torstai 28. huhtikuuta 2011

Kataisen seitsemän kysymystä - ja kommentit niihin.


Otin Kataisen "kysymykset" omaan erityistarkasteluun. ( Lähde: Uusi Suomi.)


Talouspoliittinen linja:

a) Valtiovarainministeriö on arvioinut julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi tarvittavan ylijäämän olevan vuonna 2015 4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Onko eduskuntaryhmänne valmis kirjaamaan hallitusohjelmaan päätöksen alkavan hallituskauden aikana toteutettavasta toimintasuunnitelmasta, jolla turvataan julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja tulevaisuudessa?

Kommenttini: Totuus on se että mitään ns "ylijäämää" ei tarvitse olla. Kataisen ja VM tapa tarkastella asioita on vanhakantainen ja tämänlainen ajattelutapa on omiaan ajamaan kansalaisten hyvinvointia alas. Bruttokansantuote on myös vanhakantainen mittari josta vain näkee ns liiketoiminnan kasvua. Liiketoiminnan kasvu ei muutenkaan ole tarpeen. Suomessa on ihan kiitettävästi liiketoimintaa, kiitos emme tarvitse sitä aina vain lisää ja lisää...ja lisää. Talouskasvun politiikka on vain politiikkaa. Se on huonoa politiikkaa. Se on politiikkaa joka kuluttaa luonnonvaroja, tuhoaa ympäristöä, riistää suomalaista työvoimaa ja aiheuttaa laajaa yhteiskunnallista huonovointia väitetyn "paremminvoinnin sijaan". Talouden kestävyys on järjestettävissä aivan toisenlaisin menetelmin. Sellaisin menetelmin joiden visualisointiin ministeri Kataisen mielikuvitus ei millään riitä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaan on monia ratkaisuja joista Suomen Kokoomuksen piirissä ei tällä erää kovin moni taida olla tietoinen.

***

b) Mikäli olette tähän valmiita, missä määrin kullakin seuraavista vaihtoehdoista ja millä uusilla konkreettisilla keinoilla vaikutetaan kestävän rahoitusaseman saavuttamiseen (% / bkt tai mrd.)?

Kommenttini: Kysymyksen muotoilu kielii selvästi rajoittuneesta tavasta katsoa ongelmaa. Ne konkreettiset keinot ovat - tai voivat olla jotain ihan muuta kuin mitä Katainen esittelee "ainoina vaihtoehtoina. Olisi samalla varsin mielenkiintoista tietää onko Kataisen seitsenkohtainen ohjelma itse asiassa kenties konsulttitoimisto McKinseyn käsialaa?

***

– työurien pidentämiseen vaikuttavat uudet toimet

Kommenttini: Työuria ei tarvitse pidentää. Työuria tulee sen sijaan lyhentää koska työn tekemisen osuus ihmisen elämässä on jo vuosikymmeniä sitten noussut epäterveelle tasolle. Tekninen automatisointi ja rationalisointi tulevat viemään työpaikkoja jatkossakin. Perustulojärjestelmän myötä jokainen joka niin haluaa voi työllistää itse itsensä.

***

– kuntarakenteen ja palvelurakenteen uudistaminen

Kommenttini: Kuntien määrä pysyköön samana kuin nyt. Kuntien määrää ei ollenkaan tarvitse supistaa. Paikallisdemokratia on tärkeä asia - ja se menetetään jos Kataisen pääsisi tuhoamaan Suomen kuntarakennetta.Kunta voi perustaa kuntapankin ja näin rahoittaa mahdollista alijäämää ilman korkokuluja. Kunta voi tehdä erilaisia paikallisrahakokeiluja joilla raha pysyy kotikunnassa. Kunta voi maksaa osan palkoistaan paikallisrahalla tai jopa oman aikapankin "tovina". Mielikuvituksen puute näyttää olevan sekä Kataisen että VM suurin ongelma tällä erää.

***

– talouskasvua ja työllisyyttä lisäävät uudet toimet esimerkiksi verotusta uudistamalla

Kommenttini: Talouskasvua emme kaipaa. Talouskasvu on vanhakantaista ajattelua. Talouskasvu tuntuu olevan itseisarvo Kataiselle. Rahajärjestelmän uudistusohjelman myötä kaikki puheet talouskasvusta voitaisiin unohtaa. Suomen tulee tähdätä siihen että taloudellinen toiminta on riittävää, sopivaa suomalaisiin olosuhteisiin ja kestävällä pohjalla. Talvivaaramaiset megaprojektit tulevat olemaan tulevien polvien riesana. Moista lyhytnäköisyyttä tullaan oudoksumaan ja tuomitsemaan.

***

– valtion budjettitaloutta kiristävät toimet (verotuksen kiristäminen ja menojen leikkaaminen)1

Kommenttini: Ei ole mitään syytä kiristää mitään toimia. Kaikki puheet tästä kielivät rajoittuneesta mielikuvituksesta ja rajallisesta ongelmanratkaisukyvystä. Hyvinvointi varmistetaan perustulojärjestelmällä, kuntapankeilla ja pyrkimyksenä pitää olla Vauras Velaton Suomi. Tähän päästään toteuttamalla ns talousdemokratiaa sen sijaan että jatkettaisiin Kataisen vaalirahoittajien ja taustavoimien suosimaa finanssiolgarkiaa, plutokratiaa ja kleptokratiaa.

***

c) Millaiseksi valtion menotaso tulisi asettaa ja mihin aikatauluun hallituksen tulee sitoutua valtiontalouden velkaantumisen pysäyttämiseksi?

Kommenttini: Valtion menotaso on vaikea määritellä etukäteen - mutta ainakin turhat korkomenot tulisi eliminoida tekemällä uusia luovia rahoitusratkaisuja ns talousdemokratian antamien mallien mukaisesti. Alijäämää tulee olla koska alijäämä tarkoittaa uutta rahaa talousjärjestelmään. Päätehtävä olisi varmistaa etteä tästä makseta korkoja kenellekään - ei ainakaan maan rajojen ulkopuolella toimiville pankeille. Valtion tulisi pyrkiä siihen että se rahoittaisi itse itseään luovalla tavalla. Tässä on oleellisinta päästä eroon vanhakantaisesta ajattelusta - eli velkarahan paradigmasta.

***

Suomen EU-, ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa) Mitkä ovat mielestänne Suomen EU-, ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet?

Kommenttini: EU on ollut Suomella lähinnä haitaksi. EU on tullut Suomelle ja suomalasille todella kalliiksi. Ulkopolitiikassa tulisi kääntyä enemmän itänaapurin puoleen. Suomella ei oikeasti missään taida olla venäläisiä parempia ystäviä. Rajakauppaa ja rahatonta vaihtokauppaa tulisi elvyttää 1975-1990 toimineen mallin mukaan.Suomen tulisi suhtautua varsin kriittisesti Maailmanpankin, IMF:n OECD:n, WTO:n ja BIS:n sanelupolitiikkaan ja pyrkiäSveitsin- tapaiseen ystävällismieliseen riippumattomuuteen ja jatkaa hyviä naapuruussuhteitaan ILMAN muiden tahojen sanelua.

***

b) Miten turvaisitte myös jatkossa Suomen kansainvälisen aseman ja vaikutusvallan meihinkin vaikuttavissa kysymyksissä?

Kommenttini: Miksi Suomella pitäisi olla jokin erityisen "kansainvälinen asema ja vaikutusvalta"? Suomella on viisi miljoonaa ihmistä lähes arktisella metsäisellä maanviljelysmaalla. Ei Suomella ole mitään syytä olla enemmän vaikutusvaltaa kuin mitä kansakuntamme maantieteellinen ja kauppapoliittinen asema edellyttää. Suomen tulee olla hyvä naapuri - hyvä kauppakumppani - ei suostua saneluun- suojella suomalaisia työpaikkoja ja suomalaista vaurautta.

***

c) Oletteko valmiit hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi?

Kommenttini: Suomen mahdolliset sitoomukset tulee tarkastella uudelleen uudessa totuudellisemmassa valossa. Suomalaisille on paljastettava EU-kokeilun todellinen hinta ja EU-lobbariluopioiden nimet. Edellisessä kohdassa todettiin jo että muutkin sopimukset tulee katsoa uudelleen ja määritellä onko jäsenyyden hintalappu suurempi kuin hyöty. Tämä koskee myös "yhteistyötä" Naton kanssa ja muuta EU:n valmiusjoukkoleikkiä jota suurin osa suomalaisista vastustaa.


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Valtion velka pois

lähde: http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-20012347


Maksetaan valtion velka samalla tavalla kuin millä se tehtiinkin !

Kirjoittanut: Espoo Calls 16.01.2011 - 11:48
Yleiset keskustelut

"SUOMEN EUROVELAN POIS MAKSAMINEN JA KUINKA SE TULEE TEHDÄ:

§ 1. Suomen valtio perustaa pankin (yksi konttori riittää aluksi hyvin)

Nimi voi olla vaikkapa [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankki.

Ja koska pankki toimii euroalueella, senkin varantovaatimus on 2%. (Ymmärtääksesi mitä varantovaatimus tarkoittaa, ole hyvä ja lue Federal Reserven julkaisema Modern Money Mechanics -linkki tuonnempana.)

§ 2. Suomen valtio tekee 2 miljardin tilisiirron [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankkiin. (2 miljardia on esimerkiksi 8 kuukauden polttoaineverotuotto.) Tuo summa on monistettavissa laillisesti 100 miljardiksi.

§ 3. Euroalueen käytettävissä olevaa rahoitusinstrumenttia (deposit multiplication) hyväksi käyttäen, valtion pankki luo valtion ulkomaanvelkaa vastaavan summan 'luottona' ulkomaanvelan maksusta vastaavalle osastolle valtiokonttorissa ja siirtää rahan kyseisen osaston nimiin avatulle tilille uudessa [aseta mieleisesi nimi tähän] Pankissa.

§ 4. Kyseinen osasto tekee tilisiirron Suomen valtiota rahoittaneiden, pääasiassa ulkomaalaisten liikepankkien tileille.

Suomen valtionvelka on tällä toimenpiteellä täysin laillisessa järjestyksessä maksettu!

Lisäksi maksutapa on kansantalouden ja kansalaisten kannalta ensimmäistä kertaa oikeudenmukainen.

Tämä on hyvä ennakkotoimi ennen siirtymistä asteittain valtion omaan valuuttaan, jota vain valtio voi monistaa, liike-, investointi- ym. yksityispankkien toimiessa vain täysvarannolla.

Markka EI ollut valtion OMA valuutta. Se oli yksityispankkien liikkeelle laskema valuutta.

Valtion liikkeelle laskema valuutta EI OLE kommunismia. Se ei ole edes sosialismia. Thomas Jefferson, USA:n kolmas presidentti, piti sitä kansakunnan vapauden ja vaurastumisen ehdottomana edellytyksenä. Kommunismi puolestaan on kansalaisten vapauden ja vaurauden vastakohta.

Suomea luotoilla rahoittaneet liikepankit eivät toimittaneet Suomeen 50 miljardin edestä kultaa, vaan ne toimittivat Suomen valtion tilille "saldoa", siis pelkkiä numeroita tietokoneen muistilla. Ja se saldo syntyi juuri samanlaisella prosessilla kuin yllä. Siis saldoa, numeroita tietokoneen muistilla ne saavat nyt takaisin - täysin laillisessa järjestyksessä. Tämä on ainoa Suomen kannalta oikeudenmukainen tapa toimia.

Kahdesta miljardista eurosta valtio-omisteinen pankki voi luoda 2% varantovaatimuksen mukaisesti 100 miljardia euroa aivan samalla tavalla kuin yksityisomisteinen pankki.

* * * * *

Linkki rahan luontiprosessin, varantovaatimuksen (USA 10%) ja luoton monistamisen mahdollistavan rahoitusinstrumentin selittävään Federal Reserve -pankin dokumenttiin:
en.wikisource.org/wiki/Modern_Money_Mechanics

Euroalueen varantovaatimus on kaksi prosenttia (2%)."

en.wikipedia.org/wiki/Reserve_requirement

kirjoittaa nimimerkki 'alkemiaraha' tulee maksaa alkemiarahalla, ei 'työrahalla' Taloussanomien kommenteissa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ei tainnut talousdemokratia vakuuttaa

Vaalien tulos on selvinnyt. Eikä mennyt kovin hyvin. Hallituksen huippuäänet:

Talousdemokraateista eniten sai julkisuudessa paljon ollut - Ville Iivarinen 154 ääntä
Allekirjoittanut joka on kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2007 sai 113 ääntä

Huomionarvoista on ettei edes Markku Uusipaavalniemi mennyt läpi.
Radio-Rock haastattelut ja suositut youtube-videohaastattelut eivät siis takaa mitään.

Rahanvihaajista eli Zeittareista, Jani Laasonen sai 207 ääntä.

Itsenäisyyskään ei vetänyt vaaleissa. IPU:n puheenjohtaja, Antti Pesoselle 277 ääntä.

Uusi Suomen puheenvuorot eivät antaneet nostetta Riikka Söyringille , 80 ääntä - eikä Mirjaleena Isoaholle, 127 ääntä.

Päivitetään myöhemmin.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Talouskasvulle on vaihtoehtoja


Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet vouhottavat talouskasvusta ja katsovat että talouskasvun myötä Suomi nousee, työllistää ja taikoo julkisen velan pois.

Taloutemme on kasvanut vuosi vuodelta alkaen 1945 - ja on saavuttanut Suomen kokoiselle talousalueelle sopivan koon jo vuosia sitten.

Kokonaan toinen asia on myös se että luonnonresurssimme ovat rajalliset. Niiden hyödyntäminen tuotannossa ja liiketoiminnassa on siis mahdollista määrättyyn rajaan asti.

Väitän että tämä raja on saavutettu jo vuosia sitten. Luonnon tuhoaminen talouskasvun toteuttamiseksi on tuomittavaa ja muutenkin kestämätöntä. Ihmistyövoiman nykyinen riistäminen/riistohyödyntäminen kasvun saavuttamiseksi on yhtä tuomittavaa.

Asia mistä juuri kukaan ei puhu on se miksi tätä talouskasvua jatkuvasti vaaditaan? Syy löytyy meidän rahajärjestelmässämme. Rahajärjestelmä on velkaperusteinen.

Rahajärjestelmämme perustuu yksityispankkien luoman velan kierrättämiseen tilisaldoina pankkitileillämme. Velka kiertää kunnes se on lyhennetty pankille kokonaisuudessaan.

Koko nykyinen rahamäärämme joka on kierrossa pankitileillä voidaan sanoa olevan vielä lyhentämätön pääoma nostetuista pankkiluotoista. Ja jokainen luotto on korollinen joten joudumme aina maksmaan enemmän kuin nostamme.

Tässä huomaamme että kasvu on tarpeen jotta korkoja saisi maksettua. Pelkillä pääomilla korkoja ei riitä kaikille joiden on lyhennettävä lainojaan pankeille.Ilman kasvua järjestelmä kaatuu.
Järjestelmässä on siis "systeemivika".

Valtio ja kunnat voisivat luoda rahansa itse ilman velkaa ja ilman liikepankkeja. Tämänlainen talousmalli sanotaan talousdemokratiaksi.

Talousdemokratiassa perustulon maksaminen on mahdollista, kuntia ei tarvitse liittää yhteen, kouluja ei tarvitse sulkea, bussislinjoja ei tarvise lakkauttaa.

Talousdemokratia on mahdollinen toteuttaa kunhan riittävän moni suomalainen äänestää ehdokasta joka ymmärtää näitä asioita.

Kun riittävän moni alkaa olla näistä mahdollisuuksista tietoinen - asia leviää omalla voimallaan ja saavutetaan se haviteltu määräenemmistö.

Tämä ei välttämättä toteudu vielä 2011 - mutta voi toteutua 2015. Kaikki riippuu sinusta.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Annathan äänesi jos asut Uudellamaalla



















Talousdemokraattinen liike osoittaa että julkistalouden velkaantuminen on silkkaa politiikkaa - eli joidenkin päättävien tahojen tietoinen vaihtoehto.

Talousdemokratian uudistusohjelman myötä me suomalaiset pääsemme eroon valtionvelasta, kuntien velasta ja pääsemme vihdoin elämään niin kuin alun perin oli tarkoitus - rennommin, ilman "talouskasvun pakkoa" ja valtavaa kohtuutonta ja turhaa tulonsiirtoa yksityistahojen omistamalle rahoitusalalle.
Uuden kauden myötä meillä on varaa toteuttaa kaikki sellaiset hankkeet joihin on olemassa todelliset resurssit: työvoimaa, rakennustarvikkeita, koneita, kalustoa ja raaka-aineita.

Jatkossa kaikki väitteet "rahanpuutteesta" voidaan osoittaa olevan valheita. Inflaatiota ei tule syntymään koska kaikki mahdollinen ylimääräinen raha voidaan aina imuroida pois verotuksella.

Suomen kansan riistäminen velalla, korolla ja veroilla loppuu kun talousdemokratia pääsee valtaan. Jälkipolvet tulevat ihmettelemään ja pudistelemaan päätään kun aikanaan pohdiskelevat miten suomalaiset päättäjät tyhmyyttään ja sinisilmäisyyttään sallivat finanssikapitalismin riistotalouden jatkua ja jatkua...ja jatkua - tekemättä asialle mitään.

Tiedän että olen oikealla asialla kun katson sitä valtavaa määrää postia jonka olen saanut suomalaisilta kautta koko maan - niin etelärannikolta kuin pohjoisen tuntureilta. Kuva alla on alkusyksyltä 2010 ja näyttää vain pienen osa saadusta postista.

Tänään minulla on kasassa reilut tuhat kannattajakorttia kuorineen henkilökohtaisine kiitosviesteineen päivineen.























On hieno tunne tietää että olen saanut olla mukana tässä tärkeässä muutosvaiheessa.

Kiitos kaikille kannattajille. Projekti jatkuu vaaleista riippumatta ja tähtäämme edelleen siihen että saisimme puolueen rekisteriin mahdollisimman pian.

Päivitys 8.4

Tässä hieman lisävalaistusta talousdemokratia-liikkeen ratkaisuista Suomen talousongelmiin.
Tekstin on kirjoittanut Aki Järvinen Kuopiosta joka on Muutos 2011-puolueen listoilla. Voin kuitenkin vakuuttaa että näitä samoja teemoja ajaa JOKAINEN Suomen Talousdemokratia ry:n jäsen joka on ehdollaeduskuntavaaleissa. Suurin osa on Piraattien listoilla Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa. Eli tässä ote Akin tekstistä - lue loput täältä.

JULKISET KUNTA/VALTIOPANKIT PELASTAMAAN JULKINEN RAHOITUS

Nykyisessä rahajärjestelmässä raha syntyy tyhjästä pankkihenkilön näppäillessä lainan tietokoneella lainanottajan tilille. Laina maksetaan takaisin vuosien saatossa työllä – tai valtioiden ja kuntien tapauksessa verottamalla kansalaisia. Vuonna 2011 Suomen valtio maksaa “tietokonenäppäilystä” kansainvälisille pankeille pelkkinä korkomenoina 2 Mrd €:a.

Miksi valtio tai kunnat eivät ota itselleen rahan liikkeellelaskuoikeutta? Lait jo nykyisellään sallisivat julkiset pankit. Nykyisessä järjestelmässähän valtio, kunnat ja veronmaksajat ovat pelkkiä lypsylehmiä liikepankeille. Tilanne kaipaa muutosta!

Julkisten pankkien tarkoitus ei ole poistaa liikepankkeja – itse asiassa julkisen rahoituksen ulkopuolelle jää paljon sellaista, joiden rahoitus pitääkin hoitaa liikepankkien kautta. Julkiset pankit tarkoittavat kuitenkin sitä, että jatkossa liikepankkeja ei pelastettaisi missään tilanteessa.


(....)


Tässä vielä ote lopusta:


Töitä riittää aina – mutta jos rahaa ei ole, niin palkkaa on vaikea maksaa. Jokaisen pitäisikin ymmärtää, että ensin tulee raha ja vasta sitten työ. Jos palkanmaksajalla ei ole rahaa, niin mistä rahaa saa? Lainaamalla pankista. Näin ollen “työllä taloudelliseen nousuun” –vaalilause on jo lähtökohdiltaan toimimaton ja väärä. Rahan syntymekanismiin on puututtava!

Tietenkään julkiset pankit eivät ole kaiken pelastajia – mutta ne varmistaisivat yhteiskunnan perusrakenteiden toiminnan aina. Terveyden- ja vanhusten huolto, koulutus, poliisi, palokunnat, armeija, julkiset rakennusprojektit, taloudellisen tilanteen niin vaatiessa työllistäminen ja peruspalkka – ovat kaikki mahdollisia ilman julkista velkaantumista ja “säästöjä” tai leikkauksia. Julkisten pankkien valvonta on tietenkin oltava aukotonta – ja Muutos 2011 –puolueen ajama suora demokratia sopii siihen kuin nenä päähän.


Päivitys 12.4 Tässä Kuopion Aki Järvinen. Olemme samaa mieltä asioista




Päivitys 14.4 Tässä hyvin perustellut syyt miksi minä myös vastustan kaikkea Natoon liittyvää tekopyhyyttä. Suomella ei ole mitään asiaa moiseen rosvojoukkoon.



Öljyn kaappaamisen ohella länsivallat ovat järjestäneet Libyalle uuden keskuspankin - minksi? Ellen Brown kertoo artikkelissaan miksi:

http://truthout.org/libya-all-about-oil-or-all-about-banking/1302678000

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Harvinaisen osuvaa puhetta eräältä entiseltä CIA-agentilta

Robert Steele puhuu tässä siitä miten meidän blogia kirjoittavient tuli verkostoitua ja näin meillä olisi mahdollisuus saada aikaan todellinen muutos.
Olen erityisen otettu Steelen sanomasta koska tunsin pitkästä aikaa että tämä kaikki ajankäyttö tähän ei sittenkään ole ollut turhaa.



"the real plague is banking - these people are issuing credit they dont have and charging us interest they dont deserve"


lauantai 2. huhtikuuta 2011

Libyalla ei ollut mitään tekemistä Lockerbie-vyyhdin kanssa

..ja paljon muuta. Olen tasan samaa mieltä haastatellun naisen kanssa.



ja lisää faktaa:


Suomen Talousdemokratia ry Helsingin Sosiaalifoorumissa











"Meidän oma pöytäpaikkamme on 2. kerroksessa, käytävän päässä Mercur-pankin! ja Zeitgeistin välissä"

Sunnuntaina 3.4 on toinen raha-aiheinen tilaisuus: