lauantai 5. heinäkuuta 2008

Tapaus Michael James

Tämä aihe on hyvin hyvin tulenarka mutta samalla poliittisesti hyvin hyvin mielenkiintoinen joten laitan asiasta jotain tänne blogille. Ellei muuta niin huomionarvoista jo ihan poliittisena ilmiönä.

Eli onko holokaustismi EU:n uusi uskonto ? Näin väittää Saksassa asuva brittitoimittaja Mike James ja on kieltäytynyt tunnustamasta sellaista uskontoa. No kuinka ollakaan mies on heti pahassa liemessä. Viranomaiset uhkaavat häntä nyt jopa pakkohoidolla ja ovat jo kerran pakkokeinoin syöttäneet häneen rajusti mieleen ja mielentilaan vaikuttavaa kemikaalisekoitetta. Mies voi vielä päätyä marttyyriksi.

Minua itseäni vaivaa lähinnä se että taas sitten nähdään uusia esimerkkejä siitä miten EU:sta on tulossa yhtä totalitäärinen kuin itse Neuvostoliitto Stalinin aikaan. Siellä toisinajatteliat aluksi lahdattiin, sitten ne keksittiin lähettää Siperiaan ja lopulta sitten 1960-luvulta alkaen ne laitettiin pakkohoitoon - edellyttäen että tarinat pitävät paikkansa.

Tällaistako Euroopassa 2008? Se ei sovi minulle. Tässä mielessä olen parantumaton libertaristi. Jokainen uskokoon mitä haluaa - ei usko sellainen ole asia mihin viranomaiset voivat puuttua. Näin ajattelen ainakin minä.

Muutama sana vielä Mike Jamesista. Hän asuu Saksassa ja leikkii nyt tulella koska ei katso henkilökohtaisesti voivansa allekirjoittaa mitään todistajalausuntoa tai paperia missä vakuuttaa tietävänsä siitä miten monta ihmistä keskitysleiressä mahdollisesti kuoli toisen maailmansodan aikana. Sodassa kuoli arviolta yli 60 miljoonaa ihmistä kaikista etnisistä ryhmistä muuhun hän ei itse ole valmis uskomaan. Ja sehän ei sovi viranomaisille. Lue lisää seurauksista tästä. Kyseinen artikkeli väitetysti poistettiin mm google cache-muistista alle vuorokaudessa siitä kun se julkaistiin. Tehokkaita poikia jossain. Olisikohan Tel Aviv....ainakin sitä kuuden miljoonan totuutta/tarinaa/myyttiä (valitse itse) vaalitaan kynsin hampain.

Mike James on muuten laatinut useita artikkeleita joita mm The Truthseeker on julkaissut. Tässä linkki niihin.

Tässä Jamesin ystävän kirjoittama artikkeli missä pohditaan aiotaanko ongelmallinen Mike James "eliminoida". Ystävä toteaa saaneensa epämääräisiä uhkailuja artikkelin jälkeen. Jos riittävän moni julkaisee tietoa tästä menee uhkailuista pohja. Tässä jotain siitä mitä tästä vaietusta kuumasta perunasta kirjoitetaan:

"Deleting the Truth: Will Zionist Jews Kill Mike James? The independent Internet media is abuzz. So too are the Zionists. Mike James has stirred a hornet’s nest and broken long-standing taboos but now even if they kill him – and they might – it will only confirm his accusations and make him a martyr"

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä suomenkielinen sivu aiheeseen liittyen:
http://moranen.blogspot.com/