sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Markku Uusipaavalniemi puhujapöntössä

Riikka Söyringin kautta sain tietää tästä Markku Uusipaavalniemen puheesta eduskunnassa.

* * *

Markku Uusipaavalniemi ottaa puheessaan eduskunnassa www.eduskunta.fi
esiin historiassa tapahtuneet salamurhat.
Niiden kohteena ovat olleet eri puolilla maailmaa globaalin pankkikartellin etuja vastustavat poliitikot.
Asia liittyy siihen, miksi Suomen valtio tekee talouteen liittyviä päätöksiä omaa etuaan vastaan.
Uusiksen puheesta selviää myös, miten puutteellisin tiedoin Suomen eduskunta tekee päätöksiään, joilla käytännössä estetään valtiontalouden parantamistoimet inflaation avulla ja ajetaan kansakunta ennen kokemattomaan hätätilaan.

Inflaation ei anneta tapahtua, sillä eliitti ei halua viime vuosien vulgäärikapitalistisen politiikan avulla kahmimiensa omaisuusarvojen alenevat puolta senttiäkään.
Koska eliitti omistaa Suomen hallituksen ja lainsäädäntöelimet, se säädättää eduskunnalla lait, joiden avulla pakotetaan kansalaiset köyhtymään, mikä tarkoittaa että he menettävät sosiaaliturvansa, työnsä, asuntonsa ja eläkkeensä:

"KESKIVIIKKONA 23. KESÄKUUTA 2010 kello 21.01
1) Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
Ensimmäinen käsittely

Hallituksen esitys HE 95/2010 vp

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 30/2010 vp

Markku Uusipaavalniemi /kesk: Arvoisa puhemies! Ed. Skinnari kertoi tuossa yhden hyvän totuuden, elikkä meillä asianosaiset ovat itse asiassa esiintyneet asiantuntijoina - ovatkin tietenkin asiantuntijoita - mutta jotka ovat mitä suuremmassa määrin asianosaisia, niin he ovat käyneet näissä pankkijutuissa valiokuntakäsittelyssä asiantuntijoina, valtiovarainministeriön ja pankin edustajat. Aika vähän siellä on sitten professoreita tai muita otettu näissä. Näitä on kiireellä runnottu läpi.
Mutta olisin pariin asiaan puuttunut, mitä ed. Manninen otti esille. Elikkä totesitte, että valitettavasti sellaisiin tilanteisiin joudutaan, että on kiire, ja ymmärsitte toki, että on erittäin valitettavaa, että näin pääsee käymään. Mutta onko kukaan oikeastaan antanut minkään näköistä analyysiä, miten olisi käynyt, jos Aasian pörssi olisi kerinnyt avautua? Miten siinä muka olisi käynyt? Euroopan maat suurella kiireellä, Katainen muun muassa, siellä päättivät, että tässä on se hektinen piste: Aasian pörssi ei saa avautua, sitä ennen meillä pitää olla tämä sopimus, meillä pitää olla periaatesopimus, meidän pitää lyödä miljardit pinoon.
Missä on se analyysi, miten sitten olisi oikeasti käynyt? En ole nähnyt yhtään analyysiä sieltä, että tänne eduskuntaan olisi tuotu, että millä tavalla se maailma olisi romahtanut siitä nyt sitten.

Tämä ei todellakaan pelasta tässä kuplassa. Nämä kuplat etenevät samaa tahtia, ja se teoria, minkä olen kertonut täällä jo kolme vuotta sitten, se pätee näissä kaikissa maissa, kaikissa talousalueissa. Ed. Manninen täällä toikin esille, että muutamissa maissa on näitä supistuksia tehty. Pienissä maissa ne pystytäänkin tekemään. Esimerkiksi Latviassa palkkasumma laskenut 40 prosenttia, Virossa 20 prosenttia, Irlannissa 10 prosenttia, Islannissa 50 prosenttia. Pienet valtiot menevät vielä tässä sisällä, mutta nyt me olemme ajamassa koko Eurooppaa siihen. En osaa sanoa tarkkaa summaa, se riippuu ihan millä tahdilla siellä yritykset ja kotitaloudet ja sitten pankkisektori ottavat takkiin, mutta kyllä se luku on 20-40 prosenttia koko alueella, jos tämän sopimuksen mukaan nyt mennään.
Ja se ei pysähdy siihen ensimmäiseen vuoteen. Sitten syntyy deflatorinen syöksykierre, tämä on valitettava tosiasia. Kukaan ei ole yrittänyt minkäänlaisilla luvuilla tuoda meille mitään analyysiä, miten tästä voitaisiin selvitä sillä, että laitetaan, pakotetaan kaikki ensinnäkin takaamaan toisten velkoja, ja sitten 1 000 miljardia jos on tappio tällä koko alueella tälläkin hetkellä valtioilla ja kauppa on kuitenkin positiivinen, kun siihen kauppataseeseen mielellään verrataan, niin kyllä pitäisi tulla mieleen, että se vuoto on jossain muualla. Kukaan ei ole esittänyt minkään näköistä analyysiä. Meillä ei ole mitään täällä, ei yhtään mitään."

Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemellä on myös lääkkeet ongelmaan. Ne lääkkeet on tunnettu kautta historian ja ne ovat aina tepsineet:

"Vaihtoehtoihin. Minä kerron sen, mitä tässä pitäisi tehdä. Se on täysin yksinkertainen asia. Se on niin yksinkertainen, että sitä ei haluta nähdä:
Euroopan valtiot, tai jos halutaan, niin euroalueen valtiot, muodostavat pankin, niin kuin ne periaatteessa nytkin ovat tehneet, että rahoitusvälineen. Nämä valtiot ottavat haltuun tämän pankin, kutsutaan sitä sitten vaikka europankiksi, jos ei Euroopan keskuspankki kelpaa, mutta se on valtioiden hallinnoima, ja tämä keskuspankki voi luoda rahaa suoraan tasetta nostamalla eli voi lainata suoraan Kreikalle rahaa. (Ed. Johannes Koskinen: Näinhän tässä tapahtuu!)
- Itse asiassa tässä ei tapahdu. Ed. Koskinen, olette täysin väärässä, te olette täysin väärässä tässä, kun väitätte, että näin tässä tapahtuu. Tässä tapahtuu niin, että tämä rahoitusväline lainaa markkinoilta, maksaa siis itse korkoa. Eli te olette täysin väärässä, kun väitätte, että tässä tapahtuu näin. (Ed. Johannes Koskisen välihuuto - Puhemies koputtaa) Elikkä tässä nimenomaan ongelmana on se, että tässä lainataan rahaa muualta, ja siitä maksetaan siis korkoa. Jos tasetta nostamalla esimerkiksi tämä europankki, Euroopan keskuspankki tai europankki, luo 1 000 miljardia euroa ja lainaa sen näille valtioille, totta kai siinä sen jälkeen sitten keskustellaan, kuka saa minkä verran näitä, on se sitten nollakorkoinen laina tai kolmeprosenttinen laina, niin siinä on se hyvä puoli, että siitä ei mene korkoeriä ulkopuolelle, vaan se tulee näille maille takaisin suoraan. Se, missä suhteessa se jaetaan, on sitten toinen asia. Mutta silloin tästä velkakuplasta selvitään, eikä minkään maan tarvitse myydä kansallisomaisuuttaan.

Jos me pidämme yksityisillä pankeilla ainoastaan tämän rahanluomisoikeuden, niin sitten me olemme markkinoiden armoilla. Silloin täällä saa ministeri Katainen ja muut pelottelijat olla, että nyt piti tehdä tämä ja tämä, etteivät markkinat hermostu. Jos meillä on itsellä tämä pankki hallussa, on se sitten euroalueen valtioiden tai Euroopan unionin maiden, niin tämmöistä ongelmaa ei ole. Näitä pankkien takaisin valtiolle ottoja on historiassa tietysti tapahtunut.
Valitettavan usein on myöskin salamurhia tapahtunut sitten niitä kohtaan, jotka ovat näitä asioita ajaneet, mutta se on ehkä sitten toinen juttu.
Mutta käytännössä siis tämä on se yksinkertainen asia: laitetaan pankki pystyyn, joka on siis itse asiassa valtioiden hallussa, eikä siis tarvitse ulkopuolisille, yksityisille pankeille maksaa sitä korkoa jatkuvasti lisääntyvästä luottomäärästä.

Mutta näissä kuplissahan on todellakin täysin yksinkertainen tämä juoni. Ensin yksityinen sektori velkaantuu, niin kuin euroalueella oli 2 000 miljardia vuodessa, sen jälkeen kun se saavuttaa kylläisyyden tilan, eli kylläisyys tulee euroalueellakin vastaan, kun ei enää 0 prosenttiakaan saa velkamäärää lisääntymään, korko on 0 prosenttia kuta kuinkin melkein, ja velkamäärä ei vaan lisäänny. Yksityinen velkamarkkina on melko kylläinen. Suomessa vielä sentään nuoret ottavat 100 prosenttia lainaa asuntoja varten, mutta muuten jos ajatellaan koko Euroopan alueella, niin lainamäärä ei lisäänny. Ja kun lisäluoton kautta ei enää ostovoimaa synny, niin julkinen sektori velkaantuu, ja se on se 1 000 miljardia vuodessa, mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu. Kun tulee liikaa velkaa sitten valtiolle, valtion korot nousevat kattoon, kuten Kreikassa tapahtui, tai valtion velkakirjat eivät mene enää kaupaksi, ja silloin maa joutuu vaikeuksiin. Sen jälkeen maa laitetaan myymään omaisuuttaan. Siinä eivät yleensä pelkät supistustoimet riitä. Kreikallakin on 300 miljardia sitä luottoa siellä, ja sen jakautumista en tiedä tarkemmin. Kun en saa kerran tietoa Suomestakaan, niin en ole yrittänyt edes hakea Kreikasta, että kenellä on velat ja kenellä varallisuus siinä maassa.

Arvoisa puhemies! Jos palataan tähän paperiin, mitä tässä on, niin itse asiassa en pidä niinkään pahana tätä 7,9 miljardia, se ei ole niinkään paha asia tässä kuin se suurempi merkitys, mikä tässä taustalla on. Me otamme euroalueelta mahdollisuuden selviytyä pois tästä inflaation kautta. Inflaatiolla on iät ja ajat selvitty ylilyönneistä. Nyt ei selvitä, koska me teemme automaatin. Suomen kanta nimenomaan on ajaa sitä automaattikiristystoimenpidett
ä sinne, että automaattisesti tämän puitesopimuksen perusteella voidaan ajaa valtiot leikkauksiin, kiristämään vastoin omaa näkemystään, vastoin omaa tahtoaan. Ja kun tämä automaatti on luotu, niin ei ole mitään, mikä enää voisi aikaansaada tätä inflaatiota, ainoastaan deflaation.

Koska aika alkaa taas lähestyä loppuaan, niin on ilmeisesti pakko vapauttaa pönttö tässä vaiheessa "

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusis on järkimies, väärässä puolueessa vain.

Anonyymi kirjoitti...

vihdoinkin kansanedustaja joka uskaltaa puhua muutakin kuin paskaa. Tätä miestä pitää nostaa esiin lehtien palstoille tms. ja antaa palautetta että tukijoita riittää kansan parissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen esitys 42/2010 vp kiinnitysluottopankkilain muuttamisesta on ajankohtainen. Käsittääkseni hallitus on keksimässä uusia velkajippoja lisätä uutta yksityistä rahaa Suomeen. Samalla finanssivalvontaakin ollaan muuttamassa.Kansanedustajista Uusipaavalniemi,Kankaanniemi ja Kangas panevat hanttiin.
Julkisuus heillä taitaa olla nolla.

Kari Lampen kirjoitti...

M-15 nyt kuuluu Tuomiojan ohella tämän maan fiksuimpiin poliitikkoihin, vaikkakin en hänta täysin poliitikoksi ehkä laskekkaan. Mieshän latasi tulemaan siitä, mistä häneltä mielipiteitä s-postitse jo aiemmin tiedustelin.

Lauri kirjoitti...

Pelkkää asiaa. Valitettavasti eivät raukat ymmärrä asiasta mitään, kuten Johannes Koskinen vielä vilpittömästi osoitti.

Piti kuitenkin kysymäni että missä kohtaa tuo Uusiksen puheenvuoro oli, koska istuntoon hänet oli merkitty poissaolevaksi enkä keskusteluista löytänyt mistään ?

Lars Osterman kirjoitti...

Tällainen löytyi:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxptk.sh?%7BKEY%7D=PTK+73/2010


»Täysistunnon pöytäkirja
Täysistunnon pöytäkirja PTK 73/2010 vp
PTK 73/2010 vp

73. KESKIVIIKKONA 23. KESÄKUUTA 2010 kello 21.01

1) Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
Ensimmäinen käsittely

Hallituksen esitys HE 95/2010 vp

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 30/2010 vp

Markku Uusipaavalniemi /kesk: Arvoisa puhemies! Tässä edellä ed. Kankaanniemi ja ed. Skinnari kuvailivat sitä kiirettä ja käsittelyn puutoksia sekä eduskunnan arvovallan polkemista, mitä tämänkin asian kohdalla on mitä suuremmissa määrin toteutettu. Kannattaa huomioida, että ed. Skinnari on talousvaliokunnan puheenjohtaja ja varmasti tietää, mistä puhuu. Ed. Söderman kuvaili asiallisesti ja laajalla asiantuntemuksellaan vallansiirron ongelmakohtia, joita olemme nyt suuremmissa määrin suorittamassa. En puutu niihin tässä puheessa nyt enempää, käyn parilta muulta kannalta hieman asiaa lävitse.

Kyseessä, mitä rahataloudessa euroalueella ja koko globaalissa markkinataloudessa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ollut, on mitä suuremmissa määrin pyramidihuijaus, pyramidihuijaus, jonka avulla on kyykytetty niitä, jotka asiaa eivät ole ymmärtäneet. Yhdysvallat on sitä suorittanut kymmenien vuosien aikana pitempäänkin. Vuodesta 1930 asti oikeastaan se on onnistunut valuuttansa keikuttamalla ja myöskin velkakuplien ajoittamisella pitämään muuta maailmaa hieman omassa otteessaan.

Euroalueella ja Euroopassa Saksa on tehnyt saman. Kannattaa huomioida, että Saksalla oli 1 500 miljardia velkaa yksityisellä sektorilla jo vuoden 2000 tietämillä. Saksan velkamäärä ei ole noussut. Siellä velkakupla oli jo pahimmassa määrin tosiasia vuonna 2002, kun saatiin muut houkuteltua laajamittaiseen velkakuplaan.... (..)

Esa kirjoitti...

Lyhyt lainaus

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen:
...
Meillä oli vaihtoehto, että Suomi riitauttaa ainoana maana kaiken tämän. Me jokainen tiedämme, että yksikään - en minä, ei ed. Rajamäki, ei ed. Skinnari, ei ed. Sasi - kukaan meistä ei olisi voinut kantaa sitä vastuuta, jota me olisimme joutuneet kantamaan, jos olisimme yksin riitauttaneet tämän vakausmekanismin synnyttämisen Euroopassa. Todennäköisin vaihtoehto olisi ollut jonkunmoinen rahoitusmarkkinakriisi ja lama. Näin ollen siinä hetkessä piti osata tehdä päätöksiä, ja minä olen erittäin kiitollinen siitä, että eduskunta oli niin hyvin varautunut tekemään päätöksiä, antamaan tukea niille asioille, joista niinä yön tunteina päätettiin.
...

Pelottavaa kyllä että kiireellä ja pakon sanelemana tehdään noin suuria päätöksiä ilman vaihtoehtoja.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_73_2010_ke_p_1.shtml


Tätähän täällä kyseltiin ;)

Riikka Söyring

Anonyymi kirjoitti...

Uutisia joita valtamedia ei käsittele http://www.uutissanomat.fi/index.php/kotimaan-uutiset

joukossa mm. analyysia raha-asioista ja tästä ko. lainoitusinstrumentistakin jolla kansantaloudet kastroidaan

Anonyymi kirjoitti...

Uusipaavalniemi puhuu tästä

http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/01/laittomat-lainat-ja-muut-hallituksen-puuhat/


Riikka Söyring

Anonyymi kirjoitti...

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_73_2010_vp_1_34_34_p.shtml

nyt pitäisi onnistua. Saatteko tämän linkiksi?

Riikka Söyring

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tässä Uusipaavalniemen puheen yhteydessä vilkaista myös tätä lakiesitystä

http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/24/pankrottipankit-vaativat-rahanpesun-mahdollistavaa-lakia-hallitus-tottelee/

Anonyymi kirjoitti...

videolla http://areena.yle.fi/video/1108009

Uusipaavalniemi

t. Riikka

Anonyymi kirjoitti...

lisää Uusipaavalniemen puheenvuoroja

http://areena.yle.fi/video/1108025

-----------
Maastrichtin sopimuksella ollaan rakentamassa tehoimuria jolla loppukin varallisuus imuroidaan ihmisiltä pankeille mutta media ei katso asiakseen siitä ihmisille kertoa.

Onkohan heille luvattu "Tiedotusministeriön" vakanssi tulevassa orjavaltiossa?

t. Riikka

Viitsitkö Lars katsoa saako nämä Areenan kuvaversiot talletettua suoraan sivuillesi ettei tuo arvokas puheenvuoro katoa?

Taiteelliset eväät kirjoitti...

Tervehdys kaimalle. Olen vieraillut Markkujen blogeissa, niin päädyin lukemaan sinunkin blogiasi. Meitä Markkuja on uskomattoman paljon ja blogien lukeminen käy oikein työstä. Laitan oman blogini osoitteen jos haluat vierailla siellä. Blogistani löytyy taidettani ja valokuviani luonnosta. Syysterveisin Markku Mäkelä
http://markuntaidetta.blogspot.com