tehokkuuden kasvu on myös talouskavua. "Talouskasvu" on heitto, jonka voi liittää "kapitalismiin", mutta se oikeutetusti tarkoittaa myös teknologisen kehityksen vastustamista. Jos arkikielessä vapaa-aikaa ei yhdistetä talouskasvuun niin se on polittinen valinta. Arkikieli on uusliberalismin kieltä.
-kjr-

Lars Osterman kirjoitti...

Olen kyllä eri mieltä. Talouskasvu näkyy aina maan BKT:n kasvuna.

Se että tuotetaanko maamme väestölle riittävästi viljaa, perunaa ja vihanneksia 10.000 tai 15.000 miestyövuoden panoksella ei mielestäni liity mitenkään talouskasvuun.

Jälkimmäisessä tapauksessa 5.000 miestyövuotta vain vapautuu ja voidaan käyttää johonkin muuhun. Jos se käytetään johonkin sellaiseen mikä ei näy BKT:ssa se ei näy talouskasvuna. Jos ne taas pakotetaan kaivamaan toisilleen ojia ja saavat tästä palkkaa se tietenkin näky kasvuna. Mikäli taas kaivavat samat ojat itselleen kasvua ei näy vaikka tulos on sama.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ojankaivuu oli hyvä vertaus Lars !

Tuosta gorillasodasta tarkoitin siis "sissimarkkinointia" . Tällä hetkellä toiminta pysähtyy johonkin toissijaiseen näpertelyyn, eli lasketaan postikorttien ALVeja ym...

Nyt iso haloo pojat !
Jos kannattajakortteja tarvitaan 5 000 kpl, ja kasassa on tällä hetkellä muutama kymmenen niin nykyinen toimintamalli ei tule tuottamaan tulosta tämän sukupolven aikana.
Nettimarkkinointi on ylivoimaisesti paras tapa polkaista uusia juttuja käyntiin, ja sitä valtaapitävät juuri pelkäävät.
Halpaa ja tehokasta. 5000 nimeä tulee muutamassa viikossa jos kampanja toteutetaan hyvin. Aikaa ei ole odotella että ihmiset tulisivat itsestään kirjoittamaan nimiä kortteihin !

Jos tosissaan leikitään niin sitten kanssa leikitään tosissaan ! Kaikki peliin mitä lähtee, joka rintamalla.

Ihmiset eivät seuraa epävarmoja johtajia tai heikkoja yksilöitä. Vahvoja kavereita, jotka uskaltavat laittaa itsensä peliin tarvitaan. Sellaisia ihmiset seuraa...

Anonyymi kirjoitti...

Muuten jos emme kykene organisoimaan yhtä nettikampanjaa nini miten pystymme johtamaan kokonaista maata ?

Selkärankaa nyt ja painetaan "poika" ulos maailmalle !

Ja Lars, tsemppiä ja rohkeutta valitsemallasi tiellä. Sulla on hyvät argumentit taustalla, ne pitää vain myydä ihmisille.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko syytä harkita yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Aika mahdottomalta tuntuu, että muuten saisitte paljoakaan aikaiseksi. Sori vaan..


Ote Soinin blogista:

IPCC ja CCCP

Ministeri Jan Vapaavuori ehdottaa Suomeen ilmastoministeriä EU:n ilmastokomissaarin tapaan.

Ministeri horisee.

EU:sta nyt ei paljon kannata esimerkkiä ottaa tässäkään asiassa.

EU:n hiilidioksidin päästökaupassa paljastui joulun alla 5 000 000 000
( 5 miljardin) euron väärinkäytökset.Ne eivät ole paljon ministereitä huolettaneet - eivät Suomessa, eivätkä Euroopassa.

Ilmastovouhotuksen ylimmäinen papisto IPCC muistuttaa Neuvostoliiton CCCP korkeinta neuvostoa.

Totuus on yksin siellä, ja vain siellä.

Tätä totuutta tulkitsee se itse.

IPCC:n johtohenkilöiden taloudelliset ja poliittiset kytkennät pitää selvittää.

Brittiläinen totuus: Follow the money tuo tulosta täsäkin.

Tutkiville journalisteille on töitä. Ilmastopöpötys on kuin Neuvostoliiton masinoima rauhamarssiliike 1980-luvulla.

Sitä on soveliasta epäillä.

CCCP pyrki hegemoniaan. Rahat loppuivat, propagandaan asia ei kaatunut.

IPCC pyrkii sanelemaan, miten maailmassa pitää elää. Siltä eivät rahat lopu, siksi sen propaganda pitää nujertaa.

Kysymys on vallasta ja rahasta.

Ihmisen osuus " ilmastonmuutoksessa " on selvittämättä.

Saako IPCCtä epäillä? Saa. Se on yhtä terveellistä nyt kuin CCCP:n epäily aikanaan.

Silti, polvitien kautta on mentävä.

IPCClle käy kuten CCCPlle.

lautturi kirjoitti...

Tuli mieleen, että yksi paikka missä nimiä olisi tod.näk. menestyksellä kerättävissä on ilmaisen ruoan jakopaikat. Siis ne minne kaupat antavat lähes yli-ikäistä ruokaa jaettavaksi köyhille. Täällä Kuopiossa jakavat kahtena päivänä viikossa ja käsittääkseni 300-400 ihmistä siellä pyörähtää hakemassa apetta.


Veikkaan, että kun kysytte järjestäjiltä 2min ei-kaupallista avauspuhetta, niin nimiä löytyy. Itse ajattelin käydä nyt perjantaina kysymässä alustavasti asiasta.

Jos 50-100 nimeä saa kasaan, niin se on mielestäni oikein hyvä avaus - kaupunkeja Suomessa kun kuitenkin on aikasen paljon.

Toinen omalla taustallani on mennä käymään yliopistolla ja katsoa josko sieltä löytyisi "mainos-aikaa" opiskelijakahvilassa ja henkilökunnan keskuudessa. Tuoltakin toiverikkaana luulen saavani reippaasti nimiä/kortteja.

Muissa yliopistokaupungeissa lienee vastaavan tempun tekeminen uskalluksesta kiinni.

Noita varten kannattaisi tehdä A4-lappu siten, että puolikas (A5) on kannatuskortti ja toinen puolikas olisi Talousdemokratian perusteet ranskalaisilla perunoilla, sekä pari www-osoitetta. Sitten vain saksilla papru kahtia ja puolikas talteen.

Luulen että tärkein verbaalinen heitto on "tämä ei sido mihinkään, mutta saadaan vähän väriä vaaleihin ja kapulaa rattaisiin valtapuolueille".

Aki

PS. mitä tulee perussuomalaisiin, niin vaaliliitto mielestäni on eri hyvä idea, mutta erottuaksemme joukosta oma nimike olisi enemmän kuin tervettä.

Anonyymi kirjoitti...

Jäin miettimään semmosta asiaa, että kumpi on loppujen lopuksi suurempi ryöväri: Pankki vai yksityinen asunnon omistaja tässä tapauksessa?

Ostat 100 000 euron talon ja otat 5% korolla laina-ajan 20 vuodeksi vai se, että vuokraat joltain yksityiseltä kämpän, josta maksat vuokraa 500 euroa kuussa.

Kumpi rahastaa meikää enemmän ja hyötyy minusta eniten? Pankki vai vuokranantajani?

Lars Osterman kirjoitti...

Jos lasketaan tuo sama 14 vuoden lainana niin se on helpompaa.

100.000 euro pääomaa 5% korolla tarkoittaa lyhennyksiä 166 x 1205,00 euroa.

Korkoa yhteensä 100.000 euroa minkä pankki 90%:sesti kuluttaa yhteiskuntaan palkkoina, maksuina, hankintoina ja veroina.

Pääoma 100.000 euroa päätyy kokonaisuudessaan pankille maksettuasi lainasi.

Pankki tienasi siis brutto 200.000 koska se ei käytännössä sitonut mitään omia pääomia tähän lainaan.
Lisäksi pankin oli mahdollista lainata edelleen saamiaan lyhennyksiä toisille lainaajille korkoa vastaan. Osa tästä vuorenvarmasti korkeammalla korolla.

Olen tästä syystä arvioinut pankin tienaavan ehkä 300.000 sinun nostamallasi lainalla.

*

Vuokraisäntähän taas vuokraa vain jos ei itse tarvitse auntoa, jos ei saa sitä myytyä tai jos asuu tilapäisesti ulkomailla jne.

Vuokraisäntä maksaa lisäksi 28% pääomatuloa saamistaan vuokratuloista.

Tietysti jos vuokra olisi 1205/kk tai enemmän sinun kannattaa ostaa asunto eikä vuokrata se. Tosin tilanne voi kovasti muuttua vuosien mittaan.

En siis katsoisi vuokraisännän olevan saman tason roisto kuin pankki.

Köpä kirjoitti...

Allekirjoitan mielelläni Suomen Talousdemokraattisen Puolueen kannattajakortin. Mutta mutta, olisi lohdutonta ajatellakin, ettei talousdemokraattisia ajatuksia kuultaisi olenkaan vielä ensi eduskuntavaalien ehdokkaiden suusta.
Jos kuitenkin kävisi niin ikävästi, ettei puoluetta ehdittäisi rekisteröidä, niin voisivatko talousdemokraattiset ehdokkaat olla vaaleissa mukana esim. IPU:N listoilla sitoutumattomina ehdokkaina?

Lars Osterman kirjoitti...

Katsotaan nyt miten tämä asia etenee. Minulla itselläni ei periaatteessa ainakaan ole mitään IPU:a vastaan.

Täytyy kuitenkin muistaa että IPU:n perussanoma "Suomen liittyminen EU:hun oli laiton ja perustuslain vastainen ja pitää perua" - ei missään vaiheessa ole saanut kovinkaan paljon kannatusta äänestäjiltä.

Tällä samalla "irti-Eu:sta-teemalla" ratsastaminen ei siis yksinään taida viedä mihinkään, laitettiin se sitten millaiseen uuteen pakettiin tahansa.

Tässä tilanteessa kun olemme olleet EU-jäsenenä jo pian 15-vuotta ainoa perusteltavissa oleva peruste esittää irtaantumista on se että EU-komissio, EKP ja Lissaboninsopmus kieltävät Suomea ja suomalaisia toteuttamasta meille suomalaisille järkevää ja viisasta finanssi- ja talouspolitiikkaa.

Jos ja kun suomalaisille selviää että EU-komissio, EKP ja Lissaboninsopimus PAKOTTAA meitä lainaamaan rahaa yksityisiltä jättipankelta joilla ei ole mitään rahaa - vaan kirjaavat luoton meille tyhjästä ja vaativat siten sen takaisin korkoineen - tässä tilanteessa voidaan esittää kysymys: Onko Suomen viisasta olla mukana tällaisessa korruptiopelissä missä on ilmiselvää että EU:n finanssieliitin pankkilobby on tällaisten direktiivien ja kieltojen takana? Onko Suomen kannalta järkevää lainata rahaa pankeilta, velkaantua ja maksella miljardeja korkoinan, kun Suomi voisi järjestää saman rahan itselleen Suomen Pankin avulla ILMAN korkoja?

Olen vuorenvarma että lähes jokainen suomalainen puolueesta riippumatta vastaisi näihin kysymyksiin - EI.


Tässä on minusta AINOA kestävä peruste esittää irtaantumista EU:sta.

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä esimerkkejä forumeista, joista voisi alkaa: vauva-lehti naisten lehdet suomi24 yle a-tuubi taloussanomat kauppalehti eri harrastus saitit suosituimmat suomalaiset youtube videot"

Joo, onnittelut, löysin tämän blogin kun joku heitti tuon linkin tänne Suomi24-palstalle, oli selvästi off-topic.

Mutta mutta, parantamisen varaa on. Ei kannata aloittaa haukkumalla lukijoita tyyliin "herätkää pahvit!", ja sitten pelkkiä linkkejä. Pitäisi aloittaa kohteliaasti, ja sitten parin rivin tiivistelmä jokaisesta linkistä, ja taustaa asiasta.

Kun itse mainostan foorumiani, niin aika heikot tulokset, jokaista postaamaani linkkiä kohden on tullut ehkä 0-1 uutta käyttäjää, ja aktiivikäyttäjiä on nyt noin 5-8 kahden vuoden aikana tullut. Noita linkkejä täytyy varmaan heittää ulos sadoittain, tai tuhansittain että saisi edes muutamia kymmeniä aktiivisiä käyttäjiä. Foorumini aihe on oikeastaan samankaltainen kuin teidän, eli osoitan tieteellisesti että lääketiede on pelkkää huuhaata lukemattomin esimerkein, kuten rahajärjestelmäkin, ja annan itse parempia ratkaisuja.