Uusi aikakausi on alkamassa. Aika on ajanut perinteisen polittisen jakautumisen ohi.
Moni on todennut saman kuin minä: Oli vallassa oikeisto, vasemmisto tai polittinen keskusta - ei väliä koska politiikka on silti aivan sama. Täydellinen konsensus.
Mikään ei uhkaa istuvaa hallitusta. Se istuu eduskunta kauden loppuun asti eikä minkäänlainen oppisition välikysymys tai muu uhkaa sitä teki se mitä tahansa.
Ja lähes kaikissa isoissa kysymyksissä ollaan samaa mieltä:
- Kaikki puolueet kannattavat Euroopan Unionia.
- Kaikki puolueet kannattavat Naton kanssa tehtävää yhteistyötä
- Kaikki näyttävät uskovan että ihmisen tuottama hiilidioksiidi aiheuttaa "ilmastonmuutosta"
- Kaikki kannattavat nykyistä rahahuoltojärjestelmää missä 98% tileillämme olevista euroistamme on pankkivelkaa.
- Kaikki kannattavat nöyrästi alistumista EU-Komission direktiiveihin.
- Kaikki nöyristelevät Euroopan Keskuspankin sanelun edessä.
- Kaikki ovat suostuneet siihen että EU-Parlamentti on pelkkä keskustelukerho vailla valtaa.
- Kaikki puolueemme tuntuvat hyväksyvän sekaantumistamme Afganistanin sotaan.
- Kaikki puolueemme vannovat jatkuvan talouskasvun nimeen ikään kuin se olisi uskonto.
- Kaikki puolueemme pyrkivät edistämään vientiä ja vaihtotaseen ylijäämäisyyttä.
- Kaikki puolueemme näyttävät haluavan keskittää valtaa ja yhdistää kuntia ja kaupunkeja ikään kuin suuri olisi kaunista ja tehokasta.
- Kaikki puolueemme näyttävät hyväksyvän valtion palvelujen yksityistämistä ja valtionyhtiöiden osittaista myymistä vaikka palvelut heikkenevät ja maaseutu autioiotuu entisestään.
Yksikään puolue ei edusta vaihtoehtoista politiikkaa. Ilmankos nukkuvien puolue on se kaikkein suurin. Äänestäminen on nykyään pelkkä muodollisuus.
Eduskuntavaalien alla Vihreiden Tarja Crohnberg puhui innokkaasti perustulon puolesta. Päästyään ministeriksi Crohnberg näyttää hiljentyneen.
tiistai 28. elokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti