lauantai 20. marraskuuta 2010

Talousdemokratian ajatuksia Hesarissa

Onpa aikoihin eletty. Kuka olisi arvannut että Helsingin Sanomissa, "Vieraskynä" 21.11 2010 (sivu 2.) todetaan että valtion velkaantuminen on silkkaa politiikkaa.

Käytännössä valtion velkaantuminen on siis estettävissä toisenlaisella politiikalla. Menisin itse vielä pidemmälle toteamalla että koko julkisen sektorin (valtio, kunnat, kaupungit) velkaantuminen on pelkkää politiikkaa.

Talousdemokratialla tarkoitetaan kokonaisvaltaista talouspolitiikkaa jota seuraamalla päästään eroon sekä veloista että velkaantumisen mekanismeista. Kaikkien kansalaisten hyväksi. (tai no..tietysti pankkiirioligarkia ja koko loismainen tarpeeton finanssisektori jää nuolemaan näppejään)






















Jutun loppu:
Euroopan unionissa valtioiden suora keskuspankkirahoitus on kiellettyä ja keskuspankkirahan välitys on annettu rahoitusmarkkinoiden tehtäväksi. Valtion velkakirjojen hinnan alistaminen laajamittaiselle keinottelulle on kasvattanut rahoitusmarkkinoiden valtaa valtioihin nähden.

Viimeistään Kreikan velkakriisi toi näkyviin järjestelmän ongelmat. Jos julkisia menoja olisi eurojärjestelmässä rahoitettu suoraan keskuspankkirahalla, koko velkakriisiä ei olisi päässyt syntymään.

Velkakriisin hoidossa on joka tapauksessa jouduttu turvautumaan keskuspankkirahoitukseen, mikä todistaa, että keskuspankkirahalla on nykymuotoisessa rahatalousjärjestelmässä tärkeä rooli. Järjestelmän tarkastelu osoittaa, että ilman poliittisesti päätettyjä keskuspankkirahoituksen rajoituksia minkäänlaista valtion rahoitusvajetta ei olisi olemassa.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas mukavia uutisia sivusto täynnä! Piristyin vallan.

Erkko ilmeisesti pelkää menettävänsä rahansa ja lukijansa jos ei lehdessä edes välillä vilahtele oikeita uutisia :D

Ison Magneetin jutusta saat syyttää osittain minua. Minä ehdotin, että Talousdemokraateista ja Uusipaavalniemen haastattelusta pitäisi kirjoittaa.

Jutun kirjoittamiseen en ole puuttunut mitenkään mutta ajatus ja ehdotus tuli minulta koska arvelin että ihmisiä kiinnostaa lukea Uusipaavalniemen ja TD:n ajatuksista.

Riikka Söyring

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa muuten luin Aamulehdestä (ovat mukavasti tiukentaneet journalistista otettaan)Kataisen ja Rehnin haastattelua re Irlannin kriisi.

Katainen väittää, että tottakai Irlannilta vaaditaan vakuuksia kuten Kreikaltakin.

No, satuin edellisenä iltana käymään läpi Kreikka-lainan tiimoilta mm. eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ymv. ja siellä Katainen nimenomaan sanoo ettei ole aikaa pyytää Kreikalta vakuuksia/takauksia.

Katainen alkaa tulla vanhaseksi taikka Puskan dieettien noudattaminen on saanut varhaisen dementian puhkeamaan.
Tai päivittäin iltapalaksi nautitut punaviini ja rauhoittavat?

Kreikan lainasta Kansalaisen Musta Lista
http://www.harmaasusi.com/mustalista.html

Riikka Söyring

Lars Osterman kirjoitti...

No jaa..ehkä, tuohon liitty vähän muutakin Riikka.
Olen itse tuntenut Juha Kärkkäisen jo joitain vuosia joten....

Anonyymi kirjoitti...

Lars,

aavistelin että Juhan kanssa tunnette.
Siksihän sanoinkin "osittain syyttää minua" :D

-----------------------

Tv:n omistavat ystäväni raportoivat mielenkiintoisia, epävarmuutta kuvastavia viestejä Kataisen viimeaikaisissa haastatteluissa.


Riikka

http://twitter.com/EDUSKUNTAVAALIT kirjoitti...

Alkavat ehkä toimittajatkin lopultakin käsittämään, että pankkiirien miljoonabonukset ja -palkat ovat pois toimittajien lasten hyvinvoinnista.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen mielenkiintoista vääntöä Kuppalehden keskustelupalstalla:

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=171611&tstart=0

Aloittaja hyökkää suoraan talousdemokraatteja vastaan, totaalisen pihalla.. Näytti olevan jo hyviä vastauksia tuohon paljonkin.

Anonyymi kirjoitti...

Aion osallistua 7.12 tuohon rahat pois pankista päivään. Toivottavasti moni täältä tulee mukaan !

http://www.bankrun2010.com/

Ihmiset alkavat iskeä takaisin, jos muutama miljoona ihminen vetää rahansa pois pankeista, on vallankumous suoritettu ja järjestelmä romahtaa !

Oletko Lars mukana ? Tuota voisi organisoida TD puoleta, saataisiin julkisuutta ja tietoisuus järjestelmän vääryydestä leviäisi !

Lars Osterman kirjoitti...

Olen huomannut että nimenomaan Kauppalehden keskusteluissa ollaan harvainaisen pihalla. Sinne pitää lisäksi rekisteröityä jos haluaa oikaista harhakäsityksiä...joten en ole jaksanut lähteä mukaan leikkiin.

Tässähän muutenkin tuntuu että kirjoittaminen ja kommentointi on melkein kokopäivätoimista vaikka onkin ihan kelpo palkkatyö missä tulee oltua usein 8-16.

Luntakin pitäisi ehtiä lapioimaan...

**

Tuo Bank run sai mainosta kun jokin ex-futaaja oli ilmoittanut tukevansa sitä. Pankkien mielestä idea ei muka toimi.

Itsellä on kaikki varallisuus kiinteistöissä joten ei ole paljonkaan mahdollisuutta vetää (olemattomia) rahojaan mistään pankista.

Lars Osterman kirjoitti...

http://www.guardian.co.uk/world/2010/nov/20/eric-cantona-bank-protest-campaign

Hilda K. kirjoitti...

Pieni sivukommentti siihen, mikä isoja kustannustaloja ehkä motivoi.

En usko, että valtamedian suuret toimijat vartiovat julkaisupäätöksiä ohjenuoranaan rahantulon maksimointi.
Raha edustaa välineellistä arvoa medialle.
Pohjimmaisena vaikuttimena on vallankäyttö.
Valtamedia toimii todellakin neljäntenä valtiomahtina, tätä nykyä eliitien rinnalla keskiluokkaa ja köyhiä vastaan. Jos fasismi tarkoittaa valtionhallinnon, hallituksen ja suuryritysten liittoutumista kansalaisia vastaan, operaatioon tarvitaan vankka väkivaltakoneisto sekä täydellisesti hallitusta tukeva media.
Suomessa kuten muuallakin media turvaa hallituksen sekä eduskunnan imagoa levittämällä disinformaatiota (taloudesta, mm), propagandaa ja harrastamalla eliitin etuja vaarantavan tiedon sensuuria.
Valtamedia valikoi toimittajakuntansa jo opiskeluasteella. Individualistit karsiutuvat joukosta varhain.
Varsin monella on se ruusunhohtoinen käsitys, että toimittajat pääsisivät tekemään julkaisupäätöksiä.
Toimittajakunta ei tee itsenäisiä sisällöllisiä ratkaisuja omiin juttuihinsa välineen linjan kannalta merkittävissä seikoissa. Tätä tietoa ei useinkaan kuule toimittajakunnan itsensä suusta. Siitä eivät puhu myöskään ajan järjestöt, esimiehet tai heidän päällikkönsä.

Poikkeukset vahvistavat säännön:
Suurimmat kustantajat pitävät kunnia-asianaan vaalia kotitarve-oppositiota. Meluisaa, kyseenalaistavan näköistä materiaalia tuotetaan lumeeksi.
Usein kuitenkin paljastuu, että todellisia uusia vaihtoehtoja näissä korporaatioissa päästetä esiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kill the Banks !

Osallistun ehdottomasti 7.12 pankkien tappopäivään hakemalla rahani pois pankista.

Kansa alkaa nousta kapinaan...