lauantai 13. marraskuuta 2010

Vielä kerran: Mitä talousdemokratialla tarkoitetaan.

Olen kirjoitellut blogia vuodesta 2007. Pääteemana on, pienestä rönsyilystä huolimatta aina ollut - talousdemokratia.
Mitä sitten talousdemokratia on, voi joku uusi satunnainen kurkistelija kysellä itseltään?

Pitempi vastaus tuohon on - vilkaise blogiani - ja muiden talousdemokratia-aiheisten blogien kirjoituksia ja kannanottoja kautta viime vuosien. Lue esiteltyjä kirjoja ja artikkeleita. (katso linkit oikealla ja alaoikealla tai googlaa)

Lyhyempi vastaus on: Talousdemokratia on uusi erilainen talousjärjestelmä missä ei pelkästään nimellinen poliittinen valta, vaan myös taloudellinen valta on kansalla, joko ns suoran demokratian kautta - tai kansan valituilla edustajilla välillisen demokratian mallin mukaan. Nykyisellään yhteiskunnan kaikki raha on ensin lainattava yksityisistä pankeista. Tähän valtavaan epäkohtaan on saatava muutos.

Käytännön talousdemokratia on sitten ne tarvittavat uudistukset joilla y.m. tila asteittain saavutetaan. Talousdemokratiaan on monta vaihtoehtoista ja rinnakkaista tietä.

Aikaisempia ja selvästi epäonnistuneita järjestelmiä ovat kapitalismi+markkinatalous sekä sosialismi+suunnitelmatalous. Vielä aikaisempia ja nykyään pääosin jo hylättyjä olivat keskiajan feodalismi ja muinaishistorian valtiokaupunkien talousmallit. Valtio-opin opiskelija voisi varmaan täydentää listaa. Mutta pitäydytään tällä kertaa talousdemokratiassa ja käsitellään sitä.

Minua on hauskasti nimitetty "talousdemokratian isäksi" joten sallittakoon että selostan lisää tästä omasta lempilapsestani.

Talousdemokratiassa yhteiskunnan, valtion ja julkisen vallan rooli vahvistuu huomattavasti nykyisestään ilman että tämä millään lailla edustaisi vasemmistolaisuutta, sosialismia tai muuta huonomaineista ja useimmin paheksuttua aatesuuntausta.

**

Pieni sivuraide: Todettakoon tässä että me ihmiset tarvitsemme elääksemme ja toimiaksemme tukevaa maata jalkojemme alle, puhdasta hapekasta ilmaa, puhdasta vettä, viemäröintiä, tie- ja katuverkostoa, siltoja, satamia, lentokenttiä, kanavia ja muuta ns infrastrutuuria.
Nämä elintärkeät toiminnot ovat alusta asti olleet yhteiskunnan, valtion tai kuntien tarjoamia palveluita. Listaan voidaan lisätä sähköntuotanto- ja sähköntoimitusverkosto, kattava puhelinverkosto, sosiaali-, sairaala- ja terveydenhoitopalvelut, vanhainkodit, lasten päivähoito - ja paljon muuta. Unohtamatta valtionrautatietä, poliisia, palokuntia, maanpuolustusta ja rajavartiostoa, tv- ja radiolähetysverkostoa, autokatsastustoimintaa jne

Kaikki y.m. on perinteisesti ollut julkisen vallan käsissä ja toiminut vallan mainiosti nykyistä hyvinvointivaltiota rakennettaessa. Kukaan ei missään vaiheessa itsenäisyytemme 70 ensimmäisten vuosien aikana esittänyt että mainittuja yhteiskunnallisia toimintoja kuuluisi yksityistää - tai edes että toimisivat jotenkin tehokkaammin ja paremmin yksityisissä käsissä ja että näitä tulisi saada käyttää voitontavoittelumielessä.

Nykyään tilanne on osittain toinen johtuen ns uusliberalistisesta suuntauksesta mitä erityisesti Kokoomus edustaa. Olemme kaikki voineet huomata mihin tämä joidenkin ihailema uusliberalismi on johtanut - pakollisen autokatsastuspalvelun hinnat ovat kolminkertaistuneet nykyisen autokatsastusoligarkian käsissä. Yhtä surkeata oli nykyisen Yleisradion digitaalisen lähetysverkostotoiminnon yhtiöittäminen ja myynti ulkomaisiin käsiin. Digitaalilähetykset ovat nyt monopolin käsissä - ja suomalaisia rahastetaan.

Edellä mainitut yhteiskunnalliset toiminnot olisi sittenkin pitänyt antaa olla julkisen vallan hallussa - mutta paluu tähän hyvin toimineeseen malliin on jokseenkin ongelmallista.

Euroopan Unioniin liittyminen aiheutti myös aikamoisen muutoksen perinteisten yhteiskunnallisten palvelujen kannalta - koska samanlainen tappava uusliberalismi näyttää pesiytyneen myös EU-komissioon ja tämän kasvottomaan virkamieskoneistoon. Sivuraiteen loppu.

**

Talousdemokratia katsoo että uuden rahan, tai luoton luominen ja sen liikeeseen laskeminen kuuluu valtion- ja muun julkisen vallan etuoikeuksiin ja velvollisuuksiin - kaikkien kansalaisten eduksi. Talousdemokratia ei hyväksy sitä että mainitut toiminnot on siirretty yksityisiin voittoa tavoitteleviin käsiin - pankeille joista 75% on ulkomaisissa käsissä.

Syy tähän pitäisi olla jokaiselle melko ilmeinen: koko yhteiskunta on pahasti velkaantunut ja joutuu näin ollen maksamaan korkoja mainituille rahalaitoiksille.
Varsinaisten korkosuoristusten ohella yhteiskunta on joutunut karsimaan ja supistamaan palveluitaan viittaamalla velkaan ja rahapulaan. Muistutan siitä että pankkien laina-ja luottopalvelu on silkkaa kirjanpitoa vailla minkäänlaista substanssia. Tästä ei ole syytä maksaa korkoa - tai paljon mitään muutakaan.

Talousdemokratia toteaa että vallitseva talousjärjestelmä on niin Suomessa kuin muuallakin kestämätön.
Tarvitaan radikaaleja muutoksia. Nykyisen hallituksen, EU-komission ja IMF:n ehdotukset ja vaatimukset ovat meille kohtalokkaan väärät. Tarvitaan lähes tulkoon päinvastaisia toimia.
Tässä lopuksi lyhyt listaus siitä mitkä ne välittömät poliittiset toimet tulisi olla:

- Talouskasvun doktriini on väärä. Suomen taloutta tulee sen sijaan supistaa.
- Työuria ei tule pidentää vaan lyhentää. Työaika tulee puolittaa nykyisestään.
- Työllistämis- ja sosiaalitukisektori purettava ja on siirryttävä perustulojärjestelmään.
- Mikäli EU- tai muut sopimukset estävät meitä toimimasta taloudellisesti järkevästi meidän tulee erota EU:sta. Lisäksi nettomaksajana ollessamme höyty EU:sta on Suomelle olematon tai jopa negatiivinen. Voimme yhtä hyvin olla mukana kansanvälisessä toiminnassa ulkopuolisena toimijana.
- Suomella ei ole mitään syytä osallistua Naton sotaleikkeihin tai pitää joukkojaan Afganistanissa tai missään muuallakaan maamme rajojen ulkopuolella.
- Suomen on voitava harjoittaa itsenäistä raha- , talous- ja finanssipolitiikkaa sekä vapauduttava kansainvälisen ja kansallisen pankkioligarkian koronkiskonnan niskaotteesta.
Tämä tarkoittaa Suomen Pankin aseman vahvistamista, mahdollista eroa kansainvälisestä järjestelypankista (www.bis.org), kuntapankkikonseptin kokeilemista ja miksei myös Vasemmistoliiton ehdottamaa uutta kansanpankkia joka olisi osuuskuntamuotoinen ja toimisi kansalaisten eli jäsentensä hyväksi mm ilman palvelumaksuja ja minkäänlaista voitontavoittelua.
Kansanpankki voisi toimia pääosin verkkopankkina ilman mitään pröystäileviä pilvenpiirtäjäkonttoreita tai edes liituraitajohtajistoa. Maaseudulla kansanpankin konttorit voitaisiin yhdistää postitoimintoihin. Perustulo mahdollistaa lisäksi varsin edullisten konttoriverkoston luomista mikäli sellaiseen ilmenisi tarvetta.
- Ulkomaankauppa vaihtokauppapohjaiseksi. Tavaraerien arvoja kuitataan siten että tuonti ja vienti pysyy tasapainossa. Autoja ja kodintekniikkaa voi valmistaa Suomessakin. Palkkataso-ongelma on silkkaa politiikkaa. Perustulo mahdollistaa paljon uutta yritystoimintaa.
-Paikallisrahan kokeiluja. Paikkakunnilla missä työttömyys on erityisen suuri voitaisiin kokeilla paikallaisrahan täydentävää rahajärjestelmää jolloin käytettävä raha pysyy paikkakunnalla, kiertää siellä tehokkaasti luoden vaurautta. Tästä on hyviä esimerkkejä nykypäivän Argentiinasta ja miksei myös 1930-luvun Itävallasta.
(listaa voi ja saa täydentää...)

Koska kahta herraa ei voi palvella yhtaikaa - olen katsonut että talousdemokratian toteuttamiseksi tarvitaan kokonaan uusi puolue jolla ei ole minkäänlaista kytkyä nykyiseen talousvallan oligarkiaan, sen harmaisiin eminensseihin, Keskiviikkokerhoon tai vaalirahoittajiin jotka odottavat katetta rahoilleen.

Tästä syystä Suomen Talousdemokratia ry kerää kannattajakortteja.

Todettakoon vielä että yhdistyksen sisällä on myös eriäviä mielipiteitä joiden linja on olla passiivinen mitä puoluehankkeeseen tulee. Voi toki olla että talousdemokratian aatteet pikkuhiljaa leviävät muihinkin puolueisiin - ja hyvä näin.

Ongelma on lähinnä se että talousdemokratian pitää olla kokonaisvaltainen poliittinen pääteema. Se ei voi olla kohta 9.B jonkin puolueen ohjelmassa joka joko suoraan tai kiertoteitse saa rahoitusta pankeilta.

4 kommenttia:

JLT kirjoitti...

Kyseessä olisi aikamme ratkaisevin kokonaisuudistus, jolla ihmisten toimeentulo olisi turvattu uskottavalla tavalla.

Ystävällisin terveisin Jaakko

Hilda K. kirjoitti...

.."Ongelma on lähinnä se että talousdemokratian pitää olla kokonaisvaltainen poliittinen pääteema. Se ei voi olla kohta 9.B jonkin puolueen ohjelmassa joka joko suoraan tai kiertoteitse saa rahoitusta pankeilta."

Juuri tätä pelkään, kun ajattelen perussuomalaisten voitonhuumaa. Yhä useampi ilmoittautuu persujen riveihin uskoen ja toivoen suurta muutosta.
Kun eilen katselin Islanti-dokkaria FST5:ltä tuli mieleen, että tilanne on todella vakava Suomessakin.
Islantilaiset totesivat, että ylimmän valtiovallan petosten ja rikollisuuden seurauksia ei puoluetta vaihtamalla ja toisin äänestämällä enää voinut korjata.
Ja tätä meillä nyt siis yritetään persujen kanssa.

On vaikea uskoa, että Suomessa tapahtuisi täysin jotain erilaista kuin Islannissa ja muualla. Ei mene mitenkään ymmärrykseen, että persut toisivat olennaisen muutoksen politiikkaan nykyisillä teemoillaan. He eivät ole esittäneet mitään, mikä antaisi vähänkään toivoa siitä, että epäoikeudenmukaisuuksien perusteisiin puututtaisiin.

Politiikan kova ydin ei muuttuisi silloinkaan, vaikka kokoomuksen kannatus romahtaisi, kuten kepun, ja hallituksen muodostaisivat vasemmisto ja persut tai vihreät.
Puoluetukea saava, ministerinpaikkoja odottava, EU-edustajia Brysseliin lähettävä perussuomalaiset ei ole ottanut mitään kantaa t-demokratiaan!
Myöskään EU:sta eroamista perussuomalaiset ei ilmoita kannattavansa.

Kompromisseja ei näissä asioissa voi tässä historian vaiheessa tehdä. Pankkiverot ja muut ovat silmänlumetta.
Jos asioiden vesittämisen linjalle lähdetään, näemme kevään korvalla ehkä sen, että t-demokratia sijoitetaan noin kohtaan 9.B persujen ja muiden muodikkaiden oikeistoliberalismin apulaisten puolueohjelmiin.

nics kirjoitti...

Kirjoituksesihan on ihan täyttä asiaa ja jaan näkemyksesi lähes täysin, mutta en ollut täysin sinut tuon vasemmisto-"dissaamisesi" kanssa (en nyt tarkoita tuota "pahamaineiset aatteet" -kohtaa vaan yleensäkin).

Totuushan on kuitenkin, että talousdemokratiaan peilattessa ei vasemmistoa ja oikeistoa voida edes asettaa samalle viivalle - kyllähän vasemmistopuoleiden pitäisi olla selvästi "lähes kavereita" verrattuna näihin taloudeltaan (uus)liberalistisiin puolueisiin.

Lähinnä vasemmiston piirissä tarkoitan nyt Vasemmistoliittoa.
Peilatakseni tuohon mainitsemaan listaukseesi, siellä ollaan hyvinkin samoilla linjoilla: on valtion roolin korostamista taloudessa, degrowth-ajatusta, työajan lyhentämisen tavoite 6 tuntiin (mm. työttömyyden lasku/poisto), perustulot, EU:n kyseenalaistamista (sinänsä Eurooppalaista integraatioita ei vastusteta mutta EU:n nykytilaa kylläkin), ja ennenkaikkea eihän (ajoittain hukassa ollut) talouspolitiikan ideologiakaan ole nykyään enää lähelläkään mitään komentotaloutta - ajatus on kevyemmästä markkinataloudesta, josta näin pelkistettynä heivataan vaan nämä ylikansalliset eliittiyritykset veks säilyttäen pien- ja keskisuuret yritykset.

Että ehkä pientä kaveraausta kannattaa tehdä sinnekin päin, selvästi ainakin uusi radikaalimpi sukupolvi (Arhinmäki, Dan Koivulaakso, Vasemmistonuoret ym.) on osoittanut kiinnostuksen merkkejä ajamaasi talousdemokratiaa kohtaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä TD/Lars,

Olenpa iloinen löydettyäni suomalaisen julkisia pankkeja kannattavan yhteisön.

Joitain huomautuksia: kannatan kaikkia teemojanne. Äänestäisin TD:tä, sillä uskon, että
1. Decroissance on vastaus "kestävään kehitykseen"
2. Velattomuus on vastaus yksilöiden ja valtioiden taloudellisiin ongelmiin
3. Vapaa-ajan lisääminen tekisi meistä viimeinkin vapaita ateenalaisia, jotka voisivat osallistua yhteiskunnan toimintaan ilman keskinäistä kyynärpääpeliä. Nykyinen järjestelmä, joka asettaa meidät kaikki toimimaan toisiamme vastaan, on tähän verrattuna barbaarinen.

Olen kuitenkin huolissani siitä, että olette sanoneet voivanne tehdä yhteistyötä PerSujen tai muiden puolueiden kanssa.
Mielestäni teette suuren virheen, mikäli lyöttäydytte yhteen nykymuotoisten populistien kanssa. Ette ikinä saavuta kestävää asemaa, mikäli tahraatte toistaiseksi puhtaan kilpenne ulkomaalaisiin kohdistuvilla epäluuloilla tai änkyrämäisellä EU-politiikalla (sitä paitsi Soini on sanonut, että PerSut hyväksyvät nimenomaan TALOUSliiton, joka on juuri se pahin osa EU:ta, jos minulta kysytään).

Olen aina äänestänyt vihreitä, sillä he kannattavat oikeastaan kaikkia edellä mainitsemiani asioita. He eivät kuitenkaan ymmärrä pankkijärjestelmän systeemistä virhettä. Sinällään heidän puheensa perustulosta ja hitaasta elämästä on asiallista. Haluan kuitenkin puolueen, joka on sekä fiskaalisti että sosiaalisesti progressiivinen! Nähdäkseni talousjärjestelmä on ainoa tapa lopettaa ihmiskunnan oman oksan sahaaminen -- teillä olisi mahdollisuus olla myös ympäristöystävällisin puolue.

Oletteko todella harkinnut EU-jäsenyyttä koskevia kannanottojanne aivan loppuun asti? Ehkei ole aivan realistista lähteä sieltä ovet ryskyen. Vaikkakin koko rahaliitto natisee nyt saumoistaan... Eikö meidän kannattaisi ennen kaikkea perustaa Pohjois-Dakotan lailla julkisia pankkeja, jotka sinällään toimivat nykyisen systeemin sisällä, mutta jotka käyttävät yksityispankkien omia keinoja varallisuuden pitämiseksi yhteisöllä? Lisäksi meidän tulisi vapauttaa köyhissä kunnissa kuntaseteleitä paikallisvaluutaksi liikunta- ja lounasseteleiden tapaan. Näin alettaisiin tuhannen askeleen matka parilla yksinkertaisella toimella, jotka eivät johda mellakoihin -- täytyy muistaa, että monet eivät näe nykysysteemissä mitään pahaa.

Kysyisin myös, miten suhtaudutte Aasian valtioihin, jotka rynnivät nyt läntisten maiden jäljillä kohti yhä suurempaa materiaalista vaurautta? Miten TD tekee ulkopolitiikkaa? Miten ehdottamanne yhteiskunta pärjäisi muiden kilpailevien valtioiden puristuksessa?

Kannustavin terveisin,
Kohta valmistuva opiskelija

P.S Rekisteröi puolue vaikkapa Talousdemokraateiksi tai Talousdemokraattiseksi puolueeksi. Suomen Talousdemokraattinen Puolue lyhentyy ikävästi STD:ksi... (huomasin kyllä, että käytät TD-lyhennettä jo nyt)