Ensi vuoden vaalit kiikarissa....

Vuosi aikaa vaaleihin. Myönnän että olen ollut aika hiljaa, en ole kirjoittanut blogille paljonkaan ajatuksia viime aikoina. Hiljaisuus ei tarkoita etteikö aivot silti olisi pyörineet lähes täysillä. Olen miettinyt paljon tätä Suomen tilannetta, 30 mrdin lisävelkaa, Islannin ja Kreikan tilannetta - ja erityisen paljon viime viikonlopun aikana Tahkovuoren maastossa sekä ajaessa sinne ja takaisin.

Mitä talousdemokratialla olisi oikeasti annettavaa suomalaisille ja Suomessa harjoitettavalle politiikalle? Talousdemokratialla tarkoitan tässä lähinnä eräänlaista uutta tietoisuutta rahasta ja rahaan liittyvästä taloudesta. Raha on velkaa. Rahan ei tarvitse olla velkaa. Julkinen valta voi laskea rahan liikkeeseen pankkien tavoin. Pankkitoiminta voi myös olla julkisen vallan käsissä ja jopa tehokkaampaa niin. Kun tajuaa että raha on pelkkää kirjanpitoa tajuaa myös ettei siitä voi olla puutetta - oikeasti, vaan että sekä rahan ja ostovoiman väitetty puute ja jakoperiaatteet ovat pelkkää politiikkaa. Perustuloon on haluttaessa rahaa - samoin kaikkeen muuhun mihin on poliittista tahtoa. Inflaatiopeikko liittyy lähinnä korkoon ja korkeisiin veroihin. Väärät profeetat ovat ne niin arvostetut ekonomistit joiden mukaan velka ja ahneus ovat hyviä ja tarpeellisia.
Talouskasvuoppiin vannominen on suora funktio nykyisestä korkomenettelystä ja finanssiriiston ahneudesta. Tästä kaikesta on mahdollista päästä eroon. Ratkaisuja ON.

Talousdemokratian ympärille on muodostunut joukko uteliaita ja kiinnostuneita avarakatseisia ihmisiä jotka janoavat lisää tietoa ja joille valtiovelkaa tai pankkilainaa ei enää mukisematta saa myytyä.
Blogin kautta olen tutustunut satoihin vastuuntuntoisiin ihmisiin joilla on aito tahto olla mukana muuttamassa maailmaa sikäli kun se on mahdollista.

Osalla on omia tavoitteitani hillitympiä tavoitteita - osalla huomattavasti pitemmälle meneviä. Näistä viime mainituista mainittakoon Zeitgeist-liikkeen aktivistit jotka ovat asettaneet tavoitteikseen "kymmenisen pykälää kaukaisemman" oman utopiansa: rahattoman maailman jota yleisesti kutsutaan resurssipohjaiseksi taloudeksi.

Zeitgeistilaisille talousdemokratian valtiovelaton, julkisen velattoman rahan, jopa koroton ja ehkä lähes veroton talousmalli missä köyhyys ja kurjuus - sodat, kehitysmaariisto ja pakolaisuus on taltutettu laajalla uudistetulla ostovoimanjako-ohjelmalla missä julkinen valta luo, laskee liikkeeseen uuden rahan kulutuksenaan ja missä kansalaisten 40-tuntinen työvikko on korvattu
perustulolla ja vapaaehtoisella osallistumisella yhteiskunnan tarpeellisten toimintojen ylläpitoon, pyörittämiseen ja kehittämiseen - ei vielä riitä, vaan tämä on heille vasta pieni ensiaskel kohti z-profeettojen, Jacques Frescon ja Peter Josephin tulevaisuuden z-maailmaa.

Näin kun itse on jo 50-vuotias niin on kyllä pakko myöntää että ihan noin pitkälle meneviä tavoitteita on vaikea asettaa - vaikka ovatkin mitä ilmeisimmin ihan myönteisiä. Minulle itselleni talousdemokratian tavoiteohjelma tuntuu jo sellaisenaan olevan riittävän kaukainen ja jos haluatte - utopistinen. Se on silti vielä jotenkin hallittavissa ajatusrakenteena - sekä tietysti myös jotenkin vielä toteutettavissa ilman että kaikki käännetään nurin kurin. En siis kiellä sitä ettenkö itse 25-kesäisenä juippina mahdollisesti ajattelisi toisin. Tämä äskeinen ei tietenkään tarkoita että vastustaisin Z-maailmaa. Ehken vain jaksa uskoa että tulisin sen itse näkemään.

Talousdemokratian ja blogin ympärillä on hyrrännyt paljon muutakin väkeä ja kaikki eivät katso näitä talousdemokratian ajatuksiani suopein silmin. Näistä mainittakoon kultakantaintoilijat, freemarket-banking- ja itävaltalais-talousopin papisto, jotka kaikki kyllä siis näkevät ne samat ongelmat kuin talousdemokratia, mutta joiden ratkaisut ja lääkkeet ovat hyvin kaukana talousdemokratian ohjelmaluonnoksista elleivät jopa täysin vastakkaisia ja näin ollen nykyistä talousriistoa edelleen kiihdyttäviä. (vaikkeivät e.m. tahot millään kylläkään halua tätä tunnustaa - vaan kuvitellaan että kullan tai täysin vapaan kilpailun avulla saadaan pankkien painatoiminta hillittyä ja näin kaikki hyvin valtakuntaan)

Olisin kaivannut blogillee ihan muunlaisia vastarannankiiskejä - miksei demareita joille ammattijärjestöjen lakkovalta on kaikki kaikessa ja joilla ei ole mitään omantunnontuskia kunhan oma itse ja liiton kaverit pääsevät näyttämään porvareille kuka määrää.

Tai laskelmoivia rahan perässä juoksevia kokoomuslaisia joille suomalaisen yhteiskunnan yksityistäminen - eli valtionomaisuuden siirtäminen heidän ja heidän kavereidensa yhtiöiden käsiin, jotta näin päästäisiin nostamaan elintärkeiden yhteiskuntapalveluiden hintoja ja näin turvaamaan näiden ahneiden kokoomuslaisten loistava tulevaisuus miljonääreinä. Tällaista "laillistettua" yhteiskuntariistoa, valtionyhtiöiden itselleen rosvousta, juristien pykäläkikkailua, häikäilemätöntä osakekeinottelua ja nallewahlroosimaisen toiminnan ihailemista ei nimittäin voi yhdistää kuin kokoomukseen ja ehkä RKP:n oikeistosiipeen. Liberaalit ovat tietysti oma lukunsa nekin.

Tulevissa eduskuntavaaleissa 2011, talousdemokratia kyllä tulee näkymään ja kuulumaan tavalla tai toisella - pahimmassa tapauksessa joko itsenäisenä pienpuolueena tai jopa toisen pienpuolueen siivellä sitoutumattomina, kourallinen rohkeita ehdokkaita ainakin Uudellamaalla ja Helsingissä. Parhaimmassa tapauksessa laajana yhteisrintamana joidenkin muiden pienpuolueiden kanssa. Yhteisrintama on voi joko olla uusi erillinen yhteinen vaalipuolue - tai se voi hätätapauksessa muodostua joidenkin pienpuolueiden vaaliliitoista.

Mahdollisimman laaja yhteisrintama on omasta mielestäni lähes pakollinen kuvio jos todellakin halutaan äänestäjät innostumaan vaihtoehdosta ja mukaan tukemaan. Yhteisrintamalla tulisi ehkä olla 10-12 yhteistä vaaliteemaa - ja loput teemat vapaasti järjestö-, puolue- tai yhdistys- tai kansanliikekohtaisia. Ilman tätä yhteistoimintaa pienpuolueet tulevat menettämään suurimman osan näkemästään vaivasta - kaikista vaaliponnisteluista riippumatta. Ilman tätä yhteistoimintaa yhdistykset ja kansaliikkeet eivät pääse tuomaan sanomansa esiin tärkeimmissä foorumeissa vaalien alla. Yhteinen vaalipuolue on tietysti kompromissi - ja voin hyvin kuvitella että sen johdosta ja julkisivusta voi joutua neuvottelemaan pitkään.