Näytetään tekstit, joissa on tunniste mind control. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mind control. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Maaliskuisia pohdintoja hiihtoladulta

Blogi näyttää jo rikkoneen 75.000 kävijän rajan. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan siitä mitä älynväläyksiä itse tulin keksineeksi sukset jalassa.

Jos kerran Vanhanen niin miksen minäkin. Vanhanen sai väitetysti "älynväläyksensä" nostaa suomalaisten eläkeikää jollakin hiihtoladulla. Myös minulle nousi outoja ajatuksia ajatuksia päähän, viime sunnuntai-iltapäivänä hiihtäessäni parisen tuntia Emäsalon läntisiä rantoja pitkin. Kun kilometrikaupalla sauvoo rantajäillä eikä seurana ole muuta juttuseuraa kuin uskollinen Molly-koira, niin mieli pallottelee aika monen ajatuksen kanssa. Näistä muutama jopa jäi mieleen pitemmäksi aikaa.

Ensinnäkin mielessäni pyöri tuo EU-perussopimus, ns "Lissabonin sopimus" - kaikkine piilosisältöineen - muutoksineen perusoikeuksiimme ja lisättyine valtaoikeuksineen viranomaisille. Näistä tosiasioista tuskin monikaan perustuslain puolesta äänestänyt suomalainen kansanedustaja on tietoinen. Meidän onneksemme, irlantilaiset vuorostaan taitavat pitkälti olla tietoisia näistä asioista - samoin tchekkipresidentti Vaclav Klaus.
(Päivitys: ilmeisesti Saksassakin ollaan tietoisia siitä että Lisabonin sopimus rikkoo saksalaista perustuslakia. Tässä linkki mielenkiintoiseen artikkeliin joka ehkä luo uutta toivoa. Ja miten on mahdollista ettei Suomessa ole noussut vastaavaa hälyä. Onhan se 99% varmaa että tuo eduskuntamme jo hyväksymä Lissabonin sopimus myös rikkoo suomalaista perustuslakia, vai mitä ?)

Mietin miten suomalaiset kansanedustajat yleensä ovat voineet äänestää perustuslain puolesta - vaikkeivät tiedä sen sisällöstä? Olemmeko me suomalaiset muita tyhmempiä - vai johtuuko moinen typerä äänestystulos siitä että hallituspuolueiden edustajat sokeasti äänestivät hallituksen ehdotuksen puolesta? Tästä seuraa jatkokysymyksenä se että tiesikö hallitus minkä puolesta propagoi vai luotettinko taas vain sokeasti Brysseliin?

Kysyn myös itseltäni - tiedettiinkö sitten hallituksen piirissä Lissabonin sopimuksen piilosisällöstä? Jos tiedettiin, niin miksi sitten tällaista runnottiin läpi?

Onko hallitukselle ehkä annettu jotain salaista lähitulevaisuuteen liittyvää tietoa - joka antaisi aihetta tällaiseen käyttäytymiseen ?

Voisiko olla niin että "finanssikriisiin" liittyy jotain todennäköisiä mellakkaskenarioita joihin vetoamalla EU:n ministerineuvosto ja komissio katsoo perussopimuksen kiireelliseksi ja kaikkien jäsenmaiden hallitusten runnovan sopimuksen läpi väen väkisin? Onhan Yhdysvalloissa tihkunut tietoja eräästä kongressin salaisesta kokouksesta, joka pidettiin maaliskuussa 2008.
Kokoushan oli Yhdysvaltian kongressin historiassa vasta neljäs salainen kokous. Eli jos kerran Amerikassa niin miksei Euroopassakin.

Onhan ennustettu että "finanssikriisi" tulee iskemään huomattavasti rajummin Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihin, johtuen siitä että Euroopassa pankkien ns "vivutukset" ovat huomattavan paljon suurempia. Tässä eräs näkemys:
-Arvopaperistaminen (ja vivutus) oli turbomoottori pankkien voittojen kasvulle. Tuotekehittelyn ansiosta rahaa satoi kuin mannaa taivaasta ja syntyi kuin neitseellisesti tyhjästä, mutta ei kuitenkaan pyhästä vaan pahasta hengestä.
Kysyn siis itseltäni olisiko siis niin että sisäpiiriläiset EU:ssä tietää että taloustilanne tulee menemään niin hunningolle että Europpan eri maiden kansalaisten tyytymättömyys pian tulee saamaan ennen näkemättömiä mittasuhteita?
Tästäkö syystä järjestysviranomaisille piilosysätään Lissabonin sopimuksen mukaisia lisävaltuuksia ? Tästäkö syystä kansalaisia katsotaan tarpeen vangita jopa yhdeksäksi kuukaudeksi ilman syytettä tai todisteita? Odotetaanko siis Eurooppaankin mellakoita, kauppojen ryöstelyä ja muuta samankaltaista.
Onhan tällaista jo tavallaan ehditty kokea Kreikassa ja pienessä mittakaavassa Islannissa. Johdannaiskuplan puhjetessa ja finanssikriisin levitessä ja syventyessä 2009-2010 mitä tahansa lie mahdollista.

Mieleeni tuli myös: Oliko poliisin tahallinen ja törkeä Smash Asem-mielenosoituksen välintulo, pientä etukäteisharjoittelua? Ministeritkin kai sitten samalla harjoittelivat sitä miten viranomaisten röyhkeitä tempauksia kylmästi aina vaan tuetaan - vaikka jokaisen oikeustaju sanoo ihan muuta.

Entäs tämä: Onko meneillään oleva aselakien tiukentaminen myös osa tätä samaa? Hegelin dialektiikkamallin mukaan voimme kysyä itseltämme - oliko tämä se mitä alunperin haluttiin toteuttaa? Olivatko kouluampumiset siis tarkkaan harkittu laskelmoitu keino saada kansa vaatimaan joidenkin oikeuksiensa menettämistä? Spekulaatiota toki - mutta silti mahdollista. Olivatko siis Jokelan ja Kauhajoen ampujat jotenkin "ohjelmoitu" toteuttamaan tekojaan? Erilaiset vähemmän tunnetut "mind control-tekniikat" mahdollistavat tällaista. Tiedän tiedän - "salaliittoteorioita" lukija hekottaa itsekseen. Mutta mutta - jos otat selvää siitä mitä tänään tiedetään esim Robert Kennedyn murhaajasta Sirhan Sirhan niin ääni muuttuu kellossa. Tai selvitä mitä tiedetääni John Lennonia ampuneesta Mark Chapman´ista. Tai muistele elokuvaa nimeltä "The Manchurian Candidate".

USA:ssa tehdyistä julkkismurhista on runsaat 30 vuotta, joten tekniikka on kehittynyt ja erityisesti kännykän kehittelyn myötä on väitetysti hyvin mahdollista vaikuttaa halutun kohteen käyttäytymiseen. Eli suomeksi sanottunaa saada joku tekemään jotain sellaista mitä ei muuten tekisi - ja lopulta lopettamaan itsensä?

Puhumattakaan siitä miten hypnoosin avulla meihin jokaiseen voidaan vaikuttaa. Aihe on todella laaja, jos tätä aluetta lähtee penkomaan kannattaa eritysiesti lukea mitä eräästa pahamaineisesta brittiläisestä instituutiosta sanotaan - katso Tavistock Institute.

No oli miten oli - jos itse olisin kouluampujan vanhemman asemassa olisi hyvin kiitollinen jos selviäisi että lapseni hirmutekoon liittyisikin erilaisia"mind control"-temppuja - ja että lapseni ei ollutkaan simmissään paha.
Huomaa: En sano että suomalaisiin kouluampumisiin välttämättä liittyisi "mind control" tekniikoita - vaan, se mitä sanon on että meidän pitäisi olla tietoisia siitä että tällainenkin selitys on mahdollinen.
Huomaa myös että netti suorastaan vilisee tietoja joiden mukaan erilaiset masennusläkkeet kuten Prozac ja Ritalin - myös osaltaan voivat aiheuttaa selittämättömiä agressiotiloja kohteessa. Näin kohde - potilas - tavallaan voidaan katsoa olevan kemiallisen "mind control"-tekniikan uhri. Äläkä kuvittele etteikö lääketeollisuus olisi ollut tietoinen näistä sivuoireista.

Lopuksi: Väitän että eufemistisesti "finanssikriisiksi" nimetty taloudellinen ongelmatila tulee syventymään ja tilanne pahenemaan - ja jatkumaan vielä pitkään. Lyndon LaRouche katsoo omassa eilisessä kirjoituksessaan myös että tilanteen vakavuus on ennennäkemätön. Vastaavaa saa kuulemma etsiä 1400-luvulta asti.
We're at a point in history, the like of which has not been seen in Europe since the 14th-Century New Dark Age. And one of the problems we face in the world today, is precisely that: that there is no one living today, or for several generations in the past, who has any inkling whatsoever, of the event which grips the entire planet at this moment.
Toivotaan toki että LaRouche on väärässä - ja ehkä olisis syytä toivoa että myös omatkin älynväläykseni yllä menivät ns hankeen. Myönnän että minulla on vilkas mielikuvitus....

Päivitys: tässä video missä mm kerrotaan Ritalin-lääkkeen kytkystä väkivaltaan ja mahdollisesti kouluampumisiin.



David Icke:

'Several European countries have restricted gun laws in the wake of school massacres, gang violence and other gun-related crimes:

-Finland announced plans Wednesday to impose stricter restrictions on firearms, including raising the minimum age for handgun ownership from 15 to 20. The proposal was prompted by two school massacres within a year in which lone gunmen opened fire on classmates and teachers.
-Germany, where a gunman killed at least 11 people Wednesday, raised the legal age for owning recreational firearms from 18 to 21 following a 2002 shooting in Erfurt that killed 16 people, including 12 teachers.'