tiistai 5. toukokuuta 2009

Steven Zarlenga : Aiheena raha

Radiohaastattelu missä Steven Zarlenga kertoo mielenkiintoisia asioita. YouTube video-osia kaikenkaikkiaan kuusi. Tämä sarja löytyi erään Stefan Anderssonin sivuilta:
http://stan.myhood.se/?page_id=301

Osa 1.


Osa yhden puolessa välissä Zarlenga puhuu rahasta lakimielessä ja toteaa että raha ei ole sama kuin varallisuus tai investointi. Tässä "kultabugit" saavat nenilleen. Argumentointi jatkuu osassa kaksi.

Osa 2.


Kakkososassa Zarlenga toteaa rahan olevan yksityisten pankkien omaisuutta. Aiheina myös korkotason nostaminen ja sen vaiettu vaikutus inflaatioon. Hän näkee myös merkkejä kleptokratiasta ja antaa esimerkkejä tästä. Kuvannollinen tarina talousromahduksesta käärmeenä jota tulisi tappaa ei viskoa takaisin metsään. Ratkaisu on American Monetary Act. (AMA) Kansan tulisi vaatia muutosta. Kongressissa säälittävä tilanne.

Osa 3.


Chicago plan 1930-luvulla. Kaikki Federal Reserve Pankit kansallistettava, Fractional Reserve banking toimintamalli lakkautettava. Nykyisessä AMA:ssa on kolme perusuudistusta: 1. Fed osaksi valtiovarainministeriötä. 2. Bankit eivät enää saa myydä luottoa - vaan 100% rahaa. Näin raha ei katoa vaan on pysyvää. 3. Infrastrukturia on rakennettava valtion velattomalla omalla julkisella rahalla. Raha luodaan omin luvin ilman pankkien apua. Infrastruktuuriin kuuluu myös
koulutus ja terveydenhuolto - eli rahat näihin valtion on myös luotava itse.

Osa 4.


Zarlengan ideat ovat ohjelmaisäntien mieleen. Zarlenga sanoo että kysymys on taistelusta rahan hallinnasta - joko julkinen tai yksityinen. Kaikkien etu vastaan pienen finanssieliitin etu. professori Michael Hudson mainitaan - ja se että tänään rahaa ei ole oikeastaan ollenkaan - sillä nykyraha on pelkkää luottoa ja katoavaista. 3% on kolikoita ja seteleitä eli pysyvää rahaa.
Greenback-aikana 1863-1870 setelit olivat "arvokuitteja"tai arvosertefikaatteja.
Kysymyksiä yleisöltä: infrastruktuuria pitää rakentaa 1.6 "trillionin" edestä - korko säästyy ?
Katoraha myös aiheena = kierrosta poistettava luottoa. Yksityispankkin luoton pääoma poistuu lainaa maksettaessa takaisin markkinoilta.

Osa 5.


Tuottaako rahan painaminen inflaatiota. Ei välttämättä sanoo Z. Kaikki riippuu siitä mihin raha käytetään. Jos rahalla ostetaan olemassa oleva kiinteistö niin raha tuottaa kiinteistäkuplaa ja inflaatiota. Continental-raha 1700-luvulla ei ollut inflatoorista vaan britit väärensivät tätä rahaa miljardeittain tuhotakseen rahan taloussotatoimena Siirtomaita kohtaan. Tästä syystä Siirtomaat saivat tarpeekseen brittien toimista mm 1764 setelibanni. Tästä itse asiassa seurasi Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus.
Rahaa voi painaa huoletta jos se menee uusien tuotteiden ja infrastruktuurin rakentamiseen.
Toinen kysyjä kysyy Hollannin tulppaanimaniasta 1600-luvulla. Z sanoo ongelma johtuneen yksityisestä bisneksestä ja ettei valtiolla ollut asian kanssa tekemistä.
Inflaatiosta vielä: Z. greenback ei ollut arvotonta seteliraha..vaan 450 miljoonaa dollaria joka oli vaihdettavissa dollarin kultakolikkoon. Kovin moni ei kuitenkaan vaihtanut kultaan.
Weimar tasavallasta: taloustieteilijät eivät tunne tosiasioita vaan levittävät väärää tietoa Saksasta. Liittoutuneiden vaatimuksesta Saksan valtio joutui siirtämään rahavallan yksityisille - ja tästä vaatimuksesta se hyperinflaatio lähti laukkaamaan. Kauhuinflaatio saatiin kontrolliin vasta kun uusi valtiovalta otti ohjakset 1933.

Osa 6.


Saksan hyperinflaatiosta vielä. Brittien rahanväärentäminen sotatoimena on ollut hyvin yleistä 200 vuoden aikana. Zarlenga mainostaa kirjaansa "The Lost Science of Money" niin ymmärrämme miksi bail-out tempaukset ovat kaikkea muuta kuin finanssikriisin ratkaisemista.

Tästä viesti myös Jyrki Kataiselle: Hei haloo - tuo "suomalaispankkien"(75% ulkomaalaisten käsissä) pääomittaminen EI OLE RATKAISU ns finanssikriisin, vaan se pahentaa kriisiä ja velkaannuttaa kansalaisia.

Odotettavissa 30% työttömyyttä ja kurjutta. Zarlenga antaisi "myrkkyluottojen" haittavaikutusten tulla kerralla niskaamme ihan samoin kuin Ron Paul ehdottaa monissa puheissaan. Turha heitellä myrkkykäärme takaisin metsään mistä se uudelleen voi ryömiä majaamme. Ihmiset heitetään kaduille kun asuntolainoja ei hoideta: Zarlenga toteaa ettei edes keskiajan maaorjia voitu poistaa mailtaan - joten tilanne tässä ajassa nyt on huonompi.

*


Zarlenga:

“The actual history of government control over money shows a far superior record to private control. There is a mythology – a reigning error – that government issued money has been irresponsible, and inflationary. But this is the result of decades, even centuries of relentless propaganda, and is contradicted by the historical facts. The Continental Currency is attacked, without discussion that while our government authorized $200 million and issued $200 million (plus replacement notes), the Brits successfully counterfeited untold $billions. They did the same for the French Assignats – the details became public when the counterfeiters sued each other in the English courts.

The American Greenbacks are smeared as worthless inflation money when in fact our government authorized $450 million and printed exactly $450 million; and every greenback eventually exchanged one for one with gold coinage – but very few people bothered to exchange them!

The German hyperinflation is cited by the private money gang without pointing out that the German Reichsbank was privately owned and controlled, or that the hyperinflation began the month that all governmental influence over the Reichsbank was removed on the insistence of the allied occupiers. These and other cases are described in The Lost Science of Money book.”

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas uusi brainfuck: money != wealth? Jos halutaan että rahalla on todellista arvoa, niin eikö se juuri tarkoita että raha on vaurautta.

Lars Osterman kirjoitti...

Selvästi kultabugi joka ei edes kuunnellut Zarlengaa - koska jos olisi kuunnellut ei heittäisi tuollaista ala-arvoista läppää..

Lars Osterman kirjoitti...

Kuuntele osa 1. 3:30 eteenpäin..niin tajuat mistä on kyse.

Lars Osterman kirjoitti...

Minulla on aika ajoin hyvin hyvin lyhyt pinna viisastelevien mutta tietämättömien kultakanta-innostelijoiden kanssa, jotka aina vaan jaksaa veisata samaa virttä, joka kerralla tänne poiketessaan. (tosin harvemmin nykyään)

Et siis ymmärrä englantia siitäkö oli kyse?

Zarlenga sanoo että Aristoteles jo aikanaan määritteli rahan niin kuin se kuuluu määritellä.

"Money is by law"

Eli rahan määrää laki eli näin se on yhteiskunnan sopimuksella rahaa.

"Money isnt something you dig out of a mountain"

Raha ei ole sellaista mitä tulee voida kaivaa kalliosta.

"its a creature of the law"

(Raha)Se on lain säätelyn tulos. Rahaa tulee voida hallita lakien kautta.

Rahan ei siis tule olla = vaurautta
Rahan ei tule myöskään olla hyvä investointi.

Rahan tulee olla vakaa kun taas investoinnin tulee parhaassa tapauksessa tuottaa.
Rahan arvon ei tule nousta kuten kultakantaintoilijat kuvittelevat.
Tämä kultakanta-asia on käyty läpi ihmiskunnan kurjien riiston vuosituhansien myötä - ja se on joka kerta tuottanut pettymystä.

Jos rahan määrittelee vaurautena niin kuka tulee määräämään rahasta - ne joilla vaurautta on (ja haluaa lisää sitä). Nämä tahot tulevat pyrkimään hallitsemaan rahajärjestelmää.
Tänä päivänä jos koskaan näkee miten suunnatonta rahan hoordausta tapahtuu kun vaurauden elitti kontrolloi rahaa omien etujensa vaallimiseksi pankkijärjestelmän kautta.
Vauraus tulee olla käsin kosketeltavaa kun taas raha korkeimmassa ihanteellisessa muodossaan on "abstrakti" laillinen voima yhteiskunnassa.

Rahan ei tule myöskään olla pankkiluottoa.

Kimmo S kirjoitti...

Valuutan pitää olla yhtä neutraali mittayksikkö kuin metrin tai sekunnin.

On selvää, että se on abstraktio - sopimus - aivan kuin muutkin mittayksiköt. Metri on vain sellainen kahden pisteen välinen etäisyys, jonka ihmiset ovat metriksi sopineet. Metrin määritelmää on rukattu muutamaan otteeseen, mutta yksikkö on yhä sama. Sekunti on vain aika, ja sekunnin määritelmä on hiljalleen tarkentunut ajaksi, jonka kuluessa valo kulkee tyhjiössä tietyksi määritellyn matkan. Sopimuksia ne vain ovat. Ihmiset voisivat halutessaan muuttaa perusmittayksikkönsä milloin vain. Eivät ne ole mitään universaaleja vakioita.

Ei mittayksiköitä voi sitoa mihinkään rajalliseen, maalliseen vempeleeseen kuten kultaan. Ei valuuttayksikön arvo saati metrin mitta voi olla riippuvainen siitä, kuinka paljon kultaa maailmassa kulloinkin on.

Eihän siinä muuta vaadittaisi kuin se, että lasketaan tietty määrä näitä arvon yksikköjä toimimaan tietylle alueelle, ja sen jälkeen EI MUUTETA SITÄ MÄÄRÄÄ. Rahaa on juuri sen verran kuin rahaa on, ja tuotteet maksavat sen verran kuin sitten tuotannon ja kilpailun tuloksena maksavat.

Silloin muuttuva rahamäärä ei enää pääse vääristelemään markkinoita harvojen eduksi.

Tällöin rahan arvoa ei voi kukaan manipuloida paitsi väärentämällä.

Eihän siihen vaadita kuin sopimus. Perustetaan "kaupankäynnin yksikkö", joka on määrältään riittävä ja sen jälkeen vakio. Mikäli olosuhteet muuttuvat, niin voidaan yhteisellä sopimuksella päättää, että tarvitaan enemmän valuuttaa, esim. katastrofi- tai hätätilanteissa, jolloin vaaditaan nopeaa ylimääräistä rahoitusta, jotta ongelma saadaan hoidettua. Ylimääräinen raha voidaan sitten "imeä" myöhemmin takaisin esim. veroilla, jolloin päästään takaisin sovittuun tilaan.

Ei tässä tarvita kuin neutraaleja päättäjiä, joita kiinnostaa yhteiskunnan kehittäminen ihan vain KEHITTÄMISEN vuoksi. Platonin kaupunkivaltiossa yhteiskuntafilosofit vain pohtivat yhteisiä asioita yhteisen edun saavuttamiseksi. Rikkaat ja voimakkaat taas rakentavat yhteiskunnan pysyäkseen rikkaina ja voimakkaina. Ja nykyään asia on juuri näin - valitettavasti.

Arvo on subjektiivista. Kaupan arvo määräytyy kahden ihmisen välillä. Mutta "arvon" mittayksikkö itse on neutraali.

Mittayksiköitä eivät saa päästä jotkut yhteiskunnan tahot manipuloimaan. Jos raha kerran on arvon yksikkö, niin nykymeno on käytännössä sama kuin metristä putoaisi pari senttiä vuodessa pois. Eikä siinä ole mitään järkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kimmo S tuo selvensi taas hiukan, jotenkin ei saa aivoja käärittyä tuon idean ympärille. Harmi että maksaa 85e toi Lost Science of Money, joka näyttäisi Suomessa burningbooks.netissä ainakin olevan myynnissä.

Lars Osterman kirjoitti...

Democratizing the US Monetary System: Urgency of the American Monetary Act
A monetary system which serves the American people

By Richard C. Cook

Global Research, May 6, 2009

On Thursday, April 23, 2009, Stephen Zarlenga, director of the American Monetary Institute (AMI), delivered two briefings on Capitol Hill on the American Monetary Act that AMI drafted and that may be introduced as legislation during the current congressional session. This single measure has the potential of bringing together the tens of millions of people who have realized it’s our bank-run debt-based monetary system that lies at the center of the financial rot that is destroying our republic and its values.

Attending the briefings were congressional staffers and members of the public. Zarlenga was introduced by Congressman Dennis Kucinich (D-OH), who has spoken in favor of wholesale reform of the monetary system on the floor of the U.S. House of Representatives. Kucinich is also sponsor of H.R. 7260, the “Transparency in the Creation of Wealth Act of 2008.” This act would require the Federal Reserve to resume reporting on the quantity of M3 in the economy (mega-money accessible only to large financial institutions), along with several other economic indicators it now keeps to itself, such as total credit market debt and the holding of Federal Reserve notes by foreign interests.

Stephen Zarlenga is author of The Lost Science of Money (American Monetary Institute, 2002), a monumental 736-page book that shows how money has served socially beneficial purposes throughout history only when created by governments as an instrument of law and not as the private preserve of the rich.

Hugh Downs, an unusually well-informed media personality with a strong social conscience, said of The Lost Science of Money, that it “has some stunning historical vistas of the whole concept of media of exchange.” Renowned progressive economist Dr. Michael Hudson said, “The history of money is critical to understanding the greatest problem the third millennium will face. Stephen Zarlenga's Lost Science of Money provides the needed background for seeing the basic structural issues at work.”

Since Zarlenga published The Lost Science of Money, the American Monetary Institute has grown, with chapters in Boston , New York , Chicago , Iowa , Seattle , and other locations. He conducts an annual monetary reform conference at Roosevelt University in Chicago and has a busy travel and speaking schedule. He has addressed audiences at the U.S. Treasury Department in Washington , D.C. , and the British House of Lords in London .

The American Monetary Act may be viewed and downloaded from the AMI website at http://www.monetary.org/American_Monetary_Act_version_10_feb_06.htm.

The main thrust of the act is to replace the bank-centered debt-based monetary system with the direct creation of money by the federal government which would spend it into circulation as was done with the Greenbacks of the latter part of the 19th century.

The money would be spent on all types of legislated government requirements but would focus on infrastructure improvements, including education and health care. The act not only would create a new monetary supply denominated in U.S. Treasury notes, but would rebuild our job base which has been outsourced to other nations by the globalist corporations and big financial interests.

The critical role of the Greenbacks in U.S. history has been distorted and downplayed by the establishment interests that control the writing of history textbooks. The Greenbacks originated during the Civil War when the government printed and spent them to meet wartime needs. Contrary to mythology, the Greenbacks were not inflationary. They continued to serve as a key part of the nation’s monetary supply into the early 20th century. As late as 1900 they formed a third of the nation’s circulating currency, with coinage, along with gold and silver certificates, forming another third, and national bank notes the remainder.

Later the value of both the Greenbacks and metallic-based currency were destroyed by the inflation caused by the introduction of Federal Reserve Notes after the approval of the Federal Reserve System by Congress in 1913. From that point on, the creation of money in the U.S. became a monopoly of the private banking system. This led to the Great Depression when the banking system crashed the economy through its deflationary policies.

The nation recovered from the Depression through the New Deal and the adoption of Keynesian economic policies during and after World War II. But now, in the early years of the 21st Century, the financial system again has collapsed through the gigantic speculative bubbles of the last 30 years. The Bush-Obama bailouts that are costing taxpayers trillions of dollars are benefiting the financial controllers but are not doing anywhere near enough for the producing economy. Even though officials are starting to forecast an economic recovery, there is every indication it will be another “jobless” recovery like the one from 2002-2005.

The American Monetary Act would put a stop to the travesties of the bank-controlled monetary system that has wrecked what was once the world’s greatest industrial democracy. In addition to reintroducing the Greenbacks, the act would eliminate fractional reserve banking by requiring banks to borrow money from the U.S. Treasury to bring their cash reserves up to the level of their lending portfolio rather than allowing them to continue to create money “out of thin air.” The banks would no longer be able to create trillions of dollars of credit, backed by nothing, which they use to fuel the speculative equities, hedge fund, and derivative markets.

The act also contains a provision for a citizens’ dividend through direct payment of cash to individuals. While it does not authorize a dividend at the level Stephen Shafarman and I have proposed in our respective books, Peaceful, Positive Revolution and We Hold These Truths: The Hope of Monetary Reform, it is a major step in the right direction. In what I have called the "Cook Plan" I advocate a dividend of $12,000 a year per capita for adults who apply with the money, once spent, being used to capitalize a new network of community savings banks.

With the 2008-2009 collapse of the financial system, the deep recession we are now suffering through, and the injustice of the government’s bank bailouts currently being administered by Secretary of the Treasury Timothy Geithner, millions of people in the U.S. and around the world have had enough of government policies that enrich the financial oligarchy and destroy the livelihood of everyone else. The world today is headed for a dark age of debt-slavery and ruinous poverty for much of the world’s population, including working people in the U.S.

The only way a catastrophe can be averted is for mankind to wake up and demand the creation of a new monetary system where money and credit are treated as a public utility. This means that money and credit should serve the needs of the producing economy while assuring a decent living and sufficient income for everyone.

To reach this goal, it is counterproductive for people simply to complain about what is happening or support half-measures like the call to embrace a gold standard. Any attempt to impose a new gold standard would play into the hands of those who control the gold; i.e., the bankers. Creating a new gold standard appears to be the objective of movements like “End-the-Fed.”

The key is not whether money is backed by gold or any other commodity but whether it serves the needs of real people, allows the trade and productivity of the nation to move, restores our job base, and supports consumer purchasing power. The American Monetary Act would meet these objectives. With the financial disasters of the last two years, millions of people realize the system is rigged against them. Jobs and savings continue to disappear while debt and the power of the banking millionaires increase. The time for Congress to act is now.

Richard C. Cook is a former federal analyst who writes on public policy issues. His book “We Hold These Truths: the Hope of Monetary Reform” is now available at www.tendrilpress.com. His website is www.richardccook.com.